perjantai 1. huhtikuuta 2016

Kosmopoliitta

Eräs teidän kaikkien tuntema bloggari instagrammaa menemään Japanista, ja matkaraporttia odotellessa en malta olla kertomatta, että kävin minäkin. Entinen bloggari, mutta jos mahdollista jopa edellä mainittua varmemmin teidän kaikkien tuntema.

Tiedätte toki miten työmatkoja paljon tekevät aina voivottelevat, että kyllä siitä kuule on hohto kaukana ja ihan varmaan kaikki olisivat mieluummin kotona kuin työmatkalla.

No ehkä kaikki paitsi ne jotka sattuvat oikeasti olemaan kotona. Sillä on muuten hohto melko kaukana siitäkin.

Mutta on tietysti työmatkoja ja työmatkoja. Eräs ystäväni lentää johonkin maailmankolkkaan yhden myyntitapaamisen vuoksi. Ja ihan varmasti on raskasta. Mutta raskasta minusta olisi myydä Suomessakaan, jotta.

Harhaudun. Tai oikeastaan jännitän itsekin päättyykö tämä postaus Japani-aiheisena vai työmatka-aiheisena. Ken elää, näkee.

Japaniin menemisessä oli paljon samaa kuin taannoin Kiinaan menemisessä. Ensinnäkin se, että kuvittelin populaarikulttuurisen kuvaston ja yleisen maailmantietämyksen pohjilta tietäväni mihin olen menossa. Koska (ihmisen tärkeyden mitta on se kuinka kiireinen hän on, kuuluu tällaisissa kohdissa aina mainostaa että) matkaa edeltävä aika oli niin järkyttävän kiireistä, ehdin avata kirjastosta lainaamani Tokio-oppaan ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Tai vaikea sitä olisi ollut paljon aiemmin avata, sillä lainasinkin sen vasta edellisenä päivänä. Onneksi lento oli kuitenkin pitkä, ehdin kahlata opuksen läpi.

Toinen asia, mikä oli yhteistä Kiinaan menon kanssa, oli havainto siitä miten järisyttävän väärässä olin ollut. Toki tiesin Japanin eroavan Kiinasta monilla tavoin, mutta en ymmärtänyt sen mittakaavaa.

Tokio muistuttaa enemmän Helsinkiä kuin Wuhania.

En keksi toista yhtä siistiä, yhtä rauhallista ja hiljaista suurkaupunkia. (Se oli jopa Helsinkiä siistimpi ja rauhallisempi, eikä Helsinki edes ole suurkaupunki.) Junassa jonkun kännykkä soi ja tämä onneton raukka juoksi vaunujen välikköön puhumaan. Kukaan ei törmää sinuun kadulla. Kukaan ei huuda. Kukaan ei tuijota. Kukaan ei soita torvea. Puistossa puistotyöntekijä poimii sormin suurella epätodennäköisyydellä kohtaamansa roskan. Tupakointi kävellessä on kielletty. Kyllä. Puiston ulkopuolella kadunkulmassa on tupakointipiste. Tuntuu absurdilta ajatella, että joku sylkisi.

Wuhanissa olin harvoin hississä, jossa joku ei olisi tupakoinut. Tai huutanut kännykkäänsä. Tai sylkenyt. Tai näitä kaikkia yhtä aikaa.

Kuten ylläolevasta huomaatte, Kiinan-traumani alkoi matkalla vapaasti purkautua. Osoitinkin matkakumppaneilleni syvää kosmopoliittiuttani aloittamalla joka ikisen keskustelun viikon aikana sanoilla kun minä olin Kiinassa.

Minä olin onnekkaampi matkaseurani kanssa. Sekin on tietysti työmatkoissa riski, seuraansa saa kai harvoin valita. Tai niin kuulin matkakumppanieni valittelevan.

Tämä näytti tutulta.
Mutta näitä näki Kiinassa vain todella eksklusiivissa kohteissa.

Ehkä kirjoitan vielä toisenkin postauksen. Siitä Japanista. Tai työmatkailusta.

14 kommenttia:

  1. Kiinnostaa! Voisit kirjoittaa vaikka useiden postausten sarjan, ja sitten minä voisin tulla kaikkiin kommentoimaan, että "silloin kun minä olin Tokiossa".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loistavaa! Mutta säästäisimmekö aikaa, jos vaan kommentoisit sen kaiken suoraan tähän? Tai toki vielä enemmän jos menemme kaikki lukemaan vanhan häämatkapostauksesi. Se oli hyvä postaus! Opettavaisesti kannusti olemaan matkustamatta! Suosittelen kaikille työmatkailijoille!

      Poista
  2. Ja minä voin kommentoida, että "silloin kun minä olin työmatkalla". Voin päättää anekdootit surulliseen toteamukseen, kuinka enää en ole työmatkalla, kun olen satuttanut jalkani. Ehkä voin sitten kertoa siitä lisää.

    Mullehan Tokio on todella jännittävä. Girlsin vitoskaudella ollaan Japanissa ja olin ihan että ihkuvau! Antaa tulla siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vieläkö se sinun jalkasi on kipeä. Epää, sanoisivat lapseni. Sanon minäkin. Epää. Mutta sama pätee kuin yllä: saa avautua tässäkin.

      Girlsiin en koskaan lämmennyt. Miten sinulla: oliko ennen vain jälkeen jalan satuttamisen?

      Poista
    2. Täkäläisittäin voi sanoa "epää", mutta yleisemmin "epiä", tai sitten epä kaksoiskonsonantilla "eppää". Lapsuudessani "epistä" oli korrekti muoto.

      Joo on mun jalka vielä kipeä. Mut voisin mää tulla sinne suuntaan jo, kunhan saan pari hommaa vielä hoidettua. Oiskohan tällaiselle tilausta? Saankohan Siinan ja/tai Liinan lukemaan tätä vain mainitsemalla heidät? Toukokuun alkupuolisko vois nääs ehkä olla esimerkiksi ihan priima.

      Niin ja oikeastihan olen kovasti toipunut, kuulemma kuukauden tai kahden sisään pitäisi olla jo kivutonta, ja kuukauden sisään juoksuharjoitusta. Puolimaratonihenkistä voi haaveilla vuoden päähän...

      Kyllä katsoin Girlsiä jo ennen jalan satuttamista, selityksenä pitkä talvi. Piti tavallaan tottua hahmojen ärsyttävyyteen ja sitten menikin mukavasti. On siinä omat ansionsa, ehdottomasti.

      Voin kyllä myöntää, että Temptation Island Suomi ja Bachelor Suomi ynnä Kielletty rakkaus kuuluvat postoperatiivisiin viihdykkeisiini. Sekä olut.

      Poista
    3. Näemmä manitseminen toimii. Jee! Toukokuu!

      Oikeastaan tulin sanomaan, että Girlsiä pitää katsoa siksi, että siinä on televisiohistorian paras hahmo Adam. Oi Adam!

      Poista
    4. Näemmä manitseminen toimii. Jee! Toukokuu!

      Oikeastaan tulin sanomaan, että Girlsiä pitää katsoa siksi, että siinä on televisiohistorian paras hahmo Adam. Oi Adam!

      Poista
    5. Kyllä annan minäkin äänen Adamille.

      Poista
    6. Kolme ääntä Adamille, ja kaksi vielä suosikkielokuvakriitikoltani. Laitetaan korvan taakse.

      Ja toukokuun alku on ihan vuoden parasta aikaa, sanoisin. Puolessavälissä työmatkailen taas. Suosittelen tekemään kalenterivarausta tosi ajoissa, että sen voi sitten viime tinkaan perua!

      Poista
    7. Multakin ääni Adamille! Uudessa Star Warsissakin olin ihan kuumissani, kun olivat panneet Adamin sinne kypärän sisään Han Solon ja Leian pimeälle puolelle harhautunutta poikaa esittämään. Uuh!

      Girlsiä aikanaan markkinoitiin ihan käsittämättömästi lauseella "uuden sukupolven Sex in the City" tjsp. Pilottijaksoa katoin ja olin että mitä ihmeen paskaa, onko tämä nyt muka hauskaa. Myöhemmin joskus tulin katsoneeksi pari jaksoa ja jäin ihan koukkuun, eihän sen ollut tarkoituskaan olla mitään pintapuolisen hauskaa hömppää vaan nehän on kaikki silleen virkistävän ja uskottavan sekaisin ja tekevät ihan älyttömiä valintoja elämässään, ihan niinkun oikeat ihmisetkin.

      Jos haluat antaa Adamille ja Lena Dunhamille vielä mahdollisuuden, mulla on kaudet 1-4 dvd:llä.

      Poista
  3. Mä mietinkin sua, itse asiassa juuri Japaniassa, että mitähän sä tykkäsit ja missä kävit. Että raporttia kehiin vain!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä pääsenkö enää tästä roolista. Mielellänäni tulisin sinun blogiisi huutelemaan, että silloin kun minä olin Japanissa. Ja otan Siinan mukaan!

      Mutta tykkäsin minä ihan tosi paljon. Ja vähän pikkuisen ehdin kokousten lomassa kierrelläkin, niin että onnistuin bongaamaan tuttuja paikkoja kuvistasi (mikä oli hauskaa).

      Että raporttia kehiin vain!

      Poista
  4. Ja se on muuten totta, että Japanissa ei kukaan tuijota. Menin eilen lähikauppaan täällä Herttoniemessä ja joku katsoi mua kauppamatkalla ja menin ihan tolaltani ja sekaisin, että mitä se nyt mua katsoo, roikkuuko mulla tamponi nenästä vai mitä kamalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Valitsen olla tulkitsematta tätä siten, että mikään muu ei ollut totta. Mutta äärimmäisen kohteliasta väkeä nuo japanialaiset. Samaan on vaikea päästä.

      Mutta on tosiaan Suomessakin tuijottaminen hätkähdyttävää myös. Erityisen ikävää se just tamponi nenässä.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...