tiistai 21. elokuuta 2012

Ettei suutariksi luultaisi

Laskin, että kyllä ne tämän kesän menevät, mutta vähän jäi vajaaksi.

Suhteeni (lasten)vaatteisiin on vähän kaksijakoinen. Toisaalta ihailen kaupungilla mätsättyjä sisaruksia tyylikkäissä pikkuaikuisten asukokonaisuuksissaan, toisaalta ylpeilen sillä, että meillä ei vaatteilla ylpeillä.

Meillä saakin siis epämätsäävistä asukokonaisuuksista esikoinen vastata ihan itse. (Ja joko olen kertonut, miten minua harmitti kun mies oli pukenut esikoiselle/antanut esikoisen pukea liian rumat vaatteet kun tulivat hakemaan minua ja kuopusta laitokselta? Ja asu tallentui kaikkiin valokuviin. Vieläkin harmittaa!)

Pääasiallisesti pidän standardinani, että lapset ovat pääosin ehjissä ja siisteissä vaatteissa. Mutta kuten kuvasta näkyy, aina ei päästä edes siihen.

Nyt siis kenkäostoksille oli mentävä. Samalla ohimennen päivitin lasten ulkovaatetilanteen syksyä varten. Olin aidosti ylpeä itsestäni kun suoriuduin tehtävästä yhdessä tunnissa ja yhdellä satasella, eikä vaatekauppaan tarvitse mennä ennen pakkasia. (So. uudet haalarit esikoiselle, kaksiosainen puku ja kurikset kuopukselle sekä kengät molemmille.) Jonathanin haalarit ja kurikset olivat alennuksessa puoleen hintaan - myydäänkö haalareita joskus täyteen hintaan? - ja kuopuksen Lindex-asu kirpparilta 6 euroa.

Usein suoritan lastenkenkäostokset äkillisen tarpeen yllättäessä ruokaostosten lomassa, niin kauhealta kuin se kuulostaakin. Citymarket on vain ainoa ostoskohde, jossa käyn lasten jalat mukana. Nyt mukana ei ollut lapsia (siksi sainkin ostettua limenvihreän haalarin, hah!) ja Skanssin cittarin kenkävalikoima oli niin surkea, että kiersin myös ostoskeskuksen kenkäkaupat. Vaikka hyväksyn tytölleni jos jonkinlaiset prinsessarytkyt ylle, vaaleanpunaisiin, muovisiin "Princess"-tarralenkkareihin minäkin vedän rajani.


Kengät löytyivät lopulta Intersportista, jossa oli joku valtaisa ale (myydäänkö lenkkareita joskus täyteen hintaan?). Vaikka ei meillä yleensä merkeillä pröystäillä, niin mielestäni 20e Converset oli parempi sijoitus kuin saman verran maksavat kantapäistään vilkkuvat (apua!) Napero-tarralenkkarit Citymarketista. Outoa oli, miten tyttö näytti heti isommalta katu-uskottavissa kengissään.


Riemua ostostaitavuudestani himmensi hieman se, että valitsin kuopukselle kaksi vasemman jalan kenkää, ja jouduin palaamaan ostoskeskukseen seuraavana päivänä. Ostosreissulleni tuli siis kestoa puoli tuntia lisää, sisältäen kaksikymmentä minuuttia turhaa kaupunkiajoa.

Huomasin myös, että jäin toisenkin kerran pohtimaan paljonko kannattaa vaaleanpunaista ostella, kun kengille löytyy jo seuraavakin, vielä tuntematon käyttäjä. Että joudun minäkin näemmä käymään itseni kanssa keskustelua vaaleanpunaisesta ja pojista. Keskustelun tuloksena kuitenkin päätin, että kelpaavat nämä kengät pojallekin.

Niissä pinkeissä "Princess"-lenkkareissa menee kyllä rajaa myös poikien kohdalla. Ja Crocseissa.

2 kommenttia:

  1. Meille kun just syntyi toinen lapsi, niin annoin miehelle ihan selkeän ohjeen, että "laita esikoiselle sitten kivat vaatteet päälle, kun tulette katsomaan pikkusisarusta". ;) Ymmärrän niin täysin, että harmittaa, jos on huono vaateyhdistelmä niissä sisarusten ekoissa valokuvissa. Vaikka eihän se oikeasti vakavaa ole, ainakaan sen miehen mielestä. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä miehen esteettinen silmä kuolee täysin lasten pukemisen kohdalla. "Ihan hyvät noi on." Vaikka ei se itselleenkään pue mitä sattuu. (No okei, ehkä sen kaapista ei myöskään löydy yhtä aikaa puettavaksi oransseja housuja, vihreää paitaa ja vaaleanpunaisia sukkia - kaikki erilaisilla kuvioinneilla.)

      Mutta tosiaan - ei se pukeutuminen ole niin vakavaa, paitsi!

      Niin ja onnea! :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...