Ai miten sen tein? En ainakaan lähtemällä töistä ajoissa - kuten näemmä kaikki muut (tm) päiväkodin vanhemmat - vaan varaamalla lasten vaihtovaatteet aamulla käsilaukkuun ja porhaltamalla päiväkodille Hesburgerin kautta. Puoli viideltä lasten kerääminen päiväkodin pihalta, burgeri"piknik" portin ulkopuolella, vaatteiden vaihto kuraeteisessä, ja ta-daa, valmista ihan muina supermutseina.
Päiväkodin tätien ruusukortit piirrettiin siinä piknikin ja vaatteiden vaihdon välissä toimistolta napatuilla punaisella ja vihreällä huomiotussilla.
Suunnittelen elämääni tällä hetkellä vuorokauden tähtäimellä. Mutta suunnittelen hyvin. Ja pidän saavutuksena jokaisesta vuorokaudesta selviämisestä.
Viime viikon mitalit jaoin itselleni lapsen syntymäpäivistä: saavuin (Hitatchin kanssa) työmatkalta maanantaina keskiyöllä, tiistaina oli pitkä työpäivä, ja keskiviikoksi sovittu kaverisynttärit. Jo aiemmin kehittämäni Siwa-synttärikonseptin rinnalle lanseerasimme hienostuneemman version: leivontajuhlat. Laittamalla juhlavieraat tekemään omat muffininsa, sain paitsi ohjelmaa isoksi osaksi juhla-aikaa, myös vältyin pöydän kattamiselta etukäteen.
Toisen juhlakattauksen - tai siis itseni - pelastin siirtämällä bileet urbaanille grillauspaikalle. Ei siivousta! Ja miten blogiuskottavaa!
Ja koristeetkin oli kaupungin puolesta. |
Tosin siivoamattomuuden arkihack on ollut käytössä jo kauan. Minulle luontaista, mutta Suurmetsuri ei arvosta.
Ja ihan kohtahan tämä rauhoittuu.
Se on ainakin virallinen ylivuorokaudenmittainen pitkän tähtäimen suunnitelmani.
* Termi pöllitty Valeäidiltä. Se onkin paras arkihack: muiden hyvien konseptien varastaminen.