sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Ostoshaaste, toinen kvartaali: ylilyöntejä ja tunnontuskia

Tällä kvartaalilla olen hankkinut talvikengät, mekon ja juoksuvälineitä: lenkkarit, juoksusukat ja -liivit. Lisäksi olen kunnostautunut turhilla lastenvaateostoksilla - siis hankkimalla makeampia vaatteita heille, vaikka ilmeistä puutosta kaapissa ei ole ollut - ja surullisilla vaunukaupoillani. Omia vaatehankintojani koskevan "virallisen" haasteen ulkopuolisten ostossektoreiden tulos oli siis heikko.

Juoksuvälineet olivat pitkälti tarveperusteisia. Toki elän vähän riskillä kun harrastusta on jatkunut vasta sen kaksi kuukautta, mutta puolustaudun kertomalla että takana on 19 lenkkiä ja 98 kilometriä, kävelyt ja juoksut yhteenlaskettuna. Toisaalta en uskalla ottaa riskiä, että rikon paikkani, jos se harrastus sitten jatkuisikin. Eli päätin, että kunnon tossut on ostettava, mikä minun kohdallani tarkoitti sadan euron sijoitusta juoksukenkiin. Juoksuliivit olivat myös nähdäkseni pakollinen ostos, sukat sitten taas hifistelyä. (Ja tässä yhteydessä lienee reilua mainita, että olen saanut tässä kvartaalissa juoksutrikoot ja ulkoilutakin mieheltä lahjaksi. Eli uutta paitaa vaille koko garderoobi hankittu tähän "ei varustelua vaativaan" urheiluharrastukseen. Ei hyvä.)

Mekko oli seurausta onnettomista shoppailuyrityksistäni. Kuten jo aiemmin kerroin, kävin vaatekaupassa lapsia varten ja tajusin tarvitsevani vaatteita, mutta en osannut sellaisia ostaa. Olen useampana kesänä peräkkäin hoitanut vuotuisen vaatekaapin päivitykseni Tukholmassa, mutta koska en ollut tänä kesänä menossa, keksin, että voisinhan mennä sinne virtuaalisesti, verkkokaupan avulla! Menin siis hovihankkijani sivuille ja tulin hulluksi. Näähän on ihan sairaan makeita. Ja halpoja! Kerrankos sitä. Jos vielä tuonkin... Latasin ostoskoriin seitsemän vaatetta. Paitoja, joita kuvittelin imetykseen sopiviksi, pääasiassa. Ostoshuumasta tuli yhtä aikaa kapinallinen voitonriemu ja morkkis.

Onnekseni vaatteet eivät sopineet. Hame olisi saanut olla M ja paidat S - jostain syystä olin tilannut toisin päin. Kaksi vaatetta laitoin vaihtoon, neljä palautin ja yhden pidin: leningin, jonka valtavista hihansuista pystyy imettämään. Paketti kun saapui paria päivää ennen nimiäisiä, eikä yksikään kaapissa ollut leninki soveltunut imetykseen. Näin siis ostokselle keksittiin tarve jälkikäteen.

No, tästä nettihairahduksesta selvittiin kuitenkin jonkinlaisella kunnialla.

Ja ne talvikengät - ihan typeränä hankintana en voi pitää niitäkään, koska vuonna 2009 ostamani (ainoat) talvisaappaani alkoivat olla jo tiensä päässä. Tarkan euron emäntänä ostin kengät jopa kevään alennusmyynnistä (huikealla 20% alennuksella). En ole ikinä koskaan osannut olla näin kauaskatseinen omissa vaatehankinnoissani, harvoin edes lasten kohdalla. Vein kengät suoraan laatikossaan kellariin, kulkematta kodin kautta.

Mikä minua hankinnassa hiukan mietityttää - viitaten viimeaikaisiin keskusteluihin blogien kaupallisuudesta* - on, että kengät ovat Sorellit. Joiden olemassaolosta tuskin tietäisin ilman blogeja. Joita en tietäisi ihan älyttömän lämpimiksi ja käteviksi puistossa seisoskeluun. Ja joita en varmasti ainakaan kuvittelisi jollain tasolla trendikkäiksi. Mutta sitten taas toisaalta: enpähän tuhlannut kallisarvoista aikaa elämästäni kenkäkaupassa!

Kvartaalin hankinnat: viisi (tai seitsemän, yhä odottelen verkkokauppaostosteni lopputulemaa), näistä kolme urheilutarpeita. Hinta: 270e. Jos jotain hyvää, niin mielestäni olen ainakin onnistunut yrityksessäni ostaa kallista ja toivottavasti myös kestävää - kalleinta ei toki ole ollut tarkoitus.



* Liina avasi mielestäni hyvin keskustelua blogimainonnasta lukijan kannalta, ja jatkan vielä sellaisella itseäänruoskivalla pohdinnalla, että edustaako tämän minun "kulutuskriittinen" postailuni oikeastaan yhtään sen vähempää ostosmaniaa kuin ostoksista ilahtuva postailu? Samaa tavaraa eri pakkauksessa: puhun ostamisesta ihmiselle merkityksellisenä tekijänä - monen muun merkityksellisemmän aiheen sijaan. Olisiko parempaa kriittistä kuluttajuutta jos en keskustelisi itsestäni kuluttajana lainkaan?

En silti ole valmis lopettamaan haastettani, myös koska huomaan sen motivoivan itseäni. Kun kiertelin toukokuussa henkkamaukassa katselemassa imetyskelpoisia paitoja, en miettinyt ainoastaan niiden elinkaarta, vaan myös sitä, että joutuisin raportoimaan ostokseni tänne. Enkä siis ostanut mitään.

Jään pohtimaan tätä ongelmakenttää vielä. Mutta siksi tässä postauksessa ei ole tuotekuvia. Jos ihmettelitte.

14 kommenttia:

  1. Ei olisi parempaa kriittistä kuluttajuutta, jos et keskustelisi itsestäsi kuluttajan lainkaan.

    Mulle nimittäin tuli tästä kvartaaliraportista morkkis. Katsoin omaa listaani, ja pohdin että huh huh.

    Sitten yritin lohduttautua, että oma listani on vuoden alusta, ei kvartaalilta. Ja että siinä on mukana _kaikki_ ostokseni, ei vain itselle ostetut vaatteet. Siis omien vaatteiden lisäksi olen listannut kotiin ja lapsille ostetut kamat.

    Mutta silti, huh huh. Ja sitten tuli sellainen pakokauhunomainen tunne, että minä kyllä livistän tästä ostoshaasteesta. Tai raportoin vain ne omat vaatehankintani, jonka saatan saada näyttämään jokseenkin kunnialliselta.

    Että kyllä tällainen kuluttamiskriittinen itsensäruoskinta ainakin minuun vaikuttaa. Ja edelleen pohdin sitä livistämistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No hyvä kuulla. Jaettu morkkis on aina parempi morkkis :D

      Poista
  2. Alennusmyynnit on kyllä ovela juttu. Haksahdin itsekin etsimään syksylle siistimpiä paitoja virallisia hommia varten ja kauhistukseni (ja ihastuksekseni) sainkin vinon pinon sovitettavaa ylleni. Osa oli pieniä ja osan jätin sitten pois kun ihan alehinnoista tarkistin mikä hinta oikeastaan on -30% tuotteessa ja pakotin miettimään mitä oikeasti ostaisin jos sama tuote olisi sillä hinnalla normaalisti. Hyvä nippu jäi taas rekkiin. Mutta pari tosi ihanaa (itse laadukkaaksi kokemiani merkiltä) paitaa löysin silti ja vuosia etsimäni humpulaneule (ei ale), eli kuitenkin niin monta ostosta yhdellä kertaa, että tuli kyllä morkkis (ostin vielä alusvaatteita samalla kertaa). Että on tämä shoppailu vaikeaa!
    Urheiluvarusteet on kyllä hyvä olla hyvät ja itsenikin pitäisi ostaa kunnon urheiluliivit, kunhan tässä varustus on taas palautunut :D. Toinen isompi satsaus olisi tanssiliikuntakengät...
    Mutta lapsille ajattelin kyllä käydä katsomassa syksyksi alesta vaatteita, se vaan että sitä ennen pitäisi tarkistaa onkohan isompia ostoksia taas luvassa, kuten the välikausihaalarit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alennusmyynnit on kyllä paholaisesta! Sellainen ajatus ostamalla säästämisestä on jotenkin todella vahvasti selkäytimessä...

      Mutta lasten kohdalla esimerkiksi juuri pakollisten haalareiden etukäteen hankkiminen alesta olisi ihan fiksua. Silti usein panttaan haalariostoksia, kunnes on se päivä kun ne tarvittiin eilen. (Tosin silti lähes aina olen saanut kamat -25% tai -30%. Eli myydäänkö niitä joskus täyteen hintaankin?)

      Poista
  3. Uh, mä en ole vielä edes aloittanut tämän kvartaalin listausta, tämä täti on nimittäin ostellut ja paljon!

    19 lenkkiä, huikeeta! Ehdottomasti täytyy olla hyvä varusteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunnustuksia odotellessa :)

      Onhan se huikeeta joo, mutta alkuinnostuksen aikaa tässä vielä elelään ;) Tosin ehkä uusista kamoista saa taas uutta alkuinnostusta vähäksi aikaa! Sitten pitääkin alkaa keksiä jo se tavoitematka...

      Poista
  4. En jänistänyt. Siellä se on:
    http://ehdoton-ehka.blogspot.fi/2013/07/ostoshaaste-valitilinpaatos.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä hyvä! Ja otan haasteesi vastaan (koska ymmärsin tekstistäsi, että tähänastinen listani on ollut huijaamista... ;)) ja laitan jatkossa ylös myös lastenvaatehankinnat!

      Poista
    2. ei ei eiiii saa sillä lailla ymmärtää :(

      En mä suhun viitannut, vaan omaan ostoshimooni ja siihe, että teki mieli morkkiksissani manipuloida listani nätimmäksi.

      Poista
    3. Ei kun hyvä pointti se oli! Minä laadin haasteen juuri omista hankinnoista, koska olin epäileväinen, että kaunistelen omassa mielessäni ostostottumuksiani todellista paremmiksi. Sen sijaan en pitänyt lastenvaatteiden kirjaamista tarpeellisina, koska niiden suhteen kuvittelin olevani todella puhtoinen.

      Mutta ehkä sama harha päti siinäkin, kun asiaa tarkemmin pohtii...

      Poista
  5. Mua kauhistuttaa tehdä oma kvartaaliraporttini, koska olen jossain vaiheessa lopettanut asioiden ylöskirjaamisen. Ilmeinen syy on, että olen mielestäni mennyt jossain kohtaan ns. yli laidan.

    Nostan hattua sille, että osaat palauttaa nettiostoksen, joka ei ole hyvä. Mä en oo siihen vielä tänä päivänä kyennyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjaamatta jättäminen saattaa kyllä johtaa armeliaaseen unohdukseen... Siitähän tämä haasteeni lähtikin: koska epäilin, että ostan enemmän kuin kuvittelen ostavani.

      Ja kiitos hatunnostosta. Mä olen katsos niin noviisi nettiostostelussa - olen tainnut palauttaa enemmän ostoksia kuin mitä olen pitänyt (kirjat poislukien) ;)

      Poista
  6. Äh, multakin on jäänyt kirjaamatta ostokset enkä tiedä muistanko edes enää mitä on tullut ostettua... Ainakin muutamat housut, kun kaikki ehjät (ja sopivat) housut hajosivat noin kuukauden sisään. Pitää ehkä jossain vaiheessa oikein istua alas ja pohtia ostoksia.

    Mun on pitänyt jo muutamaan kertaan kommentoida, että mahtavaa kun päivität tuota sivun blogilistaa! Käytän sitä sumeilematta hyväkseni (päivittäin) blogeja lukiessani. Ja ilokseni huomasin sinun olevan periaatteen ihminen ja poistaneen erään piilokaupallisen blogin, tai ainakin kuvittelen näin. Siitä hatunnosto! (Vaikka itse käyn siellä edelleenkin, paheksuen...)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kiitoksista lukemiston suhteen! Epäilen, että moni käyttää sivuani vain portaalina muiden blogeihin, koska olen kuullut tämän ennenkin, mutta hyvä niin :)

      Listassa ainoa vaikeus on juuri blogien poistaminen - olen muutamia poistanut erilaisista syistä, ja sitten mietin loukkaanko kyseistä kirjoittajaa. Vaikka oletettavasti annan tässä itselleni radikaalisti todellisuutta suuremman merkityksen :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...