Jäähyväiset päiväkodille

Eilen oli oletettavasti lasten viimeinen päiväkotipäivä vähään aikaan. Sopimus on irtisanottu ensi tiistaista, mutta jos ja kun vauva syntyy viikonloppuna ja mies jää kotiin (tämä on aina yhtä jännittävä momentti*) he eivät varmaankaan enää mene sinne - paitsi kukkia viemään.

Ja nyt on kun olen röyhkeästi hengaillut kotona lasten ollessa päiväkodissa, voin sanoa, että mukavaahan tämä olisi. Saa pidettyä kodin siistinä, laitettua kelpo ruokaa lapsille, levättyä (mikä on alkanut tuntua koko ajan paremmalta idealta) ja sitten iltapäivän ja illan jaksaa touhuta lasten kanssa hyvillä mielin.

Mutta en minä silti pysty perustelemaan, että tähän malliin jatkaisin koko äitiysloman. Mieluummin uhraan itseni lastenhoidon kuin kodinhoidon marttyyrialttarille. Ja pitää muistaa, ettei tämän vanhemmuuden kuulu liian helppoa olla.

Olen myös havainnut nyt useampana päivänä että pikkusiskon (alle 3-vuotiaitten) ryhmässä on ollut röyhkeä henkilökuntavaje. Kerran saapuessani ryhmässä oli kaksitoista lasta ja kaksi hoitajaa - näistä toinen tuli juttelemaan yhtä aikaa kanssani saapuneen äidin kanssa hyväksi aikaa eteiseen, jolloin sisälle jäi siis kymmenen lasta ja yksi hoitaja. Toisena päivänä ryhmänä oli pihalla ja jälleen kymmentä lasta vahti yksi hoitaja. Toinen hoitaja puki sisällä vielä kahta lasta. Melko riskipeliltä tuntuu.

Kun nyt julkisuudessa keskustellaan tuntimaksuperusteisuuteen siirtymisestä ja sen mukanaan tuomasta hoitajien vaihtuvuudesta ja ryhmäkokojen kasvusta,** niin oma kokemus näyttäisi, että aivan sama mitä määräyksissä lukee, todellisuus voi olla aivan toista.

Ei minulla silti ole pahaa sanaa sanottavana hoidon laadusta. Mutta en myöskään voi sanoa, että tuntuisi pahalta ottaa lapsia sieltä pois. Vaikka sitten askartelisivat vähän vähemmän elämässään.

(Toki sekoittaakseen pakkaa esikoinen alkoi jo kerran itkeä, että hän haluaa jatkaa päiväkodissa, ja toisen kerran kyseli innokkaana koska hän pääsee vitoskerhoon - no ei päässe lainkaan kun on kotona. Ja vaikka itsekin ajattelisin, että olisi hyvä säilyttää kosketus ryhmään, jonka kanssa ehkä aloittaa vuoden päästä esikoulun, niin, no, silti ajattelen että parempi näin.)

Tulen sitten aina tavaamaan tätä tekstiä kun järki meinaa irrota päästä.

* Mies toki "jää isyyslomalle", mutta ei peru opetustaan, eli siis näin arkilogiikalla ajatellen jatkaa töitään. Mutta ehkä sitten kotona. Tai vähän vähemmän. Tai jotain.

** Minä en ole ihan täysin tajunnut tätä koko keskustelua. Vastustajien mukaan tuntiveloitusmallissa oltaisiin "kuin hollituvassa" kun lapset vaihtuisivat pisin päivää. Mutta kun nykyäänkin lapset ovat hoidossa eri pituisia päiviä! Tuntuu kuin nämä argumentoijat sanoisivat, että jos kerran päiväkotiin tullaan, niin ollaan sitten koko päivä, ettei mene rytmit sekaisin. Ja samaan aikaan toivotaan mahdollisimman lyhyitä hoitopäiviä.

Ja ennen kaikkea - mikä hemmetin "hollitupa"?! Joka ikinen vastustaja hokee hollituvasta. Kyllä varmaan tosiaan vanha kansakin tiesi ettei sovi olla kuin hollituvassa. Mutta keksikää nyt muitakin perusteluita, pliis.