perjantai 16. toukokuuta 2014

Hyviä puolia miehen työmatkaviikossa

Tämä ei ole sitten mitään ironiaa.
  • Ei tarvitse keskustella lastenhoitovuoroista eikä hätäillä oman vapaa-aikansa suorittamisesta.
  • Kääntäen: mikään mitä tekee, ei ole omasta ajasta pois. Voi vaikka imuroida.
  • Keittiön voi siivota silloin kun se sattuu sopimaan. Esimerkiksi kohta.
  • Pärjää koko viikon vailla välikauppareissuja, kun kukaan ei puutu sekundaarisiin vajeisiin jääkaapissa.
  • Pärjää kutakuinkin koko viikon kahdella ruoanlaittokerralla.
  • Käyttää isomman hetken päivän suunnitteluun ja keskittyy sen mukavaksi tekemiseen.
  • Voi vaihteeksi olla se relampi vanhempi, joka ostaa spontaanit jäätelöt.
  • Saa rahoilleen vastinetta, kun vie kolme lasta kuntosalin lapsiparkkiin.
  • Voi hyvällä omallatunnolla pyytää lastenhoitoapua pienimmälle ihan vaan viedäkseen isommat lapset uimaan.
  • Saa jakaa itselleen loputtomasti Arjen sankari -pisteitä.
  • Saa hyväntuulisia viestejä mieheltä, joka on ehtinyt nauttimaankin matkastaan.
  • Se loppuu ensi yönä.

12 kommenttia:

  1. Kuulostaa tosi hyvältä (oikeesti!)!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja olikin oikeesti ihan hyvä viikko. Samaan tapaan kun jaksaisi tsempata normiarjessakin ;)

      Poista
  2. Mä niin pystyn samaistumaan tähän. Joka kohta ihan totta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä puuttui se, että paluun jälkeen voi hyvällä omallatunnolla itse ottaa löysemmin. Lähteä vaikka leffaan!

      Poista
  3. Kaikki on täysin totta :) Mä oon oppinut jopa tykkäämään yksittäisistä illoista, jolloin mies on pois, koska silloin mä saan hoitaa härdelliä ihan niin kuin tykkään. Yleensä menee vähemmällä stressillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, silloin kun se on tilapäistä, ja mieluusti vastavuoroistakin, tuntuu että kaikki voittaa!

      Poista
  4. Ihailtavaa! Saat 100 bonuspistettä asenteesta.

    VastaaPoista
  5. Juuri näin! :) Ja oi niitä rauhallisia, yksinäisiä iltoja, kun lapsi on saatu nukkumaan, saat vallata sohvan ihan yksin ja katsoa telkkarista ihan just sitä ohjelmaa, mitä itse haluat ilman, että ensin pitää perustella miksi hömppä rakkausleffa on parempaa viihdettä kuin jääkiekko/koripallo/jalkapallo/nyrkkeily...;)

    En tiedä miten teillä, mutta ainakin meillä myös tenava kiukuttelee paljon vähemmän, kun toinen vanhempi on (työ)reissussa ja toinen pyörittää arkea yksin kotioloissa. Ja tämän on todennut myös mieheni minun ollessani työreissussa. Taitaa lapsikin huomata, että kun äiti ei jaksa nipottaa ihan jokaisesta aamupalalla kaatuneesta maitolasista, päivällä voi vaikka päästä yllärireissulle kirjastoon ja iltapalalla saattaakin saada puuron sijasta jugurttia, niin mitäpä tässä nyt turhaan kiukuttelemaan ja pilaamaan kivaa päivää. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, usein kyllä huomaa, että lapset päästää helpommalla kun paikalla on vain yksi vanhempi. Tai meillä ainakin jos se vanhempi sattuu olemaan isä :D Meidän normi kun nykyään on, että hoitava vanhempi olen minä, ja miehen yksinhuolto on poikkeus rutiineista, hmph. Kieltämättä mies on myös parempi tuossa jätskiosastossa, eli itse voisin vielä enemmän oppia relaamaan. Baby steps..

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...