keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Väitös, karonkka ja lapset - 2nd edition

Miehen viimeinen lomapäivä. (Valitin taannoin, että mies kutisti lomansa kolmeen viikkoon, ja hautasin kommentteihin päivityksen, että keskusteltuamme aiheesta hän jatkoi lomaansa kuitenkin heinäkuun loppuun. Huonoa journalismia. Hienoa kesänviettoa.) Arjen alkamisen kunniaksi sallinette muisteloita kesäkuulta, miehen väitöksestä - eli miten minustakin saatiin Rouva Tohtori eikä vain Tohtori.

Vaikka järjestimme kaksi väitöstä ja kaksi karonkkaa samassa taloudessa puolen vuoden sisään, niissä oli lopulta melko vähän yhtymäpintoja. Tosin ihmekö tuo, onhan meillä jääkaapissa eri maidotkin. Erilaisuudestamme kehitin ihan vitsin karonkkapuheeseen. "On ollut jännä huomata, että taloudessamme asuu kaksi hyvin erilaista tutkijaa. Minä olen työteliäs ja tarkka... kun taas sinä sen lisäksi kunnianhimoinen ja päämäärätietoinen." Tottakin vielä.

Yksi merkittävä ero päivän kulussa oli siinä, että vauva oli siirtynyt minun ulkopuolelleni, ja hän pääsi siis kuulemaan väitöstä kantoliinassa. Vastaväittäjä oli lupaillut kahden tunnin tilaisuutta, joten vauva oli tarkkana ja alkoi itkeä juuri kahden tunnin kohdalla. Äänimerkistä huolimatta tilaisuus jatkui vielä yli puoli tuntia, ja minä siirryin takariviin imettämään. Mutta kaiken kaikkiaan tilaisuus sujui ihan mainiosti vauvan kanssa, eikä kukaan ainakaan näyttänyt häiriintyvän kun heijasin vauvaa seisaaltani sivuportaissa. (Paitsi minä, koska olin tietenkin korkokengissä. Au.)


Korva tarkkana isän väitöksessä. Valitettavasti yhden kantoliinan valikoimassani on vain kuosia "hippi" eikä yhtään akateemisen mustaa.

Accessoriet oli sentään kunnossa. Keskimmäisen hääkengissä oli ehkä puolet tyhjää, mutta eipä se kävelyä haitannut.

Esikoiselle oli kova pala hyväksyä, että he eivät tällä kertaa päässeet mukaan iltajuhliin (etenkin koska pikkuveli pääsi - epäreilua!), ja pieneksi lohdutukseksi tästä hain heidät väitöksen jälkeen pikapikaa hoitopaikastaan "väitöskahveille" eli kuohuviinitarjoiluun - tässä sentään molemmat olimme yhteneväisellä linjalla. Tytöt napsivat suklaakonvehteja molempiin käsin ja juoksentelivat huikentelevaisessa sokerinousuissa. Nuorempi valitsi ympärijuoksun kohteeksi erään kunnianarvoisan herraseurueen pöydän ja aina välillä törmäsi tiukasti syleilemään miesten jalkoja. Ensin isäni, sitten kustoksen ja vastaväittäjän.

Bilehyrrä.

Iltajuhlien ajaksi isommat lapset jätettiin Mannerheimin hellään huomaan, ja pikkuveljestä huolehdimme minä, äitini sekä ravintolan henkilökunta; poistuin paikalta puolenyön lähestyessä kun illallinen päättyi ja seurue siirtyi baarin puolelle.

Mies ei siis järjestänyt suureellisia jatkoja kuten minä, ehkä osin siksikin kun minun mahdollisuuteni osallistua juhliin olivat huonot. (Lue: minä en touhunnut miehelle suureellisia jatkoja.) Tässä näyttäytyykin yksi eroatuottavista piirteistä. Minä "vaivihkaa" patistelin miestä juhlien järjestämiseen puoli vuotta ennen väitöspäivän päättämistä, mutta kaikki hoidettiin laitoksen sihteerin kautta, ajoissa mutta viimetinkaan. Mies halusi ensin keskittyä väitökseen. Minä muistan kirjoittaneeni ensimmäisen version kiitoksista vuonna 2009 ja juhlien vieraslista oli valmis kuukausia ennen väitöskirjaa. Murehdin kun pääsin tekemään käytännön juhlajärjestelyitä vasta kolme kuukautta etukäteen.

Ja tältä se näytti ilman mahaa. Ehkä aavistuksen raskausmaiselta, mutta oli siksi varsin armollinen kaksi kuukautta synnytyksen jälkeen.

Toinen ero liittyy myös tapaamme olla vanhempia. Minä järjestin lapset ennen omaa väitöstäni yöhoitoon vanhemmilleni, jotta en joutuisi sähläämään heidän tarpeittensa kanssa ja ennen kaikkea etten hermostuisi heihin stressissäni. Mies taas halusi lasten olevan kotona, "että on jotain tekemistä". No toki, miehen aamuun ei kuulunut meikkiä ja kampaajaa, kuten minulla, ja aamu saatiin tosiaan helposti kulutettua aamiaisissa ja viisihenkisen seurueen lähtöön valmistamisessa. Sen sijaan juhlien suhteen miehen kanta oli yhtä varma - eiväthän lapset voi olla mukana muodollisessa akateemisessa illallisessa. Ja ihan syystä sekin: lapsemme tuntien joku olisi joutunut heidän kanssaan juoksemaan ympäri ravintolaa, koska he eivät ole sitä tyyppiä, joka istuu neljä tuntia paikallaan piirtämässä. Silti, jatkojen puuttuessa minä pidin surullisena sitä, että lapset eivät päässeet osallisiksi juhlista.

Karonkkapuheissa toistui "ihmettely" siitä, miten olemme saattaneet valmiiksi kaksi väitöskirjaa puolen vuoden sisään ja siinä välissä saaneet lapsen, kolmannen sellaisen. Kuulostaahan se paljolta, mutta tapahtumat eivät toisaalta liity toisiinsa, ja ne on kohdattu arjessa yksi kerrallaan; siksi tätä näennäistä ruuhkaa on vaikea itse päivitellä. Sen sijaan kustoksen puheen maininta siitä, miten "elämä keskimääräisesti muuttuu mukavammaksi väitöksen jälkeen" jäi mietityttämään. Muuttuu miten? Ehkä keskimääräisesti siten, että elämään tulee jotain varmuutta ja vakinaisuutta, mutta toistaiseksi mistään sellaisesta ei ole tietoa.

Silti, aika mukavaa elämä on ollut tähänkin asti, ja jos suunta on vain ylöspäin...? Bring it on, sanon!

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Mikä on ikiliikkuja?

Haaste, jos ei muuta. Näin kysyi Siina.

1. Jos et saisi olla sen niminen kuin olet, minkä niminen haluaisit olla ja miksi?

Lukiossa oli yksi kaveri, jonka nimi oli Inkeri. Tai ehkä se oli kaimani, jonka toinen nimi oli Inkeri. (Suurin osa luokkakavereistani oli kaimojani.) Minusta Inkeri oli mahtava nimi, ja julistin haluavani olla Inkeri. Mutta koska nimenvaihdon tyyppiä ei tässä määritelty, vastaan, että pakon edessä vaihtaisin sukunimeni miehen nimeen - koska se tuntuu jo kohtuullisen tutulta, toisin kuin joku uusi etunimi.

2. Mikä lastenlaulu tulee ekana mieleen?

Äsken autossa kuunneltu Pienen pieni veturi, jota lauleskelimme koko perhe idyllisen kolmiäänisesti. Huomaatte siis miten salavihkaa väitän vain kahden meistä pysyvän nuotissa - en kuitenkaan sano kenen.

3. Näetkö jotain toistuvaa unta ja millainen se on?

Nyt on taas sellainen vaihe, että en näe unia. Joita muistaisin, siis. Merkinneekö sitten, että pääni ei ole kauhean kuormitettu tällä hetkellä. Vai johtuneeko pätkittäisesti nukkumistyylistä.

4. Missä yleensä bloggaat noin sijainnillisesti?

Työpöydän ääressä, makuuhuoneessa, yläkerrassa, kotona, Turussa.

5. Oletko nähnyt punkin?

En.

6. Mitä ruokaa aiot tehdä seuraavaksi?

Ihan aitoa makaronilaatikkoa ajattelin valmistaa lapasille huomenna, vaihtelunhaluinen kun olen. Siitä pakastetaan eväät myös viikonlopun rientoihin.

7. Minkälaista apokalypsia uumoilet saapuvaksi ja oletko varautunut siihen jotenkin?

No sellaista tietenkin, että maailmasta loppuvat luonnonvarat kestämättömien elämäntapojemme takia. Varaudun siihen välttämällä muovipussien ostamista ja pistämällä kädet korville ja laulamalla laa laa laa!

8. Mitä tv-sarjoja seuraat ja miksi?

Naapureita ja salaisuuksia sekä Siltaa. Koska STD käski ja ne näkee Areenalta. Jatkossa ajattelin oma-aloitteisestikin katsoa kaiken mitä tanskalaiset tekevät - kunhan joku huomaa niistä minulle kertoa.

9. Mitäpä oot tännään hommannu?

Kävin esikoisen uimakoulussa, ja uin tonnikasisataa. (Pääsinpä sanomaan! Olin uidessa hyvin huolestunut, ettei tulisi luontevaa tilaisuutta leuhkia.) Muuta mainitsemisen arvoista: kävimme katsomassa paria taloa. Mehän siis emme ole muuttamassa, mutta kavereiden asunnonmetsästys inspiroi katsomaan millainen olisi neljän makkarin omakotitalo tuhannen neliön tontilla. No aika kiva olisi. Positiivista reissussa oli se, että esikoinen (joka lähti mukaan huutaen "En halua tulla! En halua tulla!") olisi valmis leikkimökin hinnalla muuttamaan (ja olisi halunnut käydä useammassa kohteessa). Tosielämässä tästä pihasta ja näistä naapureista luopuminen tullee olemaan apokalyptisen kamalaa. Mutta eipä tuota ihan vielä kannattane murehtia.

10. Oletko sellainen ihminen, joka tajuaa lähteä ajoissa kotiin, ja jos olet, kerrotko miten se tapahtuu?

En tosiaan ole. Nuorena omaksutun parhaiden juttujen missaamisen pelon lisäksi olen hankkinut raskaan velvollisuudentunteen olla viimeiseen asti, etteivät vain juhlat kuivu kasaan. Tätä oman osallisuuteni tärkeyden kuvitelmaa vastaan olen kyllä oppinut taistelemaan, mutta kotiinlähteminen, samoin kuin rennosti myöhästyminen on pitänyt oikein opettelemalla opetella. (Enkä kovin hyvä ole vielä kummassakaan.)

En tue enää ikiliikkujan kehittymistä, vaan linkkaan Liinaan, joka lanseerannee pian ihan uudenlaisen ainetehtäväblogihaasteen. *Drumroll* Ja yhä tietysti saa vastata edellisen kyssäri-vassari-postaukseni kysymyksiin, sen verran filosofisiksi mentiin, että vastaukset kiinnostaisivat!

lauantai 27. heinäkuuta 2013

Omaa aikaa urheillen

Taannoisen postaukseni kommenteissa Pilami totesi osuvasti, että tarkkaan säädelty lapsiperhe-elämä ei anna tilaa suunnitelluista urheiluista luistamiseen, koska uutta mahdollisuutta tuskin tulee. Omassa perhe-elämässäni olen myös huomannut, että urheiluhetki kannattaa buukata kalenteriin aina kun sieltä tyhjä paikka löytyy - koska muuten se hetki menee. Ja jotenkin tuntuu, että urheileminen on pienten lasten äidille sosiaalisesti helpoimmin hyväksytty tapa "ottaa omaa aikaa". Ainakin minun mieheltäni juoksulenkki saa myötämielisemmän vastaanoton kuin jonkun muun tyyppinen aktiviteetti. Onhan se myös helpompi toteuttaa kuin vaikka leffa tai keikka.

Tästä seuraa, että vapaa-aikani määrään suhteutettuna urheilen paljon. Enemmän kuin monina vapaampina aikoina aikuista elämääni.

Olen kuitenkin laiska haastamaan itseäni. Nyt kun olen kevyesti yrittänyt sitäkin, huomaan että se kannattaa. (Myös koska kasvattamalla ureilusuorituksiani saan enemmän vapaa-aikaa!* Nerokasta.)

Välineillä on myös väliä.

Esikoinen on käynyt nyt heinäkuun ajan uimakoulua - joka päivä maauimalassa - ja olemme jakaneet vientivuoroja. Minun vientivuorollani olen saanut uida matkaa. Ensimmäisellä kerralla uin viisisataa metriä, koska ajattelin, että enhän minä kuitenkaan jaksa sitä tonnia mitä taannoin uin. No seuraavalla kerralla ajattelin kokeilla. Seuraavaksi uin 1300 ja sitten 1600 metriä. Ehkäpä ehtisin** tunnissa jopa 1800:aan jos oikein yrittäisin.

Kävin AEL uimassa säännöllisesti enkä koskaan ikinä yrittänyt uida yli tonnia. Siinähän olisi voinut vahingossa vaikka kunto kasvaa. Kun sanoin, että huono haastamaan itseäni, niin ihan tarkoitin sitä.

Uintikokemuksesta innostuneena päätin tänään ikuisen*** kuuden kilometrin juoksuläpsyttelyni sijaan kokeilla jaksaisinko juosta tunnin. Ja jaksoin minä - itse asiassa ihan samaa vauhtia kuin aiemmat lenkkini. Taitoin 8,6 kilometriä enkä edes kuollut, eli ei kai se kymppi nyt mikään mahdoton tavoite olisi.

Täytynee asettaa siis myös aikatavoite, että saadaan mahdotonta, koska jatkuva itsensämotivoimisen tarve tässä on. Erityisen hauskaa juokseminen ei meinaan vieläkään ole.

* Vaikka en minä samoihin lukemiin pääse kuin mies, millään - ja tasa-arvoa kohtihan tässä tietysti kilvoitellaan. Heinäkuussakin se on yhden vuorokauden aikana urheillut 30 tuntia. Ja matkoineen suoritukseen saatiin menemään se aiemmassa valituksessa postauksessa mainittu neljä päivää.
** Tässä siis käytän konditionaalia, en imperfektiä turkulaisittain. Jos hämääntysitte.
*** Minähän en koskaan liioittele. Tänään oli lenkki numero 22.

perjantai 26. heinäkuuta 2013

10+11+10

Sain kesäisen haasteen Sivusilmäilijältä, ja huonoista tavoistani poiketen ajattelin vastata siihen näin tuoreeltaan. Suuret kiitokset ja kesäiset vilkutukset sinne sisämaahan! Haasteen ideana on perinteisesti vastata kysymyksiin ja siirtää uusi patteristo eteenpäin. Siispä toimeen.

1. Mikä on mieluisinta kesäpuuhaa?
Voi saanko vastata, että kaikki? Ai en? No ainakin sitten mökkisauna ja maauimala, jäätelöretki ja puistopiknik, huvipuisto ja riippukeinu. Voin siveleminen torituoreille siikleille.

2. Mikä tekee kodista kesäkodin?  

Meidän tapauksessamme piha. Terassista tulee toinen (eli ensimmäinen) olohuone, eikä leluja levitellä lastenhuoneessa vaan hiekkalaatikolla. 

3. Dekkari vai chiklit?
Harvoin kumpikaan. Kun odotin esikoista, luin yliaikaodotuksen päivinä kaikki lähikirjaston Mankellit (ja jotain Liza Marklundia) - riittävän kevyttä kuormittuneille aivoille ja riittävän koukuttavaa niitä harhauttamaan. Mutta olen minä Bridget Jonesin päiväkirjatkin lukenut. Dekkari vienee voiton.
 
4. Millainen olisi unelmiesi kesäloma?
Sopivassa suhteessa mökkeilyä, kotonamöllöttelyä ja matka arjesta irrottamaan - vaikkapa pienelle villalle välimeren rannalle ystävien kanssa. Kevyt kaupunkiloma kahdestaan. Ystäviä ja elämyksiä, lämpimiä kesäiltoja ja päiväunia riippukeinussa. Aamuja, jolloin nukutaan yli yhdeksään. Juuri nyt tuo viimeinenkin kruunaisi tämänkin loman ihan täydelliseksi.

5. Tämän kesän kohokohta?
Monikossa myös tämä; arkisen lomailun kohokohdat ovat pienissä hetkissä. Muumimaailma-päivässä, jolloin kukaan ei kiukutellut, mökillä miehen kanssa saunoessa lasten nukkuessa, matkaa uidessa maauimalassa, vauvan nauruun ihastuessa.

6. Tämän kesän suosikkiasusi?
Uimapuku. Ei siksi, että näyttäisin siinä hyvältä, vaan siksi, että siihen on saanut pukeutua.
 
7. Missä kesätapahtumissa olet käynyt?
Tänään kävelin DBTL:n ohi, kun menin moikkaamaan kavereita ravintolaan. Ja kaverit uskoivat nähneensä ravintolassa "Reijo" Nordininkin eli kai se jo melkein lasketaan.
 
8. Oletko kesä- vai talvi-ihminen?  
No kesä! Huutomerkillä. Ei kai näiden edellisten jälkeen tarvitse enää kauheasti perustella?

9. Yksi asia, joka tekee kesästä kesän?  
Aurinko. Kyllä lämpöä vaaditaan, että on kesä eikä vain loma.

10. Kaunein kesäruno?
Tässä voisi tietysti googlata itsestään todellisuutta kultturellimman, mutta en huijaa ja totean, että en pysty resitoimaan ulkomuistista yhtään kesärunoa. Tiedän. Tsiiih.

Kesä on ulkona syöminen.

Tätä puutetta ei mitenkään korvata, mutta siitä huolimatta käytän tilaisuuden hyväksi ja kaivan naftaliinista Suvi Trokee-Daktyylin ajat sitten heittämän haasteen. (STD:hän on, hyvänen aika sentään, ehtinyt jo vaihtaa blogiakin tämän jälkeen!) Kiitos yhtä kaikki!

1. Paras kirjasitaatti tai lentävä lause?
Huonosti alkaa tämäkin. Yhtään ei-kliseistä en muista, muistaakseni.

2. Huonoin kosmetiikkatuote jota olet kokeillut ja jota kehotat kaikkia välttämään?
Aqualan L poislukien valtaosa kaikista kokeilemistani - perustuen siihen, että olivat tarpeettomia ja/tai jäivät käyttämättä.

3. Minkä vaatteen tai asusteen tai kengät olet ostanut viimeksi?
Bikinit. Räikeä epäonnistuminen. Bikinien sovittaminen on aina tuskaa, mutta hoen mantraa, että paremmalta ne näyttävät kuitenkin kuin edelliset (jotka päällä ei joudu seisomaan peilin edessä). Tällä kertaa ei.

4. Turhamaisuusasteesi?
Yhdeksän asteikolla 1-10. Käytännössä se realisoituu kulkemalla meikittä pukluisissa vaatteissa. Mutta haluaisin näyttää tosi hyvältä, ja se on kai aika turhamaista.

5. Paras jalkarasva?
En käytä. Meinasin laittaa kuvituskuvaksi kuvan jalkapohjistani, mutta totesin liian karuksi lukijoille.

6. Erikoisin paheesi?
Tällä hetkellä feissarimokat. Näitä tulee ja menee - välillä pienempää ja välillä suurempaa nolostusta aiheuttaen.

7. Paras lastenohjelma?
Late Lammas.

8. Kumpi on tärkeämpi keksintö, modernit kuukautissuojat (so. tamponit, ohuet terveyssiteet, kuukuppi) vai pyykkikone?
Ehdottomasti pyykkikone, jos miettii millaisia aikaresursseja se on vapauttanut naisilta. Okei, "entisaikaan" ei toki ollut tällaisia määriä tekstiilejä käytössä eikä niitä pesty yhtä usein, mutta silti ajatuskin lakanoiden nyrkkipyykistä... Tai vaippojen keittopesusta... Kiitos sen luojalle pesukoneesta!

9. Girls vai kulttuuri- tai tiededokumentti?
Olen tainnut katsoa kaksi jaksoa Girlsiä. En vakuuttunut. Eli vastaan sofistikoituneesti dokkari. Tosiasiassa katson tällä hetkellä (vain) Areenasta Siltaa ja Naapureita ja salaisuuksia. Ihan kuten STD käski.

10. Naiseuden/naisellisuuden korostaminen vai häivyttäminen?
Kumpaako teen? Mielestäni en tietenkään kumpaakaan, mutta ehkä ennemmin korostaminen - niillä pukluisilla vaatteillani, hah!

11. Milloin viimeksi kävit hammaslääkärissä/suuhygienistillä?
Raskauden kirvoittamassa tarkastuksessa helmikuussa. Suuhygienisti ihasteli kun pötköttelin maha kyljellä niin että puhdistus saatiin tehtyä: kuulemma kolme kymmenestä asiakkaasta kestää noilla viikoilla maata tuolissa. Heräsi kysymys miksi loppuraskauden käyntejä varataan kun kuulostaa vähän resurssien hukkaamiselta.

Kas siinäpä mentiin laidasta laitaan. Mutta ei tämä lopu vieläkään! Kysyn:

1. Oletko yksinäinen tänään?
2. Kuinka syvää on rakkautesi? 
3. Kuka päästi koirat ulos?
4. Mistä tunnet sä ystävän?
5. Onko tämä tosielämää vai onko tämä fantasiaa?
6. Olemmeko ihmisiä vai olemmeko tanssija?
7. Kuka haluaa elää ikuisesti?
8. Miten voimme nukkua kun sänkymme ovat tulessa?
9. Miksi minä en voi olla sinä?
10. Oletko koskaan nähnyt sadetta aurinkoisena päivänä?

Haaste lähtee vanhoille ja uusille tutuille: Ensin haasteen antajille kiitokset takaisin: Sivusilmäilijälle ja STD:lle uuteen kotiin. PeNalle ja Siinalle. Blogilistalleni vasta löytämilleni helmille Ässälle sekä Lydakselle. Ja todellisessa haastemielessä kaikille, jotka osaavat hyräillä kaikki listan kyssärit! Miten on, onnistuuko?

maanantai 22. heinäkuuta 2013

Ura-äiti, kortti-äiti, isoäiti

On sitten tullut luettua äitikirjallisuutta.

Kovasti mielisin sanoa lukemiston herättäneen vaikka mitä uusia ajatuksia, mutta ilmeisesti ajatuskapasiteettini tämän elämän osalta on jo käytetty. Erilaisia tuttuja ajatuksia nousi kuitenkin kiertoon kenties hieman uusissa järjestyksissä.

Sheryl Sandberg: Lean in - Naiset ja menestymisen taito

Nappasin ystävältä lainaan tämän kovasti puhutun uranaisen voimaannuttamiskirjan, mutta täytyy sanoa, että kulttuurinen konteksti on niin kovasti erilainen, että koin pieniä samaistumisongelmia. Amerikkalaiseen verrattuna kun suomalaisäidillä on ikuinen piknik. Tämä ei tarkoita, etteikö ongelmia ja parannettavaa löytyisi yhtä lailla meiltä, mutta ongelmat ovat toisenlaisia. Googlella ja Facebookissa vaikuttanut Sandberg kertoo esikoisensa synnyttyä lyhentäneensä työpäiväänsä siten, että ehti imettää lapsen aamuisin ennen töihinlähtöä ja iltaisin vielä ennen sen nukkumaanmenoa. Siis palatessaan töihin lapsen ollessa kolmikuinen. Ja tuntien tästä äärimmäisen huonoa omaatuntoa - töissä. Kirjoittaja puhuu myös vanhemmuuden jakamisesta avaimena menestykseen, mutta rivien välistä ja muutaman kerran suoraankin mainitaan ehkäpä vielä tärkeämpänä hyvä palvelusväki. Sandbergin neuvot naisten itsevarmuuden kasvattamiseksi ja oman paikkansa ottamiseksi ovat kyllä ihan pätevää tavaraa, ja elämänkertakirjallisuutena luettuna teos on kiehtova.

Anu Silfverberg: Äitikortti

Sattuipa sitten, että edellisen viimeisteltyäni vapautui vihdoin kirjastosta jonottamani Äitikortti. Tiedän, olen niin jäljessä. Ja tuntuu todella pahalta sanoa tämä, mutta lukukokemus oli minulle pieni pettymys, niin valmis fani kuin olin ennen lukemista. Ehkä juuri siksi: odotin jotain mullistavaa. Toki myötäilen monia Silferbergin ajatuksia - etenkin äitien työntekoon ja lapsenhoidon työnjakoon liittyen, mutta jotenkin kirjan perusasetelma äitiydestä koko universumin keikauttavana kokemuksena oli minulle vieras. En ole koskaan ajatellut olevani erityisen happy-go-lucky, mutta Silfverbergin kokemukseen verrattuna taidan olla. Silfverberg myös sanoutuu kovasanaisesti irti erilaisista kasvatus-ismeistä - näistä kantoliinoista sun muistahan koitettiin kohua nostatella kirjan ilmestyessä - mutta en ole ihan varma mitä hän tarjoaa tilalle. Kannattaa lukea yhtä kaikki. 

Merete Mazzarella: Illalla pelataan Afrikan tähteä - Isovanhemmista ja lapsenlapsista

Myös Äitiyskortti hupeni parissa illassa, samoin kuin Siinan suosituksesta kirjastosta napattu Colm Tóibínin Brooklyn, joten jouduin etsimään eilisillaksi luettavaa kesämökin kirjahyllystä. Luontevaksi jatkoksi harjoittamaani äitiysnäkökulmaan löysin Merete Mazzarellan teoksen isoäitiydestä. Kirja limittyi myös siihen mitä olimme miehen kanssa saunan terassilla pohtineet suvun yhteisen kesäpäivän iltana - piilevästä odotuksesta siitä, että omasta perheestä muodostuu kokonainen joukko ihmisiä, lauma. (Laskeskelimme, että kolmesta lapsesta tuskin kaikki vihaavat meitä niin, etteivät koskaan halua nähdä ja kenties joku ei-vihaava voi saada joskus lapsiakin. Ja vaikkapa jos kaikki hankkivat vain puolison ja tulevat kanssamme yhteiseen pöytään, meitä on jo kahdeksan. No, näitä ei uskalla liikaa pohdiskella, mutta pyörryttäviä ajatuksia, jos uskaltaa joskus kuvitella sinne puolen vuoden horisontin tuolle puolen.) Mazzarellan kirja oli mielestäni kaunis, rehellinen ja siksi koskettava kertomus kirjoittajan omasta isoäitiydestä, joka muodostui suhteessa ainoan lapsen Amerikassa asuviin lapsiin. Ei pelkkää idylliä, vaan täynnä ristiriitoja - kuten kaikki ihmissuhteet - ja virkistävä lukukokemus juuri siksi, että se kiepauttaa näkökulman vähän pidemmälle kuin vain usein äitiydestä puhumisesta kirvoittavaan pikkulapsiaikaan.

Mutta nyt kun olen jälleen kirjastopinoni äärellä, pohdin vieläkö tarttua niihin pariin vanhemmuus- ja kasvatusaiheisiin teoksiin mitä hankin. Vai ollaanko nyt saman ongelman äärellä kuin Silfverberg: ihmetellessään "äitiyden mustaa aukkoa" hän tulee osaltaan vahvistaneeksi sitä korostamalla ylenmääräisesti aiheen suuruutta. Eli ehkäpä pitäisi lukea ihan muuta - koti ja elämä kun on jo täynnä sitä yhtä lajia.

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Samasta puusta

Sarjassamme kesäuutisia.

Kerron kuitenkin. El niño nimittäin täytti kolme kuukautta, ja sain vahvistuksen lausunnolleni aika jötikkähän tuo on. Lapsi on tuplannut elinpainonsa seitsemään kiloon - minkä kaulapoimujen putsaamisen työläydessä huomaa. Esikoinen sai kasaan seitsemän kiloa viisikuisena ja kakkonen seitsenkuisena. Eli identtisellä ruokinnalla olleen kakkosen elinpaino on neuvolakielellä liikkunut "miinus kuudessatoista" ja vauvan "plus kympillä". Tai onko sitten ollut identtistä? Ehkä olen tällä kertaa paremmin huolehtinut omasta jäätelönsaannistani. Vai olisinko ollut auliimmin tarjoamassa ruokaa? Koska kaiken voi tietysti aina kääntää takaisin minuun.

Olen myös järjestänyt itseni kanssa vedonlyönnin siitä, milloin kakkonen ja kuopus ovat samassa vaatekoossa. (Viimeistään kaksi- ja nelivuotiaina, ennustan.) Samalla poistuu huoli siitä, että poika joutuisi kulkemaan tytöiltä perityssä garderoobissa - ei taida tulla onnistumaan. Koska kaiken voi kuitenkin lopulta pelkistää sukupuolikysymykseksi.

Aluksi vitsailin, että lapsi kerää massaa, eikä tuhlaa energiaa turhiin toimintoihin, kuten hereilläoloon tai liikkumisen opiskeluun. Kävi kuitenkin ilmi, että hän on nero, kuten vanhemmatkin sisaruksensa, ja suoritti tänään puolisalchowin oikean kyljen kautta mahalleen, kypsässä kolmen kuukauden ja viikon iässä. Koska kaiken voi aina ohimennen kiepauttaa lapsen saavutuksilla leuhkimiseksi.

torstai 11. heinäkuuta 2013

Pesänrakennusta

Se on kuulkaa loma [miehellä siis tietenkin, kotiäiti huom.] ja minä olen siivonnut. Luulin sen olevan hullua, mutta onkin näemmä kuvio. Itselleni selittelen, että koen myöhennettyä pesänrakennusta, koska raskausaikana oli niin kiire, ettei joutanut. Mutta taidankin olla lomasiivoaja, apua!

Aiemmin tapahtunutta: mies sai jatkoa työsuhteelleen vuoden loppuun asti. Tästä seuraa, että emme ole lähdössä ulkomaille (ainakaan ennen vuodenvaihdetta), emmekä työsuhteen lyhykäisyyden ansiosta ole myöskään muuttamassa isompaan. Uskotteko, että on ihanaa kun tulevaisuushorisontti keikkuu aina jossain puolen vuoden tuntumissa?

Mutta niin, emme siis ole muuttamassa, joten päätin, että puoli vuotta sohvan takana odottaneet taulut voi laittaa seinille. Hääkuva oli odottanut puolitoista, joten uusin myös makkarin seinän valokuvakollaasin. (Joka on seuraavaan linkoukseen saakka ihan sikamakea, kuten saatte nyt päissänne kuvitella.) Kun sitten ripustus oli uusittu, oli teoreettisesti niin kivan näköistä, että piti alkaa siivota, jotta teoria pääsisi materialisoitumaan.

Enkä tehnyt mitään pikaista romujen piilotusta, vaan päinvastoin - arkistoin ja hävitin tavaroita romujenpiilotuskohteista! Työpöydästä näkyy pinta!

Lastenhuoneen sisustuksessa edettiin jälleen kädestä suuhun -periaatteella, eli hain yhden hyllyn lisää ikealaista. Ahdasta tulee yhä pinnasängyn ilmestyessä huoneeseen, mutta hetkeksi saatiin parannettua huoneen toimivuuta. Eli sielläkin näkyy vaakapintoja: lattia!

Olen kuullut juttua, että lomalla pitäisi tehdä asioita joista tykkää, mutta minä teen näemmä kaikkea muuta - Ikean lisäksi kävin nimittäin myös paikallisessa ostoshelvetissä ja suoritin isommille lapsille syyshaalarit ja kurahousut ja itselleni bikinit. (Esikoinen on jotenkin mystisesti selvinnyt haalareilla kokoa 86 ja 104, joten siltä väliltä piti hankkia nyt keskimmäiselle. Seliselittelee.)

Kaikessa tässä aikaansaavuudessani sain myös vihdoin nakutettua Torille ne virheostosrattaat, jotka ovat painaneet mieltäni aika lailla. Ja menivätkin kaupaksi toisena päivänä - ostohintaan. Mikä puhdistava tunne! Nyt sitten pitäisi tutkailla sisintäni, että tarvitsinko oikeasti matka- vai juoksurattaita, ja palata hankintoihin vähän paremmin varustautuneena myöhemmin.

Tämän postauksen aikana tapahtunutta: mies lähtee lenkille ja ohimennen huomauttaa, että se on sitten ensi viikolla viimeinen lomaviikko. En tiedä, ehkä jotkut ihmiset puhuvat tällaisista asioista, mutta minä olin kuvitellut miehen olevan lomalla koko heinäkuun. Kuulemma kolme viikkoa riittää, on töitä.

Toisten miehet joutuvat perumaan lomia työnantajan vaatimuksista. Minun mieheni hoitaa orjapiiskuroinnin ihan itse.

Taisivat olla siivoukseen käytetyt lomapäivät virhe sittenkin.

maanantai 8. heinäkuuta 2013

Kolme kertaa kolme

Tukholman jälkeen tapahtunutta: kolme vuorokautta yksin kolmen alamittaisen kanssa. Ja elin bloggaamaan siitä.* Ai miten?

1. Varustaudu

Tietenkin miehen pidennetyt metsäseikkailut osuivat sellaiseen viikonloppuun, jolloin myös vanhempani olivat viikonloppureissulla. Ensimmäisenä yksinhuoltajapäivänäni he kuitenkin olivat vielä kaupungissa, ja veivät Ruotsin-matkasta univelkaiset lapset heille päiväunille ja sitten sirkukseen. (Olenhan riittävän usein hehkuttanut heidän mahtavuuttaan?) Sillä aikaa Ruotsin-matkasta univelkainen minä nukuin, hain kaksi annosta noutothaimaalaista (itselleni tietenkin) ja tein vuoallisen lihamakaronilaatikkoa ja toisen feta-pinaatti-lasagnea. (Vähän pastapitoista, totesin, mutta en välittänyt - katso kohta kolme.)

Ruokahuolto viikonlopuksi, check!

2. Älä jää yksin

Järjestin joka päiväksi ohjelmaa. Ensimmäisestä huolehtivat vanhempani, ja toisena janttaannuin serkulleni, jonka mies oli samalla reissulla minun mieheni kanssa. (Hän oli muuten varustautunut yksinäisviikonloppuun siivoamalla - tasolla matonpesu. Meitä on moneen junaan.) Kolmantena tehtiin uimarantareissu kavereiden kanssa, ja neljäntenä viihdytin vieraita meillä. Mitä vähemmän tylsää kotiaikaa, sen parempi.
 
3. Jousta

Otin tietoisesti asenteen, että nyt voidaan ottaa rennommin. Yleensä minä olen (mielestäni) meistä tiukempi, mutta miksi olla koko ajan se ikävä vanhempi jos vanhempia on paikalla vain yksi. Eli ehkäpä maailmaa ei kaada jos iltapalalla juodaan mehua, ja iltapäivän sudenhetkessä katsotaan pari videota. Ei kaatanut. Väitän, että piti pystyssä.

Iltapäivät vaativatkin hieman normaalista suurempaa joustoa, koska lapset eivät nukkuneet lainkaan päiväunia. Tästä hyvästä saatoin kuitenkin aikaistaa iltapuuhia tunnilla, ja kaikki lapset olivat unessa ennen yhdeksää. Toistan: kaikki lapset. Kaikki kolme! (Tyttöjen nukutus on yleensä miehen rasti, ja tähän asti, jos ovat nukkuneet päiväunia, nukahtaminen on helposti venähtänyt puoli yhteentoista. Siihen en olisi taipunut.)

Jouduin kyllä joustamaan myös periaatteestani lasten nukkuessa ei tehdä kotitöitä, sillä tiskikoneen täyttö ja pihan raivaus jäivät auttamatta kello yhdeksän jälkeiseen elämään. Sekään ei tuntunut niin pahalta kun nukkuivat kuitenkin niin aikaisin. (Ehdin siis silti lukemaan blogini.)

Klassinen hiekkavarvaskuva. Ensimmäistä kertaa rannalla tänä kesänä. Tietenkin silloin kun olen yksin lasten kanssa.

Ja ikkunanpesu - ensimmäistä kertaa tässä asunnossa. Eipähän mennyt hyvää "omaa aikaa" hukkaan.

Bonus: Palaudu

Miehen tultua kotiin vedin vihdoin jalkaan uudet lenkkitossuni, ja suoritin ensimmäistä kertaa koko lenkkini juosten, ilman yhtään kävelyaskelta. Viisi kilsaa, silkasta kiukusta ja riemusta.

* En mitenkään vertaile kokemustani oikeaan yksinhuoltajuuteen, mutta lyhyissä, etukäteen määritellyissä jaksoissa taloudenpito yksin saattaa olla jopa jouhevampaa kuin jatkuvasti tarkkaillen sitä kuka tekee mitäkin ja kumpi enemmän - valmiina käden käänteessä omaksumaan hyvän marttyyriroolin. Siis tokihan minä en tällaista harrasta. Tuli vain mieleen.

perjantai 5. heinäkuuta 2013

Matkalla kolmen lapsen kanssa

Kuvittelin tosiaan viime kesänä, etten kehtaisi enää kolmen lapsen kanssa tunkea kylään ystäväni pieneen asuntoon, mutta toisin kävi - ja kesälomakohteeksemme valikoitui Tukholma jo viidettä kertaa peräkkäin. Viidettä lapsiperhekesää.

Ja millaista se matkailu sitten oli kolmen kanssa? No eipä oikeastaan sen kummempaa kuin kahden. (Joka sen sijaan oli kummempaa kuin yhden kanssa. Joka oli paljon kummempaa kuin ilman lapsia.)

Ensimmäisenä haasteena oli pakkaaminen. Koska lapsia piti saada kuljetettua kolme, käsiä jäi enää vähän matkatavaralle. Viidelle hengelle pakattiin siis vähemmän tavaraa mukaan kuin viime vuonna neljälle. (Ja koska tavaraa oli näin ollen mukavan vähän, säästimme taksirahat kulkemalla kävellen kämppäämme Söderillä.)

Opin myös aika nopeasti laskemaan pakonomaisesti "kaksi kassia, kolme lasta" unohdettuani ensin käsilaukkuni Seveneleveniin ja hukattuamme keskimmäisen Junibackenille. Me muut poistuimme, mutta hän lähti toiselle kierrokselle ja sovitteli tyytyväisenä jääkuningattaren suksia jalkaansa kun kävin löytämässä hänet joukkoomme.


Kuvasta puuttuu minä ja vauva, muut kannettavat kokonaisuudessaan.

Logistisista ratkaisuistamme eniten iloa toivat laina-kaksosrattaat, joilla kuvittelin kuljetettavan vauvaa ja keskimmäistä. Esikoiselle kävelemään joutuminen, kun muut saavat istua kyydissä, oli kuitenkin liian karvas pala, joten valtaosan ajasta rattaissa matkustivat esikoinen ja keskimmäinen, ja vauva sai kulkea kantoliinassa. (Tästä syystä en lähde harkitsemaan kyseisen vankkurin hankkimista kotioloihin.) Systeemi toimi eittämättä moitteettomasti, sillä vauva nukkui liinassa useita tunteja, ja saatoimme taittaa pitkiä matkoja kun kukaan lapsista ei ollut omien jalkojensa varassa. Eräänä päivänä kaikki jopa nukkuivat yhtä aikaa, ja käytimme tilaisuuden hyväksi miehen kanssa käymällä shoppailemassa. Ostimme sukkia. Tähtien asennon huomioiden olisi pitänyt varmaan käydä lottoamassa.

Maitoa ja korvapuusteja. Jos nyt kerran lounaaksi.

Tällä kertaa lapsiperhekohderuletistamme arvottiin Junibacken ja Gröna Lund. Koska kävi niin onnekkaasti, että kaupungissa oli myös yksi hyvä ystäväperheemme, löimme voimamme yhteen siten, että hoidimme naisissa Junibackenin, ja seuraavan iltapäivän miehet viettivät lasten kanssa Medborgarplatsin leikkipuistossa sillä aikaa kun rouvat nauttivat kulttuurista, maisemista, salaatista, valkoviinistä ja seurasta Fotografiskassa. (Jota voin kyllä lämpimästi suositella. Vaikka lasten kanssa, mutta mieluusti toki ilman.)

Leikkiseuran kanssa puistossa taittui kolme tuntia kevyesti. Tai ainakin minulle kevyesti kun en ollut läsnä. Joko mainitsin?

Myönnettäköön, että arvioni lapsiperhematkailusta Tukholmassa ei ole täysin verrannollinen normikokemukseen, koska nautimme siellä ystäväni vieraanvaraisuudesta ja kolmannesta aikuisesta käsiparista. Mutta ihanaa ja jättemysigt oli, kuten aina.

Haastavimmat hetket matkalla koettiin, kun purin huulta etten sättisi miestä, joka järjesti herätyksen laivalla tuntia liian aikaisin, kun olisi se seitsemänkin ollut riittävän aikaisin, ja yrittäessäni esittää rentoa maailmanmatkaajaa ja keskustella sukkelasti ystäväni uuden newyorkilaisen professoritason deittailukumppanin edessä. Kolmen lapsen kieppuessa minussa. Kahdeksalta aamulla. Saavuttuamme kävellen sieltä laivalta, jossa olimme heränneet tuntia liian aikaisin.

Jälkeenpäin kuulin, että lapsemme olivat olleet "cute and well-behaved". Hah! Ei niin, että olisin lainkaan kiinnostunut siitä mitä muut meistä ajattelevat. No en ole!

***

Loppuun vielä ravintolasuositus: Herman's! Huutomerkin kanssa. Söderin puolella sekin, puutarhamiljöö komeilla näköaloilla, ja nerokas, toistan, nerokas kasvisbuffetpöytä. Hinta päivästä riippuen 175-260kr per pää, mutta sitä kompensoi, että kaksivuotias söi ilmaiseksi ja esikoinen maksoi 40kr. Tosin esikoinen söi nollan kruunun edestä, eli nirsolle lapselle salaattipöytä oli liian uhkaava kokemus. Toiselle maistui kasvislasagne. Minulle maistui salsat ja hummus ja grillatut kasvikset ja kormat ja ja ja... Iso peukku tälle.

torstai 4. heinäkuuta 2013

Terveisiä Tukholmasta!



"Moi! Me oltiin puistossa. Ostettiin jätskiä! Äiti tippui tuolilta. Äitille tuli pipi - tohon. Tuli tohon noin, laitettiin... mitä laitettiin? Äiti hyppäsi! Äitiltä tuli pieru. Isä oli yläkerrassa. [Sisko] oli yläkerrassa. Joskus se liikkuu. Moi!"

Siinäpä tärkeimmät.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...