Kiire on kuin eläkeläisellä

Viittasin edellisessä postauksessa tervaskantoiseen isoisääni, jonka kalenterikäsityksiä tapasin joskus nuorna ihmisenä naureskella. Tiistaina ei käy kun on parturi, keskiviikkona lääkäri ja torstaina pitää mennä kauppaan. Kahden lapsen kotiäitiys on karulla tavalla opettanut, että yksi tapahtuma päivässä on tosiaan usein ihan liikaa riittävästi.

Erotuksena eläkeläisyyteen (voisin kuvitella), myös puhelimessa hoidettavien asioiden suorittaminen on sula mahdottomuus: päivällä puheluita säestää kahden koväänisen ja puhelinta repivän hahmon hilpeä kuoro, illalla on kiire harrastaa ja seuraavan kerran asian muistaessani klo 21.30 ovat useimmat virastot jo kiinni.

Ja jos vielä sen pienen joutoaikansa haluaa käyttää asioista valittamiseen, sanotaan nyt vaikkapa blogissa, eikä niiden toimittamiseen, niin normaali-ihmiselle hyvin pienet ja hyvin helposti toteutettavat asiat alkavat näyttää vaikeilta.

Eilen, marraskuun viimeisenä, sain aikaiseksi etsiä joulukalenterin sisältävän joulutavaralaatikon kellaristamme. Se oli pinottu miehen rakastaman pahvilaatikkokokoelman syvyyksiin, jota tutkin "Ei siellä ole kuin tyhjiä" -ohjeistuksen saattelemana. Nyt olisi vartti aikaa kehittää kalenterin ensimmäiseen luukkuun jotain tuotetta, ja kaapin kaikki pikkurusinapurkit näyttivät olevan avattuja.

Lähiviikkoihin mahtuu – sen joulukalenterin täytön lisäksi – yhdet yksivuotissyntymäpäiväfestivaalit, yksi deadline, joka on onneksi viimeinen työjuttu tällä äitiyslomalla ja tänä vuonna, kaikki joululahjat, ja lähes kaikki hääjärjestelyt. Eilen vein lapset hoitoon, jotta "pääsin" ostoksille, maanantaina vietimme koko perhe laatuaikaa ostoskeskuksessa.

Ostoskeskuksessa tuhlasin aikaani kolmessa sormusliikkeessä kyselemässä timanttien alkuperää, jota on "siis ihan tosi vaikea tarkkaan tietää". Tiedettiin, että "mitään veritimantteja ne ei kyllä ole". Kotimaisia timantteja "ei varmaankaan" kuulu valikoimiin (!), mutta korut on kyllä tehty kotimaassa. Keväällä kun edellisen kerran katselin sormuksia, kuulin, että kyseisen liikkeen kaikki timantit tulivat Belgiasta. Niinpä. Ja kaikki cittarin banaanit tulevat Vantaalta, Keskon keskusvarastosta.

Oikeastaan tää mun nykyinen sormukseni on ihan hieno. Ja eikös naistenlehdissäkin tykätä kun tavaroilla on tarina? Tällä sormuksella on: joku osti tai sai sen, vei sen sitten panttilainaamoon. Ja minä ostin sen sieltä.

Yksi asia listalta pois, kas näin se käy! Ja sitten hakemaan joulukoristelaatikosta joku tonttu kalenteriyllätykseksi.