Ainakaan mun miehestä. Pilaa nimittäin meidän muiden kotiäitien maineen ja marinan. Minä saan nukkua yöni sohvalla* ja lähteä aamulla omia aikojani töihin. Kun tulen töistä kotiin, siellä on siistiä, pyykit on pesty ja viikattu kaappiin, pakastimeen on tehty makaronilaatikkoa, astianpesukone tyhjennetty, roskat viety. Ovat käyneet puistossa ja leikkitreffeillä ja esikoinen on nukkunut päiväunet.
Miten ärsyttävää!
Epäilen ja haluan turvautua seuraaviin väittämiin:
1. Uutuudenviehätystä, ei se kauaa jaksa.
2. Se haluaa vain näyttää minulle, että on se mahdollista elää niin kuin minulle nipottaa. Salaa sisällään ajattelee, että olin ihan oikeassa koko ajan.
3. Katsovat kuitenkin telkkaria kaiken päivää.
Ai että entä miten minä siellä töissä? Vastoin kaikkia ennakko-odotuksia olen taas todella innostunut: työpäivä tuntuu loppuvan liian lyhyeen ja harmittaa kun perjantaina on pyhä. Ei ole aikaa bloggailla eikä hengailla kahvilla – mikä on kovin harmillista. Että kiitos vain kysymästä, minun puolestani voitaisiin jatkaa näin ikuisesti!
* Tosin yöheräämiset hoidetaan siten, että huutelen sohvalta miehelle, että nyt siellä on taas aika kauan itketty, minkä jälkeen mies nousee. Ajattelin siis ensi yönä tehdä paluun makuuhuoneeseen.
Ystävä kertoi juuri puolisonsa isäkuukaudesta. Kun vaimo tuli kotiin töistä, mies huikkasi: "Ota karjalanpaisti uunista, on muhinut nyt neljä tuntia. Pitäis olla jo mureaa, kun olen sitä ahkeraan lihaliemellä valellut."
VastaaPoistaTämä on aika hämmentävää; miksi ne eivät ole pidempään kotona, kun homma kerran skulaa noin juupelin hyvin (=paremmin kuin naisilta)? Toisaalta ehkä kuus viikkoa on sopivan lyhyt aika rykiä. Kallistuisin siis vaihtoehtoon 1.
Nää lähipiirin eeppiset kertomukset isäkuukauden urotöistä kasaa aikamoisia paineita mun lapsen isälle.
Joo, helppoahan se on pari viikkoa valella karjalanpaisteja, mutta vuodessa hyytyy kyllä kone kuin kone. Meillä miehen pesti kestää sentään kolme kuukautta, niin ehtii hiukan se arki kasaantumaan miehenkin taakse... (Kiäh kiäh.)
VastaaPoistaSanoisin myös, että uutuuden viehätystä. Kyllä se siitä ropisee... ;)
VastaaPoistaJa siis me äidithän leikimme jatkuvasti lastemme kanssa kehittäviä leikkejä. Jos isät ehtivät tehdä kaiken tuon niin eivät he ainakaan leikkiä ehdi! Se on vissi (pakko olla).
Piia
Ja jei! Sain ensimmäisen kommentin tänne julkaistua. Kaikki aiemmat ovat hävinneet bittitaivaaseen!
VastaaPoistaPiia edelleen
Todellakin leikitään kehittäviä leikkejä aina. Yhtään taukoa ei ole koskaan kehittävien leikkien leikkimisessä!
VastaaPoistaKiva kun onnistuit kommentoinnissa, Piia, mitenköhän ovat aiemmin kadonneet...? Nyyh sille, nämä kommentit ovat kultaa kalliimpia bloggaajalle, joka pimeässä yksin vaeltaa.