perjantai 1. marraskuuta 2013

Herkkulakko: yltiöyksityiskohtainen loppuraportti

Jotkut viettivät lihatonta lokakuuta, minä osallistuin Onian herkkulakkoon. (Ja toivoisin muuten alullepanijalta tarkempaa raporttia, jookos kookos?)

Kuukauden kestävä kieltäytyminen herkuista saattaa kuulostaa yksiviivaiselta, mutta ei ole sitä jos on varustettu minunkaltaisellani saivartelevalla luonteella. Vietin puoli kuuta pohtien kysymystä mikä on herkku. Onko herkku jotain mikä ylittää tietyn sokeri-, rasva- tai suolapitoisuuden? Vai onko herkku vain jotain mistä pitää erityisen paljon? Jos syön turkkilaista jugurttia marjoilla, onko se herkku? Entä jos lisään päälle sokeria? En pidä irtokarkeista, eli voisinko syödä niitä herkkulakkoni aikana? Tai miksi söisin? Oliko haasteen ideana syödä terveellisesti vai ruokaa, josta ei niin välitä? Ja terveellinen avaakin taas ihan kokonaan uuden ongelmavyyhdin.

Ainoa tapa ratkaista ongelma oli tukeutua Onian määritelmään, joka kuului "ei karkkia, ei kahvileipää, ei suklaata, ei sipsiä tai snäksejä - poikkeuksena ovat kyläillessä tarjotut herkut". (Joskin tästäkin jäin pohtimaan kahvileivän tarkempia määreitä. Päättelin ilmaisun viittaavan makeisiin herkkuihin, ei juustoleipiin, joita pidän kyllä herkullisina.)

Ja näin se sitten meni:

1. päivä: Harvoin olen pohtinut niin paljoa herkkuja kuin tänään. Vältän kuitenkin niiden syömisen voimallisella ruoansyömisellä. Huomaan puistossa takkini taskussa jemmasuklaata. Syötän lapsille. Illalla teen iltapalaa.
2. päivä: Kauaa ei tarkkaavaisuus kestä, sillä syön työkaverin läksiäisissä epähuomiossa täytekakkua. Jälkikäteen tajuan virheeni, vaikka Onian määrittelemissä sallituissa puitteissa liikutaankin. Päätän skarpata.
3. päivä: Mies tekee iltapalaksi lettuja. En osaa päättää kuuluvatko ne haasteen piiriin: syön voileipää.
4. päivä: Kylässä tarjotaan korvapuusteja. Vieläpä kansainvälisen korvapuustipäivän kunniaksi. Siis juhlapyhä, suorastaan. En ota. Huomaan toisen takkini taskussa jemmasuklaata. Joko olen todella suklaariippuvainen, koska kätken suklaata kaikkialle, tai sitten olen todella välinpitämätön suklaan suhteen, koska jätän suklaajemmani koskemattomiksi. Jätän yhä.
5. päivä: Jälleen kylässä ja pöydässä uunituoretta kakkua ja suklaata. Jätän ottamatta ja tunnen itseni epäkohteliaaksi idiootiksi. Illalla teen lapsille popcorneja leffailtaan, ja vasta jälkeenpäin pohdin, että kah nepä olisivat myöskin olleet kiellettyjen listalla. Siinä meni taas kourallinen epäonnistumista.
6. päivä: Kieltäydyn jäätelöstä (kotona), munkista (uimahallissa), ja letuista (kotona, niitä taannoispäiväisiä). Kutomuskerhossa otan kakkua, koska sovimme kollektiivisesti, että kyseistä kaukkua ei voinut laskea herkuksi. Vegaaninen raakakakku ilman sokeria tai jauhoja on minun nähdäkseni pelkkää terveyttä. Vihannes, ehkä.
7. päivä: Liekö haasteen ensimmäinen päivä, kun minulle ei tarjota herkkuja. Tarjoan kyläilevälle vieraalle suklaata. Itse jätän välistä.
8. päivä: Äitini tulee kahville ja tuo pullaa. En syö. Lapset syövät ja hyvä niin, kun ei lounas niin maistunutkaan. Eiku siis!
9. päivä: Mies käy ruokakaupassa ja ostaa kolme pussia sipsiä. Ei sentään normisetti, vaan tarjouksessa. "Sinussa on ollut hyvää juuri se, ettet harrasta mitään kuureja," mies sanoo. Fiksu mies. Jään toiveikkaaksi josko jotain hyvää olisi silti vielä jäänyt.
10. päivä: Raskaan päivän jälkeen totean henkisen suolatasapainoni olevan niin pahasti järkkynyt, että vaaditaan joko sipsejä tai sitten Maldonia suoraan suoneen. Syön puoli kourallista sipsejä. Ne maistuvat oikein hyvältä. Ensimmäinen virallinen repsahdus. En ota lisää.
11. päivä: Menemme viikonlopuksi kyläilemään kavereiden luo, mutta en maistele itse viemiämme sipsejä enkä suklaata. Juustoja kylläkin.
12. päivä: Fazerin kahvilassa unohdan taas hetkellisesti herkkulakon, ja jätän munkin ostamatta vain koska lasken saavani puolet keskimmäisen munkista. No, okei, vähän hinnankin takia. Tästä ei seuraa repsahdusta, koska ennen syöntivuoroani muistan taas lakon. Koska munkin kuorrute on syöty ja loppumunkki hyvin läämätty, ei ole vaikeaakaan kieltäytyä. Kahvinkylkiäissuklaan jaan lapsille.
13. päivä: Sujautan ravintolan laskun yhteydessä tuodun Fazerin sinisen taskuun odottelemaan parempia aikoja.
16. päivä: Synttärit! Ystävä lapsineen kyläilee päivällä ja tuo korvapuusteja, minulla on jo pannari uunissa. Juhlimme pannarilla, hillolla, jätskillä ja korvapuusteilla. Hyvä synttäri! Illaksi mies on junaillut yllätysjuhlat (iiiih!): muutaman vieraan ja erinomaisen kakun. Syön kakkupalani, keskimmäisen kakkupalan ja esikoisen kakkupalan. (Onneksi tapaan leikata pieniä kakunpaloja.) Loistava synttäri!
17. päivä: Tiukka päivä: maassa vai jumalattoman suussa? Eli pakkohan sitä kakkua on rääppiä, roskiin menisi muuten. Iltapalakakusta tulee paha olo. Jätän kuitenkin tasoittavat sipsit syömättä ja mietin, että ei tämä makea kuitenkaan niin ole minun juttuni.
18. päivä: Eli maahan menee, kakku. Synti ja häpeä.
20. päivä: Äitini syntymäpäivä. Syön ravintolassa lapsen syömättä jääneen jäätelön (niinkin näemmä voi käydä). Jumalattoman suu voittaa tällä kertaa. Miehen kotiintuomaa pullaa en syö.
22. päivä: En ota ravintolassa jälkkäriä vaikka mieli tekee. Ja kauppaan on tullut Geisha-keksejä! Mitä neroutta! 
23. päivä: Äitini tuo pullaa. En ota. 
25. päivä: Täydellisen unettoman yön jälkeisissä otan iltapäiväkahvillani suklaata. Palan, toisen ja lopulta yhdellä istumalla koko patukan. Ajattelen, että tosi dramaattista, kunnes tarkistan, että  Geisha-patukassani on suklaata vaivaiset 37 grammaa! Huijausta, sanon minä. Mutta lievä paha olo tuostakin määrästä tulee. Ostan kauppareissulla pari patukkaa lisää seuraavan päivän juoksutankkausta varten.
26. päivä: En muista pakata suklaita mukaan, enkä niitä kaipaa. Mutta päivän tekosyynä toimii kotibileet! 1990-luvulla tämän porukan kotibileet tarkoittivat, että jokainen leipoi kakun ja ne myös syötiin. Vuodet ovat näemmä vähentäneet kakunkulutusta, kun taas vyötärö on kasvanut yhdellä jos minullakin. Hyvin mystistä! Söin vain banaanikakkua ja mutakakkua. Kahdesti.
27. päivä: Ompelukerhossa teen korjausliikkeen ja jätän kakut ja jäätelöt syömättä.
31. päivä: Totean, että mies on saanut yksin viimeisteltyä lähestulkoon kolme Kartano-pussia: otan iltasella viimeisen kourallisen. Takintaskussani on yhä jemmasuklaata.

Itse leivottu leipä: se on herkku!

Havaintoja:

1. Olen jatkuvasti makean äärellä

Kuvittelin pullan tahi suklaan syömisen olevan minulla paljon harvinaisempaa, mutta huomaan olevani asian ytimessä lähes päivittäin. Myös lapset syövät herkkuja useamman kerran viikossa - joskaan karkkipäivänä ei välttämättä yhtään sen todennäköisemmin kuin muina päivinä. En kuitenkaan ole herkkujen äärellä yksin, eli tilanne selittyy ilmeisesti myös kuvittelemaani vilkkaammalla sosiaalisella elämällä. Sitä en pidä pahana. 

2. Iltapäivän sudenhetki vaatii makeaa

Kotiäidin tiukin heti - ainakin jos päivää viettää kotona sairaiden lasten kanssa - koittaa alkuiltapäivästä. Kahdelta on päivää takana jo seitsemän tuntia, ja edessä on neljä ennenkuin toinen käsipari ja niiden välissä kulkeva mies palaavat kotiin. Kaikki muuttuu astetta raskaammaksi ja tuntuu kuin voisi helposti nukahtaa seisaalleen: tämä on se hetki jolloin keitän kahvin ja otan palan (okei, kaksi) suklaata kaapista. Mutta näemmä sudenhetkestä noustaan yhtälailla pelkällä kahvilla. Onko jatkuva kieltäymysharjoitus kuitenkaan tarpeen? Tuskin.

3. On muitakin iltapaloja kuin sipsit

Laitoin monena iltana itselleni iltapalaa tai söin jopa lämmintä ruokaa illalla. Siitä tulee kylläinen eikä yhtään paha olo! Niinä iltoina, kun en jaksanut lasten nukahdettua kävellä alakertaan, en syönyt mitään. Alkukuusta olin tietoisesti syömättä sipsejä, mutta loppukuusta en välttämättä muistanut vaihtoehtoa. Oi katso, riippuvuus katkesi!

4. Minulla ei ole vaakaa

No olen minä tämän havainnut ennenkin. Mutta täten en pysty sanomaan oliko sipsittömyydellä mitattavia tuloksia. Silmämääräisesti arvioiden vyötärönseutu on saattanut kaventua, tai sitten ei. Housut eivät nyt varsinaisesti putoa vielä.

5. Ruokavaliotani voi parantaa myös pysyvästi

En ottanut haastetta täydellisenä kieltäytymisharjoituksena, vaan annoin periksi kun siltä tuntui. Ja muutaman kerran kun unohdin. Kuten Iines kommentoi kuureja haasteen aloituspostauksessani "jossain vaiheessa yleensä havahdun miettimään, ettei mun ole pakko". Minäkin mietin, että minun ei ole pakko väkisin kiusata itseäni, enkä kiusannut: valtaosalla kerroista kieltäytyminen ei tuntunut pahalta.

Pysyväksi tavaksi voisinkin täten ottaa - iltapalan tekemisen lisäksi - hetken pohdinnan ennen tarjotun makean syömistä. Sosiaalinen herkuttelu jokaisena viikonpäivänä on nimittäin minusta turhan paljon: kun en minä siitä makeasta niin välitäkään. Vai miten se nyt meni?

18 kommenttia:

  1. Ha ha, kun sä otat haasteen vastaan, todella otat sen vastaan :)
    Iltapäivän kahvihetkiin minä(kin?) kaipaan jotain makeaa. Olen löytänyt ratkaisun omenasta (usein, en aina). Sosiaalinen herkuttelu on pirullista. Musta usein tuntuu, että kohteliaisuudesta on otettava tarjottu pulla vastaan. Tai itse tarjottava, jos minä olen se, joka kahvittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tietenkin tosissaan! Tosin en ole ihan varma piruiletko raportoinnistani vai saivartelustani, mutta samapa tuo, kiitos kuitenkin :)

      Omena ja kahvi - eikö omena ole liian hapan kahvin kaveriksi? Yksinään menee kyllä. Voileipä korvaa mulla helposti sen makean; mutta kuten niin monesti olen toitottanut, sen tekemisessä on niin kovin suuri vaiva...

      Ja sosiaalinen herkuttelu toden totta on toisinaan tylsää - varsinkin jos tarjolla on ei-niin-hyvää pullaa ja sitten velvollisuudesta pitää ottaa. Mutta kieltäytyminenkin on kovin vaikeaa.

      Poista
    2. En piruillut, tai jos niin tein, tein hyväntahtoisesti. Enemmän olen vaikuttunut tästä perusteellisuudesta. Määritelmä-asioihin tapaan itsekin usein jumiutua.
      Omena ja kahvi on just hyvä yhdistelmä. Toisaalta pidän myös maitoon sekoitetuista kaurahiutaleista, kylmänä siis. Eräänlainen raaka-puuro, aika tyypillinen iltapala mulle (helppp valmistaa, btw). Olen kuullut makuni olevan omituinen, joten en mene vannomaan, että omena ja kahvi olisivat jotenkin universaalisti toimiva yhdistelmä.

      Poista
    3. Tarkoitin myös piruilua yksin positiivisena määreenä! Näen itse hieman huvittavana tämän äärimmäisen nipon listauksen.

      Ja, myönnän, maito ja kaurahiutaleet kuulostaa hieman erikoiselta, mutta itse olen viettänyt varhaisteininä yhden kesän vaatekomerossa syöden ruisleipää, jonka päällä oli voihin sekoitettua sokeria, joten kukapa minä olen outoja makumieltymyksiä arvostelemaan!

      Poista
  2. Kiitos tarkasta raportista! Ja hyvin suoriuduttu, myönnän. Uhosinko osallistuvani, en muista, mutten muistanut kuuritellakaan. Koska ei ollut pakko, heh. Sun tilinteko teki kyllä vaikutuksen. Ehkä tätäkin olisi hyvä joskus miettiä. Yleensä luulen syöväni herkkuja vain harvoin, mutta nopea katsaus vaikka edellisen parin viikon ruokailuihin kertoo muuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista - iloitsen, jos joku jaksoi kahlata raporttini loppuun saakka!

      Itsekin hämmästyin miten usein olen makean äärellä - niin kai sitä vain itselleen uskottelee elävänsä "paremmin" kuin mitä oikeasti tekee. Samasta dokumentoinnin halusta lähti ostoshaaste, että ostanko oikeasti niin vähän kuin luulen. (Pitääkin lopettaa nämä haasteet, kun pian en usko itseeni enää lainkaan!)

      Poista
    2. Ai niin, ostoshaaste. Odotan jo raporttiasi!

      Poista
  3. Tää herkkuanalyysi on kyllä mielenkiintoista. Omalla kohdalla fiksua olisi sokerin vähentäminen ruokavaliossa, ja ajatus jäi kyllä tästä vähän kytemään. Että ehkä. Totaalikieltäytyjäksi en siinä kyllä ryhtyisi, ja en sitten tiedä, miten pelkkä vähentäminen toimisi - niin niin, en vain viitsi yrittääkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vakavasti puhuen viisasta voisi olla paitsi syödyn sokerin tuijottaminen, myös yleisen napostelun kitkeminen. Eli että syö vain aterioilla - vaikka sitten jälkiruokaakin. Eikös se ole kaikkein pahinta hampaille ja vyötärölle ja ties mille, kun vaivihkaa päivän mittaan napostelee kaikkea pientä?

      Ja samalla linjalla: en halua alkaa totaalilakkoilemaan sokerin suhteen, mutta harkintaa voisi käyttää (silloin kun huvittaa).

      Poista
  4. Tosi mielenkiintoinen kirjoitus! Hyvää pohdintaa. Itse keikuin herkuttomassa elämässä 6vk elokuun alusta lukien ja sen jälkeen arkiviikot pääsääntöisesti vieläkin.

    Ja sit asiasta käkikelloon: sut on haastettu! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Pyrin etten tekisi herkuttelusta itselleni ongelmaa, kun en sitä tähän asti ole ongelmaksi kokenut. Mutta joku roti olisi tietysti hyvä ollla. Jos ei muuten niin siksi ettei elämästä tule liian kivaa!

      Ja kiitos haasteesta! Arvostan, mutta ensikuulemalta jäädyin toteutuksen osalta. Yritän sulaa :)

      Poista
    2. Laita katraasi askartelemaan? Heti tuli haasteesta astetta helpompi :)

      Poista
  5. Kyllä, raakakakku on ehdottomasti vihannes.

    Tulen Turkuun viikoksi työreissulle ensi viikon jälkeen. Mitä siellä voi tehdä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, olemme yksimielisiä tästä.

      Turussahan voi tehdä vaikka mitä! Käydä Hesellä ja bailata Seduloissa ja katsella lätkää ja missejä... Jos kaipaat vielä tarkempia vinkkejä, että mitä ja missä, niin laita vaikka sähköpostia!

      Poista
  6. Tää oli sekä raporttina erinomainen että tekstinä todella hyvä. Mua alkoi kauheasti harmittaa, etten itse pitänyt näin yksityiskohtaista kirjanpitoa aiheesta, koska olisi ollut kiinnostavaa kuitenkin tietää, pitääkö mielikuvat siitä, miten vähän syön herkkuja, ollenkaan paikkaansa.

    Ja hauskakin oot, piru vie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, palaute lämmitti! Huolestuin ensin kommenttijunkiena kun tekstiin ei tullut palautetta. Nyt ymmärrän, että se oli niin pitkä, että lukemiseen meni useampi päivä! (Ei tarvitse korjata jos olen väärässä. Enhän ole.)

      Ja onneksesi tämä haaste ei ollut mitenkään sidottu lokakuuhun: jos nyt aloitat, ehdit vielä suorittaa itseruoskinnan ennen joulumässäilyjä!

      Poista
  7. Hei, hyvä raportti! Mukavaa että äiti pitää lapsensa pullan syrjässä, ja perinne jatkuu :)

    Vaan mites mieliteot marraskuussa? Mun lakkolokakuu meni ihan mallikkaasti (/sokerilakkolainen-nakee-nalkaa/), mutta niin sitä vain on palattu vanhaan meninkiin, eli iltapäivällä uppoaa suuhun niin karkkia kuin kakkuakin. Yllättävän paljon lakkohaaste siis auttoi itsehillinnässä, mutta muutama viikko ei näemmä vielä ole tarpeeksi pitkä aika ns. pysyvään muutokseen.

    Miten olis samalla tavalla rajattu lakko (harkintaa, ei totaalikieltäytymistä) tästä päivästä jouluaattoon?!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kuule, just eilen tajusin, että yhtään sipsipussia en ole ostanut lokakuun jälkeenkään! Makean suhteen on varmaan lipsuttu takaisin jokapäiväiseen pieneen herkutteluun. Mutta makeaa en kokenut niin suureksi ongelmaksi ennenkään, enkä tiedä haluanko siitä tehdä sellaista.

      Kohtuu olisi kyllä hieno asia, kaikessa. Eli hyvä ajatus tuo rajattu lakko jouluun asti. Ja sitten ensi jouluun? ;)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...