Tukholma: ostokset (eli pipoista ja materian katoavaisuudesta)

Tämän(kin) vuoden ostoskiintiö Tukholmassa suoritettiin yhdessä tunnissa ja 25 metrin pätkällä Götgatanin alkupäässä, Weekdaysissa ja Monkissa. (Ostin paidan, mekon sekä hyvin lyhyet farkkusortsit, mikä todistaa, että ostospsykoosi ei ole vierasta minullekaan - sekä parantumatonta uskoani siihen, että kesä on vielä edessä.)

Varsinaisen ostososuuden lisäksi lähdin viimeisenä matkapäivänä varta vasten Vasastaniin, koska minulla oli pakkomielle piposta.

Löysin viime kesän matkalla hienoimman trikoopiponi eva, murretun keltaisen, sopivan pitkän. Unohdin sen - niin uskon - huhtikuussa futistreenien jälkeen koulun pukuhuoneeseen. Kyseessä oli kevään viimeiset sisätreenit enkä ehtinyt puolessatoista kuukaudessa käydä koululla tai edes soittaa pipoa kysyäkseni. Saamattomuuteni harmittaa minua lähes päivittäin.

Pipopyhiinvaelluskohteeni, Unibarnin lastenvaatekauppa, sijaitsee aivan Vasa-puiston vieressä - joka on ehdoton (ilmainen) lapsiperheen päivänviettokohde. Kaupassa on kaikkea nättiä ja ihanaa, ja sen hintaista, että 150 kr eli liki 20 euron pipo tuntuu kelpo ostokselta.

Ostin viime kesänä pipot sekä tytöille että minulle - niistä kuopuksen pipo katosi ensimmäisenä.

Esikoiselle ostettu, sittemmin kuopukselle siirtynyt pipo on ainoa yhä tallessa.

Tämän vuoden ostokset. Oikeanpuoleinen sittemmin kadonnut.

Mies demoaa pipoani.

Parikymmentä euroa palasta trikoota tuntuu hirveän kalliilta - ainakin jos kappakeelle saa käyttökertoja yhden, kuten tämänkesäiselle leppispipolle. Tässä käsittämättömässä huolimattomuudessamme onkin syy miksi ostan vain 5 euron aurinkolaseja ja 4,95e H&M hanskoja. Yleensä joka vuosi molempia yhdet. Samalla en kestä näiden epäeettistä tuotantoa ja surkeaa laatua: ne hajoavat ennen kuin ehdin kadottaa ne.

En voi voittaa.

Perustelua pipon hinnalle. Mutta silti.

PS: Kotona tsekkasin, niin KADEn pipoja saa toki myös netistä - varmaan jopa halvemmalla kuin Tukholmasta. Mutta uusien saaminen ei nyt varsinaisesti ole se suurin ongelmani. (Haluan vanhan piponi takaisin!)

Tukholma: uimarannalla

Tiesittekö, että Tukholman keskustan tuntumassa pääsee myös uimaan?

No enpä minäkään ollut aiemmin tätä kysymystä pohtinut. Mutta nyt kun aikaa oli enemmän ja naivisti kuvittelin kesän vielä alkavan, pakkasin mukaan myös uimakamat.

Smedsuddbadet.

Kuten kuvasta näkyy, me vanhemmat emme tohtineet riisua vaatteitamme, sen verran vilpoisaa rannalla oli, mutta lapsethan eivät yleensä moisesta välitä. (Ja onneksi Tukholman-emäntämme on astetta reippaampi kuin me ja kävi esikoisen kanssa uimassa ja etsimässä alemmassa kuvassa näkyvän liaanin.)

Kaupunkirantoja Tukholmassa on useita, ja kaverini oli bongannut paikallisesta Metro-lehdestä jutun "Stadens bästa bad". Listatuista rannoista valitsimme lähimmän ja parhaaksi reitatun, eli Smedsuddbadetin Kungsholmenilla, Långholmin sillan vierellä.

Metron jutussa rantaa mainostettiin viihtyisäksi (läget neljä starbaa), ja miinuspuolena mainittiin tungos.

Meille iso miinus oli rantaa tiheästi täplittävä valkoposkihanhen kakka. (Okei, saattoi siinä olla koirankin joukossa, mutta hanhia näimme partiomassa rannalla.) Hiukan puistatti laittaa lapset rannalle leikkimään, mutta koska kuopus oli jo aiempana päivänä maistanut linnunkakkaa (lokin, oletan) yhdessä leikkipuistossa, niin ajattelin, että paskaakos tuosta.

Rannalla oli myös muita lintuja.

Ihan hyvä retki se oli. Mutta ei tämä nyt ehkä varsinainen suositus ollut. Ehkä jollain muulla rannalla olisi vähemmän "tungosta"?

Tukholma: ravintolat

Lasten kanssa ravintolassa - uhka vai mahdollisuus?

Yksi lapsiperhematkailun haasteista on saada lapset syömään ajallaan ja aikuiset syömään hyvin. Korostetusti meillä, joille syöminen on haaste ihan kotioloissakin. Tässä(kin) suhteessa Ruotsi on loistava matkakohde: köttbulloreita ja lasagnea saa joka nurkan takaa, ja mikä parasta (tämän tajusin vasta tätä kirjoittaessani) lasten ateroilla ei tarjota automaattisesti ranskalaisia kuten Suomessa. Lapset eivät syöneet kertaakaan matkan aikana ranskalaisia. Hämmästyttävää. Lihapullia kyllä söivät. Ja lasagnea.

Lisäksi hyvän kasvisruoan löytäminen on helppoa - tämä ei ole lainkaan itsestäänselvää (edes) Euroopassa.

Suhtaudun ravintolasuositusten antamiseen vähän kaksijakoisesti. Ensinnäkin, epäilen vahvasti, että joku jaksaisi lähteä etsimään jotain tiettyä suositeltua ravintolaa. Ja toiseksi, kokemuksemme suositelluista paikoista on varsin rajallinen. Mutta menköön - jos ei suosituksena niin matkakertomuksena. Ja koska kaikki suositukseni ovat Söderiltä, voi postauksesta ainakin sen verran ottaa onkeen.

1. Chutney. Katarina Bangatan 19, Södermalm.

Kasvisravintola, josta saa valita vaihtuvalta kolmen ruokalajin listalta hyvää kasvisruokaa. Täällä olemme syöneet joka matkallamme, tällä kertaa listalle osui lasagnea, kikhernepihvejä ja muusia sekä currya. Plussaa kivasta terassista ja oluesta, mikä ei ole itsestäänselvyys hippeilyyn taipuvissa kasvisravintoloissa.

Hinta: päivän menu 93 kr, "a la carte" n. 150 kr.

Kuva täältä.

2. Pelikan. Blekingegatan 40, Södermalm.

Paikallisen ystävämme mukaan ravintola on paikallinen "institution". Hyvä palvelu, konstailematonta ruotsalaista ruokaa, tyylikäs interiööri, kynttilät pöydillä ja zinfandellia viinilistalla. Lapset söivät lihapullia, mies vuohenjuustopiirasta ja minä graavia lohta, jonka en tilatessani tajunnut olevan graavia, mutta hyvää se oli. Lapsille haluttiin tuoda aikuisten annos puoliksi, vaikka yritin neuvotella puolikasta annosta heille puoliksi. Todellisuudessa söivät yhdessä siitä puolikkaan puolikaasta puolet.

Hinta: pääruoat n. 200 kr. Meidän matkamme selkeästi kallein ateria.

Kuva täältä.

Kuopus olisi pärjännyt myös pelkästään näillä.

3. Södermanna. Södermalmin kauppahallissa, Medborgarplatsilla.

Edellisen ravintolan aiheuttamaa ravintolakulujen kasvua tasoittaaksemme söimme toisenkin kerran tässä mainiossa vege-paikassa Söderin kauppahallissa. Wrappeja, falafelia, kasvispurilaisia, lasagnea. Isohko lista, sopuhinta, hyvä maku. Iso peukku.

Hinta: wrapit 49 kr, muut annokset n. 79 kr.

Halloumiwrap. Alla lasten lasagnelautasen ei-toivotut sörsselit eli salaatit. Taustalla miehen purilaisannos lohkoperunoilla.

4. SIA. Ympäri kaupunkia.

Yksi sana: kermajäätelö.

Hinta: 1 pallo 20-25 kr, 2 palloa 25-30 kruunua.

Kelpaa myös lapsille.

Lapsiperhe lomalla eli oodi rutiineille (Tukhoma, osa I)

Kuten tuossa mainitsin, olemme lomailleet Tukholmassa neljästi. Kahdella ensimmäisellä kerralla mukanamme matkusti oli yksi lapsi. Mukana matkustaminen on tietoinen sanavalinta: kuten sanottua, kävimme myös museoissa. (Kävimme myös kaukomatkoilla.) Lapsi nukkui vaunuissa kun tuli sen aika ja kai sille jotain ruokaakin annettiin. Voi niitä aikoja.

Kolmantena kesänä seurueeseen liittyi toinenkin lapsi. Koska tämä oli imeväinen, joka nukkui rintarepussa silloin kun esikoinen sammahti vaunuihin, tilanne ei aiheuttanut sen suurempia muutoksia matkakuvioihin. Päivän ohjelma alkoi kyllä muovautua enemmän lapsiperhekohteisiin, kuten Junibackenille.

Tällä matkalla aloimme oppia, että säännölliset ruoka-ajat pitävät lapsiperheen tiellä ja että levännyt lapsi on mukavampaa matkaseuraa. (Jotkut oppivat tämän jo esikoisen syntyessä.) Koska kaikki muistanevat katkeran tilitykseni siitä, ettei esikoinen nukkunut päiväunia lainkaan vuonna 2011, eivät päiväunet olleet itsestäänselvyys. Pitkä päivä uuvutti kyllä esikoisen toisinaan vaunuihin unille.

Mutta nyt, lapsuuden kultaisena kesänä 2012, järjestimme matkan päiväohjelman lasten ehdoilla  - jotta vanhemmat jaksaisivat. Päivään sisältyi yksi kohde, jonne lähdettiin heti aamiaisen jälkeen. Lounas nautittiin puolenpäivän tietämillä, jonka jälkeen palattiin asunnolle. Lapset pidettiin hereillä matkan ajan, jotta metromatkan unet eivät jäisi ainoiksi uniksi. Nukuimme koko perhe parin tunnin päiväunet, ja iltapäivän vietimme leikkipuistoissa (matka tulee näin myös edullisemmaksi, sääst. huom.). Päivällinen nautittiin asunnolla tai ravintolassa.

No okei, iltapala jäi joskus välistä kun illallisen kanssa venahti, tai se nautittiin terveellisesti tyyliin suklaavanukas, croissant ja pillimehu (menumme laivalla) ja nukahtaminen venyi helposti yli kymmeneen, mutta ison osan päivästä toimimme ihan kuin oikea(oppinen) lapsiperhe.

Seuraus tästä kaikesta: emme nähneet korkeakulttuuria, emmekä juuri liikkuneet Söderin ja Djurgårdenin ulkopuolella, mutta meillä oli aika leppoisaa. Hyvä lomasaavutus, sanoisin.

Koska olin ymmärtänyt matkan luonteen jo etukäteen, otin matkalukemiseksi ohuimman kirjan mitä löysin.

Pääsin kuvan osoittamalle sivulle.

Sama kuva kertoo myös miten lähelle baaria matkalla pääsin. Suuresti odotettu ulkoilu ystäväni kanssa kariutui flunssaani, ja samana päivänä jouduin katkerana jättämään väliin myös Gröna Lundin. (Maatessani flunssassa kämpillä en siis lukenut kirjaani vaan AnneVeen ja Norsiksen blogit blogeja, ja muita uusia hienoja tuttavuuksia, kuten Ite puinta.)

Harvasta baarista saa kyllä Aino-tossuja lainaan, eli siitä pisteet tälle lägetille.

Ja kun nyt tälle haaveet vs. todellisuus -linjalle lähdettiin, niin muistatteko sen valokuvan matkalaukusta, jota esittelin mieheni joutuvan kantamaan?

No, taksia tilatessamme jouduimme korostamaan, että tarvitsemme "en stor bil" ja että meillä on "mycke bagaasch". Koska olihan sen laukun lisäksi myös vaunut - ja matkasänky, ja käsilaukku ja hoitolaukku ja miehen päiväreppu ja rinkka, johon pakkasin vain lasten kumisaappaat ja miehen juoksulenkkarit, mutta joka oli kuitenkin mystisesti täynnä tavaraa, mutta jonka kyllä itse kannoin.

"Kyllä mä tuonne vielä mahdun."

PS: Ai niin: kuopus puhuu lauseita! "Anna tutti" ja "Auta mimi [so. mehu]." Jälleen yksi argumentti sen puolesta, ettei sen pitäisi enää syödä tuttia.

Su casa es mi casa

2009. Moderna Museet. Eli yhden lapsen kanssa vaivauduimme vielä taidemuseoon. (Voi niitä aikoja.)

2010. Mies juoksi maratonin. (Esikoinen käyttää yhä housuja. Voi niitä aikoja!)

2011. Kuvista käy ilmi työnjakomme. Mies hoitaa lapset ja minä valokuvaan.

2012. Alhaalla ilves. Huomaa lippis vuosien 2010 ja 2011 kuvissa. Hyvä lippis.

Olemme lomailleet Tukholmassa neljänä peräkkäisenä kesänä. Kolme viimeisintä kertaa meidät on majoittanut hyvä ystäväni, joka työskentelee tutkijana Tukholman yliopistossa.

Kotimajoitus on pidemmillä matkoilla perheen kanssa usein se helpoin valinta - iltapuurot saa keiteltyä, pyykit pestyä ja lasten nukahdettua vanhemmatkin voivat tehdä jotain muuta kuin maata ahtaassa hotellihuoneessa televisiota katsellen. Harvan luo tätä sirkusta kuitenkaan kehtaa viedä, mutta tämä ystäväni on sellainen harvinaisuus. Jo kolmesti olemme saaneet vallata hänen yksiönsä/kaksionsa, sänkynsä ja elämänsä tavaroinemme, vahinkoinemme ja aikatauluinemme. Ja hän(kin) näyttää jopa viihtyvän - siitä huolimatta että kello kahdentoista herätykset* vaihtuvat kello seitsemän sellaisiksi, ja univajetta kompensoidaan joukkuepäiväunilla pienen aamuturismin jälkeen. Ihana ihminen.

Ja ihana kaupunki. (Palaan yksityiskohtaisempien matkakertomusten kanssa myöhemmin.)

Ensi kesänä hänen pestinsä Tukholmassa päättyy. Kutsuimme itsemme jo viimeistä kertaa luoksensa kylään alkukesästä, ja samalla totesimme, että olemme harjaantuneet tässä konseptissa jo sen verran, että hyvin voimme jatkossa vierailla hänen luonaan esimerkiksi Lontoossa tai Espanjassa. Että työnhakua voi suunnata huoletta kauemmas ulkomaille.

* Miettikää! Mä en kateuttani pysty.

Miesten ja naisten työt

Neljä henkeä, seitsemän päivää, yksi matkalaukku (ja kyseenalaiset säät).

Mies sanoo, että helppohan se on pakata, kun ei itse tarvitse kantaa. [Pakata liikaa, hän tarkoittaa.]

Minä sanon, että helppohan se on kantaa, kun ei itse tarvitse pakata. [Eli hoida sinä voimailu, kun olet voimakas, niin minä hoidan suunnittelun, kun olen, no, parempi. Tarkoitan.]

Aikamme suuren ajattelijan Tytön sanoin: "Kyllä se on kuulkaa ihmiset niin että miehille kuuluu miesten hommat (työnteko), ja naisille naisten hommat (vierestä katsominen ja ohjeistus. Ja ajattelu)." [Ja ajattelua vaativat työt kuten pakkaaminen.]

Perhelomalle!

Parasta bloggaamisessa

Ei enää epäonnistuneita lapsikuvia. Vain onnistuneita blogikuvia.

***

Ja pahinta bloggaamisessa: mun lukijat on vähentyneet huikeasta kahdestakymmenestäkuudesta vaatimattomaan kahteenkymmeneenneljään! (Ja ne todellisetkin lukijamäärät on tippuneet - mutta syytän lomakautta, en blogini tasoa.)

Hämmentävintä tässä on se, että olen yrittämällä yrittänyt erota joittenkin blogien lukijakunnasta, mutta en ole onnistunut. Miksi muut saa mutta minä en?!

Äidiltä tyttärelle

Kesäisin on kepeämmät uutisaiheet.

Kuten festarit. Joskin henkilökohtaisella kiinnostavuustasolla nousee huippuluokkaan, että olen ollut festareilla ja vieläpä nähnyt siellä uudelleen 1900-luvun parhaan bändin. Uudelleen pitää ehdottomasti mainita, koska se pieni ilo tässä keski-ikäisyydessä on, että voi sanoa nähneensä myös Pulpin ensimmäisen Suomen keikan vuonna 1996. 

Molemmat keikat olivat täyttä rautaa.

Uutta tämän vuoden Ruisrockissa oli se, että vein myös esikoisen haistelemaan festaritunnelmaa. (Sunnuntaina alkuiltapäivästä se ei ihan kauhean pahasti haissut.) Annoin itselleni koko pussillisen superäitipisteitä siitä, että poljin esikoisen kaatosateessa katsomaan Frontside Ollieta! (No okei, vielä superimpi mutsi olisi ostanut ihan liputkin, kun taas meidän tyttö joutui tyytymään aidan takaa fiilistelyyn. Yritin diilata lasta parin kaverin mukaan festarialueelle, mutta nämä eivät ihan ehtineet varhaiseen kello kahden ajankohtaan.)

Vaikka ei se lapsi olisi tuonne tajunnut itse pyytää ja aina toppuutellaan, ettei lapsille mitään ihmeellisiä elämyksiä tarvitse tarjota (tätä perustelua käytin, kun valitsimme jättää väliin Astrid Lindgren Världin 100 euron lippuineen tämän kesän Ruotsin-matkalla) niin ajattelen, että onpahan hänellä faktaa, jolla lesoilla vuoden 2028 kesäfestareilla.

Kuten minä.

Muistan aina mainita, että olin Ruisrockissa vuonna 1991 kun Nirvana esiintyi siellä. (Tosin toisena päivänä katsomassa Bryan Adamsia.) Saa nähdä käyvätkö meidän teinarit keskenään festareilla 14-vuotiaana, mutta niin kauan kun huolivat lähden mielellään kaveriksi.

(Täytyy vain toivoa, että alkavat pitää paremmasta musiikista.)

Ja kyllä: toisina päivinä on hyvä myös päästä festareille myös ilman lasta.

Tärkeimmät ensin

Ai mitä tein tänään? No pesin hiekkalaatikon ympäröiviä koristekiviä. Ai tuliko maailma valmiiksi? No ei edes siitä hiekkalaatikon ympäriltä. Ai onko mulla kiire? No ei kovin.

Toista viikkoa lomalla. Ensimmäinen viikko meni vähän tasapainoillessa, että kumpi herää ja mihin aikaan ja MINKÄ JUMALAN TÄHDEN ja miten tässä nyt ihminen lomailla saa kun koko ajan saa olla heräämässä ja nukuttamassa ja ruokaa laittamassa. (Äitiyslomalaiset aina muistavat korostaa, että eihän se nyt mitään lomaa ole. Mutta onko siten työssäkäyvilläkään vanhemmilla lomaa?)

No, nyt on lomalaisuus alkanut hioutua uomiinsa vuoroaamujen ja ennen kaikkea kesäisten kelien myötä.

Kaivoin myös esiin taannoisen loman tehtävälistani. Lupasin

- öljytä terassipöydän (Check. Mies tarttui toimeen tänään, kaksi tuntia ennen kahvivieraita. Joimme siis kahvit terassin reunalla istuen. Enkä edes nipottanut.)
- juoda siinä aamukahvini (Noloa tunnustaa etten ole.)
- laittaa hääkuvan seinälle (Tämä ei nolota.)
- ostaa sen kerrossängyn (Check. Lupasivat kuuden viikon toimitusajan, jonka tinkasin kuukauteen.)
- käydä läpi lastenvaatteet vanhempieni vintillä (Heh heh.)
- käydä Tukholmassa baarissa (Tulossa.)
- nähdä Pulpin Ruisrockissa (Tulossa lähempänä.)
- käydä lenkillä/jumpassa - ehkä jopa kerran molempia (Check? Sen kerran olen tosiaan jumpannut eli saako tämän nyt unohtaa?)

Mutta aika tylsän listan olin laatinut. Noiden sijaan olen

- uittanut itseäni ja lapsia maauimalassa
- herännyt kuudelta
- mennyt nukkumaan viideltä
- juonut skumppaa terassilla lasten kuunnellessa härskejä "keskiaikaisia" lauluja ("Se sanoi kirosanan!")
- syönyt jäätelöä (ja toisinaan myös ruokaa)
- käynyt Apteekkimuseossa (Ette usko jos kerron, että lapset eivät kiinnostuneet 1700-luvun käsinmaalatuista kangastapeteista. Ne oli hienot.)
- käynyt entisessä kantapaikassani näkemässä nuorisolaisia (ks. kohta mennyt nukkumaan viideltä) ja kuullut olevani "kypsää lihaa"
- pohtinut keski-ikäisen perheenäidin elämän syvintä olemusta (ks. edellinen)
- todennut itseni sitten kuitenkin aika tyytyväiseksi siihen
- katsonut jalkapalloa
- pelannut jalkapalloa
- lukenut Hesaria aurinkotuolissa neljän minuutin ajan
- niin ja tietenkin pessyt koristekiviä

Ja loma on siis vasta alussaan. Pidetään tämä.

Mää itte

Eli kuinka mökkeilystä saatiin projekti.

Heti alkuun auliisti myönnän, että oli kyllä aikakin tarttua toimeen. Kesäpaikkanamme toimii vuodelta 1966 peräisin oleva, välillä kymmenisen vuotta pääosin tyhjänä ollut lautamökki - alkuperäiskunnossa. Tontin metsittyminen on ainoa mihin toistaiseksi olemme tarttuneet, tontilta on kaadettu kymmenkunta puuta ja viime kesänä kannot (osa niistä) revittiin jyrsijällä. Mutta mökki ei lämpeä kunnolla, saunan viemäri on romahtanut, terassi lahoaa jalkoihin ja tontti on täynnä isoisäni sinne kaupungista raahaamaa romua. Siis kirjaimellisesti romua - suunnitteli kai jotain laiturin painoa metallijätteestä. Niin, laiturikin tietysti puuttuu ja ranta on kasvanut umpeen.

Työtä siis riittää. Nyt kun mies on saanut omin käsin kotimme terassin vaateriin, hän keksi tavan viihtyä mökillä. Suunnitelmana on

1. Korjata terassi.

2. Tehdä rantaan patio (ja kulku sinne).
3. Tehdä laituri ja laittaa ranta kuntoon.

4. Rakentaa saunamökki (siihen kulun varrelle).

5. Remontoida mökin sisätilat uuteen uskoon. Yhdistää olohuone ja keittiö ja tehdä saunasta makuuhuone

Olemme (toistaiseksi) olleet yhteisessä ymmärryksessä siitä, että emme koskaan ala remontoida tai rakentaa omaa kotia. Mutta ehkä tällaiseksi vapaa-ajan projektiksi tämä on sopiva. Silti suhtaudun suureen mökkisuunnitelmaan - ainakin kohdasta kolme eteenpäin - hieman ristiriitaisin tuntein. Lopputuloksen suhteen en ole epäileväinen, mutta mietin josko Huvila ja Huussi voisi tehdä remontin puolestamme ja tuoda kukkaset tullessaan.

Raportoin työn edistymisestä. Sikäli kun blogi jatkuu ensi vuosikymmenelle.

Kuistin suunnitelmapiirustukset tuloillaan.

Lattia kaipasi pientä pintamaalausta.

Otsalaudan alta paljastui, ettei katto ole mätä. Siitä plussaa.

Tästä se sitten lähti.

Minä haravoin. Työkalut tekijää myöden.

Vielä yksi projekti miehelle.

Myös mööbelit on alkuperäiskunnossa.

Juhannuksesta lomaan

Vaikka ensimmäinen lomapäivä ei lapsen sairastuttua mennytkään ihan suunnitelmien mukaan, niin mikään ei estä juhlistamasta lomaa kuvakokoelmalla, joka kuvastaa perhe-elämämme suomenruotsalaista idyllisyyssastetta.

Toivottavasti myös sinulla on lomaa, ja saat juhlistaa sitä syömällä viipaloituja ja kevyesti sokeroituja kotimaisia mansikoita!

Lomasuunnitelmat uusiksi

Ennen.

Jälkeen.

Siinä välissä.

Lupasin kesälomalla ottaa tärkeimpänä tavoitteekseni ruohon kasvun seuraamisen. Tämä tuli kuitenkin suoritettua jo ennen lomaa, yhdessä illassa (hippiäkin hipimmän puutaloidyllimme mukaisesti), joten mitäs nyt sitten lomalla eteen?

Mies kantaa onneksi kortensa kekoon lomasuunnitelmien osalta: mökille tulee terassi, josta ei mene jalka läpi. Lisäksi hänen väitöskirjansa jätetään sisään elokuun alussa. Minun kalenterini mukaan se siis viimeistellään heinäkuussa, joka aiemman tietoni mukaan oli kesälomaa. (Mutta olen luvannut olla kiukuttelematta, kunhan tiedän työpäivien määrän ja sijainnin edes jollain tapaa etukäteen.)

Mutta lomalla ollaan, eli suunnittelematta paras. Sataakin. Esikoinen on kuumeessa. Mies hankkii puutavaraa edellämainittuun terassiin.

Älkää toki käsittäkö väärin, en valita. Ehdimme esikoisen kanssa polkaista aamukahville kaupungille ennen kipeyden tajuamista. Molemmat lapset nukkuvat. Sataa. Ja mies on rautakaupassa.

Rauhallista lomaa minulle.

Ei näin

Mitä haluaa kertoa meille Helsingin Sanomat tällä kuvituksellaan? Naiskauppa ja pakkoprostituutio on tyylikästä erotiikkaa - siistiä sisätyötä, jonka lopputulemana nainen sujauttaa eurot viettelevien pitsisukkiensa sisään? Siinä missä juttu on asiallinen, tuottaa sen kuvitus kuvottavia ja valheellisia mielikuvia.

Minusta kuva liittyy kovin huonosti tilanteeseen, että Suomessa voi 16-vuotias romanialaistyttö joutua pakotettuna päivystämään Aleksis Kiven kadulla ja pokaamaan autoissa puolenkymmentä asiakasta päivässä. Enkä edes halua kysyä miten kielitaidottomalle, täysin tilanteesta pihalla olevalle 16-vuotiaalle ihmiskaupan uhrille löytyy päivässä puolenkymmentä halukasta asiakasta - siihen ajatusmaailmaan tuo kuva voisikin jo liittyä.

Hesarille tiedoksi: ihmiskaupassa ei ole mitään seksikästä.

Siellä lepää!

Taivas varjele, mitä sinne meni! Ihan omaa peliä pelasin, takki auki menin tilanteeseen. Tarkasti ohjasin, vein suoraan keskelle, ja juuri ennen kuin pilli soi latasin ihan täysillä - suoraan keskelle tiedekunnan hallintosihteerin pöytää. Aivan käsittämätön nousu ja huikea venyminen kalkkiviivan yli kankeasta alkukaudesta huolimatta. Kyllä nyt kelpaa tuulettaa! Ihanaa, kuulkaa, ihanaa!

Väitöskirja on siis esitarkastuksessa.

Viimeinen viikonloppu meni vähän jännäksi. Sunnuntai-iltana olin töissä puoli kahteen, ja eikö juuri sinä yönä nuorimmainen herätä kello viisi. Tajuan että se on tänään! Tiesin, etten nukahtaisi uudelleen kuitenkaan, joten join kahvit ja lähdin töihin. Mies naureskeli jälkeenpäin, että koska olen viimeksi mennyt töihin ennen seitsemää. (No en koskaan tietenkään.) Mutta saatiin sitten tähän arkkitylsään "väitöskirja virka-ajalla" -kertomukseeni pieni adrenaalinia nostattava sankaritarina puolestatoista vuorokaudesta, jonka aikana poistuin työhuoneesta vain viiden tunnin ajaksi, nukkuakseni kolme. Eilen iltapäivällä printtasin työn sellaisissa tiloissa, että pohdin vakavissani osasinko laittaa kaikki oikeat sivut mappeihin.

Mutta siinä se nyt sitten on. Seitsemän vuoden työ. Äitiyslomat poislukien (jos ei halua dramatisoida) viiden (mutta miksipä ei haluaisi). Aika paljon meni sademetsää kun tuon kolmena kappaleena  tulosti. Ja virheprintit päälle.

Tänään olen palaillut arkeen - yrittänyt orientoitua alkavaan lomaan, vastaillut viime viikon sähköposteihin ja etsinyt pöytäni kauniin laminaattipinnan taas esiin. Hakenut lapset ajoissa ja kyläillyt kaverin luona.

Ihan vielä en tunnu tajuavan mitä tämä kaikki tarkoittaa. Sen kuitenkin tiedän, että neljän vuoden tutkijakoulustani on (seitsemän vuoden jälkeen) vielä kolme viikkoa jäljellä eli pääsen ihan palkallisille lomille, hih. Tosin jos systeemi tuntisi lomapäiviä, olisin jo nyt tehnyt loppuvääntöni kesälomalla. Onneksi ei tutkijoiden päitä sekoiteta moisilla hassutuksilla. Koskaan (paitsi viime viikonloppuna) en ole työtuntejani enkä lomapäiviäni laskenut, mutta 1600 tuntia töitä teen vuodessa. Tasan. Kuten kaikki muutkin tutkijat. Katsokaa vaikka työnseurantajärjestelmästä.

Vaikka eihän tämä ohi ole. Muut odottamaan jääneet työt vaativat huomionsa elokuussa ja lokakuussa kuuluu esitarkastajien tuomio. Sitten (oletettavasti) vasta väännetäänkin.

Ensin kuitenkin se loma. (Hih uudelleen.)