perjantai 12. lokakuuta 2012

Ikätasoista keskustelua

Yritän puhua lapsille mahdollisimman totta, ikätasoisesti. Esikoinen puhuu usein mahassa olevalle pikkusiskolle ja minä vastaan kimeällä äänellä. Sitten esikoinen sanoo "Haa, se olit sinä! Minä näin!" Ja minä vastaan, että tottakai se olin minä. Ja sama seuraavalla kerralla uudelleen.

Yksi kaveri suorastaan loukkaantui kun kerroin esikoiselleni ja hänen pojalleen miten hirvikärpäset toimivat, kiipeävät hiuspohjaan ja tiputtavat siipensä. Kaverin mielestä pelottelin lapsia tarpeettomaksi. Minusta on hyvä edes tämän verran avata lapselle elämän ikäviä puolia.

Ikätasoinen selittäminen ei aina kuitenkaan ole ihan helppoa.

Keskustelu 1:

Lapsi: Onpa tuolla (lapsella) paljon ilmapalloja!
Minä: Se on varmaan käynyt vaalikojuilla.
Lapsi: Mikä on vaali?
Minä: No, kun mekin asutaan tällaisessa isossa kaupungissa, niin täällä on paljon yhteisiä asioita, joita tarvitsee hoitaa, kouluja, sairaaloita, teitä ja sellaista. Niin kaikki kaupunkilaiset eivät voi niistä päättää, ja siksi aikuiset valitsevat, että ketkä niistä saavat päättää. Eli äiti ja isä ja muut aikuiset saavat niissä vaaleissa äänestää, että ketkä päättävät yhteisistä asioista.
Lapsi: Entä lapset?
Minä: No lapset eivät saa äänestää, mutta äidit ja isät yrittävät äänestää siten, että ajattelisivat myös niiden lasten parasta.
Lapsi: Mutta voivatko lapsetkin saada ilmapalloja?
Minä: Joo, lapset voivat saada ilmapalloja.

Keskustelu 2:

Minä: Oletpa sinä tänään iloisesti pukeutunut. Oikea ilotyttö. Siis iloinen tyttö. Iloinen tyttö.
Lapsi: Minä olen ilotyttö!
Minä: Ei, parempi ettet sano ilotyttö, kun sillä tarkoitetaan vähän muuta. Sano vain, että iloinen tyttö.
Lapsi: Mitä se sitten tarkoittaa?
Minä: Puhutaan siitä sitten joskus myöhemmin.

9 kommenttia:

  1. :D :D
    Meillä jouduttiin valitettavasti... eikun ihan kivaahan se oli.. käymään toi ilotyttö-keskustelu ihan niillä oikeilla termeillä, kun ei luistaakaan voinut. Mä luulen, että selviydyin ihan ok. Kaiketi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sekin vielä edessä tosiaan ole...

      Tästä muuten jos haluaisi vetää femakkoteeman, niin onpa taas sana: ilotyttö. Siis iloinen tyttöihminen = moraaliltaan löyhä/seksityöläinen. Hmph!

      Poista
  2. Aahhahaaa! Toi vaalikeskustelu kuulostaa ihan mun kuntavaali-infolta vähän koulutetuille ja aika vähän suomea ymmärtäville maahanmuuttajille, joille äänestämisen ja vaalien konsepti ylipäänsä on aika vieras. Ne vaan esittää mahdottomia jatkokysymyksiä: "Niin mutta ope ketä mä sitten äänestän?"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja sä koet sen suosittelemisen vaikeaksi? Mulla olis yks hyvä ehdokas Helsingissä, jota voisin kyllä suositella sun oppilaillesikin. ;)

      Poista
    2. En vaikeaksi, ehei, vaan moraalisesti hiukan arveluttavaksi!

      Käydään varmaan läpi eri puolueiden maahanmuuttajataustaisia ehdokkaita ja muuten vaan sellaisia ehdokkaita, jotka ei olis passittamassa niitä takas sinne, mistä tulivatkin. Mut silti tulee piilomainostajaolo.

      Poista
    3. Moraalisesti? En ymmärrä mitä tarkoitat.

      Poista
  3. Ikätasoinen keskustelu on ihan parasta! Tosin meidän kaksivuotiaan kanssa se meinaa välillä lipsahtaa minun ikätasoni puolelle, mut ihan sujuvasti on tyttäreni oppinut ainakin näyttelemään ymmärtävänsä. Kanssaihmiset tuntuvat kyllä välillä ihmettelevän.

    Itse muuten olen mieltänyt ilotytön tarkoittavan iloa tuottavaa tyttöä. Entäs rattopoika?

    Elina

    VastaaPoista
  4. :D mahtavia keskusteluja ja niin tuttuja. Viimeisimmät keskusteluhairahdukset meilläpäin: kaakaopavut, mitä tarkoittaa kun kissa on kuollut ja miksi se ei tule tänne (pikkusen tirautin itsekin) ja mitä vauvat sanoo kun ne puhuu itkulla. Voi jee näitä olisi yksi kirja täyteen, voi kun ehtisi (siis viitsisi) kirjoittaa edes prosentin ylös!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...