Ostoshaaste, III kvartaali

Tein eilen sesonginvaihdon* eli hain vanhempieni vintiltä neljä säkillistä haalaria, housua, takkia, lapasta, pipoa, kaulahuivia ja fleeceä sekä omasta kellarista säkillisen kenkiä, kannoin ne eteiseen ja päivittelin mihin ihmeeseen materia aikoo itsensä tilassa sijoittaa.

(* Aika hieno kaiku tuolla termillä, eikö? Professionaalin kodinhuoltajan ote. Sinänsä vaihto on kyllä valheellinen nimitys, koska syys- ja sadekamat piti jättää yhä talvikamojen rinnalle naulakkoon. Sesonginlisäys olisi tarkempi. Vaatekaaoksenkasvatus vielä tarkempi.)

Inventaarin tuloksena totesin, että esikoinen tarvitsee syyslenkkarit ja talvikengät, nuoremmille on valmiina kaikki. Ostostarpeen kannalta tilanne on siis varsin siedettävä. Samalla totesin, että meillä on hirveästi huonokuntoista kamaa, jota en osaa kuitenkaan hävittää. Että jos niitä sitten kuitenkin tarvitsee  jollakin lapsella. Odotan epätoivoisesti sitä, että romppeet alkavat käydä pieniksi myös nuorimmalle, eikä enää ole syytä säästää niitä. Pääsee tästä loputtomasta varastoinnista.

Turhautumista vaatevuorten äärellä voikin purkaa ostoshaasteen raportoinnin merkeissä. Aiemmat kvartaaliraportit löytyvät täältä ja täältä. No niin, asiaan.

Kvartaalin aikana suoritin shoppailua joka kuussa.

Heinäkuussa pakotin itseni kesäaleihin päivittämään lasten syyskamat. Tämä onneksi käy rutinoidusti ja siten melko kivuttomasti - kunhan ei ota lapsia mukaan. On yksi kauppa, ja siellä yksi brändi, jonka -50% on varsin kukkaroystävällinen ja laatu osoittautunut kestäväksi viiden vuoden aikana.

Samalla reissulla hankin uudet futiskengät hajonneiden tilalle ja matkalla parkkihalliin nopeasti ja huonolla menestyksellä bikinit. Vakuuttelen itselleni bikiniostoksilla, että peilikuva on aina kaamea, mutta lopputulos on pakosta parempi kuin niissä vanhoissa. Tällä kertaa kävi toisin: halvat bikinit osoittautuivat vedessävanuviksi ja siten käyttämättäjääviksi.

Toisen kerran menin ostoksille tiputettuani esikoisen leikkitreffeille keskustassa. Kas, onpa näyteikkunassa kaunis sininen villatakki, totesin. Käynpä nyt katsomassa kun mukana on vain kaksi lasta ja niistäkin toinen nukkuu, ajattelin. Joko arvaatte lopputuloksen? Aivan. Varttia, paria vaatekerranvaihtoa (ei, heillä ei ollut muovipusseja) ja huutokonserttia myöhemmin astuin ulos kaupasta sen näkemäni villatakin ja vieläpä toisen puseron kanssa, toivoen, että ostosten saldo kattoi aiheuttamani häiriön. Nämä ostokset ovat kuitenkin osoittautuneet laadukkaiksi ja käyttökelpoisiksi. Eli hyvin tehty?

Kokemuksesta viisastuneena en ole sittemmin astunut vaatekauppoihin kuin yksin - kerran, jätettyäni esikoisen synttärijuhlille naapurikunnan puolelle ja minulla oli tunti aikaa omassa ylellisessä seurassani. Join latten, söin piiraan ja ostin imetysmuumuun alerekistä.

Tulos: Ostettuja vaatekappaleita kvartaalilla viisi. Painopiste epäonnistumisten puolella.

Saaran innottamana nostin haasteen panoksia listaamalla haasteeseen myös lastenhankinnat. Ostin jo mainitulla kesäalereissulla kahdet haalarit, kahdet kurahousut ja yhden fleecepuvun, koska jostain syystä keskimmäisen koko puuttui esikoiselta pieneksi jääneistä. Näitä on paha morkkistella. Muita kvartaalin hankintoja olivat liukuvärjätyt pantteritennarit ja kukkafarkut esikoiselle. Näistä hankinnoista vastasi mies, joka vei lapsen ostoksille, hankkien mitä tämä itse halusi. Pikkusisko sai ostosreissulta mekon (jonka kävin myöhemmin vaihtamassa paidaksi). Mies osaa ottaa yleisönsä.

(Ai niin, edit, eli lisäys ostoslistaan: kuopukselle kesälakki ja pipo. Tuppaavat olevan katoava luonnonvara.)

Lastenvaatteita ostettiin kvartaalilla siis kahdeksan kymmenen. Mutta kierrätysvaatteita saatiin kolmesta perheestä muovikassikaupalla, ja kuopuksella oli serkunlasten vaatteita lainassa. Eli ostosmääristä ei voi johtaa päätelmää, että lastenvaatteita olisi meillä jotenkin maltillisesti. Valitettavasti.

Nämä olivat tarveperusteinen ja hyvä hankinta. Kenkien nimi on Predator. Siis ihan niinkuin minä futiskentällä.

Näin kolmannen kvartaalin jälkeen saanen osoittaa pettymykseni haastetta kohtaan. Tai siis itseäni. Vastoin kaikkia vakuutteluitani hengailen kaupoissa ja ostan asioita, joita ilmankin pärjäisin. Mainittakoon kuitenkin erikseen, että jaksolle osui vuotuinen Tukholmanmatka, jolloin vaatekaappini on perinteisesti päivitetty. Tälläkin kertaa kävimme kiertelmässä vaatekauppoja, mutta ainoat ostokset suoritettiin sukkakaupassa. Osin varmasti siksi, että rintarepussa nukkuva vauva poisti sekä mahdollisuuden sovittaa vaatteita että suuremman kiinnostuksen pukeutumista kohtaan.

Huomaan myös toistavani samoja virheitä yhä uudestaan ja uudestaan. Kuten vaikka nyt ne bikinit: en ehdi, jaksa enkä halua käyttää aikaa bikiniostoksilla. Mutta jos bikinit haluaa ja yrittää suoriutua tehtävästä kymmenessä minuutissa, lopputulos ei välttämättä ole paras mahdollinen.

Näen kaksi parannusvaihtoehtoa:

1. Olla ostamatta bikinejä.
2. Käyttää enemmän aikaa ja vaivaa bikinien hankintaan.

Molemmat vaihtoehdot tuntuvat vaikeilta toteuttaa. Ensimmäisessä vaihtoehdossa tarvittaisiin jokin muu järjestelmä, joka toimittaisi uuden uima-asun vanhan kutistuneen tilalle, toisessa vaihtoehdossa järjestelmä, joka tuottaisi lisää aikaa tälle osoitettuja resursseja korvaamaan. Jään odottamaan innovaatioita.