Väitöksen kauhut

Mitäs sitä öisin pohtisi kun uni ei tule silmään (kun yksi-kaksi lasta kiehnää vieressä, potkii, huutaa tai haluaa vettä): no vaikka lähestyvää väitöstä. Tosin jos ihan rehellisiä ollaan, en pohdi väitöstä, vaan pidän karonkkatoimikunnan kokousta yksinäni. Koska jos miettisin väitöstä, miettisin seuraavia uhkakuvia:

1. En saa nukuttua edellisenä yönä ja olen täydellisen zombi koko päivän.*
2. Tilaisuus on täydellinen nöyryytys enkä osaa vastata mihinkään kysymyksiin.**
3. Naamani turpoaa enkä näytä hyvältä valokuvissa.
4. Naamani punoittaa enkä näytä hyvältä valokuvissa.
5. Osaan vastata kaikkeen, mutta minua ja tilaisuutta pidetään täydellisen triviaaleina.
6. Saan lonkanlaajennuskipuja tahi koen muita loppuraskauden riemuja niin että silmissä pimenee ja puuskutan kaksinkerroin podiumin takana.
7. Tapahtuu tilanne no: 5 ja ajatellaan että kalastelen säälipisteitä ja oikeasti kyseessä on tilanne no: 2.
8. Suuta kuivaa ja tulee vessahätä. Yhtä aikaa.
9. Kukaan ei muista ottaa valokuvia.

Oikeasti pahinta väitöksen näkökulmasta olisi tietysti synnyttää sinä tai edellisenä päivänä, mutta sitä en pidä realistisena skenaariona. Toisin kuin noita ylläolevia.

* Tähän varautuen olen lähettänyt jo lapset mummolaan edeltäväksi yöksi. Että olisi edes jotain unen mahdollisuuksia. Minut tuntien näkymät ovat kuitenkin heikot.
** Tähän en ole uskaltanut edes alkaa varautua. Siis että kriittisesti pohtisin väitöskirjani puutteita ja varautuisin pahoihin kysymyksiin.