Huhtikuu päättyy, lapset nukkuu, Täti kiittää. Hauskaa vappua!
tiistai 30. huhtikuuta 2013
maanantai 29. huhtikuuta 2013
Vappuperinteet, osa II
Tai siis yritin luoda uuden perinteen: vapputorikäynnin. Mutta siellä mitään toria ollut, muuten kyllä pirteä tunnelma.
Onneksi Tiimarista sai pallot (nyt kun on näistä ekoasioista keskusteltu).
sunnuntai 28. huhtikuuta 2013
Ekosti
Bleue haastoi kertomaan arjen ekovinkkejä, ja kehotankin aloittamaan lukemisen Bleuen jutusta ja kommenttiketjusta, koska koitan välttää toistoa.
Hieman pohdintaa aiheutti se miten omista "ekoteoista" saisi jotenkin vinkkejä, ettei vain jeesustelisi omilla valinnoillaan. Mutta sitten ajattelin, että kai se jeesustelukin on ihan okei. (Ja vielä kolmannen ongelmakentän tuo rehellisyys, eli moniko omista valinnoista on oikeasti ekoilua, eikä esimerkiksi piheilyä? Se, että emme ole lentäneet kolmeen vuoteen ei johdu (yksin) ekologisuudesta. Ja se, että lapsillani on askartelupaperina mun lapsena saamia väripapereita ei johdu lapsesta saakka sisäistetystä ekoajattelusta vaan siitä, etten lapsena raaskinut käyttää niitä papereita. Tai tarroja. Tai kiiltokuvia. (Sen sijaan olen muuttanut niitä aikuisiällä aika monesta asunnosta toiseen.) Ja aika usein meni karkitkin piloille kun vaan säästin ja säästin niitä.) Mutta no, harhaudun sivupoluille jo ennen alkua.
Jos ajatellaan valintoja eikä vinkkejä, niin suurimmat ekotekomme liittyvät varmasti asumiseen: asumme keskustassa ja verrattain ahtaasti. Toinen löytyy ruokavaliosta, eli syömme soijamme soijana kierrättämättä sitä lehmän kautta. Ruokahävikkiä pyrin taltuttamaan pakastamisella, päiväysten järkiperäisellä tarkastelulla, ja uutuutena myös ostosten paremmalla suunnittelulla. Kestovaipat ja kierrätysvaatteiden käyttö lapsilla vähentävät myös tuntuvasti hiilijalanjälkeämme. Meille vanhemmillekin ostellaan melko maltillisesti uutta, mitä ostoshaasteeni kautta pyrin tarkastelemaan tarkemmin. Kosmetiikan osalta ekologisuutta ajaa sen vähä käyttö: kasvojenhoitosettini käsittää Sebamedin ja Aqualan L:n. Samoin vartalonhoitosettini. Mutta myönnän - tähän on suurena syynä laiskuus, ei yksin ekologisuus. Ja meikkejä kyllä käytän: valokynää, ripsiväriä ja puuteria (jotka ovat olleet nyt kohta kuukauden kateissa, hmph). Kolmeakymppiä lähestyessäni ostin ystäväni kauhistelun jälkeen Cliniquen silmänympärysvoiteen. Se meni käyttämättömänä roskikseen viitisen vuotta myöhemmin. Ei kovin ekologista se.
Suurimmat ekosyntimme taas lienevät auto, liian suuri lapsiluku, ja noin ylipäätään länsimaisessa kulutuskulttuurissa piehtaroiminen, vaikkakin ripauksella ekologista kulutuskritiikkiä varustettuna.
Mutta siis vinkkejä:
1. Aloitan kaiken uhalla kestovaipoista, mutta konkretialla:
- Rimpulajalkaisen maitokakkavauvan paras vaipattaja on harso ja Imse Vimsen vaippakuori (3-6kg). Just ne mitä tulee äitiyspakkauksesta, ja joita saa siis kirppareilta liki ilmaiseksi. Taittele harso näin. Joo, vaipan joutuu vaihtamaan muutaman (2-4) tunnin välein, mutta ainakin meillä on vaihtoväli pakostakin lyhyt. En pidä lasta sinapit housuissa (edes yöllä jos satun sen huomaamaan - yövaipaksi silti laitan isomman imun eli sisävaipan tai paperivaipan).
- Yli kolmekuisen ylivoimainen vaipattaja on BumGenius. Niitä olen mainostanut jo ennenkin. Ja mainostan lisää, että meillä on yhä käytössä esikoiselle vuonna 2008 ostetut vaipat. Ne kestävät siis tuhat pesua, ainakin.
2. Myös moni muu vauva-ajan kertakäyttöhässäkkä on ohitettavissa.
- Liivinsuojat ovat kestona mielestäni myös paljon miellyttävämmät käyttää.
- Wetwipesien sijaan käytän pieniä froteepyyhkeitä tai harsoja. Kertakäyttöiset vaipanvaihtoalustat tai ruokalaput, no niin, niistä ei varmaan tarvitse edes mainita. Talouspaperia meillä menee runsaasti - senkin on yksi viisas ystäväperhe korvannut harsoilla.
3. Materia kiertoon
Lastentavaroissa varmaan moni kierrätystä suosiikin, mutta myös aikuiset voivat laittaa kavereiden kesken kamat kiertoon. Raskaus- ja imetysvaatteita on antanut ja saanut lainaan - nyt lopullisesti luovuin raskauskamoista blogin kautta. Tämä sopii myös arvokkaampiin yhteyksiin: väittelin lainableiserissä, menin naimisiin kierrätyspuvussa ja vihkisormukseni on ostettu panttilainaamosta. Kun vaatekaappia tyhjentää, ehkäpä vaate löytää helpommin uuden kodin kaverilta kuin kirpparin tavaramassojen kautta. Kirjoja tuuppaan kyläilevien kavereiden matkaan ja kyläillessäni pyydän lukuvinkkejä lainaan.
4. Kirjasto
Häpeäkseni tunnustan, että aikuisiällä vierähti vuosia, etten juurikaan asioinut kirjastosta, vaan ostin kirjani pokkareina. Lukemisen jälkeen annoin kirjat kavereille kiertoon, mutta silti. Nyt kun lasten kanssa on tullut hengailtua kirjastossa olen taas oppinut käymään myös aikuisten osastolla. Lainaamista helpottaa kun etsii kirjat tietokannasta eikä vain haahuile hyllyjen välissä. Ja niitä voi myös varata! Nimim. Äitikortti vapautuu minulle heti 38 muun lukijan jälkeen.
Kirjastovinkkiin liittyy myös ajankäyttövinkki: kun ei hengaa ostoskeskuksissa ei tule ostettua turhuuksia. Elämykset voittavat tavaralahjat noin muutenkin.
Koska tästä aiheesta olisi mukava lukea lisää, haastan mukaan Jennijeen (joka jo Bleuen kommenttiketjuun laittoi hyviä pointteja), Siinan ja Satun.
Hieman pohdintaa aiheutti se miten omista "ekoteoista" saisi jotenkin vinkkejä, ettei vain jeesustelisi omilla valinnoillaan. Mutta sitten ajattelin, että kai se jeesustelukin on ihan okei. (Ja vielä kolmannen ongelmakentän tuo rehellisyys, eli moniko omista valinnoista on oikeasti ekoilua, eikä esimerkiksi piheilyä? Se, että emme ole lentäneet kolmeen vuoteen ei johdu (yksin) ekologisuudesta. Ja se, että lapsillani on askartelupaperina mun lapsena saamia väripapereita ei johdu lapsesta saakka sisäistetystä ekoajattelusta vaan siitä, etten lapsena raaskinut käyttää niitä papereita. Tai tarroja. Tai kiiltokuvia. (Sen sijaan olen muuttanut niitä aikuisiällä aika monesta asunnosta toiseen.) Ja aika usein meni karkitkin piloille kun vaan säästin ja säästin niitä.) Mutta no, harhaudun sivupoluille jo ennen alkua.
Jos ajatellaan valintoja eikä vinkkejä, niin suurimmat ekotekomme liittyvät varmasti asumiseen: asumme keskustassa ja verrattain ahtaasti. Toinen löytyy ruokavaliosta, eli syömme soijamme soijana kierrättämättä sitä lehmän kautta. Ruokahävikkiä pyrin taltuttamaan pakastamisella, päiväysten järkiperäisellä tarkastelulla, ja uutuutena myös ostosten paremmalla suunnittelulla. Kestovaipat ja kierrätysvaatteiden käyttö lapsilla vähentävät myös tuntuvasti hiilijalanjälkeämme. Meille vanhemmillekin ostellaan melko maltillisesti uutta, mitä ostoshaasteeni kautta pyrin tarkastelemaan tarkemmin. Kosmetiikan osalta ekologisuutta ajaa sen vähä käyttö: kasvojenhoitosettini käsittää Sebamedin ja Aqualan L:n. Samoin vartalonhoitosettini. Mutta myönnän - tähän on suurena syynä laiskuus, ei yksin ekologisuus. Ja meikkejä kyllä käytän: valokynää, ripsiväriä ja puuteria (jotka ovat olleet nyt kohta kuukauden kateissa, hmph). Kolmeakymppiä lähestyessäni ostin ystäväni kauhistelun jälkeen Cliniquen silmänympärysvoiteen. Se meni käyttämättömänä roskikseen viitisen vuotta myöhemmin. Ei kovin ekologista se.
Suurimmat ekosyntimme taas lienevät auto, liian suuri lapsiluku, ja noin ylipäätään länsimaisessa kulutuskulttuurissa piehtaroiminen, vaikkakin ripauksella ekologista kulutuskritiikkiä varustettuna.
Mutta siis vinkkejä:
1. Aloitan kaiken uhalla kestovaipoista, mutta konkretialla:
- Rimpulajalkaisen maitokakkavauvan paras vaipattaja on harso ja Imse Vimsen vaippakuori (3-6kg). Just ne mitä tulee äitiyspakkauksesta, ja joita saa siis kirppareilta liki ilmaiseksi. Taittele harso näin. Joo, vaipan joutuu vaihtamaan muutaman (2-4) tunnin välein, mutta ainakin meillä on vaihtoväli pakostakin lyhyt. En pidä lasta sinapit housuissa (edes yöllä jos satun sen huomaamaan - yövaipaksi silti laitan isomman imun eli sisävaipan tai paperivaipan).
- Yli kolmekuisen ylivoimainen vaipattaja on BumGenius. Niitä olen mainostanut jo ennenkin. Ja mainostan lisää, että meillä on yhä käytössä esikoiselle vuonna 2008 ostetut vaipat. Ne kestävät siis tuhat pesua, ainakin.
 |
| Näin pienellä voi Pyllynero vielä falskata, mutta upouudessa vaipassa on tiukat kuminauhat. |
2. Myös moni muu vauva-ajan kertakäyttöhässäkkä on ohitettavissa.
- Liivinsuojat ovat kestona mielestäni myös paljon miellyttävämmät käyttää.
- Wetwipesien sijaan käytän pieniä froteepyyhkeitä tai harsoja. Kertakäyttöiset vaipanvaihtoalustat tai ruokalaput, no niin, niistä ei varmaan tarvitse edes mainita. Talouspaperia meillä menee runsaasti - senkin on yksi viisas ystäväperhe korvannut harsoilla.
3. Materia kiertoon
Lastentavaroissa varmaan moni kierrätystä suosiikin, mutta myös aikuiset voivat laittaa kavereiden kesken kamat kiertoon. Raskaus- ja imetysvaatteita on antanut ja saanut lainaan - nyt lopullisesti luovuin raskauskamoista blogin kautta. Tämä sopii myös arvokkaampiin yhteyksiin: väittelin lainableiserissä, menin naimisiin kierrätyspuvussa ja vihkisormukseni on ostettu panttilainaamosta. Kun vaatekaappia tyhjentää, ehkäpä vaate löytää helpommin uuden kodin kaverilta kuin kirpparin tavaramassojen kautta. Kirjoja tuuppaan kyläilevien kavereiden matkaan ja kyläillessäni pyydän lukuvinkkejä lainaan.
4. Kirjasto
Häpeäkseni tunnustan, että aikuisiällä vierähti vuosia, etten juurikaan asioinut kirjastosta, vaan ostin kirjani pokkareina. Lukemisen jälkeen annoin kirjat kavereille kiertoon, mutta silti. Nyt kun lasten kanssa on tullut hengailtua kirjastossa olen taas oppinut käymään myös aikuisten osastolla. Lainaamista helpottaa kun etsii kirjat tietokannasta eikä vain haahuile hyllyjen välissä. Ja niitä voi myös varata! Nimim. Äitikortti vapautuu minulle heti 38 muun lukijan jälkeen.
Kirjastovinkkiin liittyy myös ajankäyttövinkki: kun ei hengaa ostoskeskuksissa ei tule ostettua turhuuksia. Elämykset voittavat tavaralahjat noin muutenkin.
Koska tästä aiheesta olisi mukava lukea lisää, haastan mukaan Jennijeen (joka jo Bleuen kommenttiketjuun laittoi hyviä pointteja), Siinan ja Satun.
lauantai 27. huhtikuuta 2013
perjantai 26. huhtikuuta 2013
torstai 25. huhtikuuta 2013
Armeijajuttuja
 |
| Serkun vanhat kengät: "Liian armeijamaiset." |
Leikkipuiston ohi ajoi armeijan autoja; solttupoikia päivystämässä katolla.
- Eihän ne meitä ammu?
Onkohan viisivuotiaallani ylikehittynyt uhan taju? (Ja miksi se edes osaa yhdistää armeijan ja ampumisen?)
Työhanskat ja kuinka ne tiputetaan
Olen nyt kyllästymiseen asti kehunut kuinka hienosti meidän uusi arkemme sujuu. Varmasti siinä määrin, että kyynisempi lukija saattaisi kuvitella minun peittelevän karmaisevaa totuutta ruusuisilla kulisseilla. Mutta en.
No mikä sitten on toisin kuin ennen? (Paitsi lapsiluku, joka nyt ei varmaan lähtökohtaisesti helpota arkea.)
Ei paljon mikään. Ja kaikki. Eli oma asenteeni. Olen tällä kertaa psyykannut itseäni vakavasti kotiäidin rooliin: se on mun duuni, teen nyt tätä. Omasta ajasta (jota ei ole) ei tule ongelmaa, jos sitä ei edes yritä saada.
Tämän asennemuutoksen on mahdollistanut se, että ensimmäistä kertaa äitiyteni historiassa minulla ei ole mitään keskeneräistä projektia: ei väitöskirjaa, ei mitään muutakaan kirjaa, ei edes konferenssia tai pikku artikkelia tuloillaan. Äitiyden voi ottaa täyspäivätyönä* jos se ei ole jotain minkä yrittää suorittaa pois alta päästäkseen pieninä vapaahetkinään tekemään oikeita töitä. Työpaineet eivät vedä ajatuksia pois tästä hetkestä kohti seuraavaa päiväunihetkeä tai iltaa.
Aikaisemmilla kierroksilla olen vain hämärästi kuvitellut millaista on kun voi jäädä töistä lomalle niin että työt jäävät sinne töihin. Että voi vain tiputtaa hanskat ja jättää hommat sijaiselle. Nyt tiedän: se tuntuu vapauttavalta.
Juuri nyt työelämäni on tabula rasa, ja suunnitelmanani on ollut pitää se sellaisena mahdollisimman pitkään.
Tänään jouduin kuitenkin harhapolulle. Isompien lasten ollessa mummolassa luin joutessani vähän tarkemmin työsähköpostejani ja huomasin yhden post-doc-haun, joka umpeutuu toukokuun lopussa. Kolmivuotinen kausi alkaisi 1.1.2014 tai 1.1.2015. Mikä mahdollisuus! Eihän tätä voi jättää hakematta! Paitsi että minulla ei ole mitään ideaa siitä mitä tutkisin. Eikä oikein motivaatiotakaan tällä hetkellä. Tai uskoa että pystyisin tutkimussuunnitelman tekemään tällä aikataululla.
Järki sanoo, että ei kannata yrittää, tulee vain stressi, ahdistus ja iso väsy - ja sen kautta lisää stressiä ja ahdistusta. Mutta järki sanoo, että jos kuvittelen isona tekeväni tutkijan työtä, pakko olisi hakea rahoitusta. Niinpä. Tämä oli se, mikä piti jättää välistä.
PS: Ja ei, kotiäitiys ei ole minusta palkkatyöhön verrattavaa työtä. Perhepoliittinen kannanottoni tähän kohtaan.
No mikä sitten on toisin kuin ennen? (Paitsi lapsiluku, joka nyt ei varmaan lähtökohtaisesti helpota arkea.)
Ei paljon mikään. Ja kaikki. Eli oma asenteeni. Olen tällä kertaa psyykannut itseäni vakavasti kotiäidin rooliin: se on mun duuni, teen nyt tätä. Omasta ajasta (jota ei ole) ei tule ongelmaa, jos sitä ei edes yritä saada.
Tämän asennemuutoksen on mahdollistanut se, että ensimmäistä kertaa äitiyteni historiassa minulla ei ole mitään keskeneräistä projektia: ei väitöskirjaa, ei mitään muutakaan kirjaa, ei edes konferenssia tai pikku artikkelia tuloillaan. Äitiyden voi ottaa täyspäivätyönä* jos se ei ole jotain minkä yrittää suorittaa pois alta päästäkseen pieninä vapaahetkinään tekemään oikeita töitä. Työpaineet eivät vedä ajatuksia pois tästä hetkestä kohti seuraavaa päiväunihetkeä tai iltaa.
Aikaisemmilla kierroksilla olen vain hämärästi kuvitellut millaista on kun voi jäädä töistä lomalle niin että työt jäävät sinne töihin. Että voi vain tiputtaa hanskat ja jättää hommat sijaiselle. Nyt tiedän: se tuntuu vapauttavalta.
Juuri nyt työelämäni on tabula rasa, ja suunnitelmanani on ollut pitää se sellaisena mahdollisimman pitkään.
Tänään jouduin kuitenkin harhapolulle. Isompien lasten ollessa mummolassa luin joutessani vähän tarkemmin työsähköpostejani ja huomasin yhden post-doc-haun, joka umpeutuu toukokuun lopussa. Kolmivuotinen kausi alkaisi 1.1.2014 tai 1.1.2015. Mikä mahdollisuus! Eihän tätä voi jättää hakematta! Paitsi että minulla ei ole mitään ideaa siitä mitä tutkisin. Eikä oikein motivaatiotakaan tällä hetkellä. Tai uskoa että pystyisin tutkimussuunnitelman tekemään tällä aikataululla.
Järki sanoo, että ei kannata yrittää, tulee vain stressi, ahdistus ja iso väsy - ja sen kautta lisää stressiä ja ahdistusta. Mutta järki sanoo, että jos kuvittelen isona tekeväni tutkijan työtä, pakko olisi hakea rahoitusta. Niinpä. Tämä oli se, mikä piti jättää välistä.
PS: Ja ei, kotiäitiys ei ole minusta palkkatyöhön verrattavaa työtä. Perhepoliittinen kannanottoni tähän kohtaan.
keskiviikko 24. huhtikuuta 2013
tiistai 23. huhtikuuta 2013
maanantai 22. huhtikuuta 2013
sunnuntai 21. huhtikuuta 2013
Arki 3.0 (BETA)
Kolmen lapsen arki on vielä betatestausvaiheessa. Tai ehkäpä olisi rehellisintä kutsua tätä jaksoa vauvalomaksi, kuten tarhasta poisjääminen lapsille esitettiin, eikä arjeksi laisinkaan. Vauva kun yhä nukkuu kaiken päivää ja enimmäkseen yölläkin, mitä nyt syö ja vähän joutuu vaippaa vaihtamaan. Mies tekee töitä vain puolta päivää, ja kun ilmatkin alkavat näyttää varsin kesäiseltä, on pihaelämä päästy aloittamaan täysimittaisesti. Mikä on mahtavaa.
[Tuo puolipäiväinen työskentely oli minun ehdotukseni, koska yllättävä deadline ilmestyi ensi viikkoon. Laskin, että on parempi jos mies menee hetkeksi keskittymään töihin työpaikalle kuin että "on kotona" mutta samalla koittaa tehdä koko ajan töitä. No, nyt hän on siis nelisen tuntia päivässä työpaikalla ja lopun aikaa koittaa tehdä töitä kotona.]
Päivät kuluvat oikeaoppisesti lapsiperherutiinien mukaan, ja uudenlainen ruoka-arki on edelleen voimissaan, voitteko kuvitella! Tosin koska minulla on liikaa aikaa ja innostusta, välillä tulee ylilyöntejä, kuten ne acarajét.* Kun esikoiselta kysyin, olisiko toiveita tulevan viikon menulle, yksi oli: kaupan makaronilaatikko. Jätin sitten avokadopastan pois menulta ja tein sitä varten hankituista aineksista varsin maukasta guacamolea. Kiittämättömyys on hifistelevän kotiäidin palkka.
Toinen hämmästyttävä seikka on, että vajaassa viikossa lapset oppivat nukkumaan lastenhuoneessa koko yön. Myös mies on oppinut nukkumaan lastenhuoneen lattialla patjalla, koska ajattelin, että hän voisi toimia jonkinlaiseena esteenä makuuhuoneeseen pyrkiville lapsille. Joitakin lapsia on verkkoon tarttunutkin, mutta enimmäkseen patjamajoitus taitaa taata miehelle parempia unia kaukana itkevästä vauvasta.
Mies ehtii myös urheilemaan, ehkä enemmän kuin koskaan (18,5 tuntia tähän mennessä tässä kuussa - ja ei, minä en ole pitänyt kirjaa, hän itse on), mikä pitää hänen mielensä virkeänä. Minä taas olen syönyt enemmän suklaata kuin koskaan, mikä ei ole huono asia sekään. Ja vaikka haluaisin sanoa, että minullahan ei mitään omaa aikaa ole, niin on minulla, koska vauva nukkuu niin paljon. (Tosin omien oppieni vastaisesti olen käyttänyt tätä "omaa aikaa" paljolti kodinhoitoon.) Mies ottaa isommat lapset mukaan esimerkiksi kauppareissuille, juuri nyt he ovat Lasten liikunnan ihmemaassa, ja lisäksi he viettävät aikaa myös mummolassa. Viime torstaina kuuden aikaan lapset jopa leikkivät ihan nätisti keskenään yläkerrassa yli puoli tuntia! Toki en ole poistunut kotoa mihinkään, mutta ehtiihän sitä. (Tähän viimeiseen virkkeeseen tiivistynee uuden arjen salaisuus, mutta jatkan siitä toiste.)
Mutta ei huolta, kyllä tämä varmasti vielä kamalaksi muuttuu! Kunhan se ihan oikea arki alkaa.
* Tosin tänään tarjoilin niitä (minulle ja miehelle) chili-valkosipuli-sipuli-basilika-tomaattikastikkeen kera, ja siten olivat ihan maukkaita.
[Tuo puolipäiväinen työskentely oli minun ehdotukseni, koska yllättävä deadline ilmestyi ensi viikkoon. Laskin, että on parempi jos mies menee hetkeksi keskittymään töihin työpaikalle kuin että "on kotona" mutta samalla koittaa tehdä koko ajan töitä. No, nyt hän on siis nelisen tuntia päivässä työpaikalla ja lopun aikaa koittaa tehdä töitä kotona.]
Päivät kuluvat oikeaoppisesti lapsiperherutiinien mukaan, ja uudenlainen ruoka-arki on edelleen voimissaan, voitteko kuvitella! Tosin koska minulla on liikaa aikaa ja innostusta, välillä tulee ylilyöntejä, kuten ne acarajét.* Kun esikoiselta kysyin, olisiko toiveita tulevan viikon menulle, yksi oli: kaupan makaronilaatikko. Jätin sitten avokadopastan pois menulta ja tein sitä varten hankituista aineksista varsin maukasta guacamolea. Kiittämättömyys on hifistelevän kotiäidin palkka.
 |
| Lohikeitto. |
Toinen hämmästyttävä seikka on, että vajaassa viikossa lapset oppivat nukkumaan lastenhuoneessa koko yön. Myös mies on oppinut nukkumaan lastenhuoneen lattialla patjalla, koska ajattelin, että hän voisi toimia jonkinlaiseena esteenä makuuhuoneeseen pyrkiville lapsille. Joitakin lapsia on verkkoon tarttunutkin, mutta enimmäkseen patjamajoitus taitaa taata miehelle parempia unia kaukana itkevästä vauvasta.
Mies ehtii myös urheilemaan, ehkä enemmän kuin koskaan (18,5 tuntia tähän mennessä tässä kuussa - ja ei, minä en ole pitänyt kirjaa, hän itse on), mikä pitää hänen mielensä virkeänä. Minä taas olen syönyt enemmän suklaata kuin koskaan, mikä ei ole huono asia sekään. Ja vaikka haluaisin sanoa, että minullahan ei mitään omaa aikaa ole, niin on minulla, koska vauva nukkuu niin paljon. (Tosin omien oppieni vastaisesti olen käyttänyt tätä "omaa aikaa" paljolti kodinhoitoon.) Mies ottaa isommat lapset mukaan esimerkiksi kauppareissuille, juuri nyt he ovat Lasten liikunnan ihmemaassa, ja lisäksi he viettävät aikaa myös mummolassa. Viime torstaina kuuden aikaan lapset jopa leikkivät ihan nätisti keskenään yläkerrassa yli puoli tuntia! Toki en ole poistunut kotoa mihinkään, mutta ehtiihän sitä. (Tähän viimeiseen virkkeeseen tiivistynee uuden arjen salaisuus, mutta jatkan siitä toiste.)
Mutta ei huolta, kyllä tämä varmasti vielä kamalaksi muuttuu! Kunhan se ihan oikea arki alkaa.
* Tosin tänään tarjoilin niitä (minulle ja miehelle) chili-valkosipuli-sipuli-basilika-tomaattikastikkeen kera, ja siten olivat ihan maukkaita.
lauantai 20. huhtikuuta 2013
perjantai 19. huhtikuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
