tiistai 14. elokuuta 2012

Yllättävät edut

Peruin Hesarin.

Hurjaa, eikö? Mutta kun vertasin pöydällä makaavaa 93e tilauslaskua (kolmelta kuukaudelta) viimeisen kolmen kuukauden aikana käyttämiimme lehdenlukuminuutteihin, totesin, ettei tilaus vain kertakaikkisesti kannata. (Ja kun perheeseemme kuitenkin tulee työsuhde-etuna Suomen johtava formulalehti Turun Sanomat, ajattelin, että niitä mahdollisia tulevia lehdenlukuminuutteja voi hyödyntää siihen suuntaan. Tai jotain.) Kuukausiliitteen saa varmaan pöllittyä naapurilta tai porukoilta.

Raha-asian voi kuitenkin jättää sivuun ja kylillä kertoa, että tein sen ekologisista syistä. Vähemmän sademetsää meidän postiluukusta ja niin edelleen. (Kun tuli se autokin ostettua.)

Jonotus maksulliseen puhelimeen kesti kolme minuuttia, minkä aikana ehdin hahmottelemaan seuraavan kiukkuisen lausunnon. Että kuluttajaa palvellaan siihen asti, kunnes hän haluaa palvelusta luopua. Kaikenlaiset tilausmuutokset on mahdollista tehdä netissä, mutta tilausta ei voi perua. Puhelimeen vastannut kaveri selitti syyksi mahdollisten tilausmaksujen palauttamisen/karhuamisen, mutta en näe mitään syytä miksi näiden tietojen käsittely ei onnistuisi samalla tavalla kivasti ruutuja täyttämällä kuin muutkin muutokset. Todellinen syy on tehdä peruuttamisesta pilkun verran vaikeampaa - itsekin melkein jätin soittamisen "johonkin toiseen päivään."

Opin myös, ja sen tässä nyt halusin teille kertoa, että pitkäaikaisena tilaajana olisin ollut oikeutettu yhden kuukauden maksuttomaan tilausjaksoon kolmen vuoden välein. Vähän mainostettu etuisuus, sanoisin. Kysyttiin, josko jatkaisin tilausta mikäli saisin tuon ilmaisen kuukauden nyt. Harmittaa kun en kysynyt miksi en saisi niitä kaikkia viittä ilmaista kuukautta mitä olen aikuisiälläni ehtinyt kerryttää.

Mutta ilmeisesti tämän tilaajaedun saa vain soittamalla asiakaspalveluun (ja sanomalla peruvansa tilauksen?). Ring ring, yhden kuukauden Hesarit nyt superedullisesti hintaan 8,28 snt/puh + 17,04 snt/min!

PS: Soittaako mulle nyt puhelinmyyjät ja tarjoaa Hesaria halvemalla? Koska niin ne teki aina kun Imagen lopetti. Ja aina kannatti.

9 kommenttia:

  1. Meidän lehtitilaus loppui myös, kun väsyin kantamaan lukemattomia (sanan molemmissa tarkoituksissa) lehtiä kierrätyspisteeseen.

    Puhelinterrori loppui, kun sanoin, että me ei nyt näiden ipanoiden hoidolta seuraavaan viiteen vuoteen lehtiä ehditä lukemaan. Tyyppi alkoi puhua lastenkasvatuksellisesta ideologiasta sun muusta ja mun pinna meinasi mennä. Kysyin, onko pojalla itsellään lapsia. Ei ollut. Kehotin soittelemaan uudelleen, kun on. Ei ole vielä pirautellut :D

    VastaaPoista
  2. Mä en tilaa mitään kestotilauksena kun määräaikaset tulee halvemmaksi kaiken maailman alennusten takia. Olen yrittänyt myös lopettaa kotiimme kannettavaa hesaria lähinnä sen takia, että ne täyttää lehtikorin niin nopeasti ja töissä eka tunti sujuisi paljon kivemmin kun olisi hesari lukematta ;-) Vaikkakin sitten joutuisi tyytymään nettilehteen. Viikonloppuisin kuitenkin haluan nauttia lehdestä ja se viikonlopputilaus on vaan suhteessa niin kallis, että aviomies ei suostu luopumaan viikolla ilmaantuvasta lehdestä. Lisäksi lupasi raahata lehdet vähintään kerran viikossa lehtiroskikseen, jotta lehtikori ei täyty. Ja on kyllä kiltisti lupauksestaan pitänyt kiinnikin! Ja toisaalta: lapsettomalla pariskunnalla on "all the time in the world" lukea lehteä ihan mihin vuorokauden aikaan tahansa...

    Summa summarum: en voi valittaa...

    VastaaPoista
  3. Mun kokemukset Hesarin asiakaspalvelusta on kyllä ihan positiivisia. Jonotusaika on murto-osa muiden asiakaspalveluiden jonotusajasta ja palvelu on aina todella ystävällistä. Eikä ne oikeasti koskaan tyrkytä sieltä mitään ja on tosiaan muistutettu maksuttomista keskeytyksistä (jotka siis siirtää laskustusta) esim. lomien ajaksi. Mä en voisi perua Hesaria, koska oon jotenkin addiktoitunut selaamaan paperiversiota. Mun mies taas lukee lehden digiversiona.

    Huonointa palvelua mä olen saanut Elisalla. Yritin irtisanoa liittymää sillä seurauksella, että jonotin asiakaspalveluun monen päivän ajan. Maksimissaan jaksoin roikkua jonossa kolme tuntia. Puhelin oli kaiuttimella samalla, kun tein töitä. En siis loppujen lopuksi saanut ketään kiinni. Muistaakseni sain irtisanomiseni lopuksi hoidettua useiden sähköpostien välityksellä. Silloin päätin, että en enää ikinä ota Elisan liittymää.

    Ps. Joskus mulle tuli Turun Sanomat. Sekavin lehti ikinä. Parasta antia oli ne lemmikkimussukkaonnittelut. Muuta hyvää siinä lehdessä ei ollut :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei varmaan Hesarin asiakaspalvelussa sen suurempaa vikaa ollut, mulla on vaan suuri henkinen ongelma puhelinpalveluiden kanssa. En halua asioida puhelinpalveluissa, piste.

      Ja hei, on Tusarissa myös mahtava miekkaripalsta, jonne voi anonyymisti kirjoitella kaikkea sekavaa! Ja oikeasti on siellä paljon hyviä toimittajia (monia mun kavereita ;)), mutta valitettavasti nykytilanteessa niitä on kovin vähän, ja iso osa uutisista on STT:n...

      Poista
  4. Mä olen odottanut soittoa Hesarilta jo pari kuukautta, mutta he eivät soita minulle!!?! Peruin siis kesän alussa tilauksen, koska kallista lystiähän se oli.

    Periaatteessahan pitäisi boikotoida koko lehteä, kun on vähän kyseenalaisia ne Sanoman freelancereille, kuvaajille ja sarjakuvapiirtäjille tarjoamat sopimukset, jossa kaikki oikeudet siirtyy Sanomille, mutta vastuu säilyy tuottajalla. Mutta en tiedä jaksanko sitten kuitenkaan olla periaatteellinen.

    VastaaPoista
  5. Elisan liittymän perumiseen meni minulta vuosi, täältä Tanskasta käsin. Asiakaspalvelun kautta ei asiaan tullut apua, laskuja tippui koko ajan vaikka liittymä piti olla kiinni. Lopulta sain sähköpostitse lopetettua karhukirjeiden tulon ja sain vielä hyvityksiä soittamistani puheluista asiakaspalveluun, ne kun maksoivat ulkomailta soitettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei niin sama!

      Muisteltiin just eilen illalla vielä miehen kanssa (kun tuli puhetta eri liittymistä) sitä mun Elisa sotkua. Mä en ollutkaan muistanut, että tosiaan olin jo irtisanonut liittymän ja se oli jo kytketty pois käytöstä, mutta laskuja tuli perusmaksusta ym. Siitä alkoi sitten se mun puhelinrumba Elisan kanssa. Hyvittivät toki aiheettomat laskut, mutta älytön vaiva, että sai kiinni jonkun, joka osasi sanoa edes jotain. Kyse oli siis nettiliittymästä.

      Poista
    2. No huh huh. Yksi ystäväni käy myös yhden miehen sotaa Soneran asiakaspalvelua vastaan - liekö sitten tämän alan toimijoilla jotenkin enemmän hakusessa omat palvelut ja niiden hallinta.

      Poista
  6. Yksi maksuton kuukausi (=93/3e) kolmen vuoden välein (=93x4x3e)! Herranen aika, miten HS:lla voi olla varaa kohdella pitkäaikaisia asiakkaitaan näin yltäkylläisesti? Ai niin, menoerähän realisoituu vain mikäli kanta-asiakkaat ymmärtävät oma-aloitteisesti pyytää tätä kultaista kädenojennusta. Mikähän siinä on että painetulla sanalla pyyhkii huonosti...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...