Mutta siis: olin ompelijalla sovituksessa ja hääpukuni ahdistaa minua tavoilla, joilla ei pitäisi.* Se on teoreettisella tasolla kiva ja kaunis, joo, mutta se ei imartele vartaloani. En halua joutua olemaan vahvassa humalassa (vain) todistaakseni häävieraille, että en ole viidennellä kuulla raskaana.
Objektiivisesti tarkastellen tiedän kyllä, että en ole ylipainoinen. Päinvastoin, kuntosalin vaaka näytti suureksi yllätyksekseni eilen samaa lukemaa kuin ennen raskautta. Mutta kun en näytä siltä lukemalta. Siksi yllätyin. Ilmeisesti olen nilkoista ja ranteista merkittävästi kevyempi kuin aiemmin.
Puku ei kuitenkaan ole vielä valmis, joten minulla on kolme vaihtoehtoa:
1. Mennä itkemään ompelijalle ja paljastaa olevani turhamainen bridezilla. Mutta paljoakaan ei liene tehtävissä kun vanhaa pukua tässä muokkaillaan.
2. Odottaa seuraavaan sovitukseen ja toivoa, ettei se ollutkaan huono. Olen kyllä hyvä huijaamaan itseäni, mutta sovitus on neljä päivää ennen häitä.
3. Hävittää maha kolmessa viikossa. Ja minä en laihduta.
4. Hankkia uusi leninki.Tuo viimeinen on täysin teoreettinen vaihtoehto. Sitä ei siksi lasketa.
* Kuten että näen tarpeelliseksi avautua siitä julkisesti. Voi minua. Olenko yksi heistä?
Häh, no tietysti menet uikuttamaan asiasta ompelijalle. Se on ammattilainen, kyllä sen pitää ottaa huomioon se, miten kolttu sun päälle passaa. Häämekon jos minkä pitää olla ihan tykki.
VastaaPoistaSen tein. Mutta paljoa muokattavaa puvussa ei ole – ilman että tekee uuden. Ehkä liioittelen tilannetta. Tai ainakin keskitän lopun energiani sen hyväksymiseen.
VastaaPoistaToki jäljellä on vielä myös vaihtoehdot 2,3 ja 4. Ja paljon aikaa muuttaa mieltään. :D Menen huomenna ihmettelemään pukua uudelleen.
Mutta että sitten tällaiseen piti ruveta...
Minulle jäi kaksosraskaudesta (+25kg) +2kg mutta kroppa näyttää paljon isommalta. Etenkin vatsasta. Siinä on sellainen tyhjä arpinen vatsanahka, kaunista!
VastaaPoistaMuuttunut minäkuva tulee vastaan aina kun pitäisi mahtua johonkin juhlakuteeseen. Tai siis kun en mahdu tai ainakin tunnen itseni ahdistuneeksi makkaraksi.
Toivottavasti toteutuis vaikka tuo vaihtoehto 2. Minä en myöskään laihduta mutta tuo 2kg ei taida ilman jotain skarppausta tippua. Ehkä sitten seuraavassa elämässä, suklaastani en luovu. Puhumattakaan punkusta...
Eihän se paino tosiaan tässä kohtaa ratkaise vaan kiinteys. Mies totesi, että ei mun vatsa (syömällä) laihduttamalla katoa vaan "juoksemalla joku 10 000 kilometriä". (Ei siis paljoakaan ;))
VastaaPoistaEi siis kannata lähteä vaihtamaan hyväksi huomattua olut&sipsi-iltapalaa.