Jos tarkkoja ollaan, lusikat ovat neuvostoliittolaisia. Olen siis todella vaalinut settiä tällaisia lapsuudestani asti. Kenties osittain siksi, että tuntuvat epäkäytännöllisiltä, mutta pääosin siksi, etteivät menisi piloille. Luonnollisesti lopputulema vaalimisesta on se, että lusikoita kuljetetaan muutosta toiseen, kaapin perältä toiseen. Mitä lisäarvoa ne minulle tuottavat?
Nyt kun tarkemmin tutkistelin aarrettani, totesin, että oikeastaan en edes pidä lusikoita järin hienoina. Niistä tekee minulle arvokkaita vain se, että olen joskus pitänyt niitä arvokkaina. Ja yhä absurdimmaksi aarteen tekee, että jokaiselta venäläiseltä toriltahan saisi uusia jos niin haluaisin.
Järjen tasolla tiedostan ongelman, ja joiltain osin olen jopa pystynyt parantamaan. Hävettää oikein kirjoittaa tätä auki, mutta olen muutosta toiseen kantanut myös kahdeksankymmentälukulaista askartelupaperia, jolla lapset nyt askartelevat. Pihakirppis toisensa jälkeen olen saanut hävitettyä aarteitani, mikä on oikeastaan käyttöönottoakin parempi tapa hallita aarrekammioitani.
Havahduin tavaroiden vaalimisen syvääluotaavaan ongelmallisuuteen jälleen kerran, kun tuttavani kertoi isänsä säästämistä luksusviineistä, jotka hän korjasi (piloille menneenä) tämän jäämistöstä. Ei tullut sitten koskaan riittävän hienoa juhlaa. Koko elämässä. Miten surullista se on.
Minä alan siis jatkossa tarjoilla puuroa venäläisillä puulusikoilla. Ja keksin vielä syyn juoda miehen väitössamppanjankin ennen Kiinaan lähtöä. Eikö riittävän suuri juhlan aihe olisi esimerkiksi keskiviikko?
Käyttöön vaan juhla-astiastot kaapin perältä, ehditäänpähän nauttia niistä. Jos tekee arjesta juhlan, niin elämä on kivempaa :) Ja tavaraahan se vaan on, kaupasta saa uutta...
VastaaPoistaNe rakkaimmat muistot säilyy kyllä ilman rikkinäistä koristetyynyäkin, näin note to self.
Joo, juuri näin minäkin ajattelen - teorian tasolla :D Yksi ongelma modernin ihmisen elämässä lienee kuitenkin, että kaikkea on niin paljon, ettei niitä ehdi käyttää vaikka haluaisi. Mutta kyllä: kiertoon tai käyttöön, ei mitään siltä väliltä!
PoistaMulla olisi nyt muuttojen yhteydessä ns. tuhannen taalan paikka karsia tavaraa. Saa nähdä onnistunko vai meneekö kuitenkin taas kiirepakkaamisen puolelle.
"vain esine, jota käytetään, on kaunis" luki kerran jossain. En voisi olla enempää samaa mieltä.
VastaaPoistaFiksu ajatus! Pitäisi tehdä siitä huoneentaulu. Paitsi, että huoneentauluja ei voi kyllä käyttää ;)
PoistaNiin. Tehän joudutte muuttamaan! Nyt sen tajusin.
VastaaPoistaVenäläiset puulusikat pistin itse jo vuosia sitten leikkikeittiöön prosessoitavaksi edelleen. Niitä kun ei tahtonut saada muistojen laatikossa mitenkään rikki. Tukes nyt varmaan hylkäisi nämä lelut minkä lie raskasmetallipitoisuuden vuoksi. Sen verran on kimaltavat maalit lusikoilla pinnassaan. Ehtisittekö vielä hiekkalaatikolla tuhota ne?
Mutta muistot on kyllä yks ostamisen suurista tekosyistä. Kun vauva saa lahjaksi hopeoidun kehyksen, sitä kuljetetaan mukana läpi sen yhden ihmisen elinkaaren. Jälkipolville esineellä ei ole muiston arvoa. Matkalla siitä on kadonnut linkki antajaansa, eikä se enää merkkaa mitään. Jos ostan itselleni lomalta muistoksi buddhapatsaan, sama juttu. Ja arkeologeja varten nyt ei kannata ostaa yhtään mitään. Ne on ihan tyytyväisiä luistakin.
Mutta tuleva keskiviikkohan on oikein hyvä juhlanaihe! Ja lauantaina pääsen auttamaan, jos vielä on samppanjaa jäljellä.
Mahtava pointti tuo arkeologien näkökulma! Pidän tuon mielessä :) Yksi lusikoista hajosi kiitollisesti viisi minuuttia niiden kaapistavapauttamisen jälkeen, muut ovat kestäneet jo koko viikon...
PoistaJa kiitos tuesta - jos nyt miehen väitössamppanjoita ei olisi tarjolla, niin muu juomakaappi pitäisi kyllä saada kovasti kulumaan!