torstai 14. maaliskuuta 2013

We don't need another hero

Olen tehnyt tässä viime viikkoina melko paljon luopumistyötä. Ja jonkin verran työtöitä. Ne ensin mainitut liittyvät pääosin niihin viimeksi mainittuihin, ja vakaa aikomukseni on ollut tehdä tästä päivästä viimeinen työpäiväni.

Joku saattaa muistaa minun tuskailleen toimittamani kirjaprojektin venymistä - kirjan jonka piti valmistua viime syksynä. No, sain vihdoin tällä viikolla projektin nykäistyä yhden pykälän eteenpäin ja sen jälkeen siirrettyä vastuun toiselle, mutta hirveän vaikeaa tämä oli. Piti itselleen muistuttaa toistuvasti, että oikeissa töissä ihmisillä hanskat tippuvat välittömästi loman alkamispäivänä (minä olen sentään raskausviikolla 38+ ja palkanmaksu on ehtynyt aikaa sitten), eikä minun tarvitse leikkiä sankaria viilaamalla tekstejä vastasyntyneen kanssa.

Toki sitten tämänpäiväisessä palaverissa taas ilmoitin että kyyyyllä mä ihan mielelläni oikoluen vielä niitä viimeisiä versioita, että pitäkää mut vaan mukana sähköposteissa. Kontrolliongelmainen? Vai muuten vain ongelmainen?

No, ainakin olen varmistanut, että minulla ei ole turhaa aikaa käsissäni, sillä ratkaisin viikolla myös toisen henkisen ongelman. Ilmoitin päiväkotiin, että lapset jäävät kotiin maaliskuun lopusta. Tätä voisi nyt sitten perustella laajasti puolin ja toisin (ja varmaan saisi kivaa keskusteluakin aikaan - ottaen huomioon, että vaikkapa Hupsin postaus sukupuolirooleista ja ikäeroista kääntyi tuliseksi päivähoito/kotihoito-keskusteluksi), mutta enpä tiedä onko sille tarvetta. Itseni kanssa olen aiheesta vääntänyt ja tullut siihen tulokseen, etten muulla tavalla voi toimia.

Mutta sen verran itsekäs ajattelin olla, että seuraavat kaksi viikkoa (tämä lapsi ei saa rangaista minua syntymällä etuajassa) aion lomailla - ainakin osittain - vaikka lapset ovat päiväkodissa.

Luonnostelin seuraavan tekstin tänne bloggeriin joskus viime syksynä. Siihen voin sitten palata, jos rupeaa mietityttämään.

Esikoinen palaili päivähoitoon joitakin kuukausia kuopusta ennen, kolmetuntisia päiviä noin kolmesti viikossa. Eikä alkuhankaluus ottanut päättyäkseen. Ajattelin, että lasta vaivasi se, että minä tosiaan olin kotona kuopuksen kanssa, ja että koska hän oli hoidossa vain niin vähän aikaa viikossa, hänellä oli vaikeuksia päästä ryhmään sisään.

Tätien mukaan hän on sopeutuva, huomaamaton, helppo ja kiltti, aina oikeaan aikaan oikeassa paikassa ja leikki kaikkien kanssa. Eli päiväkodin ohjaajan näkökulmasta varmasti ihannelapsi. Mutta kun se lapsi ei itse tuntunut viihtyvän.

Eikä se viihdy vieläkään. Vuotta myöhemmin, vaikka pikkusisko on samassa hoidossa ja luulisi jo sopeutuneenkin. Joka aamu käymme keskustelun:

- Onko tänään hoitopäivä?
- On.
- Eiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiii!!!

Ja siitä se päivä sitten kivasti lähtee käyntiin.

Olen ollut aika aseeton tämän viihtymättömyyden kanssa. Lohduttaudun sillä, että yleensä päivä on kuitenkin ollut "kiva" ja päivän jälkeen lapsi vaikuttaa ihan iloiselta. Ja että ehkä meillä kotona on sitten vaan niin sairaan kivaa, että mielummin olisi aina kotona. (Huumoria.)

Kevään aikana viihtyminen on onneksi parantunut pykälällä, niin että edellinen kuvaus tuntuu vieraalta. Hoitoaamut eivät ala huudolla, ja esikoinen on jopa kerran sanonut haluavansa tarhaan. Mutta kun olen kysynyt, että haluaisiko käydä tarhassa leikkimässä kavereiden kanssa sen jälkeen kun vauva on syntynyt, on vastaus ollut selkeä. Ei halua. Enkä minä halua pakottaa.

Onneksi tulee kesä. Aamulla isommat lapset saavat katsoa telkkaria kunnes minä jaksan nousta. Sitten tarjoilen puuron, avaan ulko-oven ja istun terassilla, mitä nyt parin tunnin välein syötän eineksiä tai pakkasesta makaronilaatikkoa. Sadepäivinä katsotaan telkkaria. Kun mies tulee kotiin, kiukutellaan siitä miten sotkuista on, ja kumman vuoro on saada harrastaa jotain omaa. Täydellinen suunnitelma.

18 kommenttia:

  1. Hyvä suunnitelma.

    En minäkään tuollaisessa tilanteessa haluaisi pakottaa. Tai en haluaisi pakottaa ollenkaan, ellei olisi itsekin pakko (esim. käydä töissä.) Onneksi ei ole vielä tarvinnut pakottaa. Ehkä siksi, ettei lapsi puhu. Ja osin siksi, että hänen todistukseensa siitä, haluaako vaiko ei, ei voi aivan luottaa.

    ("Oliko uimassa kivaa?"
    "EI!"
    "Ai, musta kyllä näytti, että sulla oli ihan kivaa. Et halunnut lähteä poiskaan."
    "JOO!")

    Päivähoitopaikasta kiinnipitäminen olisi kyllä ongelma. (Ihan absurdia, että lapsen pitäisi käydä päivähoidossa, vaikkei olisi tarvetta tai halua, vain jottei PAIKKA MENE.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sen huomasi kyllä tässä, että "jopa" liki viisivuotiaan kohdalla kyky hahmottaa näin abstraktia asiaa oli aika heikko. Eli ei tällaista lapsen päätöksen varaan voi minun mielestäni missään iässä jättää.

      Tuo päivähoitopaikkojen riittämättömyys (etenkin PK-seudulla) on todella kestämätön tilanne. Silti se on perusteluna mielestäni jotenkin riittämätön. Toki omalla kohdallamme en edes tiedä asutaanko tässä vuoden päästä jii än ee, joten en osaa murehtia moisen takia. (Ja päiväkotimme johtaja oli niin haltioissaan, että otamme lapset pois, että uskoisin yrittävän järkätä meille paikat myös palatessamme. Uskossa hyvä elää, sanotaan.)

      Poista
    2. On se minustakin ihan höperö perustelu: huoli paikasta on aito, mutten sillä perusteella silti pitäisi lasta päivähoidossa, jos itse olisin kotona. (Ellen sitten esim. olisi juuri jäänyt työttömäksi, jolloin varmaan kuvittelisin saavani uuden työn tuosta noin vaan ja pitäisin muksun hoidossa, mutta selkeästi lyhyemmällä päivällä.)

      Poista
    3. Mä olen silleen looginen, että ymmärrän kyllä jos vie esikoista/esikoisia hoitoon, etenkin isompia, mutta en useinkaan oikein ymmärrä tai usko muita perusteluita kuin sen kotivanhemman jaksaminen. Ja se on hyvä perustelu: en tiedä miksi tarvitsisi enempiä syitä. (Ja kuten usein olen tuonut esiin, minä saan apua lastenhoitoon vanhemmistani; ehkäpä jos mitään tukiverkkoja ei olisi, en itsekään uskaltaisi irtisanoa hoitopaikkoja.)

      Poista
  2. Meidän kunnassa on muuten kokeiluna päivähoitotakuu, eli kun ottaa lapsen pois päivähoidosta, niin pääsee sitten aikanaan samaan mestaan takaisin. Ainakin vuoden voi olla näin pois ja sitten pitää hakea uudelleen sitä takuupaikkaa.

    Hymyilytti tuo lapset katsoo telkkaa ja äiti nukkuu. Meillä kävi juuri näin kun kuopus syntyi. Mies jätti esikoisen pikku kakkosen pariin töihin lähtiessään kun mä koisasin vauvan kanssa. Tuli sitten herättämään kun ohjelma loppui. Tuli kyllä sitten aika pian eteen se, että koimme, ettei taida ihan se pätevin kuvio olla lapsen näkökulmasta ja siirryttiin käytäntöön jossa mies herätti mut aina töihin lähtiessään. Vaikka väsytti, niin oli silti itsellä parempi äitifiilis. Nyt ne herääkin sitten molemmat viimeistään seiskalta joten ei tartte paljon ihmetellä että nukkuisko vai ei. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täälläkin on paikkatakuu - mutta voimassa vain jos lapsi palaa elokuussa. En tiedä eivätkä tienneet pk:ssakaan että minkä vuoden elokuuta se sitten tarkoittaa... Kuulemma yhtään sellaista sopimusta ei oltu tehty - mikä viitannee siihen kuinka usein lapsia otetaan hoidosta pois tilapäisesti.

      Ah, tuo teidän systeemi on mun haavekuva! :) Valitettavasti ei taida mun unenlahjoilla ja kolmen lapsen kanssa onnistua... Mä herään siihen kun ensimmäinen perheestä herää. Ja esikoinen voi(si) telkkaria katsellakin, mutta kuopuksella on heti herättyä nälkä. Mutta jos hyvästä äitiydestä puhutaan, niin mä olen kyllä sitä parempi äiti, mitä enemmän nukun!

      Poista
  3. Täytyy ei mitenkään tähän liittyen todeta, että mukavasti on ilta kulunut tätä blogiasi lueskellessa. Törmäsin tähän vähän vahingossa, niin kuin näihin nyt aina törmäillään. Minulla ei ole yhden ensimmäistä lapsosta, joten aihepiiri ei juuri kosketa, mutta tyyli sitäkin enemmän. Kiitokset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, olipa mahtava kehu! Nää äitiysläpät tuntuu usein olevan niin eksklusiivisia (so. tylsiä), että mahtavaa jos ilman lapsiakin niitä viitsii lukea! Jes, teit päiväni!

      Poista
  4. Huh, multa oli näemmä tuo Hupsin avaama keskustelu mennyt ihan ohi. Sen siitä saa, kun parantuu taudeistaan ja joutuu käymään useampana päivänä töissä. Heti jää blogiseuranta retuperälle. Mutta joo, mä en oikein jaksa mitään kiivailua aiheesta kotihoito/päivähoito (tai en sen paremmin mistään muustakaan aiheesta). Tää on näitä klassisia "kukin perhe tyylillään".

    Pidän peukkuja, ettei se teidän beibi todellakaan synny pariin viikkoon. Sä niin olet tuon loman ansainnut! Sun napanuora työpaikalle pitäisi kyllä jo katkaista. ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, olet oikeassa tuosta napanuorasta. Avain pitäisi palauttaa ja puhdistaa pöytä lopullisesti, mut mut. Ensi viikolla menen, ja vain sitä puhdistusta varten!

      Poista
  5. Onko teillä siellä Turuus kerhoja? Ymmärsin, että sinun ja lastesi mielestä ON kiva olla kotona, mutta jos esim. syksyllä tuntuu siltä, että pieni vaihtelu olisi paikallaan, niin ehkä asiaa kannattaa kartoittaa nyt, koska hakuajat ovat meneillään. Meillä on mennyt tosi kivasti, kun 3-vuotias on 2 kertaa viikossa aamupäivän kerhossa. Vaikka kotona pitää vähän vetää en-halua -showta, niin kerhossa hän harvoin minulle sanoo heippoja, koska on jo sännännyt leikkeihin.

    Hyvää lomaa, pidä jalat ristissä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ah, miten väärän kuvan sitä voikaan antaa. ;) Mä tulen hulluksi kotona - poikkeuksena tuo (kuvittelemani) kesäaika, joka on ookoo, koska ei tarvitse olla kotona ja naapuritkin on kivoja. Syksylle mulla on mietittynä jo erilaisia muskareita, perhekerhoja yms. Ja tietysti viikottaisia leikkitreffejä kotiäitikavereiden kanssa.

      Mutta mun mielestä kerhotoimintaa ei kyllä tässä kylässä ole, yritin etsiä kun olin edellisen kerran himassa - paitsi seurakunnan, ja niihin olen liian ahdasmielinen menemään (jos edes sitten ottaisivat). Mutta toistaiseksi elän ihan carpe diem ja kuvittelen, ettei ensi talvea koskaan tulekaan...

      Poista
  6. Hyvää lomaa! Pysyköön tuleva tyyppi sitkeästi paikoillaan määräpäivään asti. Tahtiasi seuranneena jokunen lomapäivä tulee taatusti tarpeeseen.

    Ja hei hyvä päätös. Toisin päättäneenä ( ja siitä useilla foorumeilla kiivaastikin mesoneena : ) ) olisin kuitenkin itsekin ehdottomasti toiminut toisin, jos jotakin merkkejä olisi ilmennyt, että lapsi kokee kovin negatiivisena lyhyet päivät hoidossa kun olin kotona Kakkosen kanssa. Lapsen kuuntelu lienee tärkeintä aiheessa kuin aiheessa, ei vain omien mielikuvien tai periaatteiden mukaan junttaaminen.

    Realistinen suunnitelma on kaiken A ja O!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja tosiaan, tällaisissa tilanteissa on niin monia muuttujia aina, että mitään ehdottomia sääntöjä on turha koittaa laatia...

      Poista
  7. Ah, päiväkoti! Tuo ikuinen piikki lihassa!

    On se mystistä miten isosiskon hoidossa käymisestä voi olla ihan sairaan huono omatunto koko ajan, ja kuitenkin itselleni perustelen, että sen pitää siellä käydä. Ja ihan aiheesta käykin, yritän valmistua piakkoin ja kirjoitan kuumeisesti lopputyötä (gradua meillä ei ole koska taideyliopisto). Menin myös alani töihin yhdeksi päiväksi viikossa, mikä oli tyhmää ja stressaavaa kun vauveli on vasta 4kk, mutta mitäpä sitä ei tekisi hellittääkseen isosiskon päivähoidon aiheuttamaa piinaa. Semminkin kun tämä isosisko haluaa mennä hoitoon (vaikka lapselta ei kysytäkään) ja jopa ikävöi sinne jos vapaapäiviä on liikaa peräkkäin (osa-aikahoitolainen kun on). Uskoo myös, että pikkusisko on kade siitä, ettei itse pääse hoitoon. :) Ärsyttävintä on se, että hoitotädit eivät edes tiedä mun opiskelevan samalla (koska en halua tehdä siitä numeroa enkä kerätä sääli-/miinus-/uraäitipisteitä), ja jotenkin olen näkevinäni vinoja katseita aina, kun vien/haen lapsen. Ja daa, mitä väliä.

    Hupsista, mikä avautuminen! Anteeksi! Mut pakkohan mun on JOLLEKIN saada kertoa tästä hoitodilemmastani, kun en nille tätilöillekään voi. Ja eiks tää blogi oo just sitä varten? ;)

    Kyllä se oikolukuinto siitä karisee kun kotona on kolmen lapsen hulina ja univelka painaa. Toivottavasti sitä ennen on kuitenkin leppoisat pari viikkoa ja paljon suklaata ja hyviä kirjoja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo huono omatunto on kyllä todella ikävä matkakumppani... Ja tiedän, ettei siihen paljon muitten sanomiset auta: mutta sanon silti, että älä nyt ihmeessä sitä murehdi jos kerran lapsi on ok, ja sulla on jopa todella hyvä syy siihen hoidossapitoon. (Ja kyllä mä todellakin kertoisin pk:ssa, että mikä on syy hoitoon - ja kerroinkin silloin kun esikoinen aloitti. Vaikka rehellisesti sanoen ei se tainnut mitään muuttaa, suhtautumissa siis.)

      Joo, eiköhän ne työt unohdu sitten kun lakkaa siellä töissä käymästä. Pitäisi vain vielä sähköposti sulkea.... ;)

      Poista
  8. Uusi lukija ilmoittautuu :) Asutko siis Turussa? Jos asut niin voin lämpimästi suositella isompien lasten viemistä leikkipuistoon eli siis puistotätipuistoon. Ne ovat auki klo 9-12.30 ja maksaa 27 euroa kuukaudessa yhdestä lapsesta ja toisesta vähän vähemmän. Minä olen puiston avulla ulkoistanut esikoisen aamupäiväulkoilun ja saanut pari tuntia aikaa olla vauvan kanssa kahdestaan mieluiten tietysti niin että vauva nukkuu :) Minusta on kivampi että lapsi saa rutkasti ulkoilua ja äiti hetken rauhaa kuin että luovin kahden lapsen kanssa ruuhkaisessa perhekerhossa tms... Puiston jälkeen lounasta ja sitten digiboksilta pikkukakkosta ja sitten välipalan jälkeen voikin lähteä ulkoilemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa uusi lukija! :)

      Joo, tätipuistoilu on mulla kyllä korvan takana vaihtoehtona. Meillä ei ihan vieressä ole puistoa, eli tarkoittaisi bussia+kävelyä, ja lasten kanssa varmaan saisi hyvän puoli tuntia tuhraantumaan matkaan suuntaansa. Laiskana ihmisenä mietin heti maksaako vaivaa... Mä toivon, että meidän piha ajaa puistotoiminnan itsessään, kun naapurissa on muitakin äitiyslomalaisia ja naperoita joka koossa :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...