Suunnitelmani sekä selvitä hengissä tulevasta kaamoskaudesta että tehdä se jotenkin miellyttävästi perustuu aktiiviselle toimintakalenterille. Tähän asti olemme arkipäivisin käyneet lähinnä puistossa ja tavanneet kavereita, mutta nyt syyskuun alusta käynnistyy todellinen arjen aikataulutus ja harrastustoiminta!
Maanantai on päivistä ankein, joten tänään heti reippaasti lähetin miehen polkemaan sateessa töihin, pakkasin kolme lasta haalareihin ja autoon ja vein meidät Kupittaan keilailuhalliin katsomaan kun eläkeläiset keilaavat. Suunnitelmani on viedä lapset sinne ainakin kerran tai ehkä kahdesti viikossa.
Tai jos nyt ihan tarkkoja ollaan, niin suunnitelmanani oli viedä meidät avoimeen päiväkotiin, joka Turun kaupungin nettisivujen mukaan "toimii Kupittaan urheiluhallissa osoitteessa Kupittaankuja 1. Sisäänkäynti keilailuhallin kulmalta." Yritin tulkita "keilailuhallin kulman" mahdollisimman laveasti ja kävimme lasten kanssa toteamassa kaikkien ovien olevan yhtä suljettuja. Arvattavasti, sivulla mainituista puhelinnumeroista ei vastattu. Keilahallin kassalla minua kuitenkin palveli ystävällinen ihminen, joka varmisti myös urheiluhallin vahtimestarilta, ettei tällaisesta toiminnasta ole mitään tietoa. Ja kyllä, nettisivu on päivätty 19.8.2013, ei esimerkiksi 1.4.
No, lapset ovat siitä kiitollisia viihdytettäviä, että ohjattu leikkituokio voidaan ihan sujuvasti vaihtaa keilailun katseluun. Ainakin jos kyytipojaksi lupaa jäätelön. Mutta koska tässä ei vielä ihan koko suunniteltu aika taittunut, jatkoimme matkaa kaupungin tarjoamaan maksuttomaan ulkohoploppiin, Seikkailupuistoon.
Kerrankin puistossa ei tarvinnut jonottaa keinuihin! Syyskuu oli kadottanut muut leikkijät ja tuonut lätäköt, joista ehdin vain varoittaa keskimmäistä, että älä nyt ast ja sitten lähdimme kotiin vaihtamaan kuivia kenkiä.
Illemmalla sain puhelun päiväkodista, siitä kiitos. Tilojen remontti on kuulemma alkanut tänään, ja toiminta alkanee lokakuussa. Lupasivat päivittää tiedon vielä nettiinkin. Sitä ennen ehditään varmaan käydä läpi vielä mikä on paikko.
Reippaasti kyllä toimit! Etenkin ihailen sisukkuuttasi miehen töihinlähettämisessä.
VastaaPoistaTylsää tuollainen toiminnan epämääräisyys kyllä. Tulee helposti sellainen vainoharhainen olo, kun Internetissä puhutaan muunneltua totuutta. Ja vielä viranomaisten taholta.
Kiitos! Ei se kyllä edes mukissut. Joskus jos mukisee, neuvon ottamaan bussin. Sitten se polkee ihan tyytyväisenä.
PoistaSuoritan tieteellistä testiä, että kauanko menee päivitetyn tiedon saaminen nettiin. Yhä siellä lukee, että päiväkoti "toimii". Ehkä ne luottaa, että kukaan ei löydä sivua sen kahdeksan klikkauksen takaa, mihin kerhotoiminta on piilotettu. Turun kaupungin sivut eivät ole millekään aloittelijoille tarkoitettu...
Ahhaha, mahtavaa! Kiitos makeista nauruista! Mutta nyt vakavana: tämäkö on kaupungin panos kotihoidossa olevien lasten ja heidän perheidensä hyvinvointiin ja jaksamiseen?
VastaaPoistaHih, ole hyvä!
PoistaJa vakavana: kyllä minuakin vähän ihmetyttää, että miten voidaan netissä esitellä palveluita, joita ei ole. (Jos remontti on alkanut eilen, on varmaan jo ennen eilistä tiedetty, että toimintaa ei ole.) Ja vieläpä huonoa tiedotusta tärkeämpää: miksi niitä palveluita ei ole! Toimipiste on kuitenkin ainoa edes likimain keskustassa oleva avoin päiväkoti. Hmmm. Pitäisiköhän sitten kuitenkin hakea sitä päiväkotipaikkaa...
Ja näihin palveluihin yritetään ymmärtääkseni oikeasti ohjata lapsiperheitä vaihtoehtona päiväkotiin viemiselle. Hyvä ja tervetullut vaihtoehto onkin, tosin ei ihan helposti saavutettavaa näytä olevan. Miten on vanhusten päivätoiminnan laita? Onko lähempänä, matalampi kynnys?
PoistaTäytyypä ottaa selvää. Askartelemaan pääsisi kai sielläkin.
PoistaJa vakavasti: en tiedä. Isoisäni kävi jossain toiminnassa, mutta ei tykännyt, kun siellä oli vain vanhoja ihmisiä. Hän itse kun oli nuorekas yhdeksänkymppinen. Mutta ehkäpä toimintoja voisi oikeasti yhdistää!
Pöh, huono tiedotus ärsyttää, puhumattakaan huonoista palveluista, mutta onhan tuo selvästi ollut lapsille mieletön elämys! Ei meidän lapset vaan koskaan ole olleet keilahallissa. :)
VastaaPoistaJoo, kiva päivä meillä oli! Pitäisikin ajatella vähän virkeämmin laatikon ulkopuolelta kun näitä päiväohjelmia laatii ;)
PoistaEsikoinen diggasi kun oli nähnyt keilaamista piirretyissä - ja minä sain kertoa heidän isopappastaan, joka tapasi keilata kyseisessä hallissa. Ja kahvitella siellä keilausaikojen loputtua, nykyisen kahvipappajoukon tavoin. :)
Olitpa sinnikäs ja nokkela mursi :D Mutta hei, teillä ylipäätään on tuollaista palvelua, ei meidän kotikaupungissa ole kai koskaan ollutkaan. Olen siis kade tuostakin vähästä.
VastaaPoistaT. Minttu
Kiitos, tätä haettiin! :D Ja niin, olisihan tuo hieno palvelu, jos sitä olisi. Vai viittasitko keilahallin kahvioon? Sekin on kyllä komea.
PoistaVoi Lumia sentään ^ siis mutsi, eikä mursi..
VastaaPoista:D
PoistaMä kun luulin, että toi oli vaan joku uusi viileä muoti-ilmaisu. Mut ehkä siitä nyt tulee sellainen!
Lapsetkin voivat muuten kokeilla keilailua ohjatusti tai koko perheen harrastuksena! esim. http://www.turunweikot.fi/tuwe-keilailu/juniorit
VastaaPoistaHyvä tietää, kiitos vinkistä :)
Poista