keskiviikko 6. helmikuuta 2013

Väitöksen kauhut

Mitäs sitä öisin pohtisi kun uni ei tule silmään (kun yksi-kaksi lasta kiehnää vieressä, potkii, huutaa tai haluaa vettä): no vaikka lähestyvää väitöstä. Tosin jos ihan rehellisiä ollaan, en pohdi väitöstä, vaan pidän karonkkatoimikunnan kokousta yksinäni. Koska jos miettisin väitöstä, miettisin seuraavia uhkakuvia:
  1. En saa nukuttua edellisenä yönä ja olen täydellisen zombi koko päivän.*
  2. Tilaisuus on täydellinen nöyryytys enkä osaa vastata mihinkään kysymyksiin.**
  3. Naamani turpoaa enkä näytä hyvältä valokuvissa.
  4. Naamani punoittaa enkä näytä hyvältä valokuvissa.
  5. Osaan vastata kaikkeen, mutta minua ja tilaisuutta pidetään täydellisen triviaaleina.
  6. Saan lonkanlaajennuskipuja tahi koen muita loppuraskauden riemuja niin että silmissä pimenee ja puuskutan kaksinkerroin podiumin takana.
  7. Tapahtuu tilanne no: 5 ja ajatellaan että kalastelen säälipisteitä ja oikeasti kyseessä on tilanne no: 2.
  8. Suuta kuivaa ja tulee vessahätä. Yhtä aikaa.
  9. Kukaan ei muista ottaa valokuvia.

Oikeasti pahinta väitöksen näkökulmasta olisi tietysti synnyttää sinä tai edellisenä päivänä, mutta sitä en pidä realistisena skenaariona. Toisin kuin noita ylläolevia.

* Tähän varautuen olen lähettänyt jo lapset mummolaan edeltäväksi yöksi. Että olisi edes jotain unen mahdollisuuksia. Minut tuntien näkymät ovat kuitenkin heikot.
** Tähän en ole uskaltanut edes alkaa varautua. Siis että kriittisesti pohtisin väitöskirjani puutteita ja varautuisin pahoihin kysymyksiin.

25 kommenttia:

  1. Kuule, hyvin se menee. Olen varma!
    Tosin en hetkeäkään epäile, etteikö noita (ja monia muitakin) paniikkitiloja pääsisi kehittymään väitöksen lähestyessä.

    Lasten lähettäminen mummolaan edeltäväksi yöksi voi olla hyvä ratkaisu, tosin olen huomannut, että mitä enemmän jonkun jännittävän tilanteen alla on härdelliä, sitä rennommalla otteella se jännitetty tilanne sujuu. Esim. kauan sitten olin menossa yhteen työhaastatteluun, jota siinä iässä olisin jännittänyt melkoisesti, mutta tuolla kertaa olin nukkunut kolme edellisyötä erittäin huonosti (syynä 1. siskon häiden valmistelu 2. siskon pikkutunneille venähtäneet häät 3. krapulapäivä ja siirtyminen junalla Espooseen, jossa yöpyminen kaverin luona ja höpöttely pikkutunneille). Kun haastattelu seuraavana aamuna klo 9 koitti, olin rennon letkeä ja vastailin kaikkiin kysymyksiin kaikilla mahdollisilla kielillä yhtään jännittämättä, koska olin vain ihan liian väsynyt jännittämään. Ja siinä duunissa olin sitten seuraavat 7 vuotta.

    No mutta milloin se väitös on? Edes noin niin kuin suurinpiirtein. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tsempistä!

      Ja onhan se näinkin, että lasten kanssa ei paljon ehdi stressailemaan kun koko ajan on joku akuutti säätö päällä. Mutta jonkinlainen aivotoiminta olisi suotavaa väitöspäivänä, ja sitä ei kyllä kaikkina päivinä löydy. (Kuten vaikka eilen kun edellisyönä valvoin klo 02-06. Huonounisuus ja äitiys, hyyyyvin huono kombo.)

      Poista
    2. Ja suurinpiirtein aika lähellä on!

      Poista
    3. Oi, nyt rupesi jännittämään sun puolesta! Hui! :)

      Poista
  2. Vaihtoehtona on myös, että vastaväittäjän lentokone/juna/auto ym. tekee tenän tai hän on Norossa etkä joudu grilliin ollenkaan.

    Jos se ihme nyt kävisi, että sut jollakin lailla rytätään maanrakoon, voi toimittaa kirjepommin väitöstyön ohjaajalle. Sillon on homma myös valvovalta osapuolelta ollut pahasti hakusessa ja on kiva, jos on ainakin osasyyllinen.

    Raskaudesta saat todennäköisesti myös sympatiapisteitä. Kukaan (edes pirullinen vastaväittäjä) ei halua, että synnytät väitöksen aikana.

    Photoshopilla selviää kuvausongelmista.

    JOten homma on hienosti pulkassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, vastaväittäjän estyminen, sitä en ollut keksinytkään! Mutta se ei olis mun moka tai vika eli ei siis oikeastaan ongelma ollenkaan ;)

      Ja sympatiapisteitä en halua. Päinvastoin, pelkään et mun oikeat pisteetkin menee sympatian piikkiin... Tai no, voin kyllä ottaa sympatiapisteitä, jos yleisö ei huomaan niitä. Sellaiset on ihan suotavia.

      Poista
  3. Hyvin se menee! Aina jotain kommervenkkia tulee, mutta niistä selviää (hei sä oot äiti, sehän selviät kaikesta ;))

    Omassa elämässä väitöstä edeltävän illan illallisella (kustos, vastaväittäjä ja minä tutustumassa) kovasti hehkutin jenkki-vastaväittäjälleni Obamaa (oli USA:n vaaleja edeltävä aika 2008)...tosin ko. proffa olikin kovanlinjan rebublikaani (täh, siis eiks yliopistomaailmassa kaikki oo demokraatteja). Noh, mut ihan hyvin se meni, väiteltiin sit loppuilta sosiaaliturvasta ;) No, kivasti sit kun saattelin vastaväittäjän hotellille se kertoi mulle jotain mitä se aikoi multa kysyä seuraavana päivänä (ja hoh, olipahan yö aikaa miettiä mitä ihmettä vastaisin niihin, huoh).

    Mies taas väitteli oltuaan edeltävän viikon kuumeessa ja karseassa flunssassa. Nenä punotti ja edeltävänä päivänä hyvä että jaksoi frakin hakea vuokraamosta, mutta pystyssä pysyi päivän loppuun asti ja ihan järkeviä puhui :)

    Meillä ei siis ollut lapsia vielä tuolloin, joten helpolla päästiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hehe, vastasitko paremmin kuin valmistautumatta? Vai nousiko vain paineet että olisi pitänyt osata paremmin kun kerran tiesi?

      Ja flunssa! Sekin puuttui mun kauhufantasialistalta. Joku lastentautihan tässä koko ajan jyllää...

      Poista
    2. Juu, tässä tapauksessa kysymyksen etukäteen kuuleminen ja pohtiminen oli tosi kiva juttu (oli aika syvääluotava yleiskysymys teoksen aihepiiristä ois saanut tän insinööriaivon jähmettymään jos ois teknisten yksityiskohtien jälkeen tullut puskasta)...tosin illalla pisti aika paljon pohdituttamaan.

      Poista
  4. Aika monta muuttujaa, mut hyvin se menee! Komppaan LQ:ta siitä, että joskus överiväsymys tuo tarvittavaa rentoutta. Itse kävin työhaastattelussa, kun olin tullut edellisenä päivänä Jenkeistä. Matkaväsymys, jetlag ja pari drinkkiä illalla, ja työpaikka oli mun. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis kaksi ääntä valvomiselle! No, oli lapset missä vain, eiköhän se uneton yö tule koettua joka tapauksessa ;)

      Poista
  5. Meillä oli mun väitöksen aikaan kaikista huonoimman nukkumisen aika (väittely nelikuisen vauvan kanssa on nyt empiirisesti testattu huonoksi ideaksi. pitihän sitä koitta, että tietää!), joten edeltävänä yönä nukuin noin kaksi 45 minuutin jaksoa. Osa ei kyllä ollut vauvan syytä vaab omaa jännitystä... Mutta ei se ainakaan väsymykseen kaatunut!

    Hankalinta oli mulla yrittää muistaa vastaväittäjän kysymykset, kun 2,5 tunnin jälkeen se piti 10 minuutin monologin ja kysyi sitten "Miten reagoisit?". Mulla löi tyhjää, ja yleisö odotti... Ja silti selvisin hengissä!

    Eli hyvin se menee! Jollei kompastu tai rupea itkemään, on jo voiton puolella! Ja sitä paitsi, jos nukkuu edeltävänä yönä huonosti, onpahan joku tekosyy =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä kompastu, älä rupea itkemään - laitan muistilistalle. Jälkimmäinen on kyllä validi uhkakuva sekin!

      Mutta joo, kyllä nelikuinen vauva on ehdottomasti pahempi haaste kuin raskaus ja pari naperoa. Siinä on pää niin pahasti pöllyssä, ettei ymmärrä maailmasta mitään. Käytiin yhdellä konferenssireissulla kun esikoinen oli sen ikäinen: istuin sessioissa enkä pystynyt seuraamaan puhetta. Istuin kuitenkin kun lapsenvahtivuoro oli kerrankin koko ajan miehellä ;) Oma esitelmä tietysti luki paperilla, eli se meni ihan ok - mutta oliko jotain kysymyksiä, sitä en kyllä muista...

      Poista
  6. Ooh, onnea suureen päivääsi! Ota messiin pussi, johon voi oksentaa (tai synnyttää), jos tulee yllättävä tarve. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Käsilaukku multa vielä puuttuukin - täytyy miettiä vaatimukset sen suhteen vielä kertaalleen...

      Ja kiitos!

      Poista
  7. Mä väittelin kun toinen lapsi oli kymmenen viikkoa, ja olihan se aika hurjaa, vaan siitäkin selvittiin...etukäteen pelkäsin etten muista mitääm tieteellisiä asioita "pöntössä"' mutta yllättävän hyvin ne jostain muistin sopukoista sain kaivettua esille. Tosin mulla toteutui toi viimeinen uhkakuva ja kuvaajaksi nakitettu Mies oli aika pahoillaan jälkikäteen. Lisäksi mulla lähti edellisenä iltana ääni ja siitä oltiinkin sitten kaks seuraavaa viikkoa kipeinä/äänettömällä. Onneksi ääni kesti juuri ja juuri väitöksen ja karonkkapuheet, :) tsemppiä ihan hirveästi, hyvin se menee ja muista että olet itse oman aiheesi paras asiantuntija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kymmenen viikkoa!! Kaikenlaisia hulluja täälläkin pyörii! ;) Ei vaan, kannustavaa huomata, että toiset on pärjänneet vielä haastavammissa olosuhteissa. Että mikäs minun on tässä, vauva turvallisesti vielä nahan alla. :)

      Ja kiitos tsempistä! Noinhan ne sanovat, ja totta se tietysti on - asiantuntija *omasta aihealueestani*. Mutta sitten on kaikki se muu siinä ympärillä, kaikki tutkimus mitä en ole lukenut...

      Poista
    2. :) yksi parhaista vinkeistä oli lause jota voi käyttää jos ei oikeesti tiedä: "juuri tätä asiaa ei selvitetty tässä väitöstutkimuksessa, mutta..." Ja siihen perään joku oma tulos. Onneksi en tosin joutunut tätä käyttämään, ainakaan montaa kertaa.

      Poista
    3. Hyvä vinkki! Kunhan ei tosiaan ihan jokaisen kysymyksen kohdalla joudu noin vastaamaan ;)

      Poista
  8. Mää tuun kattomaan! Laitan sellaisen paidan päälle, jossa lukee "OLEN BLOGITUTTU". Se rauhoittaa varmasti - minua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hih! Hyvä jos pärjäät rauhoittavalla t-paidalla. Rauhoittava lääkitys saattaisi myös olla tarpeen...

      Poista
  9. Mä kyllä niin samaistun tohon kohtaan 9. Omat valmistujaiset - ei oo kuvia ei. Montakohan kuvaa on sellaistakaan, jossa mä oon lasteni kanssa. No ehkä yksi. Kun kerron miehelle, että ois ihan kiva, jos näissä kemuissa ottaisit mustakin kuvia, niin sepä keksii kuvata mua ennenkuin olen meikannut ja pistänyt juhlareleet päälle. Eli ns. suihkunraikkaana. No kiva. Ja jos sen joskus saa vinkattua ottamaan musta kuvia lasten kanssa, niin kas, siitäpä on kiva just silloin ruveta testaamaan järkkärin ihmeellisiä ominaisuuksia ja kokeilla ties mitä valotusaikoja. Lopputuloksena tärähtäneitä ja/tai pimeitä kuvia.

    Vinkki: kamera auto-asentoon ja kuvaamisen nakitus esim. sisarukselle tai ystävälle.

    Ja hurjasti tsemppiä väitökseen!! En mä vaan noilla raskausviikoilla pystyis kykeneen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aaaargh, kyllä! Mun mies on just samanlainen. Siitä on ilmeisesti "tylsää" ottaa sellaisia "tavallisia" kuvia, joten nyt taas kun koitin tukka ja naama tällingissä saada sitä ottamaan musta virallista potrettia sanomalehtiä varten, niin se ottaa kymmenen kuvaa ennen kuin ehdin istumaan tuolille ja sitten laukoo jostain lonkalta ja ottaa kuvan aina silloin kun avaan suuni sanoakseni että "voisitko nyt ottaa ihan tosissasi". Lopputuloksena: ei yhtään kelvollista kuvaa.

      Ei käy aina yksiin nää huumorihetket.

      Poista
  10. Mäkin väittelin nelikuisen vauvan kanssa. Hyvin se meni. En tosin nukkunut yöllä yhtään, koska vastaväittäjä lähetti mulle edellisenä iltana klo 20.53 meilin, jossa tiedotti aikovansa esittää "haastaviakin kysymyksiä teorian ja empirian suhteesta".

    Kaikista ohjeista, joita itse sain, yksi hyvä oli, että on oikeastaan hyvä, että ensin on lektio. Totut ääneesi ja salille puhumiseen, otat ikään kuin tilan haltuun.

    Hyvin se menee.


    Kuvia on viisi, joista kolme esittää esikoista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No huh huh, mikäköhän tuollaisen meilin pointti on? Psyykata toinen ihan kierroksille? Mitään "valmistautumistahan" ei tuossa kohtaa enää voi tehdä...

      Minkä ikäinen esikoinen sulla oli salissa? Minä olen ihan itsekkäistä syistä ajatellut jättää lapset pois väitöksestä - kiinnittyisi oma huomio kuitenkin niihin, kun eihän ne kuitenkaan kuunnella jaksaisi. Edes se nelivuotias. Vaikka kaikenlaisiin tilanteisiin niitä muuten kyllä olen roudannut..

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...