sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Mitä tänään syötäisiin?

En tiedä montako kertaa elämässäni olen joutunut perustelemaan kasvissyöntiäni. Monta. Hyvin harvoin olen kuitenkaan kertonut todellista syytä.

Lyhyesti vastaus kuuluisi, että kalanpäiden takia. Pidempi versio kuuluu seuraavasti.

Kesällä 2002 olin vapaaehtoistyössä Mosambikissa. En minkään virallisen organisaation kautta, vaan eräällä toisella reissulla tapaamani kanadalaisen tuttuni matkassa. Hän opiskeli lääketiedettä ja vietti kesän lääkärinä mosambikilaisen pikkukaupungin alkeellisessa sairaalassa; minä satuin osaamaan sekä portugalia että englantia ja oikeutin sillä oleskeluni sairaalan apuna toimivassa kanadalaisrahoitteisessa keskuksessa. Tuliaisina vein puoli rinkkaa kertakäyttöhansikkaita.

Olin matkustanut köyhissä maissa ennenkin, mutta nyt asemani oli toinen. Minä, kaksi kanadalaispoikaa, keskuksen johtaja sekä amerikkalainen Peace corpsin vapaaehtoinen paikallisessa koulussa olimme kylän ainoat mulungot. Kun kävelin kadulla, lauma lapsia seurasi perässäni. Olin äärimmäisen tietoinen toimistani peilatessani omia tottumuksiani paikalliseen todellisuuteen.

Vahvemmalla idealismilla varustetut kanadalaisystäväni olivat tietysti kasvissyöjiä jo valmiiksi. Toisin kuin meillä, Mosambikin maaseudulla lihavuus oli merkki hyvinvoinnista, ja nuorten lääkärinalkujen laihuus, saati kasvissyönti, oli paikallisin silmin absurdia. Meille tarjoiltiinkin, majoitusmaksua vastaan, joka päivä lihaa.

Ruokalistamme oli tulostettu aterointipaikkamme seinälle, ja sieltä sen huomasivat paikalliset nuoret, joiden kanssa tein HIV/AIDS-aiheista näytelmää koulussaan esitettäväksi. Lista oli heille puhdasta scifiä ja minua hävetti, että minulle se oli arkipäivää.

Pääsin mukaan myös keskuksen järjestämään koulutuspäivään kauempana maaseudulla. Lounaalla osallistujat, jotka olivat kävelleet tapaamiseen jopa tuntien matkan päästä, ottivat lautaselleen niin korkean kasan riisiä kuin mitä fysiikan lait soivat sillä pysyvän, ja sen kostukkeeksi kalakastiketta, jota keskus tarjosi. Niin, arvaatte, nyt pääsemme niihin kalanpäihin.

Minä sain lautaselleni kalanpäitä, kaksi tai ehkä kolmekin. Sain, koska olin arvovieras ja päät paikallisen mittapuun mukaan suurinta herkkua. Katsoin kalanpäitä lautasellani, katsoin ahnaasti syövää vierustoveriani, mutta en pystynyt. En pystynyt syömään niitä päitä, mutta en myöskään kehdannut näyttää nirsouttani ja tarjota kalanpäitä vierustoverilleni. Kävin heittämässä kalanpäät vaivihkaa puskiin, ja totesin, että ehkä minun ei tarvitse syödä lihaa lainkaan, jos minulla on varaa nirsoilla sen suhteen mistä moni vain haaveilee.

Enkä ole syönyt.

Tiedän, että maailman nälänhätä ei johdu siitä, että ruokaa tuotettaisiin liian vähän, ja tiedän, että  kasvissyöntini on korkeintaan symbolinen ele länsimaisen ruoantuhlauksen alttarilla. Kalan olen myös sittemmin palauttanut ruokavaliooni, koska riski kalanpäiden kohtaamisesta lautasellani on kaventunut ja koska olen uudelleenmääritellyt perusteluitani tehotuotantoon ja luonnonvaroihin tukeutuen. Lihasta kieltäytyminen on kuitenkin minulle tärkeä ele sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Tingin kulutukseni määrästä, jotta tuotannosta riittäisi useammalle - samalla säästäen luonnonvaroja ja eläimellisestä kärsimystä.

Eli siksi ei syödä tänäänkään lihaa.

Herkullista kasvisruokaa mosambikilaisittain: matapá riisin kera.
***

Tämähän oli tietenkin ainekirjoitushaasteen kolmas kierros, ja Tuulista-blogista voit seurata haasteen koontia sekä seuraavaa aiheen antajaa (joka päivittyy myös tuohon sivupalkkini logoon).

24 kommenttia:

  1. Ihan loogista. Lisäksi, erityisen suoraselkäistä. Nostan hattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitän. Välttelen tarinan kertomista sen pateettisten elementtien takia, mutta kerrankos sitä. Logiikasta voi tietysti etsiä aukkoja miettimällä mistä kaikesta muusta voisin kieltäytyä, mutta, kuten sanoin: se on ele, ja sellainen merkityksellinen.

      Poista
  2. Mielenkiintoinen ja hyvä tarina. Nyt tulee mieleen vain latteuksia pienistä puroista jne. mutta ei pidä vähätellä yhden ihmisen valintojen ja esimerkin merkitystä! Kiitos. Ja kiitos osallistumisesta haasteeseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei pidä vähätellä, mutta ei myöskään liioitella :) Esimerkkinä olen muuten toiminut ainakin miehelleni, joka lopetti lihan (ja kalan) syönnin tavattuamme. Toisaalta olen tuottanut maailmaan myös sekasyöviä lapsia. Mutta kenties heidänkin valintansa myöhemmin seuraavat esimerkkiämme - elleivät sitten kapinoi karppaajina :D

      Poista
  3. Mielenkiintoinen teksti ja hyvin perusteltu näkökulma. Well done!

    VastaaPoista
  4. Tätä oli kyllä mielenkiintoista lukea. Pieni kurkistus muistoihisi ja arvoihisi yhdellä kertaa :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Eivätkös ne käsi kädessä tapaa kulkea? :)

      Poista
  5. Kasvissyöjä ei syö kalaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ja fakta on tosiasia. Eli olen ihan samaa mieltä. Nyt kun tuon luin, olisin tosiaan loppukappaleesta yhden "on"-sanan voinut vaihtaa imperfektiin, mutta - kuten huomaat - termi, jota käytän nykyruokavaliostani on "lihasta kieltäytyminen".

      Poista
  6. Tää oli hieno. Ja hieno päätös, arvostan.

    VastaaPoista
  7. Tällainen kokemus ja perustelu on oikeasti jotenkin tosi tärkeä. Kasvisyöntiin liittyy usein turhaan sellaista tylsää hifistelyä ja oman kuoren kiilotusta. Harva on valitettavasti miettinyt taustalla vaikuttavat asiat näin konkreettisesti ja totuudellisesti. Silloin siis kun päätös on eettinen.

    Niin ja en siis missään nimessä tietenkään ole kasvissyöntiä vastaan. Olen vastaan asiaa asian vuoksi ilman syytä tai perustelua. Vaikkakin kasvissyönti myös silloin säästäisi niitä varoja - edes symbolisesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Perustelu on tärkeä mulle henkilökohtaisesti, motivoidakseni toimintaani, mutta jos vakaviksi ruvetaan, niin en oikein ymmärrä miksi kasvissyöntiä pitäisi kenellekään muulle perustella. Kaikki syyt kelpaavat ja vievät oikeaan suuntaan.

      Poista
    2. Kärjistin hieman harhaanjohtavasti. Tietenkään lähtökohtaisesti ei tarvitse perustella mitään valintaa, kaikki vievät tosiaan oikeaan suuntaan. Ruokavalioista tulee kuitenkin usein helposti keskustelua ja ne, jotka eivät sitten jonkun normin mukaan syö "normaalisti" joutuvat tapetille ja perustelemaan valintojaan. Valitettavasti ainakin minä olen näissä yhteyksissä törmännyt valintoihin, joissa valinta tehdään sen oman valinnan = olen parempi ihminen vuoksi eikä siksi, että asialla ja valinnalla olisi itselle joku merkitys.

      Poista
  8. Kiitos, että jaoit tämän tarinan. Tämä ainakin minun korvaani on vähän erilainen tarina siitä, miksi lihasta kieltäydytään, ja tosi mielenkiintoinen sellainen.

    Meinasin todeta, että onneksi en ole koskaan joutunut tuollaiseen tilanteeseen, mutta ehkäpä tuo tilanne olisi sen sijaan tarpeellinen melkein jokaiselle länsimaista hyvinvointia itsestäänselvyytenä pitävänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Ja täytyy kyllä sanoa, että tuo lyhytkin Afrikan-pesti oli todella monella tavalla avartava ja rikastuttava kokemus - kalanpäineen kaikkineen - vaikka sellaista kosmista maailmantuskaa ehkä saattoikin lisätä.

      Poista
  9. Olipas hieno kirjoitus. Aion pölliä perustelun "lihasta kieltäytyminen on kuitenkin minulle tärkeä ele sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta" välittömästi jokaiseen keskusteluun, jossa joku väittää, ettei minun pekonista kieltäytymiselläni ole merkitystä. On sillä, ainakin mulle.

    (mä olisin kyllä varmaan syönyt ne kalanpäät)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen ylpeä jos perusteluni kelpaa sinullekin :) Ja hatunnosto jos kalanpäät olisivat uponeet. Tosin syövät monet kai muikkujakin ja muita otuksia päineen kaikkineen. Kuten sanottu - minusta löytyy nirsoilijaa. Kasviksista sentään hyljeksin vain ja ainoastaan selleriä.

      Poista
  10. Mun mielestä yksi parhaimpia perusteluita kasvissyönnille ikinä. Oma tarina on kanssa aika pateettinen kun 11-vuotiaana vietin kesän kaukaisten sukulaisten karjatilalla hoitaen pässejä, lehmiä ja vasikoita (Mortti ja Vertti - nomen est omen, Mortti tarkoittaa italiaksi kuolemaa) ja syksyn tullen ne meni teuraaksi. Tämä yhdistettynä pitkiä ja tuskaisia teurasmatkoja käsittelleeseen dokkariin sinetöivät valinnan. Voisin kyllä paasata perusteluista ja syistä vaikka koko päivän, vaikka nyt olen oppinut vähän löysäämään - yritän pitää itseni ruodussa. Mutta hyvä kirjoitus, hyvä tarina, ja kertomisen arvoinen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voin kuvitella, että tuollaisessa herkässä iässä eläinten kärsimyksen näkökulma on kolahtanut, ja hatunnosto sulle pitkästä urasta lihattomana! Täytyy myöntää, että itse olen hieman huolissani kasvavien lasten (jota 11-vuotiaskin vielä on) ravinnonsaannista kasvissyöjänä - ainakaan meidän lapsille ei pavut tipu oikein riittävään malliin... Esikoisemme oli aluksi kasvis-kala-ruokavaliolla, mutta homma levisi sitten päivähoidon myötä. Se on kuitenkin ihan oma tarinansa ;) Mutta kenties vähän myöhemmin aika on kypsä sille!

      Poista
  11. Hieno ja kiinnostava tarina, kiitos kun jaoit! Itse vietän aikaa vielä sekasyöjänä, mutta yrittäen koko ajan vähentää lihan määrää.

    ps. minäkään en syö selleriä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kohtuullisuus on musta erinomainen tavoite - jos kaikki söisivät lihaa vain kohtuudella, ei tarvittaisi nykyisenkaltaisia tehotuotantosysteemejä. Itse olen kuitenkin kokenut, että kategorinen kieltäytyminen on helpompaa kuin jatkuva linjanveto, johon joutuu jos syö muuallakin kuin kotonaan...

      Ja selleri on kyllä ihan kamalaa, yyh!

      Poista
  12. Kiitos tästä kirjoituksesta! :)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...