tiistai 31. tammikuuta 2012

Why fix it if it's broke?


Esikoinen hajotti reipasotteisena yksivuotiaana silmälasini kahdesti. Sarana nätisti poikki, ja optikon vastaus on: "Ei voi korjata, tarvitset uudet". Nyt sama kävi miehen laseille. Samalla vastauksella tietenkin.

Minun on vaikea hyväksyä, että yhteiskunnassamme korjauttaminen on lähes aina vaihtoehtojen ulkopuolella. Jossain toisessa (=köyhemmässä) maassa optikon vastaus olisi varmuudella toinen. Ei voi korjata saranaa? Ei voi vaihtaa toisenlaista saranaa kehykseen? En usko.

Jos korjaaminen on mahdollista, se on liian kallista. Itsekin sortuu ajatteluun "uuden saa halvemmalla". Ihan kelpo digikamerani hajosi: korjausarvio 200 euroa. Tämä taisi olla aika lähellä kameran hankintahintaa viitisen vuotta aiemmin. Ja Ikean muovista yölamppua, jonka korjasin jesarilla, ei taida kauaa pystyä katselemaan.

Tietysti tiedostan, että Suomessa työ maksaa, ja sen pitääkin maksaa, mutta silti tässä on jotain pielessä. Hääpukuni muokkaaja kertoi, että korjaustöiden alv nousi tämän vuoden alusta 9 prosentista 23 prosenttiin. Siinäpä eettisesti kestävä veronkorotus.

Asetelman kääntöpuolena on tietenkin, että tavara on liian halpaa. Korvaavan tuotteen saa halvemmalla, koska tuotantomaissa työ ei maksa mitään.

Mies sai siis uudet lasit, ja optikon jälkeen lapset olivat jo niin kierroksilla ja minä täynnä moraalista paheksuntaa kulutuskulttuuria kohtaan, että karkasin vaateostoksille. (Kauhea ongelma kun joka päivä pitää pukeutua ihmiseksi.)


Suomalaisessa kirjakaupassa ei ollut kauniita paitoja, mutta kylläkin kolme pokkaria kympillä. Kirjaostoksilla minulla on yksi johtoajatus: "Mitä Ina tekisi?" Ian McEwanista osaan tykätä ihan itsekin, ja Snellmanista tai Tiilikasta en muistanut Inalta ainakaan haukkuja kuulleeni, jos en ehkä kehujakaan.

Eli sitten vaan pinoon lukemattomien muiden kirjojen kanssa – koska kirjojen ostaminenhan ei ole turhaa materialismia vaan puhdasta sivistystä. Köh.

4 kommenttia:

  1. Huomasin sulla tuossa pinossa tuon Elina Tiilikan Punaisen mekon. Itse luin sen kesällä työmatkalukemisena ja mieskin luki sen. En tiedä oletko jo aloittanut kirjan lukemisen tai onko sulla kirjasta jotain ennakkokäsityksiä, mutta kernaasti kuulisin sun mielipiteen sen jälkeen, kun olet kirjan lukenut.

    Mäkin voin kertoa omani sitten, etukäteen en viitsi sanoa mitään, ettei se vaikuta sun lukukokemukseen. Kirjastahan toki kohuttiin valtavasti silloin, kun se ilmestyi.

    VastaaPoista
  2. Muistan ennakkokohun, ja siksi kai kirjan ostinkin - luulen, että jos olisin kaupassa lukenut ensimmäisen sivun, kuten joskus teen, olisi jäänyt ostamatta. Siihen kiteytyy lyhykäisyydessään arvioni kirjasta.

    Mielestäni kirjan arvo määritellään takakannen "perustuu omakohtaisiin kokemuksiin" luonnehdinnassa - siksihän siitä kohuttiinkin. Omakohtaisiin kokemuksiin perustuminen toikin tarinaan tiettyä painoarvoa - tosin itse jään tällaisissa tapauksissa pohtimaan mikä on "totta" ja mikä ei, eli se vie huomiota myös itse tarinalta. (Jotkut näpistys- ja pahoinpitelykohtaukset tuntuivat toisinaan jopa raflaavimmilta kuin prostituution kuvaus: tekikö kirjoittaja näin itsekin?)

    Eli kyllähän tarina vei eteenpäin, luin kirjan kahdessa illassa. Vaikka (ja koska) kuvattu arki oli melko toistoista, pysyi yllä odotus tulevasta: milloin asiakkaaksi tulee kaverin poikaystävä tai isäpuoli tai koska joku asiakas hakkaa sen - mitä kamalaa sille kohta tapahtuu.

    Kaunokirjallisesti esikoisteos ei kuitenkaan valitettavasti vakuuttanut: esim. päähenkilön tunnetilojen kuvailu oli mielestäni samanaikaisesti yliampuvaa ja töksähtelevää. Vaikka päähenkilön motiiveja yritettiin kuvata, minun oli vaikea tavoittaa niitä. Pohdin olisiko teosta julkaistu ilman "omakohtaisuuden" tuomaa lisäarvoa.

    Mutta kaikki kunnioitus Tiilikkaa kohtaan juurikin siksi, että kirjoitti tämän teoksen omalla nimellään. Se ei varmasti ollut helppo ratkaisu, varsinkin kun hän ei kirjastaan päätellen mitenkään idealisoi prostituutiota vaan pitää sitä aikalailla henkisesti murskaavana.

    Mitä itse ajattelit?

    VastaaPoista
  3. Minäkin muistan kohun siitä, että kirja perustuu omakohtaisiin kokemuksiin erittäin hyvin, tosin itse lähinnä ajattelin, että mikä ajaa nuoren naisen tekemään niin. (Varmaan on antanut vastuksen jossain haastattelussa, mutta en muista, enkä ole jaksanut sitä kaivaa esiin.) Haluaako hän vain hakea kokoemuksia, kapinoida vanhempiean vastaan, purkaa pahaa oloaan vai houkuttaako helppo raha? Oma ajatukseni oli lähinnä, että jokaisella on tapansa hakea paikkansa julkisuudessa tai siinä, että tulee huomatuksi.

    Pohdin samoin kuin sinä, että, jos kirja ei perustuisi omiin kokemuksiin, se ei varmaankaan olisi tullut niin huomioiduksi kuin mitä se tällä "omat kokemukset" taustalla tuli. Tai edes julkaistuksi. Mielestäni itse kirja oli huono. Se muistutti jollain tavalla Regina- tai Sinä Minä-lehden novelleja siis kirjoitustyyliltään ei niinkään sisällöltään. Kirjaa lukiessa oli koko ajan olo, että oikeasti se teki noin vai onko tämä osa fiktiota.

    Kuulin myös, ennen kuin siis luin kirjan, että olemme kotoisin samalta paikkakunnalta. Meillä toki ikäeroa sen verran, että en kyseistä henkilöä ole koskaan tuntenut. Tämä tietysti lisäsi käsitystäni siitä, että kirjoittaja on halunnut kapinoida taustaansa vastaan ja mikäs sen raflaavampi tapa kuin prostituutio.

    VastaaPoista
  4. Luin (oisko ollu Ylioppilaslehden) haastattelun kirjan jälkeen ja siinä Tiilikka totesi, että omalla nimellä kirjoittamiseen vaikutti ajatus, että julkaiseminen olisi jatkossa helpompaa. Näin varmasti olikin (viime vuonna ilmestyi toinen teos, Myrsky). Valitettavasti minä en vain tämän esikoisen pohjalta innostu toista lukemaan..

    Ehkä täytyy kuitenkin antaa toinen mahdollisuus, kun tuntuu niin ikävältä esikoisteosta näin (julkisesti) lytätä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...