- No?
- Et niinku voinks mä ottaa purkan?
- Äiti? ...Äiti? ...Äiti?
- No?
- Et niinku mikä päivä huomenna on?
Näin alkaa dialogi meillä ehkä kolmesataa kertaa päivässä. Esikoinen ei voi puhutella minua suoraan. Ei vaikka katsoisin häntä silmiin. Vaikka hän ilmiselvästi tietäisi minun kuulevan. Hänen pitää sanoa "Äiti?" ja minun pitää vastata "No?" ennen kuin päästään asiaan. Tai asiaan ja asiaan - seuraavakin repliikki alkaa sanoilla "Et niinku..." (Ja jos vaikka mies sanoo minun kanssani yhtä aikaa "No?", esikoinen toistaa äiti-pyyntönsä niin monta kertaa kunnes minä vastaan yksin ja selkeällä äänellä "No?")
Puolet keskusteluistamme on turhia täytesanoja. Mutta ohi ei pidä lapsen asia menemän, se varmistetaan.
Toinen kiinnostava puhetapa löytyy lapsen leikeistä bestiksensä kanssa:
- Jooko, et tää menis nyt talliin.
- Jooko, et se sanois et tuu sääkin.
- Joo. Tuu sääkin. Jooko, et se sit tulis.
- Joo.
- Jooko, et tän nimi olis Multanen.
- Jooko, et tänki nimi olis Multanen.
- Jooko, et ei.
Minä sen sijaan muistan, että minun lapsuudessani leikit neuvoteltiin toisin:
- Nyt tää pistäis tän mekon.
- Joo, ja sit nää menis tänne juhliin.
- Ja sit nää menis tanssimaan.
Jos haluaisi sukupuolityypittää, voisi pohtia miksi tyttöjen roolileikeissä neuvottelu on niin keskeisellä sijalla, kun taas poikien vastaavissa leikeissä käydään niin sanotusti suoraan asiaan. Ninjat eivät neuvottele.
Mistä nämä puhetavat tulevat? Ja, ennen kaikkea, millaisiin rooleihin ne lapsia ohjaavat?
 |
| Jooko et sit tää makais tässä ihan muina roolimalleina? |
Onko se huono juttu, että hioo neuvottelutaitojaan pienestä pitäen? Onko ajatuksena se, että neuvotteleva osapuoli on alistuva ja "suoraan asiaan meneminen" pelkästään hyve?
VastaaPoistaNiin, onko näin? Minä en mielestäni arvottanut näitä eri leikkitapoja, hämmästelin vain niiden eroavaisuutta. Ja pohdin, että voiko siitä vetää jotain analogioita erilaisiin toimintakulttuureihin aikuisina.
Poista(Minä kun en usko kromosomien tuottavan eroja tällaisissa asioissa, vaan että mallit otetaan ympäristöstä.)
Illan paras kuvateksti!
VastaaPoistaTuollainen jooko-leikki kuulostaa kyllä ihan tosi vaivalloiselta tavalta leikkiä! :) "Jooko, et ei." Hih! Tosin ei se minunkin lapsuudessani leikkimä "nyt tää tekis näin ja tää tekis näin" nyt ihan larppausta ollut.
Mut oletko muuten seurannut esikoisesi ikäisten poikien leikkiä joskus? Minä en ainakaan tiedä miten poijat kommunikoi keskenään. Ja entäs jos leikkijät on tyttö ja poika? Tai luuletko, että teidän poika tulee sit leikkimään eri tavalla leikkiessään tyttöjen kaa? Jos oletetaan, että puhutte hänelle samalla tavalla kuin siskoilleen. (Mikä on epätodennäköistä, koska luultavasti siskotkaan ei saa tismalleen samanlaista kohtelua.) Kummityttöni (12-v) paras kaveri on aina ollut poika. Ois hauskaa seurata heidän keskusteluaan. Minä luulen, että aikuisten kommunikointi tyttöjen kaa on parempaa kuin pojille juuri neuvottelevuudessaan ja keskustelevuudessaan. Pojille ainakin jonkun tutkimuksen mukaan puhutaan enemmän sähkekielellä ja töksäytellen (ja tyttöjä taas varoitellaan ja hillitään, mut se on toinen juttu).
Mistä ihmeestä se johtuu et meilläkin on esikoisella aina nimenomaan äidille asiaa. Usein jos en heti vastaa "no", lapsi lisää vähän paimentavalla äänellä, että "äiti, oo vähän aikaa hiljaa". :)
Ei ihan kappalejaot nyt mulla skulaa ja pari lausettakin unohtui matkalla päästä näppikselle, mut ehkä tohtorisrouva tajuaa?
PoistaMyönnetään, että kovin paljoa en ole läheltä seurannut poikien leikkiä keskenään - enemmän meidän esikoisen leikkiä poikien kanssa. Ja se on usein hyvin erilaista kuin mitä tämän leikki tyttöjen kanssa. Lähipiirissä on pari vanhempaa poikaa, joiden kanssa leikki on usein sitä ninjaa - mistä esikko ei aina niin innostu (joskus kyllä). Kerran vanhempien avustuksella neuvoteltiin, että esikoinen on prinsessa Leia ja poika oli sitten joku taistelija: tyttö patsasteli kukkanen kädessään ja poika heilui miekkoineen...
PoistaJa enpä uskalla arvailla mitä meidän pojasta tulee. Jääkiekkoilijaksi rupeaa kuitenkin jos kuvittelen jotain empaattista runopoikaa kasvattavani :D
Mäkin repesin tuolle kuvatekstille. :D
VastaaPoistaJa huh, onkohan sittenkään hyvä, että lapsi on nyt mitä ilmeisimmin oppimassa puhumaan. Tosin on sillä jo nytkin kovasti asiaa, mutta sisältö vain tuppaa jäämään hämäräksi. Eli puhekyky täytynee laskea positiiviseksi ominaisuudeksi, vaikka se sitten tietäisikin loputonta kyselytulvaa.
Pitkällä tähtäimellä puhumisen voi kyllä laskea positiiviseksi ;) Ja sellainen omakielinen kaksvee on kyllä ihan parasta juttuseuraa. Muistaisi vain kirjoittaa niitä ylös, koska äkkiä ne hupaisat läpät unohtuu...
PoistaTosi mielenkiintoista. Mun sukupuolivertailulabra on kielen suhteen vielä vähän puutteellinen nuoremman taitojen vuoksi, mutta eroja kyllä löytyy jo nyt. Taidoiltaan vielä aloittelija poika menee suoraan asiaan, ei mitään täytesanoja osaa. Tyttö sen sijaan kysyy ja neuvottelee kaikessa. Meillä ei esiinny tuota jooko-tyyppistä trendiä, mutta moni asia hoidetaan neuvottelulla ja kysymällä asioista, joista ei tarvitsisi edes kysyä.
VastaaPoistaNeidin tapa on varmasti ihan itseaiheutettu. Meidän periaate on ollut aina käydä asiat läpi neuvottelemalla ja selittämällä eiä esim. määräämällä ( yritetty kyllä on..). Jotenkin tämä tuntuu siis selkeästi opitulta. Mutta odotan innolla, toistaakompikku-ukkeli samaa kaavaa vai jatkaako määräyslinjaa taitojen karttuessa.
Tuo kuva ja kuvateksti - niin helmi!
Mä pohdin, että tuleeko tuo neuvotellen leikki vanhempien puhetavoista vai onko se ikäänkuin itsenäinen konsepti - jos huomioi, että me ollaan leikitty ihan samalla tavalla 30 vuotta sitten?
PoistaEttä leikkikaveritko ne leikit opettaa - vai olenko minä huomaamattani opettanut tämän tavan leikkiä tytölle? Sekin on mielenkiintoinen kysymys.
Ehkä se liittyy siihen ikään? Opetellaan jo pikku hiljaa ottamaan toinenkin mielipide huomioon (vaikka ei huvittaiskaan). Ainakaan meidän 3-vuotias tyttö ei vielä toistaiseksi oo neuvotellut yhtään. Nauraa vaan, että"no, en kyllä voi", jos sen kaa yrittää muka neuvotella.
PoistaParas kuvateksti jos ei ikinä niin aikoihin. :D
VastaaPoistaMä bestikseni kanssa tietoisesti kapinoin tota konditionaalia vastaan pienenä, meidän leikeissä puhuttiin aina "ihan oikeasti" ja me pakotettiin myös mahdolliset kanssaleikkijät siihen. Tätähän on tutkittu, oliko se niin, että se konditionaali kertoo leikkijöille myös siitä, että kyse on leikistä? Meistä se siis kuulosti tyhmältä - tää oli varmaan kotoa opittu mielipide. ;)
Aika jännä että olet itse osannut kapinoida jargonia vastaan. Tosin aika vanhaksi sitä on varmaan jatkettu kun mäkin sen niin selvästi muistan... Toi on varmasti totta, että erotetaan "leikkipuhe" oikeasta puheesta. Ja sen varjolla voi muuten sanoa myös "leikillään" kaikkia ilkeyksiä toisesta... Tyyliin "Jooko et tää siis sanois et hyi ku se on ruma."
PoistaMielenkiintoista olisi tietää onko tää sukuopuolijuttu vai liittyykö arvaukseni vain mun rajalliseen havaintopiiriin...
Meillä käydään 3 vee tenavan kanssa tuota samaa "Äiti?No?" - keskustelun aloitusta ja jos et heti ehdi kotitöiden, muun keskustelun tms. vuoksi sanomaan omaa vaativaa kahdenkirjaimen mittaista vuorosanaasi, niin Äiti? Äiti? Äiti? toistetaan vaikka miljoona kertaa. Jotenkin koomisia on tilanteen, missä istun tenavan kanssa kasvotusten pöydän ääressä ja hän aloittaa keskustelun tuolla niiiin tutullä äiti? - kysymyksellä. En sano mitään, vaan katson häntä suoraan silmiin kysyvä ilme kasvoillani viestien näin, että olen hänet huomannut ja valmis kuuntelemaan mitä hänellä on sanottavaa. Ja kuten arvata saattaa, niin tenava ei suinkaan kerro asiaansa, vaan tapittaa vain silmiin ja kysyy uudelleen: Äiti? Juttu lähtee luistamaan vasta, kun tuo maaginen No?-sana on sanottu. :)
VastaaPoistaSe on tosi outoa! :) Tosin mietin onko myös jollain tasolla itse aiheutettua - olenko kuitenkin toisinaan myös niin uppoutunut ajatuksiini/touhuihini, että en kuuntele vaikka näytän kuuntelevani? Mutta jännä että sekin on laajemmin jaettu tapa...
PoistaMulla ei muuten ole mitään omakohtaisia muistikuvia tollasesta "sit tää ois keijukaisprinsessa" leikkidialogista. Mut uskon jos väitetään, että kaikki on leikkinyt niin. :D
VastaaPoistaMua välillä niin risoo tää mun arkipäivien keskustelukumppanin dialogi: "äiti, mikä toi on?" -"sähkölinja" -"ai mikä?" -"sähkölinja" -"mitä?" -"sähkölinja" -"mitä?" -"sähkölinja" -"mitä?" -"sähkölinja" -"mitä?" jne. Siis mikä juttu tää oikein on???
Heh: tuokin dialogi on tuttua :D Joskus kyse voi olla, ettei lapsi ymmärrä vastausta "sähkölinja" ja toisto pysähtyy kun avaa termin tarkemmin. Joskus se on nähdäkseni vain puhdasta jankutusta, jonka funktiota en voi tajuta... (Samaa ilmiötä on, että jostain kirjasta pitää kysyä joka kerta samassa kohtaa sama kysymys. Esim. Tatu ja Patu -kirjan alussa "Kumpi on Tatu? Kumpi on Patu?" Nähdäkseni esikoisella on usein parempi muisti kuin minulla, joten ehkä se vain testaa, että pysyykö vastaus samana?)
PoistaMut hei, kumpi niistä on kumpi?? Mä en ole edelleenkään ihan kärryillä siitä kuviosta. :D Kehitin kerran muistisäännönkin, mutta en muista enää sitäkään. Kummalla ne lasit on?
PoistaNo joo, meillä tuo lienee enemmän sitä jankutusosastoa. Kun välillä sen saa loppumaan siihen, että kysyy itse "mitä äiti just sanoi". Sitten lapsi toistaa vastauksen ja lopettaa kyselyn. Ei tosin toimi aina. Mut kyllä rasittaa välillä tosi lujaa.
Tatulla on lasit. :) Vähän sama juttu kuin varis-harakka. LUULIS että harakka on harmaa ja varis valkoinen, mut onkin toisin päin. Ja tokihan sitä luulis että Patulla on pokat ja Tatulla ei (siis daa, totta kai luulis), mut sekin on toisin päin.
PoistaMuistan niin tuon no? -vastauksen myös omalta kohdaltani lapsuudestani! Minulle ei käynyt mikään muu vastaus kun kysyin äiti?, jos äitini vastasi esim. mitä?, en vain kyennyt sanomaan asiaani vaan vaadin, että "äiti ei kun sano no!" Kummallista :)
VastaaPoistaHeh, aika pedanttia. Mä luulen, että meillä sentään kelpaa vastaus "Mitä?" tai "Kerro". Mutta vastata pitää!
Poistajoo eikä toi äiti? äiti? äiti? vaihe sit taida ollakkaan mikään vaihe. kuus vuotta jo odottanut että se loppuu, asiasta on keskusteltu, yhdessä pohdittu mutta huh. jännä miten se alkaa ihan raivostuttamaan välillä. ja vastaus äitiin pitää olla, pelkkä silmiin katsominen ei riitä. tämä siis kertaa kaksi. molemmilla lapsilla sama tapa. tyttöjä ovat.
VastaaPoista