torstai 27. kesäkuuta 2013
Iloa tuottavat asiat, numero 12: välitön palvelu
Olen useasti jo tuuletellut onneani siitä, että vanhempani hoitavat aika ajoin - yleensä kerran viikossa - isompia lapsiamme. [Iloa tuottavat asiat nro 13.] Niihin päiviin mahdutan kaikki juoksevat asiat sekä kuvittelen siivoavani, lukevani, bloggaavani ja kirjoittavani vauvakirjaan. Niin ja tietysti vuorovaikuttavani niin vietävästi vauvan kanssa, koska vapaapäivän konseptiini kuuluu vielä se yksi lapsi.
Harvoin saan toteutettua puoliakaan, mutta yksi, mitä en jätä välistä, on lounas. Löydettyäni lähistöltä thai-ravintolan, olen lähes poikkeuksetta käynyt siellä. Olen vähän sellainen - kun tykkään, en kyllästy ihan heti.
Olen tavannut jättää vauvan nukkumaan ikkunan ulkopuolelle, mutta koska tänään oli niin vietävän kuuma, otin vauvan mukaan sisälle. Ja heräsihän se, tietenkin. Söin currya vauva sylissä, kun nainen tiskin takaa tuli pyytämään voisiko hän ottaa vauvan. Häkellyin, ojensin lapsen, ja juttelimme niitä näitä. (Myönnän, että yritin syödä vimmatun nopeasti kun pelkäsin häiritseväni hänen työntekoaan. Nainen sen sijaan oli täysin rauhallinen eikä vaikuttanut olevan kiireessä mihinkään.)
En haluaisi sortua siihen mantraan, että Suomessa ei A. osata palvella ja B. välitetä lapsista, mutta tämä meni kyllä välittömästi top kakkoseen hyvistä asiakaskohtaamisista lasten kanssa. Sitä toista paikkaa listalla pitää Turun pääkirjaston työntekijä, joka tuli auttamaan minua pukemaan c-kirjaimena kirkuvaa esikoistani ollessani viimeisillään raskaana kakkosesta. "Minulla on kuusi lasta," hän sanoi, ja viestitti ymmärtävänsä, ei ylenkatsovansa kädettömyyttäni äitinä.
Tällaisen ihmisen muistaa vuosia. Ihaillen.
Tunnisteet:
Avointa mainontaa,
Herkullista kasvisruokaa,
Ihmeellinen maailma
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Oi jestas! Ihan tuli kuule vilunväreet!
VastaaPoistaMä olen monesti töissä meinannut tarjota apuani lapsien (tai lapsen) kanssa tahivalle ihmiselle, mutta olen pelännyt aiheuttavani enemmän negatiivisuutta positiivisuuden sijasta...
Sinä todistit nyt pelkoni vääräksi, joten ehkä ensi kerralla tohdin tarjota auttavia käsiä!
Ihmiset tietysti suhtautuvat eri tavoin, mutta on vaikea uskoa, että jos apua tarjoaa vilpittömästi, kukaan sitä ottaisi loukkauksena. Itse todellakin arvostan.
PoistaToki tällainen tilanne on herkkä: vaikka ymmärrän, että oli kirjastonhoitajan intresseissä saada meidät ulos rakennuksesta, en kokenut, että hän olisi paheksunut aiheuttamaamme meteliä. Ja, totta vieköön, oli myös minun intresseissäni poistua nopeasti (eikä palata vähään aikaan :D).
Mä yleensä tarkkailen tilannetta omasta näkökulmastani, mutta yhtä usein jumitun ajatukseen siitä, että ehkä oma näkökulmani ei ole kaikilla käytössä.
PoistaMutta takaan, että jos tulet siihen ravintolaan, jossa olen töissä ja näytät siltä, että tahdot nopeasti ulos, niin autan täysin vilpittömin mielin!
Kiva kuulla, että autat minua poistumaan! Lapsiperheiden kohdalla ulosheittäjät saavatkin uuden merkityksen ;)
PoistaHäkellyttäähän se, sillä me suomalaiset ollaan aika huonoja tarjoamaan apua esim. vauvan hoidossa vieraalle. Kiva, jos joku uskaltaa!
VastaaPoistaTodellakin kiva!
PoistaJa näin kävi muuten mulle *taas* eilen. Mitä tässä maailmassa (kaupungissa) oikein tapahtuu...?
Tästä tuli kyllä hyvä mieli! En muista, että kukaan vieras olisi koskaan tarjoutunut pitämään vauvaani. Kun tututkin aika harvoin. :/
VastaaPoistaSuomessa on kyllä varmasti aika korkea kynnys lähteä koskemaan toisten lapsiin... Muistan nimittäin myös sellaisen tapauksen kun yksi elämää nähnyt nainen halusi pidellä esikoisvauvaani kädestä (ja minua suoraan sanoen vähän inhotti ajatus, mutta annoin hänen tehdä niin). Hän puolestaan oli hyvin kiitollinen tästä kohtaamisesta.
PoistaTutuille minä kyllä saatan itse tuupata lapsen syliin, en odota tarjoutumista. Ja mies tekee sen ihan kysymättäkin - olen joskus koittanut sanoa, että kaikki eivät välttämättä halua pidellä pokaalivauvaamme :D Mutta toisaalta enpä usko, että siitä kukaan meidän kodissamme voi loukkaantuakaan.
Kaksosten kanssa saa kohtuullisen usein avuntarjouksia, musta ihaninta on ollut, kun (kahteen otteeseen) joku on tullut mun viereen työntämään tuplavaunuja jyrkkää mäkeä ylös. Mutta pitäisi itsekin useammin tarjota apua, en mä tiedä, voiko se kenestäkään tuntua loukkaavalta - tai no, varmaan voi, mutta mua ei kyllä haittaisi loukata sillä tavoin.
VastaaPoistaMahtava apu! Bussissa joskus joku tarjoaa apua vaunujen kanssa, mutta en sitä tarvitse. Ja haluaisin ajatella, että näytän siltä että en tarvitse, eli siksi kukaan ei kysykään ;)
PoistaHuomaan, että lasten saannin jälkeen itsekin hoksaan helpommin auttaa vaikkapa vanhuksia ovien tai rollaattoreitten kanssa. (Muuallakin kuin bussissa, jossa olemme samaa kastia.) Enemmänkin voisi.
Apuapapua, mä halusin vaan sanoa, että olen ehkä käynyt tuolla ravintelissa joskus vuonna viiksi ja takatukka, jolloin treffailin poikaa, joka asui Tursussa.
VastaaPoistaJos tuo paikka on sama, se on mainio. Toisin kuin se onneksi jo henkensä heittänyt parisuhteehko.
Olisiko se niin vanha? Voi toki olla - tappioni on minun kun en ole sitä tiennyt!
Poista