keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Kampa mukaan, tytöt (eli sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta, osa II)

Hiljan uutisoitiin tukholmalaispäiväkodista, jossa ei erotella lapsia tytöiksi ja pojiksi vaan heitä kutsutaan keksityllä pronominilla "hen". Itse en koe mielekkääksi salata tai ohittaa lapsen biologista sukupuolta, mutta haluan taistella sukupuoleen perustuvaa stereotyyppistä luokittelua vastaan – mihin jo olen viitannutkin. En yksin tyttöjen kohdalla, vaan yhtä lailla luokittelu vahingoittaa poikia, joiden roolit ovat, jos mahdollista, vielä tyttöjä kapeammat. On ihan ok olla poikatyttö, mutta entäpä tyttöpoika?

Esikoinen aloitti päivähoidossa alle puolitoistavuotiaana: ryhmässä, jossa oli ainoa tyttö. Ensimmäiseksi hänelle näytettiin "se toinen" leikkihuone, se jossa oli kotileikkitavarat. Tokihan hän tyttönä leikkisi kotia. Ja oppi hän sitä leikkimään.

Videoimalla päivittäisiä toimintoja päiväkodeissa Naisasialiitto Unioni on havainnut, että päiväkodeissa
"Päiväkodin henkilökunta auttaa pukeutumisessa hanakammin poikia kuin tyttöjä [...]
Pojat saavat ohjatuissa leikkituokioissa ajoittain jopa kaksinkertaisen määrän huomiota [...]
tyttöjen kanssa puhutaan enemmän ja pojat saavat vastauksiksi lyhyempiä kommentteja [...]
Vastaavasti tyttöjä käytetään pikkuapulaisina viemään ja tuomaan esineitä tai pitämään pienemmille lapsille seuraa – he joutuivat kantamaan enemmän vastuuta kuin pojat [...]
Tyttöjen pitää jo siivota siinä vaiheessa, kun pojat vielä leikkivät."
Ks. myös Kirsi Hölttä samasta aiheesta Lapin Kansassa.

Nyt uudessa päiväkodissa päivän paikallaolijat jaotellaan sukupuolen mukaan (vaaleansiniselle ja -punaiselle taululle tietenkin). Ja vain tyttöjen vanhempia pyydetään tuomaan kampa hiusten selvittämiseksi. Poikien suurta määrää pidetään selityksenä sille, että "menoa ja vilskettä riittää".

Ja nyt disclaimer, että en tarkoita näillä esimerkeilläni moittia lapsemme mukavia ja varmasti ammattitaitoisia hoitajia, vaan kuvaamaan sitä miten läpisukupuolittunut ajattelumme ja myös kasvatusjärjestelmämme on jo ihan sieltä alkuvaiheista. Esitin pohdintani aiheesta nykyisessä päiväkodissa ja minulle vakuutettiin, että ihan samat säännöt koskevat kaikkia.

Miksi sitten taistelen näitä perinteisiä luokitteluita vastaan?

Haluaisin kasvattaa lapsistani vahvan itsetunnon omaavia itsenäisiä ihmisiä. Usein prinsessaroolit eivät ole sellaisia – tai Hello Kitty: eihän sillä ole edes suuta jolla puhua! Haluaisin kasvattaa tyttöni muuksi kuin kodinhengettäriksi, jotka huolehtivat pojista (miehistä). Toki annan isosiskolle pikkusiskoon kohdistuvia "hoivatehtäviä" ja pyydän/vaadin esimerkiksi oman huoneen siivoamista. Mutta haluaisin uskoa, että teettäisin samat tehtävät myös pojalla.

Valitettavasti en taida koskaan tulla tietämään osaisinko olla tasapuolinen äiti eri sukupuolen lapsille. Eli helppohan se on huudella, right?

3 kommenttia:

  1. Mitä se tarkoittaa, että pojat saavat leikkituokioissa enemmän kommentteja, mutta kuitenkin tyttöjen kanssa puhutaan enemmän?

    Kummityttöni on aikamoinen poikatyttö, ja kyselee joskus naisten ja miesten kykyjen eroavaisuuksista. Minä selostan aina kovaan ääneen, että eroja ei ole ja jokainen saa tehdä mitä haluaa - äitinsä mielestä kannattaisi korostaa sitä, että kumpikin sukupuoli on hyvä ja tarpeellinen. (Heidänkin perheessään taitaa kyllä mies tehdä suurimman osan hameväen hommista, joten se siitä.) Tuon poikatytön pikkuveli on muuten tyttöpoika, jonka perhepäivähoitaja ei olisi halunnut antaa pitää kaulakorua hoidossa. Äitinsä oli keskustellut napakasti, minkä jälkeen ongelmia ei ollut. :)

    Kyllähän tuo hen-päiväkoti menee vähän överiksi, mutta on meillä paljon opittavaa ruotsalaisten suvaitsevaisuudesta. Ystäväni poika halusi 3-vuotiaana pukeutua koko ajan mekkoon, ja ruotsalaisessa päiväkodissa oli vain todettu, että "totta kai se on ok, melkein kaikki tuonikäiset pojat kulkee välillä mekossa". Kuinka monta suomalaista pikkupoikaa olet nähnyt edes punaisessa paidassa?

    Meidän päiväkodissa taitaa olla sellainen syntymäpäiväjuliste, jossa tyttöjen ja poikien nimet on kirjoitettu eri väreillä. Toisaalta leikkien pienryhmät järjestetään aina sekaryhmiksi, ja meidänkin typy ajelee mielellään autoilla. Minua nuo värit eivät häiritse (kunhan kukaan ei tuputa meille vaaleanpunaista), enkä ehkä viitsisikään (/uskaltaisikaan) ruveta vaatimaan tasa-arvokasvatusta kaksivuotiaille.

    Tulipa pitkä, sori!

    t. Elina

    VastaaPoista
  2. Kiitos, Elina, kommentistasi: eiväthän nämä tosiaan mitenkään yksioikoisia juttuja ole.. Tuolta linkin takaa löytyy koko juttu, mistä lainaukset poimin, voi olla että jäivät tässä vähän irrallisiksi. Mutta siis pointtina oli, että poikia autetaan enemmän (sanottiin huomiota, ei kommentteja) kun taas tyttöjen pitää olla omatoimisempia. Ja toisaalta taas tytöille puhutaan enemmän ja pojille lyhytsanaisemmin. Tämähän on tietysti pojille häviöksi - jutun tarkoituksena ei ole osoittaa että tytöt olisivat aina se häviävä osapuoli :)

    Ihana ajatus tosiaan, että mekkoon pukeutuva poika ei olisi mikään kummajainen... Onneksi olen nähnyt pikkupoikia punaisissa paidoissa, ja vaaleanpunaisissa talvikengissä. Sentään :)

    Ja väreihin takertuminen on tosiaan toissijaista, siihen vain jotenkin kiteytyy tämä jako kahtia.

    VastaaPoista
  3. Luin kommenttini uudestaan ja huhhuh, että väsymys kuultaa läpi. On ihan totta, että poikien roolit ovat vielä ahtaammat kuin tyttöjen, vaikka usein tuntuu, että juuri ne asiat joita pojille sallitaan helpommin (riehakas leikkimen kuten kiipeily) ovat niitä hauskimpia. Mietin tässä, että ehkä päiväkodin hoitajien on pakko puhua pojille yksinkertaisemmin ja auttaa enemmän, koska poikiin on jo kotona tarttunut tietty avuttomuus? Ja sitten se on kierre joka pahenee koko ajan. Minusta tuntuu (tää on se kaikkein tieteellisin perustelu), että monet tapaamani pikkupojat eivät vaan osaa keskittyä ymmärtääkseen monivaiheisia ohjeita. Johtuukohan se juuri siitä, että pienestä asti heiltä odotetaan vähemmän?

    Väreistä ja vaatteista vielä. Pikkuveli tykkäsi 6-vuotiaana eniten sinisestä lintupaidasta, mutta ei voinut pitää sitä koska kaverit olisivat kiusanneet. Saattoi joskus laittaa sen toisen paidan alle ja vannottaa äitiä, ettei tämä kerro siitä kenellekään. Ja kamoon, paita oli SININEN, mutta linnut on vaan niin nössöjä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...