Valitettavasti argumentaation taso jää matalaksi. Ja kenties koska Konstig kokee tulevansa altavastaajan asemasta, keitos kiehuu pahasti yli.
Ensimmäisenä perusteluna Konstig käyttää aina lyömätöntä argumenttia "näin on aina tehty". Seuraavaksi kirjoittaja tekee kasvissyöntiä naurunalaiseksi 1800-lukulaisilla aatteilla, vetoaa vuodelta 1928 olevaan kahden hengen lihansyöntiä puoltavaan kokeeseen, harhautuu ristiretkelle soijaa vastaan ja lopettaa päättelyketjunsa omiin kuvitelmiinsa:
"Minä olen oppinut tuntemaan hurskaan vegetaristin. Häntä särkee eri paikoista, hän sairastelee taajaan, hänen vatsansa oireilee, hänen ihonsa on nuorena kalpea ja vanhana harmaa, silmäkuopat tummat, hiukset hamppua. Hän on väsynyt, vihainen ja katkera, hän ajautuu ajoittain masennukseen. Maailma näytää jatkuvasti epäreilummalta paikalta."Huikea väite. En tunne Konstigia, mutta Imagen teksti on vihainen ja katkera. Ja siinä maailma kasvisyöjähippien salaliittoineen näyttää kovin epäreilulta paikalta.
Konstigin viittaama amerikkalainen koe lihansyönnin puolesta (1928) on tieteellisyydeltään samaa luokkaa kuin Super Size Me. Siinä kaksi antropologia söi vuoden ajan pelkkää lihaa, ja heidän terveytensä todettiin kokeen jälkeen yhtä hyväksi – ellei paremmaksi – kuin alussa.
Mitä koe todistaa, jos mitään, on että lyhytkestoinen lihan suurkulutus ei ole vaarallista elimistölle. Se ei kuitenkaan todista, kuten Konstig näyttää toivovan, että lihan syömättömyys olisi ihmiselle vaarallista. Konstig pilkkaa kasvissyöjien "sokeaa uskoon yhteen tahoon" argumentaationsa tukena. Kuitenkaan Konstig ei pysty viittamaan yhteenkään tahoon, joka puoltaisi hänen väitettään kasvissyönnin vaaroista.
Kunnon provokaattorina Konstig käyttää faktoja valikoiden.
Konstigin mukaan suomalainen söi viime vuonna 19 kiloa naudanlihaa, ja toteaa, ettei kahdeksan vuoden kasvissyönnillään "säästänyt kuin puolikkaan lehmän".
Parempi tilasto olisi ollut, että suomalainen söi viime vuonna yli 76 kiloa lihaa. (Hain lihatilastoni Lihatiedotuksen sivuilta, en siis eläinsuojeluhippien). Siipikarjan kulutus oli 18 kiloa, eli Konstig säästi kahdeksassa vuodessa myös aika monta kanaa.
Varmasti tahallinen, argumentaatiota kärjistävä virhe on myös vegetaristin kuvaaminen vegaanina. Vegetaristihan saa Konstigin peräänkuuluttamia aminohappoja maidosta ja kananmunasta.
Jaan Konstigin näkemyksen siitä, että ihminen on kehittynyt lihansyöjänä, ja pidän ideaalina ravintomallina sekasyöntiä – en karppausta, en vegaaniutta. Henkilökohtaisesti pitäisin mielekkäänä kohtuullista lihan käyttöä. Kohtuus on kuitenkin nykytilanteesta kaukana: yksin joulukinkkujen kulutus viime vuonna oli 7 198 000 kiloa. Toista kiloa per naama – kun lasketaan myös vauvat, tofuhipit ja muslimit jakamaan taakkaa.
Jaan Konstigin näkemyksen myös siitä, että maailman ympäristöongelmat aiheutuvat enemmän väestönkasvusta kuin lihansyönnistä. Mutta kasvava lihaasyövä väestö kuormittaa enemmän kuin kasvava idunpurijoiden joukko.
Allekirjoitan myös toiveen, että herkkiä nuoria ihmisiä suojeltaisiin kaiken sortin fanaatikoilta. En suosittelisi kaksitoistavuotiaalle vegaaniutta. En liioin karppaamista.
Konstig aloittaa ja päättää juttunsa metsästykseen. Riista on minunkin kriteereilläni eettisesti kelpoa ravintoa, mutta sen kulutus Suomessa on muutaman prosentin luokkaa. Lihansyönnin eettisyyttä ei siis voi perustella riistansyönnin eettisyydellä. Ja jos nyt leikkimielisesti ajateltaisiin, että kaikki suomalaiset ryhtyisivät karppaamaan, niin miten heille kaikille saataisiin tarpeeksi riistaa? Kahden kilon vuosikulutuksesta määrän pitäisi nousta lähemmäs sataa. Loppuisi hirvet äkkiä.
(Luomunkin mahdollisuudet ovat rajalliset: Lihantuottajien mukaan "Luomuliha on vaihtoehto perinteisen lihantuotannon oheen, mutta perinteisen tuotannon korvaajaksi siitä ei ole." Luomueläin kasvaa hitaammin, syö enemmän ja sen rehu vaatii enemmän peltoalaa. Liian kallista.)
Tehotuotannolle, jolla katetaan noin 98% kulutuksesta, Konstig osoittaa kahdeksan sanaa: "Ei epäilystä, etteikö lihan tehotuotantoon liity rumia epäkohtia". Huomioitu, jatketaan.
Minun valintani on vähentää lihan tehotuotantoa kieltäytymällä lihasta kokonaan ja lapsilleni pyrin ostamaan luomua tai riistaa. Korostan sanaa pyrin, jossa piilee osasyy omaan kieltäytymiseeni – vain harvoin voin valita mitä lihaa saan: kaupassa kyllä, en kylässä, päiväkodissa, koulussa tai ravintoloissa.
Joonas Konstig kuulostaa katkeralta todetessaan, ettei yksikään eläin tai ihminen kiittänyt häntä kasvissyöjävuosiensa aikana. Kiitos Joonas niistä vuosista, teit hyvin!
Kais lähetit tän Imageen ja?
VastaaPoistaSe olisi tietysti ollut toinen vaihtoehto. Mutta tyyliini sopii paremmin nimettömänä puskista huutelu (kuudelle lukijalleni).
VastaaPoistaSitä paitsi lienet ainoa, joka jaksaa lukea paasauksen loppuun asti. Jopa mies, joka pöyristyi Imagesta, lopetti tämän toiseen kappaleeseen.
Hei random-blogaaja johon törmäsin, tämä oli ehdottoman hyvä teksti ja odotan kovasti että pääsen lukemaan Imagen alkuperäisen jutun. Lähetä ihmeessä sinne vastineeksi, sillä on tärkeää että sellainen provokatiivinen teksti ei kerää hurmioituneita lihansyöjiä vailla kritiikkiä ympärilleen, vaan nekin väitteet (kuten mielestäni kaikki muutkin lihansyönnin puolesta tähän asti) voidaan kumota.
VastaaPoistaTörmäsin siis tähän kun etsiskelin juttuja Konstigista. Kiitos!
/Saara
Kiitos kiitoksista satunnainen lukijani Saara :)
VastaaPoistaHarkitsen asiaa – vielä kun luin uudelleen pääkirjoituksen, jossa todettiin, että kirjoitus osoittaa miten "lihansyöntiä voi perustella eettisesti ja analyyttisesti".
Epäilen, että haluavat provosoida keskustelua lehdestään – tai ainakin haluan uskoa niin. Eiväthän ne voi tuota allekirjoittaa.
Ihan loistavan hyvä kirjoitus!
VastaaPoistaKyllä sulla on seitsemän lukijaa, vaikka minua ei tuolla sivupalkissa näykään. :)
t. Elina
Kiitos Elina! Hauskaa, että kaikki sivuosumani eivät ole venäläisiä hakukonerobotteja ;)
VastaaPoistaJa palautteesta päätellen minun kannattaisi kirjoittaa ihan asiasta joskus toistekin.
Hyvä kirjoitus! Juttu aiheutti minussa samoista syistä närää - sanoit juuri niin kuin ajattelin, en vaan osannut sitä itse laittaa näin :)
VastaaPoistaLähetä tämä ihmeessä Imageen vastineeksi!
Eksyin blogiisi toisesta blogista ja lueskelin myös tämän kirjoituksen. En voi muuta sanoa kuin, että olen tismalleen samaa mieltä kanssasi.
VastaaPoistaKoko joulu meinasi mennä pilalle tuon kirjoituksen takia. Ei suinkaan lihansyönnin ihannoinnin takia, vaan _järjettömän_ huonon argumentoinnin. Googlasin samat kulutustiedot kuin sinä, siihen meni kaikkiaan noin 30 sekuntia.
Kyllä siinä riekolle tulisi hätä, kun kaikki 5 miljoonaa suomalaista haluaisi riekkopataa illalliseksi.
Tosin eläinten metsästäminen sukupuuttoon ei ole ihmiselle mitenkään vierasta.
Kiva blogi!
Mainio kirjoitus! (Pistit melko hyvin myös omat ajatukseni sanoiksi.) Alkuun oikein harmitti, etten pääse lukemaan tuota Imagen juttua. Olisipa hauska lukea lihansyöntiä puolustava juttu, jossa juhlitaan eettisyydellä ja ekologisuudella!
VastaaPoistaLuettuani tekstisi loppuun, epäilen kuitenkin, etten missannut hirveästi. Tämä analyysi lieni antoisampi, kuin itse juttu :)
- Myöhäisherännyt kommentaattori / puolitie
(Löysin blogisi vasta hiljan jokunen viikko takaperin)
Näin lihansyöjän näkökulmastakin hyvin kirjoitettu!
VastaaPoista