lauantai 7. syyskuuta 2013

Koko perheen harrastus

Laitoin eilen puikoille tyttären joukkuevoimisteluharrastuksen.

Esikoinen aloitti tänä syksynä joukkuevoimisteluun. Viime vuoden hän harrasti balettia. Teoriassa lapsi piti baletista paljon, käytännössä hän kysyi lähes joka viikko, että onko tänään pakko mennä. Hieman yllättävästi arahko lapsi nautti eniten esiintymisestä, ja esityksiin vetoamalla hän meni tunneille. "Täytyy mennä, että osaat sitten esityksessä." Mutta vaikka olenkin sitä mieltä, että harrastaminen opettaa myös sitoutumista ja pitkäjänteisyyttä, en pidä mielekkäänä pakottaa lasta viikosta toiseen harrastukseen jossa tämä ei ihan täysillä viihdy.

Ajattelin, että olisi hyvä kokeilla toista lajia. 

Ongelma 1: Lajin valinta

Eihän viisivuotiaan tietenkään olisi pakko harrastaa mitään, tämä olisi ymmärtääkseni nykyään jopa valistunut valinta. Koska esikoinen ei kuitenkaan ole päiväkodissa, ajattelen, että joku säännönmukainen toiminta, jossa toimitaan ryhmässä omanikäisten kanssa, olisi lapselle hyvästä. Lisäksi ajattelen, että jos lapsi oikeasti kiinnostuu jostain asiasta, hänen on mahdollista tulla siinä todella hyväksi. Ja tunnustan: tässä ajan lapsille jotain mitä en itse ole saanut. Minä olen harrastanut monia asioita, mutta en koskaan ole ollut missään todella hyvä.

Edellytyksenä tietenkin on, että vanhempi osaa ohjata lapsen sellaiseen harrastukseen, jossa tämä viihtyy. (Ja sanotaan nyt tylsä disclaimeri, että tietenkään lapsen ei tarvitse olla tai haluta olla tosi hyvä. Mutta saa mahdollisuuden jos haluaa.)

Balettikokemuksen perusteella tiesin, että esikoinen pitää esiintymisestä (ryhmässä) ja joukkuevoimistelussa on usein esiintymisiä, kisoja. Harrastus rakentuu niiden ympärille. Tämän lisäksi monet hyvät ystäväni ovat olleet joukkuevoimistelijoita, ja monet heidän lapsistaan ovat nykyään. Harrastuksessa oli siis myös lapsen kavereita.

(Ja oman kokemuspiirini pohjalta voin päätellä, että joukkuevoimistelijat menestyvät elämässä hyvin.)

Ongelma 2: Seuran valinta

Millä kriteereillä seura valitaan? Mennään sinne missä on kavereita. Missä on sopivat harrastusajat. Mikä on sopuhintainen. Millä on toivottu taustaideologia.

Viimeksi mainitun merkitys on nykyään varmasti vähäisempi kuin ennen, mutta väitän, että urheiluseurajäsenyyksillä on yhä myös ideologinen perustelunsa. Sillä on väliä onko urheiluseura työväentaustainen vai, no, ei työväentaustainen. Meidän valintamme oli tässä tapauksessa helppo, koska seura, jossa kavereiden lapsetkin ovat, kuuluu toivomaani kategoriaan. Ja lienee myös Turun halvin - koska taustaideologia näkyy vanhempien talkootoiminnassa. Talkootyöllä pidetään harrastustoiminta edullisena ja siten saavutettavampana.

Ongelma 3: Arjen logistiikka

Ja sitten on tietysti se jännitys, että miten mahdutetaan seitsenpäiväiseen viikkoon viisihenkisen perheen harrastukset. (Minä jo luovuin omasta futiksestani toistaiseksi keskimmäisen isä-lapsi-jumpan hyväksi.) Toki meillä lapset ovat vasta pieniä, mutta haluan taata kaikille yhtäläiset mahdollisuudet harrastaa. Ja tässä kohtaa harrastusten talkoohenkisyys voi nousta ongelmaksi. Tokihan kalenteriin mahtuu helposti yhdet luistinkentän valvonnat ja yhdet lahjapaketoinnit kauppakeskuksessa ja muutamat kutomukset seuran joulumyyjäisiin. Mutta tämä kaikki kertaa kolme? Hyvin pian voimme olla tilanteessa, että talkootyötä on pakko alkaa korvata rahalla. Ja riittääkö sitä? No, murehdimme asian kerrallaan.

Nyt hyödynnämme kaikki mahdollisuudet esikoisen jumpan tiimoilta. Jumppaa on kahdesti viikossa, tunti ja vartti kerrallaan. Toinen vanhemmista vie toisella kertaa, toinen toisella, eli molemmat saavat viikottaisen tunnin lenkkiajan - ja me saamme kaksi harrastussuoritusta  perhekalenteriin yhdellä tapahtumalla! Heia heia.

Ja minun suosikkiharrastukseni, ompeluseura, sai juuri täyden mandaatin: toteutanhan siellä jumpan talkoovelvoitetta neulomalla tiskirättejä, joita äitini voi ostaa seuraa tukeakseen. Kaikki voittaa!

7 kommenttia:

  1. Entisenä joukkuevoimistelijana (tosin se oli silloin nimeltään naisvoimistelua) voin suositella lämpimästi - jos ilmapiiri ja ideologia seurassa on kohdallaan, muuten se on melkoisen raakaa peliä kun karsitaan jyviä akanoista.

    Nää harrastukset tulee kyllä olemaan melkoinen murheenkryyni, sekä aika- että rahasyistä. Kaksosillekin olisi kiva löytyä ihan omat harrastukset, siinä saisi tuettua sitä yksilöllisyyttä, mutta voipi olla että päätyvät samaan shakkikerhoon ihan vain logistisista syistä (en heti keksi, missä muualla tytöt ja pojat harrastaisi samassa ryhmässä - tai jos ne soittaisi samassa bändissä?).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin! Väitteeni siitä, että joukkuevoimistelu kasvattaa hienoja ihmisiä senkun vahvistuu!

      Ja joo, liittyyhän siihen mahdollisesti painon kyttäilyä ja muuta kurjaa. Olen ymmärtänyt että tuo meidän seura on enemmän "kaikki harrastaa" -pohjalta, mutta kyllähän nykyään tuntuu, että lajissa kuin lajissa karsitaan, ja vielä aika varhaisessa vaiheessa. Sellaista "kuhan nyt harrastellaan" -vaihtoehtoa tarjotaan harvemmin.

      Mutta, yhä, otetaan murheet sitten kun ne vastaan tulevat.

      Mun yhden kaverin veli kävi siskonsa kanssa samassa voimistelujoukkueessa, just koska vanhemmat ajatteli, ettei jaksa moneen paikkaan lapsia roudata. Mutta kyllä se sitten jossain vaiheessa lopetti. Jännä sinänsä.

      Ja ainakin täällä piskuisessa Turussa tytöt pääsee/joutuu futiksessa poikien joukkueisiin, ku ei oo tarpeeksi tyttöjä omiin porukoihin. Pääseekö ne tytöt sitten poikien joukossa loistamaan, sitä en tiedä.

      Tai sit Pikku Kakkosen painikoulussa!

      Poista
    2. Toinen soittamaan fagottia ja toinen oboeta, niin voivat sitten olla saman puhallinkvintetin tärkeitä jäseniä! Heitä tullaan suorastaan rukoilemaan töihin aikuisena!

      Poista
  2. Hyväksyn tuon ompeluseura-asian. Vaikka sitä kyllä kysyisin, että eikö arvon bloggaajan tee mieli luistaa harrasteasioista, joista tulee velvollisuuksia? Itsehän en kykene neulomaan tiskirättejä myyjäisiin, koska entäs jos haluaisin neuloa jotain muuta? Ja takuulla haluaisin. En myöskään voi toimia ensilukijana kenenkään esikoisromaanille, koska entäs jos haluaisin lukea jotain muuta? (Takuulla haluaisin sitäkin. Ainakaan en halua tehdä mitään, mitä joku odottaa minun tekevän.)

    Mutta oikein hieno tiskirätti on tulossa! Sanot sitten mistä voin noutaa omani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jäin oikein pohtimaan tätä, ja luulenpa, etten kovin hyvin erota termejä harrastus ja velvollisuus. Jos harrastaa, niin sitten on sitoutunut siihen. Eli pakko on päivittää blogia, vaikka ei olisi asiaakaan. Noin ihan fiktiivisenä esimerkkinä. Olen siis hyvä harrastamaan velvollisuuksia.

      Ja kiitos kehuista! Toiset neuloo vaatteita, toiset tiskirättejä, mutta kehut huolin yhtä kaikki :D Sieltä joulumyyjäisistä niitä (tai sen) sitten saa. Hinnan määritystä kyllä mietin, kun langat maksoi 2,60e ja työtunteja kertyy yhden luentokurssin verran.

      Mutta kai tuollaisen parilla sadalla jo saa, kun ei voi ihan täyttä tuntipalkkaa pyytää. (Sitäkin kyllä mietin, että äitini voisi osoittaa rahat suoraan seuralle, kulkematta tiskirätin kautta.)

      Poista
  3. Perustatte sitten perheen oman voimistelujoukkueen, kun lapset on isompia. Ei tarvii roudata eri harrastuksiin jatkuvasti!

    Minä jotenkin pelkään velvoittavia harrastuksia lapsilla, kun sitten se velvoite on helposti jostain muusta pois. Ts harrastuksia, joissa hyvin nuorena pyritään hyvin pitkälle, kuten taitoluistelu. Voimistelusta en mitään tiedä.

    Aiemmin paukutin useammankin kerran nyrkkiä pöytään siitä, miten lapsi on kypsä harrastamaan kun osaa itse kulkea sinne. Vaan niinpä meni meidänkin kolmevuotias muskariin. Nyyh, näin ne periaatteet murenee. (Tosin isänsä vie, kun minä olen silloin töissä.) Ja ehkä moinen höpöhöpöperiaate joutaakin murentua, kun lapsi on niin innoissaan ja rakastaa uutta harrastustaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksi tämä harrastusten valinta onkin musta niin pelottavaa: kun nuorella iällä sitoutuu johonkin, ei voi oikein edes kokeilla muita harrastuksia... Jos jumppaa on kahdesti viikossa, on viisivuotiaan harrastuskiintiö mielestäni jo täysi. Ja kahdeksanvuotiaina niitä harkkoja on jo neljät viikossa! Eli hurjaa on. Mutta koitan sitten vaan kuulostella, että jos ei diggaa, niin ei jatketa. Toistaiseksi on tykännyt tosi paljon.

      Ideaalihan olisi tietysti, että harrastuksiin voi mennä itse. Ja jos asuu ja harrastaa keskitetysti, se onnistuukin heti ala-asteen alkupuolella. Sitä odotellessa :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...