Hemma bra men Buda pest!

Sanovat, että loman odotus tekee onnellisemmaksi kuin lomailu, joten on ikävää, että en ehtinyt lainkaan odottaa tätä lomaa. Se olisi nimittäin varmaan tehnyt minut ihan naurettavan onnelliseksi.

Kohteen valinta oli täydellinen. Nopeat ja toimivat lentoyhteydet, hotelli keskeisellä sijainnilla - näissä priorisoimme ja se kannatti. Sen sijaan lentokenttäyhteydet sujuivat hyvin julkisilla ja muutenkaan emme osanneet luksustella edes häämatkan verukkeella. Matkan ainoista samppanjoista vastasi Finnair, ja sekin siitä hyvästä, että miehen kasvisruoka oli jäänyt saapumatta. Tosin juomista kiittäessäni sanoivat, että olisivat häämatkalaisille tarjonneet muutenkin. Eli vink vink vaan, ainakin minä matkustan tästä lähtien ainoastaan häämatkoilla.

Matkaohjelmassa keskeisimpänä oli ei mitään. Ja se olikin yksi keskeinen syy kohteen valintaan - ei harmittanut, että jotain ihan mieletöntä jäisi näkemättä. En osannut edes kirjaani lukea kun keskityin möllöttämään siinä riemussa, ettei kukaan vaadi minulta mitään, enkä pysty tekemään töitä. (No sekin vähän vaikutti, että matkalaukussa kulki Juoksuhaudantie. Jotenkaan sitä avioerokuvaelmaa ei tohtinut lukea ennen kuin kotimatkalla.) Iltaohjelmaakaan ei tarvinnut miettiä koska jalkapallo.

Mutta yksi havainto ja yksi kysymys nousi tästä perheellisen ihmisen lapsivapaasta lomailusta.

Havainto: Suurin ero nykylomailussa ei lopulta ole siinä, ettei jaksa yrittämälläkään valvoa yli puolenyön, vaan siinä miten mahtavalta tuntuu palata kotiin. Neljä yötä on enemmän kuin riittävä irtiotto.

Ja kysymys: Mikäköhän on aikaväli, jolla vanhempani suostuvat tähän uudestaan?

(Lapsilta ei tarvinne kysyä, koska heillä oli ollut IHANAA! Olivat käyneet Zoolandiassakin ja norsu oli nostanut esikoisen kärsällään ilmaan. Vähän oli jännittänyt, mutta ei yhtään pelottanut. No okei, vähän juksasi, mutta vastasyntynyt kani oli ollut niiiiiin suloinen.)

 

 

 

 

Niin ja pahoitteluni otsikon mahdollisesta harhaanjohtavuudesta, emme me Budan puolella edes käyneet.