Mutta jos Mikko Mallikkaan isää katsoo... Niin, minäkin täytän tänä vuonna 36. Ehkä se on sitten rajapyykki.
Keski-ikäinen olin kyllä jo teininä: 14-vuotiaana harrastin sukututkimusta ja vietin pitkät kesäiset päivät maakunta-arkistossa mikrofilmejä tutkien muiden eläkeläisten kanssa. Minulla oli myös puutarhapalsta, jonka menestys oli samaa luokkaa kuin nykyäänkin. Intoilin Palmyran rauniokaupungista.
Sen jälkeen olin nuori toistakymmentä vuotta. Kaksikymppisyys meni teatterilla, juhliessa, maailmalla ja opiskellessa. Tässä järjestyksessä. (Mutta valmistuin minä silti maisteriksi opintotukikuukausien määrittelemissä puitteissa, ettei ihan luopioksi luulla.)
Kolmekymppisyys, näin puolivälissä tarkasteltuna, meni lastentekoon ja väitöskirjan parissa. Ensimmäiset viisi vuotta olin enimmäkseen raskaana, ja loppukin mennee pienten lasten parissa. Laskin ihan itse, että kun kolmonen aloittaa koulunkäynnin, olen 42. Nelikymppisyys tuntuu kaukaiselta ajatukselta, vaikka oikeasti se on ihan kulman takana.
Niin että mitäköhän se nelikymppisyys sitten tulee olemaan? Työntekoa, varmaan, tai toivottavasti, mutta missä ja miten? Jotenkin harhaisesti kuvittelen, että tähän asti on eletty tällaisia erilaisia kausia - opiskelu, väitöskirja, lasten hankinta - ja sitten alkaa se loppuelämä. Mutta tuskinpa siitä tämän valmiimpaa tulee. Yhdet projektit vain korvautuvat toisilla: hankitaan linna Ranskasta, ruvetaan luomuviininviljelijöiksi ja eletään lasten kautta. Tai jotain muuta.
Huomaatteko: esikoisen syntymäpäivä laittaa filosofiseksi.
Tuossa kirjassa on pakko olla typo, Mikko Mallikkaan isä on takuulla ainakin 66.
VastaaPoistaMä yritän tässä vähän hyvästellä nuoruutta. Olla harvemmin tyttö ja useammin nainen. Ehkä se on vähän hassua, mutta myös ihan luontevaa jotenkin. Olen miettinyt, onko elämässäni jotain sellaista, joka kohta ei oikein enää istu siihen, millaiseksi kasvan. (Isoja ja tärkeitä asioita: onko otsatukka liian tyttömäinen? Voinko mennä räppikeikalle? Milloin uskallan päästää irti syyllisyydestä, joka iskee, jos mies joutuu vastuuseen sekä koirasta että lapsesta hetkeksi? Vastaus viimeiseen: eilen.)
En kuitenkaan koe lainkaan niin, että olisin jostain joutunut ikävuosien kertyessä luopumaan. Kaikki, mikä on jäänyt taakse, on ollut helppo jättää.
Onnea esikoiselle :)
Tosiaankin, siinä on pakko olla typo. Koska: minkä ikäinen minä olen, jos tuo juippi on 36?!
PoistaMä luulen, että 66 on uusi 36. 36 on uusi 28 ja 28 on uusi 21.
PoistaLiina: minäkin olen onnekkaasti elänyt "parasta ikääni" viimeiset viisitoista vuotta, enkä - luoja paratkoon - kaipaa "nuoruuttani". Mutta samalla aina noin kahdeksan vuotta tulevaisuuteen on näyttänyt ankean synkältä vanhuudelta. Tai ehkä se aikajänne pikkuhiljaa kasvaa...
Ja jos ajattelee, että eläisi yhä samoin kun kaksikymppisenä, niin pitäisi hankkia uudet kaksikymppiset kaverit. Koska omat kaverit on yhtä keski-ikäisiä kuin minä...
Esikoiselle onnea, ja äidille kanssa - sait multa tunnustuksen!
VastaaPoista(Tää on hyvä postaus mutta koen itseni niin vanhaksi ja raihnaiseksi että syvällisemmän kommentoinnin sijaan menen nyt päiväunille).
Kiitos ihana! Ja MOT: ikä on subjektiivinen kokemus. (Teini! ;))
PoistaHmm, jos vertaan itseäni samanikäiseen pappa Åbergiin niin tunnistan kyllä roikkuvat silmäluomet ja rypyt, sen sijaan tukkaa mulla on enemmän ja piippua vähemmän. Pistää miettimään, millainen papan elämä on ollut ennen Mikkoa.
VastaaPoistaEsikoisen syntymäpäivä saa kyllä aina filosofiseksi. Tuleekohan elämässä vielä samanlaisia rajapyykkejä? Nyt on vaikea kuvitella mitä ne voisi olla.
Heh, hyvin analysoitu. Ja onhan pappa Åbergilla kuitenkin nuorekkaan pirteä katse - vaikka on aamu! (Toisin kuin minulla.)
PoistaItse asiassa tulee mieleen vastaavia rajapyykkejä, jotka jakaisivat elämän "ennen ja jälkeen" - mutta helpommin sellaisia mitä ei ikinä toivoisi tapahtuvaksi... Positiivisista kokemuksista ei ihan heti keksi.
Eikä, ollaan samanikäisiä! Ja tosi hyvä postaus. Kausia, niitähän se elämä kai on täynnä alusta loppuun.
VastaaPoistaHyvää vuosikertaa ;) Näin se taitaa olla: ei tule valmista elämästä.
PoistaJuuri juttelin seitsemänkymppisen naisen kanssa, joka ihmetteli, että koska se vanheneminen oikein alkaa. "Kun aina vaan tuntuu tytöltä."
VastaaPoistaHelpotti omaa kolmevitos-kriisiäni merkittävästi :).
Onnea esikoiselle!
Ihana :)
PoistaHiljan tuli vastaan tämä valokuvausprojekti neljästä siskosta: on kiinnostavaa yrittää paikantaa minä vuonna tapahtuu muutos (ulkonäössä) nuoresta keski-ikäiseksi tai keski-ikäisestä vanhaksi. Entä sitten henkisesti itsestään...?
No heh, mäpä kerron sulle, millaista on nelikymppisenä. :)
VastaaPoistaOn kaikenlaista kremppaa. On avioeroja (jos ei itsellä, niin tuttavapiirissä sitäkin enemmän). Alkaa tuntea elämän rajallisuuden (no, ainakin näin naisena, kun hedelmällinen ikä vääjäämättä lähenee loppuaan ja jotkut tutut alkavat puhua niinkin järkyttävästä aiheesta kuin menopaussi). Eli summa summarum: Elämä on yhtä juhlaa! :)
Kiitos LQ, tällaista seniorinäkökulmaa toivoinkin ;) Ja kivan pirteä visio!
PoistaTaidan kuitenkin pysytellä utopiassani, joka sisältää enemmän kuohuviiniä, enemmän hyviä kirjoja ja lämpimämpiä kesäiltoja raskaiden mutta palkitsevien työpäivien jälkeen, nerokkaan perheeni seurassa.
Eipä kestä, ajattelin, että pieni aikamatka tulevaisuuteen voisi olla paikallaan. ;)
PoistaMut joo, jospa tuo kuohuviiniosasto tulee sit 5-kymppisenä. :)
Kun näen oman ikäisiäni telkkarissa (viimeksi VoF:ssa), niin katson aina, että "miten voi näyttää noin vanhalta, en mä ainakaan näytä!". No, öh, en varmaan juu... Vanhenemisessa on silti se jännä juttu, että osa ihmisistä näyttää vanhempana kauniimmalta kuin parikymppisenä. Ilmiön huomaa mm. näissä iltapäivälehtien kuvakavalkadeissa. Toivon kuuluvani tähän ihmistyyppiin... ;) Mut ainakin mulla on pyöreät posket, mikä omien havaintojeni perusteella näyttäisi tarkoittavan nuorekkaampaa ilmettä nelikymppisenä kuin kapeakasvoisilla. Ja laihathan vanhenevat muutenkin aikaisemmin - homman huomaa siinä 50 vanhemmalla puolella viimeistään. Että ei muuta kuin suklaata syömään... ;)
VastaaPoistaEhkä on vain reilua, että laihuutta ihannoivassa maailmassamme pulskemmat jossain kohtaa ajavat ohi? ;) No joo, vitsi vitsi...
PoistaEhkä oma silmäkin on alkanut muokkaantua siten, että teini näyttää tosiaan vain teiniltä ja "kypsempi" ihminen helpommin kauniimmalta. Omaa naamaa koristavat rypyt kuitenkin sumentavat käsitystä omasta kehityksestä, eli pidän sen ylppärikuvan seinällä kuitenkin :D
Ai, se johtuukin omasta vanhenemisestani... ;) No hitsi, sit se onkin vaan merkki omasta ikääntymisestaäni.
PoistaTosin, välillä teinityttöjä katsellessa tulee mieleen, että "voi kun te olette kaikki niin kauniita ja te ette vaan tiedä sitä. Meikkaisitte vähän vähemmän, niin olisitte ihan tositosi kauniita". Mut nuoret on silleen eri tavalla kauniita kuin vanhemmat.
Mun nelikymppinen ystävä kirjoitti just fb-päivityksen: "Mä hoksasin just, että musta on tullu sellanen nelikymppinen korkkaritäti, joille teininä naurettiin. Ne oli niiiiiin pihalla." Kommentin alla käytiin nelikymppisten kesken keskustelua, kuinka 40 on uusi 20, ja kuinka kakskymppisyys käy maksan päälle.
VastaaPoistaProfiilikuvassa tällä tyypillä on pinkki karnevaaliperuukki ja se kirjoittaa usein kuohuviinistä, korkokengistä ja näiden sekä disco-musiikin yhteisvaikutuksesta tanssilattialla. Eli ei välttämättä mitään ihan kauheaa tiedossa?
Hahaa. Ehkä nelikymppisyys onkin karnevaaliperuukkien aikaa? Mikäs sen hauskempaa kuin aiheuttaa jatkuva nolouskuolema teinilapsissaan! (Sille tosin tuskin on vaihtoehtoja, teki mitä vain.)
PoistaNeljäkymppisenä voi olla jumissa samoissa asioissa, varsinkin jos alkaa tekemään asioita vähän myöhässä ja käyttää siellä nuoruus- ja aikuisuusvuosien välissä useita vuosia yleiseen haahuiluun ; )
VastaaPoistaJa missä kohtaa täsmälleen oli se nuoruuden ja aikuisuuden väli? ;)
PoistaMutta näinhän se on, että ihmiset tekevät asioita eri aikaan - onko kaksikymppisenä lapsensa tehnyt (aikuisten lasten äiti!) nelikymppisenä keski-ikäisempi kuin nelikymppinen ensisynnyttäjä? Tästä voisi saada kiinnostavaa keskustelua, joskin vastaus taitaa olla tylsän "se on ihan ihmisestä kiinni" -tyyppinen...
Tää on muuten ihan hirmu mielenkiintoinen näkökulma. Musta tuntuu tosi jännältä, että mulla voisi olla esim. 10-vuotias lapsi ilman että olisin todellakaan ollut mikään teiniäiti. Esikoinen on nyt sen 3 vuotta.
PoistaSe hyvä puoli tässä 30-vuotiaana äitiytymisessä on ollut, että kaverit teki sen suht samoihin aikoihin. Vertaistuki ja kaveriperheet samassa elämäntilanteessa ovat ainakin mulle varsin mukava asia olla olemassa. Helpottaa kaikkia illanviettojakin, kun ollaan kaikki samassa junassa. :D
Mutta itse kysymykseesi liittyen. Suhteessa teineihin / nuoriin aikuisiin se 20-vuotiaana lapsensa hankkinut saattaa kyllä olla vähän keski-ikäisempi tapaus nelikymppisenä kuin juuri lapsensa saanut. Ihan vaan sen vanhemmuuden keston vuoksi.