Harvoinpa sitä saa tällaista kahdenkeskistä laatuaikaa nipistettyä arjen keskellä.
tiistai 14. tammikuuta 2014
maanantai 13. tammikuuta 2014
Luukku 13: Joulun päätös
Joulukuusenkynttilöiden jämäpätkien polttaminen. Perinteitä lapsuudenkodistani.
sunnuntai 12. tammikuuta 2014
Luukku 12 ja kerhopäivä 2
Kinuskikakkua ja verhot uuteen makuuhuoneeseen. Reseptissä sanottiin "anna valua hieman myös reunoille".
lauantai 11. tammikuuta 2014
perjantai 10. tammikuuta 2014
Ostoshaaste: 4. kvartaali ja tilinpäätös
Olin tänään alennusmyynneissä. Tapahtuma, jota lähtökohtaisesti
vihaan ja silti teen sitä joka vuosi. Päätavoitteena oli hankkia uudet
talvihaalarit lapsille, koska nykyiset ovat perintökamaa, eivätkä pidä
vettä, mikä puolestaan on osoittautunut melko suureksi puutteeksi tänä vuonna.
(Lapsilla on toki ihan kelvot housut ja takit, mutta kun haluavat ne kulahtaneet haalarit mieluummin ylleen joka päivä.)
Mutta niin. Vakiotoimintamallini petti, sillä koon 116 haalarit olivat kerrassaan loppu vakiokaupastani. Menin pienimuotoiseen hätätilaan ja pakenin kotiin, mutta sinnikkäästi palasin uudelle ostoskierrokselle ja sain kuin sainkin hankittua keskimmäiselle haalarit sekä esikoiselta hyväksynnän haalareihin, joista ei ollut kokoa, mutta jotka löysin kuitenkin internetin kaupasta.
Samalla ostin itselleni housut, joita olen kaipaillut raskauden päättymisestä asti. Ja, tässä tulee se alennusmyyntien hyvin tunnettu ansa: koska samat housut olivat toisissa väreissä alennuksessa, ostin myös toiset. Lohduttaudun sillä, että nyt alaosani on katettu taas pitkäksi aikaa eteenpäin. Käyttövalikoimassani* on ollut kahdet housut, koska kahdet ovat hajonneet vuoden kuluessa, joten tuplasin määrän kertaheitolla.
Kuten tarkkaavaisimmat ehkä ovat jo huomanneet, raportoin parhaillaan vuoden 2013 viidennestä kvartaalista, mutta koska neljäs kvartaali sujui vallan maltillisesti, ajattelin, että tammialennusten huomioiminen tasapainottaisi kokonaiskuvaa.
Syyskvartaalille osui elämäni ensimmäinen juoksukilpailu, jonka tuottamassa hurmiossa satsasin urheiluvaatteisiin: ostin toiset trikoot, juoksusortsit ja futissukat (koska muistin, että minulla on vain yhdet ja ne siis aina pesussa).
No minulla oli neljät futissukat. Kahden päivän kuluttua järjestelin vaatekaappiani ja löysin kahdet käyttämättömät ajalta ennen edellistä raskautta sekä yhdet punaiset, joiden olemassaolon olin myös unohtanut. Pahoin pelkään etten tule elämässäni pelaamaan niin paljon futista, että saisin viidet sukat kulutettua loppuun. Tarinan surullinen opetus: tunne vaatekaappisi.
Kvartaalin toisessa ostostapahtumassa yritin ostaa niitä kaipaamiani housuja, mutta ostin mustan neuleen. Kalliin. Toivottavasti laadun takeena. Mustaa neuletta pidän vaatekaappini avaintuotteena, ja silti minulta aina tuntuu puuttuvan hyvä sellainen. [Ostin neuleen osin myös siksi, että ehkä vähän niinkuin hajotin sovittamistani housuista vyölenksun, mikä sittemmin paljastui valmistusvirheeksi, mutta en kehdannut poistua ostamatta mitään.]
Yhteenveto vuodesta 2013
Urheiluvaatteita: lenkkarit, juoksusukat, -liivit, -trikoot ja -sortsit. Futiskengät ja -sukat.
Ihmisten vaatteita: karonkkaan mekon ja kengät, toisen juhlamekon (vailla varsinaista tarvetta, mutta koska siinä pystyikin imettämään, olen käyttänyt runsaasti), trendikkään puolihameen, (huonot) bikinit, kaksi neuletta, paidan, muumuun (joka ei ole yhtään minua, mutta onneksi se on äitiäni, joka sopimuksestamme perii paidan) ja sukkia.
Neljätoista vaatetta ja viidet sukat (tammikuun aleista kahdet housut ja (taas!) bikinit sekä juoksusukat).
Lapsille ostamisen ylöskirjaamisen lopetin lupauksistani huolimatta. Kaiketi koen sillä saralla toimivani kohtuullisen kohtuullisesti. Jokainen vuodenaika ja kasvupyrähdys vaatii vaatteita, ja ne mitä emme saa käytettynä, ostan. Esimerkiksi niitä haalareita.
Analyysi vuodesta 2013
Vahvuuteni sekä heikkouteni kuluttajana liittyvät pitkälti siihen, että käyn ostoksilla harvoin. (Kokemani yleinen maailmantuska myös auttaa, silloin kun en aktiivisesti ole välittämättä siitä.) Mitä vähemmän käyn kaupoilla, sitä vähemmän keksin uusia tarpeita ja sitä vähemmän ostan. Kuitenkin harvoin kaupassa käyminen tuottaa myös heräte- ja usein valitettavasti harhaostoksia. Ostan tämän kun nyt kerran täällä olen, ja koskakohan mahdan uudelleen tulla.
Ostosteni määrää en pidä suuren suurena, mutta harhaostokset, kuten bikinit, harmittavat pahasti. Ja, onkin helppo todeta, että kalleimpiin ostoksiini, joiden hankinnassa olen joutunut näkemään vähän vaivaa, olen ollut tyytyväisin: niitä ovat karonkkamekko ja Sorelit (joiden tilalle saan nyt uuden parin, kunhan maahantuojalta ehtii) sekä vaatekategorian ulkopuolelta nahkalaukku. (Ja okei, se heräteostoksena hankittu neljänkympin juhlamekko on myös ollut ihan hitti.)
Toimintasuunnitelma vuodelle 2014
Aion jatkaa samalla tavoitteella: ostaa harkiten (omaa vaatekaappiani välillä myös möyhien, jotta sen sisältö ei pääse unohtumaan) ja mahdollisuuksien mukaan pitkäikäisiin tuotteisiin panostaen. Impulssishoppailusta, eli ostan nyt kun kerran täällä olen ja etenkin kun halvalla saa, haluan oppia pois.
Raportoin hankkeesta erillisen tarveharkinnan mukaan.
Liitteet
- Kvartaaliraportit I, II ja III.
- Haasteeseen osallistuneiden loppuraportteja osoitteissa (päivittyvä lista):
Sitten toisaalta, entä jos ei vain käytä? On lopulta yhdentekevää onko ostamani vaate kaapissani vai lumppukeräyksessä, eli vähentämisen pitäisi tapahtua ketjun alkupäässä, ostamisessa. Jos kaapit siivoaa tyhjiksi, tekee samalla tilaa uuden tavaran hankkimiselle. Ja toisaalta, kun katson tätä kuvaa kahden vuoden takaa, kuvittelen, että samanlaista kasaa ei kaapistani enää saisi. Eli olisiko havaittavissa pieni hitunen kehitystä? Ehkä sittenkin saan siivota kaappia?
Mutta niin. Vakiotoimintamallini petti, sillä koon 116 haalarit olivat kerrassaan loppu vakiokaupastani. Menin pienimuotoiseen hätätilaan ja pakenin kotiin, mutta sinnikkäästi palasin uudelle ostoskierrokselle ja sain kuin sainkin hankittua keskimmäiselle haalarit sekä esikoiselta hyväksynnän haalareihin, joista ei ollut kokoa, mutta jotka löysin kuitenkin internetin kaupasta.
Samalla ostin itselleni housut, joita olen kaipaillut raskauden päättymisestä asti. Ja, tässä tulee se alennusmyyntien hyvin tunnettu ansa: koska samat housut olivat toisissa väreissä alennuksessa, ostin myös toiset. Lohduttaudun sillä, että nyt alaosani on katettu taas pitkäksi aikaa eteenpäin. Käyttövalikoimassani* on ollut kahdet housut, koska kahdet ovat hajonneet vuoden kuluessa, joten tuplasin määrän kertaheitolla.
Kuten tarkkaavaisimmat ehkä ovat jo huomanneet, raportoin parhaillaan vuoden 2013 viidennestä kvartaalista, mutta koska neljäs kvartaali sujui vallan maltillisesti, ajattelin, että tammialennusten huomioiminen tasapainottaisi kokonaiskuvaa.
Syyskvartaalille osui elämäni ensimmäinen juoksukilpailu, jonka tuottamassa hurmiossa satsasin urheiluvaatteisiin: ostin toiset trikoot, juoksusortsit ja futissukat (koska muistin, että minulla on vain yhdet ja ne siis aina pesussa).
No minulla oli neljät futissukat. Kahden päivän kuluttua järjestelin vaatekaappiani ja löysin kahdet käyttämättömät ajalta ennen edellistä raskautta sekä yhdet punaiset, joiden olemassaolon olin myös unohtanut. Pahoin pelkään etten tule elämässäni pelaamaan niin paljon futista, että saisin viidet sukat kulutettua loppuun. Tarinan surullinen opetus: tunne vaatekaappisi.
Kvartaalin toisessa ostostapahtumassa yritin ostaa niitä kaipaamiani housuja, mutta ostin mustan neuleen. Kalliin. Toivottavasti laadun takeena. Mustaa neuletta pidän vaatekaappini avaintuotteena, ja silti minulta aina tuntuu puuttuvan hyvä sellainen. [Ostin neuleen osin myös siksi, että ehkä vähän niinkuin hajotin sovittamistani housuista vyölenksun, mikä sittemmin paljastui valmistusvirheeksi, mutta en kehdannut poistua ostamatta mitään.]
Yhteenveto vuodesta 2013
Urheiluvaatteita: lenkkarit, juoksusukat, -liivit, -trikoot ja -sortsit. Futiskengät ja -sukat.
Ihmisten vaatteita: karonkkaan mekon ja kengät, toisen juhlamekon (vailla varsinaista tarvetta, mutta koska siinä pystyikin imettämään, olen käyttänyt runsaasti), trendikkään puolihameen, (huonot) bikinit, kaksi neuletta, paidan, muumuun (joka ei ole yhtään minua, mutta onneksi se on äitiäni, joka sopimuksestamme perii paidan) ja sukkia.
Neljätoista vaatetta ja viidet sukat (tammikuun aleista kahdet housut ja (taas!) bikinit sekä juoksusukat).
Lapsille ostamisen ylöskirjaamisen lopetin lupauksistani huolimatta. Kaiketi koen sillä saralla toimivani kohtuullisen kohtuullisesti. Jokainen vuodenaika ja kasvupyrähdys vaatii vaatteita, ja ne mitä emme saa käytettynä, ostan. Esimerkiksi niitä haalareita.
Analyysi vuodesta 2013
Vahvuuteni sekä heikkouteni kuluttajana liittyvät pitkälti siihen, että käyn ostoksilla harvoin. (Kokemani yleinen maailmantuska myös auttaa, silloin kun en aktiivisesti ole välittämättä siitä.) Mitä vähemmän käyn kaupoilla, sitä vähemmän keksin uusia tarpeita ja sitä vähemmän ostan. Kuitenkin harvoin kaupassa käyminen tuottaa myös heräte- ja usein valitettavasti harhaostoksia. Ostan tämän kun nyt kerran täällä olen, ja koskakohan mahdan uudelleen tulla.
Ostosteni määrää en pidä suuren suurena, mutta harhaostokset, kuten bikinit, harmittavat pahasti. Ja, onkin helppo todeta, että kalleimpiin ostoksiini, joiden hankinnassa olen joutunut näkemään vähän vaivaa, olen ollut tyytyväisin: niitä ovat karonkkamekko ja Sorelit (joiden tilalle saan nyt uuden parin, kunhan maahantuojalta ehtii) sekä vaatekategorian ulkopuolelta nahkalaukku. (Ja okei, se heräteostoksena hankittu neljänkympin juhlamekko on myös ollut ihan hitti.)
Toimintasuunnitelma vuodelle 2014
Aion jatkaa samalla tavoitteella: ostaa harkiten (omaa vaatekaappiani välillä myös möyhien, jotta sen sisältö ei pääse unohtumaan) ja mahdollisuuksien mukaan pitkäikäisiin tuotteisiin panostaen. Impulssishoppailusta, eli ostan nyt kun kerran täällä olen ja etenkin kun halvalla saa, haluan oppia pois.
Raportoin hankkeesta erillisen tarveharkinnan mukaan.
Liitteet
- Kvartaaliraportit I, II ja III.
- Haasteeseen osallistuneiden loppuraportteja osoitteissa (päivittyvä lista):
Ehdoton ehkä
Tuumat ja tuokiot
Pudonneita omenoita
Leopardikuningatar (päivitetty 4.2.)* Sen lisäksi kaapissani on myös kolmet housut, joita en käytä - ja joista yhdet ovat ihan sopivatkin. Liinan tavoin suhteeni vaatteiden hävittämiseen on kuitenkin ambivalentti. Mies teki juuri täyssiivouksen omalla kaapinpuoliskollaan eli hävitti kaiken, mitä ei aktiivisesti käytä - t-paidoista ainakin kaksi kolmasosaa. Osa näistä oli kuluneita, rikkinäisiä ja parikymmentä vuotta vanhoja - osa liki käyttämättömiä mainospaitoja, osa väärän kokoisia. Mutta monia niistä olisi voinut vielä käyttää.
Sitten toisaalta, entä jos ei vain käytä? On lopulta yhdentekevää onko ostamani vaate kaapissani vai lumppukeräyksessä, eli vähentämisen pitäisi tapahtua ketjun alkupäässä, ostamisessa. Jos kaapit siivoaa tyhjiksi, tekee samalla tilaa uuden tavaran hankkimiselle. Ja toisaalta, kun katson tätä kuvaa kahden vuoden takaa, kuvittelen, että samanlaista kasaa ei kaapistani enää saisi. Eli olisiko havaittavissa pieni hitunen kehitystä? Ehkä sittenkin saan siivota kaappia?
torstai 9. tammikuuta 2014
keskiviikko 8. tammikuuta 2014
Perustamiskokous
Tänään perustettiin erittäin eksklusiivinen rouvakerho: ensisijaisena toimintamuotona yleinen nautiskelu, kokoontumisaikana joka kuun ensimmäinen keskiviikko.
Kevyesti eniten lupausta uudelle vuodelle!
tiistai 7. tammikuuta 2014
maanantai 6. tammikuuta 2014
sunnuntai 5. tammikuuta 2014
Vauvan yövieroitus, 24. yö
 |
| Viisivuotias nukkuu jo usein yönsä heräämättä. |
Alkamassa on kahdeskymmenesneljäs yö kuopuksen unikoulun aloittamisen jälkeen. Jokohan saan virallisesti lausua, että "kolme päivää se vie" ei ole täysin universaalisti pätevä totuus?
Myönnettäköön, että unikoulumme on edennyt hieman vaiheittain. Yö numero kymmenen oli ensimmäinen uudessa huonejärjestyksessä, ja yön numero kaksikymmentäyksi koittaessa päätin, etten imettäisi vauvaa edes aamulla vuoteessa, ettei hän turhaan heräilisi sitä odottaen. Yöllä ei saa ruokaa, vuoteessa ei saa ruokaa. Ylös noustuamme tarjoilen puuroa ja vasta sitten maitoa.
Konsepti on kirkas, mutta ei kaikkien osapuolten hyväksymä.
Edistystäkin on toki tapahtunut. Toisinaan vauva saattaa itse nukahtaa ensimmäiseltä heräämiseltään. Huutelee hetken ja sitten hiljenee. Pari seuraavaa herätystäkin sujuvat yleensä kivuttomasti muutamalla taputuksella ja pään silityksellä. Niin ja ovathan nukkumispätkät pidentyneet alkuperäisestä tunnista. Mutta kyllä se vaan heräilee, siitä ei tunnuta pääsevän mihinkään.
Seitsemännentoista yön jälkeen heräsin riemuissani: olin noussut ensimmäisen kerran vasta neljältä! Mutta kävi ilmi, että yö olikin toisenlainen käännekohta - olin ensimmäistä kertaa kahdeksaan ja puoleen kuukauteen nukkunut läpi lapsen huudon niin että mies oli herännyt ja minä en. Minua kai sitten oli väsyttänyt.
Kahdentenakymmenentenätoisena yönä aiempi kuvitelmani oikeasti toteutui: vauva nukkui yhdestätoista neljään ilman huoltotaukoja. Viisi tuntia! Vihdoin! Edistystä!
Seuraava eli viime yö olikin sitten ihan samanlainen kuin aiemmat. Se on: herätys kahdeltatoista, yhdeltä, kolmelta, viideltä, ja siitä eteenpäin pientä torkkumista siihen asti kunnes päätän ettei enää. Tänään nousin kahdeksalta (mies aamusyöttöjen jälkeen yhdeksältä, minkä jälkeen nukuin vielä tunnin).
Olenkin tässä leikkimielisesti jännittänyt mikä saapuu ensin: A. psykoosi, B. avioero vai C. kokonaan nukutut yöt. Vielä ei ole yhdestäkään voittoisia merkkejä havaittavissa.
Mutta: ehkä jo tänä yönä kaikki muuttuu! (Toivokaamme, että C:n suuntaan.)
lauantai 4. tammikuuta 2014
perjantai 3. tammikuuta 2014
Sanovat ettei kannata ostaa halpaa
Mutta ei kyllä kallistakaan.
Talvikengät eivät kestäneet ensilumiin asti.
torstai 2. tammikuuta 2014
Jeesus ja kotityöt
 |
| Uniformut pesussa. |
Esikoinen kiukutteli tänään raskaasta vastuustaan kotona.
- Miksi MINUN pitää AINA hakea hammasharja! Ja sinä vaan istut siinä! [En spekuloi mistä lie oppinut moisen argumentaatiotavan.]
Selitin, että oman hammasharjan noutaminen on varsin pieni kotityö, ja jos tarkkoja ollaan, voisi viisivuotias ottaa jo suurempaakin vastuuta kotitöistä, esimerkiksi viedä roskat, tyhjentää tiskikoneen ja imuroida alakerran.
- Mutta ne ovat sinun hommiasi!
- Miksi? Kotityöt ovat perheen yhteisiä töitä. Mikä taho määrittelee, että ne olisivat nimenomaan minun hommiani? Kuka määrää, että juuri minun pitää tehdä kaikki kotityöt?
- Jeesus.
Mitäs siihen lisäämään.
keskiviikko 1. tammikuuta 2014
Juoksuvuosi 2014
Liina suunnitteli murjottavansa uutta vuotta minun juoksujuttujani kuunnellen, ja niin epätodennäköiseltä kuin se lukuhetkellä minusta tuntuikin, niin hei, yleisönpalveluhommissahan tässä ollaan! Kävin siis lenkillä.
Se olikin lenkki numero kaksi puolimaratonille valmistautumisessani.
Muistatte ehkä sen suuresti rummuttamani kympin lenkkini lokakuussa? Sitä seuraavina kahtena kuukautena kävin lenkillä ihan jopa neljästi. Nyt kun vuodenvaihde lähestyi, olin vakavan päätöksen äärellä: Liinan monesti mainostaman Helsinki City Runin osallistumismaksu ponnahti kalliimpaan luokkaan tänään - määräsin itseni päättämään sitä ennen juoksenko vai enkö. [Niistä motivaattoreista olen puhunut aiemminkin, ja huomaan että kyllä taloudellinen sitoutuminen on minulle ihan ykkösluokan motivaattori. Ja näemmä tavoitteellisuus, vaikka olen aiemmin kuvitellut ettei.]
Pitkää matkaa makustellakseni jallitin juoksevan ystäväni kanssani joulunjälkeislenkille: tavoitteenani oli juosta vähintään viisitoista kilometriä, mieluummin kaksi tuntia, ja kaksi tuntia juoksimme (2:04), taittaen liki 18 kilometriä ("liki", koska tekniikka petti taas, enkä saanut Sports Trackerista tarkkaa lukemaa). Ilman juoksukaveria olisin feidannut hyvän aikaa aiemmin, eli hän kiritti minua jatkamaan - minä puolestani pidin hänen juoksuvauhtinsa sopivan alhaisena, tapanaan kun on juosta liian lujia lenkkejä. Kyseenalainen kiitos, sanoisin, kun tämä ystävä on kuitenkin kokolailla puolessavälissä raskautta.
No, itseään vastaan, itseään vastaan tässä kilpaillaan.
Mutta vähän pitää kuitenkin kilpailla. Kun nyt huomasin, että pystyisin oletettavasti tälläkin kunnolla raahautumaan 21 kilometriä oksentamatta, pitää ottaa jonkinlainen aikatavoite sille toukokuiselle puolimaratonille - jonne siis ilmoittauduin megalenkkini jälkeen. Mikä se tavoite tarkkaan ottaen on, sitä en vielä uskalla luvata, mutta jos mies sanoo, että no tietenkin kahteen tuntiin, niin sen tietää ainakin varmuudella epärealistiseksi.
HCR:n sivujen kautta klikkasin itseni myös ensimmäistä kertaa juoksuaiheiseen blogiin. Sieltä opin että
Uudenvuodenjuhlissa jututin myös yhtä juoksun puoliammattilaista, joka neuvoi, että pitkälle matkalle valmistautumisessa ideana on juosta tavoitejuoksuvauhtia, vaikka lyhyitäkin lenkkejä. Se sopiikin tietysti paremmin kalenteriin. Tänään jaksoin juosta 5:40 kilometrivauhtia ihan koko viisi kilometriä. Eli nyt enää pitäisi jaksaa tätä puolen tunnin lenkkivauhtia se kaksi tuntia ja risat.
Iisi piisi!
PS: Kävin jallittelemassa jo Jennijeetä mukaan ja haaste on tietysti voimassa kaikille juokseville mutseille siellä! Mitä monempi sitä lystimpää!
 |
| Jokivarren juoksureitillä ei ole pelkästään pimeyttä: kuvassa uusi kirjastosilta. |
Se olikin lenkki numero kaksi puolimaratonille valmistautumisessani.
Muistatte ehkä sen suuresti rummuttamani kympin lenkkini lokakuussa? Sitä seuraavina kahtena kuukautena kävin lenkillä ihan jopa neljästi. Nyt kun vuodenvaihde lähestyi, olin vakavan päätöksen äärellä: Liinan monesti mainostaman Helsinki City Runin osallistumismaksu ponnahti kalliimpaan luokkaan tänään - määräsin itseni päättämään sitä ennen juoksenko vai enkö. [Niistä motivaattoreista olen puhunut aiemminkin, ja huomaan että kyllä taloudellinen sitoutuminen on minulle ihan ykkösluokan motivaattori. Ja näemmä tavoitteellisuus, vaikka olen aiemmin kuvitellut ettei.]
Pitkää matkaa makustellakseni jallitin juoksevan ystäväni kanssani joulunjälkeislenkille: tavoitteenani oli juosta vähintään viisitoista kilometriä, mieluummin kaksi tuntia, ja kaksi tuntia juoksimme (2:04), taittaen liki 18 kilometriä ("liki", koska tekniikka petti taas, enkä saanut Sports Trackerista tarkkaa lukemaa). Ilman juoksukaveria olisin feidannut hyvän aikaa aiemmin, eli hän kiritti minua jatkamaan - minä puolestani pidin hänen juoksuvauhtinsa sopivan alhaisena, tapanaan kun on juosta liian lujia lenkkejä. Kyseenalainen kiitos, sanoisin, kun tämä ystävä on kuitenkin kokolailla puolessavälissä raskautta.
No, itseään vastaan, itseään vastaan tässä kilpaillaan.
Mutta vähän pitää kuitenkin kilpailla. Kun nyt huomasin, että pystyisin oletettavasti tälläkin kunnolla raahautumaan 21 kilometriä oksentamatta, pitää ottaa jonkinlainen aikatavoite sille toukokuiselle puolimaratonille - jonne siis ilmoittauduin megalenkkini jälkeen. Mikä se tavoite tarkkaan ottaen on, sitä en vielä uskalla luvata, mutta jos mies sanoo, että no tietenkin kahteen tuntiin, niin sen tietää ainakin varmuudella epärealistiseksi.
HCR:n sivujen kautta klikkasin itseni myös ensimmäistä kertaa juoksuaiheiseen blogiin. Sieltä opin että
"Jos sinulla on ollut pitkä tauko juoksemisesta tai et ole aikaisemmin juurikaan juossut, älä aloita treenaamista testaamalla kuinka pitkälle jaksat juosta."No, okei.
Uudenvuodenjuhlissa jututin myös yhtä juoksun puoliammattilaista, joka neuvoi, että pitkälle matkalle valmistautumisessa ideana on juosta tavoitejuoksuvauhtia, vaikka lyhyitäkin lenkkejä. Se sopiikin tietysti paremmin kalenteriin. Tänään jaksoin juosta 5:40 kilometrivauhtia ihan koko viisi kilometriä. Eli nyt enää pitäisi jaksaa tätä puolen tunnin lenkkivauhtia se kaksi tuntia ja risat.
Iisi piisi!
PS: Kävin jallittelemassa jo Jennijeetä mukaan ja haaste on tietysti voimassa kaikille juokseville mutseille siellä! Mitä monempi sitä lystimpää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
