tiistai 22. lokakuuta 2013

Kaksi kolmen hinnalla

Syyssesonki saavutti vihdoin meidätkin ja kävimme tutustumassa uuteen turkulaiseen lääkäriasemaan, joka on rakennuttanut toimitilansa keskustan suurimpaan kauppakeskukseen oikein alleviivaten yksityisten lääkäriasemien bisnesluonnetta. Kuluttajana arvostan kuitenkin yrityksen paikallista omistusta, joka tarkoittaa myös verotuloja paikkakunnalle - kuten keskus painokkaasti mainosti aloittaessaan. Kannatti mainostaa.

Jos ihan tarkkoja ollaan, olemme käyneet tutustumassa siellä kolmesti kuluneen neljän päivän aikana. Lauantaina diagnosoitiin keskimmäisen silmätulehdus - mutta korvat olivat yllätyksekseni vielä puhtaat. No, ne ärtyivät sunnuntai-illalla ja diagnosoitiin maanantaina. Tänään totesin, että pakko se kuopuskin on näytättää lääkärille, ja olihan hänelläkin ihka oikea korvatulehdus (päälle näkyvän silmätulehduksen lisäksi), mutta vielä vaisunpuoleinen, joten lääkäri kehotti jäämään odottavalle kannalle antibiootin kanssa. Mitä luulette, montako päivää kunnes on esikoisen vuoro?

Kuittailessani lääketieteellisiä vastaanottomaksuja mietin, että joku lääkäriasema voisi lähteä kilpailemaan meistä suurperheellisistä lääkäripalveluiden kuluttajista laittamalla kivan perhehinnan tarkastuksiin. Taannoin pyysin kurkistamaan myös toisen lapsen korviin toisen ollessa korvatulehduksessa, mutta kun minulta sitten laskutettiin 2x87e yhdestä 20 minuutin vastaanottoajasta (josta käytimme puolet), ymmärsin vihjeen (ja vaihdoimme lääkäriä). Nyttemmin olen vienyt lääkäriin vain sen sairastavan lapsen, sillä seurauksella, että lääkärissä juostaan sarjassa.

Aikaa saman taudin diagnosointiin kahdella lapsella ei kuitenkaan kulu montaa minuuttia kauemmin kuin yhdellä - paperitöihin vähän enemmän - joten miten olisi vähän pidempi vastaanottoaika ja vähän korkeampi hinta? Itse voisin arvostaa myös kolme kahden hinnalla -tyyppistä pakettihintaa. Kerää viisi leimaa, kuudes käynti ilmaiseksi? Kaupanpäälle japanilaisten mestarikokkien veitsisarja ja ihanat Reimatecin lakanat.

Markkinaihmiset siellä nyt huomio: tässä on syksyn varmin myyntihitti! Ja ei, en kaipaa ideastani provikkaa, ilmaiset käynnit ja tuplatarrat lapsille riittää.

Yhden pikku silmä- ja korvatulehduksen hoitoon ottaa lapsi lääkkeitä kuin eläkeläinen. Päivitin myös särkylääkeasiat kuntoon, jos vaikka edellisyön kaltainen tuplahuutoyö ei ihan heti toistuisi.

14 kommenttia:

  1. Kuulostaa briljantilta bisnesidealta! Heti kun musta tulee lääkäri, perustan tuollaisen vastaanoton.

    Tosin en ajatellut lastenlääkäriksi. Noh.

    Olkoon yönne särkylääkkeiden avulla rauhaisa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. (Ja antoiko se puoskari teille edes antibioottireseptiä oman harkinnan mukaan käytettäväksi, jos esim. kuume nousee yhtäkkiä neljäänkymppiin?)

      Poista
    2. Hyvä kun tykkäsit! Eikä sun tarvi olla lastenlääkäri, keräät vaan massit pois asiakkailta tällä idealla!

      Ja joo, saimme reseptin odottamaan - lastentautien erikoislääkäriltä, jonka käyntikortissa luki professori. Mietin kyllä itsekin, että mahtaako nyt asiantuntemus riittää tähän kinkkiseen erityistapaukseen...

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Eikö olisi hienoa: hyvä kulutuksenkesto ja kosteussuoja. Kauden suosikkiväreissä tietenkin!

      Poista
  3. Loistava bisnesidea! Ja huh tuota aiempaa 2x87 euroa! Käsittämätön lasku. Mä asun Keski-Euroopassa, eikä maassamme ole terveyskeskuksia vaan jokaisella on omavalintainen omalääkäri jollain yksityisellä asemalla. Meidän lastenlääkärimme on paitsi aivan ihana niin myös ihan erikoislääkäri, mutta peruskäynnin hinta on silti toimistokuluineen vain 45 euroa. Viime viikolla käytin esikoista saamassa boosterin hepatiittia vastaan ja samalla tohtori vilkaisi pikkuveljen tulehtuneita silmiä ja määräsi tropit. Käynnin hinta 14 euroa, joka on siis rokotekäynnin hinta (rokote maksuton, täällä on huomattavasti laajempi rokotusohjelma kuin Suomessa). Ei ollut ensimmäinen kerta, kun tämä lääkäri on vilkaissut sisaruksen samaan hintaan, mutta ei tähän suomalainen silti meinaa tottua. (Ja ehkä hyvä niinkin, sillä ensi kesänä palataan makselemaan vähän korkeampia käyntimaksuja.)

    -nonni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää vielä jatkomainostaa, että päivystykset hoidetaan täällä lastenklinikoilla, joita tässä 90 000 asukkaan kaupungissa on kaksi. Itse ei olla koskaan jouduttu käymään, vaan ollaan aina saatu aika tuohon 500 metrin päässä sijaitsevalle lastenlääkäriasemalle samaksi päiväksi, mutta ystäväni ovat kertoneet, että jonotusaika lastenklinikoiden päivystyksessä on yleensä 0-30 minuuttia. Kelalaiset käyvät kuulemma tässä maassa paljon opintomatkoilla, ehkä sote-uudistusta puuhaavat voisivat liittyä seuraan.

      -nonni

      Poista
    2. Tuosta meitä kohdanneesta tuplalaskutuksesta: lääkäri toki varmisti ensin, että meillä on vakuutus. Ja harmittaa, että myönsin - mietin olisiko kehdannut moista laskua esittää muuten. Mutta esimerkki kuvaa hyvin lapsivakuutusten ja yksityisten lääkäriasemien muodostamaa rahastuskonetta (minkä ylläpitämiseen itsekin auliisti osallistun).

      Vaikka kertomasi kuulostaa tosi hyvältä, en silti vaihtaisi pois terveyskeskuksia halvempaan yksityiseen. 45 euroa on kuitenkin kova hinta monelle - niille kenellä ei ole myöskään varaa kalliisiin vakuutuksiin.

      Poista
    3. Hui, jäi mainitsematta, että tuosta saa "kelakorvauksen", joka on yleensä 100%. Sairasvakuusmaksu on kyllä täällä hieman korkeampi kuin Suomessa, 2,8% vs. 2,04%, mutta en kyllä ikävöi terveyskeskusta, johon ei saa aikoja, enkä lasten päivystystä, jossa saa jonottaa tunteja (mikä oli ainakin Espoossa tilanne). Sori, ooteen puolelle meni.

      -nonni

      Poista
    4. Okei, tuo kelakorvaus muuttaa kyllä tilanteen melkeinpä liian-hyvää-ollakseen-totta -tyyppiseksi.

      Mä menen nyt tänään kokeilmaan julkista puolta Turussa. Ainakin ajan sai muutaman tunnin päähän, kun aiheena oli lapsen korvat... Katsotaan miten muuten toimii.

      Eikä oo ollenkaan ot, vaan se ihan varsinainen t!

      Poista
  4. Sama on käynyt mielessä täälläkin. :) Mä tosin olen joskus saanut yksityisellä lääkäriasemalla toisen muksun käynnin yhteydessä toiselle korvien jälkitarkastuksen "kaupan päälle" (aikaahan tähän kuluu noin 2 min ainakin jos kaikki on ok). :) Mulla on ollut pahimmillaan tilanne, että minä ja molemmat muksut tarvitsevat ajan, ihan olisi kiva jos voisivat hoitaa koko porukan yhdellä kertaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin oli yksi ihana lääkäri, joka ohimennen kurkkasi myös toisen lapsen korvat. Mutta eihän sitä tietenkään voi olettaa: siksi olisi kiva, että voisi varata ajan kahdelle lapselle kerralla, ilman, että tarvitsee täyttä vastaanottoaikaa (ja hintaa) molemmille.

      Nytkin saatiin muuten jälkitarkastuskehoitus kuopukselle kahden viikon kuluttua ja keskimmäiselle kolmen... Kai minä ne peräkkäin tilaan, mutta tyhmältä tuntuu sekin.

      Poista
  5. No tässä kyllä julkinen puoli pesee yksityisen, mä olen jo useamman kerran saanut "kaksi yhden hinnalla" -palvelua terveyskeskuksessa. Keväälläkin saatiin yhdellä käynnillä komeasti diagnosoitua kaksi korvatulehdusta ja yksi hinkuyskä, siitä voisi jo kaupunki jotain tehokkuusbonuksia jakaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä mä kyllä pohdinkin, että julkinen toimii varmasti fiksummin tässä suhteessa. Ei siellä voi resurssoida tuntia yhden perheen korvatulehduksiin, kuten yksityisellä jos varaat kolmelle lapselle à 20 minuuttia... Ehkäpä voisi ne jälkitarkastukset hoitaa terkkarilla...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...