maanantai 12. elokuuta 2013

Kolme on uusi viisi

Kolme on uusi kaksi, sanoo Pena ja siltä se usein tuntuu kun katselee omaa lapsellista lähipiiriään. Kolme lasta ei ole mikään kuriositeetti, ja sillä on selitetty jopa syntyvyyden nousua vuosikymmenen taitteessa. Havainto ei tunnu kuitenkaan saavan suurta tilastollista tukea, vaan kolmilapsisten perheiden määrä näyttäisi laskeneen 1980-luvulle tultaessa ja sen jälkeen pysytelleen melko vakiona.

Arjenvaraisen kokemukseni pohjalta tuntuu sitä paitsi että kolme on uusi viisi. Kun hyväätahtovat kommentoijat toteavat, että pärjättiinhän ennenkin viiden tai kymmenen lapsen kanssa, he unohtavat, että vaatimukset vanhemmuuden suhteen ovat jotain aivan muuta kuin kultaisella 1950-luvulla. Pitää olla aidosti läsnä, osallistuva, tukeva ja keskusteleva vanhempi, joka herkillä vaistoillaan ohjaa lasta hyväksi ihmiseksi. Jos lapsi epäonnistuu elämässä, on syynä todennäköisesti huonosti rakennettu kiintymyssuhde vauvaiässä.

Lapsiin panostamisen osoittavat jopa tilastot: samalla kun perheen keskimääräinen koko on pienentynyt, lastenhoitoon käytetyn ajan määrä on kasvanut. Arvatkaa muuten paljonko tuo aika on nykyään? Tunti ja neljäkymmentä minuuttia päivässä äideillä ja isillä puolet siitä. Ei tunnu ihan helpolta yhtälöltä: alle kahdessa tunnissa pitää nukuttaa, syöttää, kylvettää ja kasvattaa lapset.

Eli myönnän: kolmen lapsen kanssa minulta loppuvat kädet. Kuvainnollisesti ja ihan käytännöllisesti. Tästä kirjoitti jo hyvin Leluteekin Emilia. Jos lähtökohdaksi otetaan, että yksi ihminen voi todella kohdata vain yhden ihmisen kerrallaan, kolmilapsisessa perheessä lapset saavat huomiota vain  laumana tai pieninä murusina maailmalla. Eikä sitä faktaa kyllä taida muuttaa mikäään hyvä tahto tai voivottelu. Vauvantahtisuutta on vaikea toteuttaa (kahden muun) lapsentahtisesti.

Ja silti, vauva tuskin on suurimmassa vaarassa jäädä huomiotta.

Nyt kesälomalla harjoitimme hajaantumista: toinen vanhempi lähti uimaan esikoisen kanssa ja toinen teki jotain muuta kahden nuorimman kanssa. Toinen otti vanhemmat lapset ja toinen jäi vauvan kanssa passiin. Ja ainakin kerran mies lähti yksin keskimmäisen kanssa kirjastoretkelle. Mutta useimmiten keskimmäinen muodostaa jakolinjan isoihin ja pieniin, ja jää siten toistuvasti kaksilapsiseen ryhmään.

Eihän niitä saa edes yhteen kuvaan kerralla.

Vaikka tunnustan, että en voi jakaa kolmelle lapselle rajatonta huomiota kaiken aikaa, en myöskään suostu hyväksymään, että keskimmäiselle jää väistämättä lyhin tikku, että niin se vain menee. Mutta huomaan, että tämä vaatii aktiivista itseni muistuttamista. Siksi pidän tärkeänä lasten harrastuksia, jotka erottavat heidät hetkeksi laumasta.

Esikoisen harrastusten tuoma kanssakäyminen vanhempien kanssa rajoittuu tällä hetkellä viemisiin ja hakemisiin, mikä voi toki olla tärkeää sekin, mutta erityisesti iloitsen keskimmäisen tenavajumpasta, jossa mies ja lapsi ovat käyneet viime kevään ja jatkavat nyt syksyllä. Vaikka mielelläni menisin sinne itsekin, annan heidän pitää oman juttunsa, vaikka vain tunnin viikossa.

Minä keskityn huomaamaan lapsen koko kolmenkymmenenneljän minuutin osuutensa verran päivässä.

10 kommenttia:

  1. Äitini, keskimmäinen lapsi perheessään, hurraisi varmasti tälle jutulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hurraisi? Tarkoitatko, että et siteeraa hänelle tekstejäni jos hän ei itse niitä lue? :o

      Poista
  2. Järkyttävän pieni tuo lapsiin käytetty aika. Sattumalta sivusin muuten aihetta hiukan itsekin (http://erasperhe.wordpress.com) - kolmatta odottavaan suhtaudutaan välillä kuin suurperheelliseen, ihan hassua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se pieni luku, todella. Ja toki esimerkiksi minä tällä hetkellä käytän paljon enemmän - pelkästään jo imetykseen. Mutta töissäkäyvänä vanhempana yhteistä hereilläoloaikaa kotona lapsen kanssa saattaa helposti jäädä kolmisen tuntia päivässä, eli siihen suhteutettuna luku kuulostaa ihan uskottavalta...

      Wikipediassa suurperhe määriteltiin juurikin kolmesta lapsesta ylöspäin ;) Mutta oli niin keppoinen artikkeli, etten sitä viitsinyt siteerata. Mutta jos huomioidaan, että 80% suomalaisista lapsiperheistä on 1-2 lasta, niin kyllähän kaikki yli kahden alkaa olla erikoista.

      Poista
  3. Mä olen kolmilapsisen perheen keskimmäinen enkä ole koskaan kokenut jääneeni roikkumaan mihinkään esikoisen ja kuopuksen väliseen epämääräiseen välitilaan. Voi kyllä johtua myös siitä, että olen ainoa tyttö ja siksi sitten omalla tavallani ihan spesiaali tapaus. ;) Keskimmäisenä olemisessa on kyllä se mukava puoli, että vanhempi sisarus on hoitanut jo kaikki tien raivaamiset muttei sitten myöskään jää perheen ikuiseksi vauvaksi. Mä olen kyllä tykännyt sisarusroolistani - ehkä en vain tiedä paremmasta. :D

    Mä olen kyllä jo kahden lapsen kanssa huomannut ettei mulla riitä kuopukselle yhtään niin paljon aikaa kuin esikoiselle aikanaan. Eniten tunnen huonoa omatuntoa siitä että luen kuopukselle kovin paljon vähemmän kuin ensimmäiselle lapselle. Mutta sitten toisaalta - niillä on ne yhteiset leikit, painit ja kikatukset joita ei esikoisella tuossa iässä ollut. Näyttää olevan kyllä hauskempaa seuraa tuo isoveli kuin äitinsä. Joten kuopus jäänee plussan puolelle koko hommassa. Sitä olen kyllä miettinyt, että tuleeko kuopukselle ihan erilainen äitikuva, kun korotan ääntäni useaan otteeseen joka päivä sille uhmailevalle esikoiselle. Perheessämme on paljon enemmän kiukkua, harmia ja huutoa nyt kuin esikoisen vauva-aikana. Silloin äiti ei vielä hermostunut.

    Mut sellasta se on. Elämä. Elämään nämä lapsetkin on kai tänne tulleet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huojentavaa kuulla, pilami, ettei keskimmäisen asema perheessä ole tuomittu olemaan kurja!

      Samaa minä muuten pohdin keskimmäisen ollessa vauva: että kuinka paljon enemmän erilaista kiukkua se kohtasi vauvana kuin mitä esikoinen. Mutta toisaalta osasin myös puhua vauvalle, kun esikoisen vauva-aikana se tuntui vaan niin pöljältä. Eli puolensa ja puolensa. :D

      Lähtökohtaisesti toki uskon, että sisaruus on voimavara lapsille - siksi kaiketi sitä tässä tilanteessa ollaan.

      Poista
  4. Meillähän jako menee yleensä tasan niin, että esikoinen tekee jotain ja pienet sitten jotain muuta - jossain vaiheessa täytyy koettaa panostaa siihen, että nekin saisi omaa spesiaali aikaa, vaikka kiusaus on tietenkin suuri työntää ne esim. samoihin harrastuksiin, kun nyt kerran ovat saman ikäisiä.

    Ja tosiaan, mun äiti juuri muisteli, miten lapsuudenystävänsä perheellä oli iso asunto, kolmio, jossa kuusi lasta jakoi siis kaksi makuuhuonetta ja vanhemmat nukkui olohuoneessa. Kun me pohditaan pitäisikö tosiaan jossain vaiheessa hankkia se kolmaskin lastenhuone, että kaikilla olisi omansa. Eli ihan materiankin puolesta oletetaan niiden saavan niin paljon enemmän nykyään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaksosten kanssa tuo ryhmittäminen menee varmasti todella helposti noin. Mutta ehkä teilläkin tuo sukupuoli tekee erottautumista myöhemmin, kuten pilamin tapauksessa. Toinen pelaa lätkää ja joku muu harrastus sitten pojalle?

      Mutta aivan totta, vaatimukset on aivan erilaiset myös ja etenkin materian ja asumisolojen suhteen: sisaruksilta perittyjä kamoja pidetään jotenkin huonona kohtalona ja oma huone on perusoletus. Tässä ollaan vielä pulassa jossain kohtaa...

      Poista
  5. Sekin vielä, miksi kolme on uusi viisi, että moneenkaan ihan tavalliseen autoon ei mahdu kolmea turvaistuinta riviin takapenkille, vaan pitää olla joku erityisen tilava auto. Kaksikymmentä vuotta sitten kolmilapsisen perheen lapset kulki ihan hyvin tavallisessa autossa. Kuusikymmentä vuotta sitten ihan tavalliseen autoon mahtui hyvinkin pidemmälle matkalle seitsemän lasta ja kaksi aikuista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä! Varustelu karkaa ihan käsistä... Ja harrastukset. Ja mikä vielä. Meilläkin käytiin ihan vakavasti keskustelu, että pitääkö vaihtaa tila-autoon, mutta onneksi saatiin auton logistiikka toimimaan kolmella istuimella - toistaiseksi. Toivottavasti jatkossakin...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...