tiistai 27. syyskuuta 2011

Lisää vauvoja

"Aika iso vatsa sulla äiti! Siellä taitaa olla vauva."

Kiitos kiitos. Tätä ei oltukaan pariin kuukauteen kuultu.

Kun raskauteni toisesta lapsesta oli pitkällä, puhuimme aika paljon siitä tulevasta pikkusisaruksesta, "masuvauvasta" (pardon my French). Juttelin vauvan äänellä isosiskolle ja pohdimme miten päin vauva siellä mahassa oli.

Varmastikin looginen seuraamus oli, että myös esikoinen alkoi odottaa vauvaa, ja hienosti hän osasikin vatsaansa pullistaa. Mutta toisin kuin voisi kuvitella, esikoisen raskaus on jatkunut pikkusiskon syntymän jälkeen. Vauva syntyy yliviikolla tai viiden viikon päästä. Mona Lisan vauva syntyi kotona, kun hän unohti lähteä sairaalaan. "Voi sitä pöhköpäätä!"

Mutta epäselväksi ei siis jäänyt, että mahaa kasvattaa vauva. Kun pikkusisko oli syntynyt, esikoinen antoi klassisen kannustavan kommentin: "Kyllä siellä vielä toinen voisi olla. Toinen pieni."

Kesän kuluessa napero alkoi puhua pikkuvelivauvasta, joka olisi kivampi kuin pikkusisko. Ja huomautettakoon tässä, että hän ei ollut vaihtamassa pikkusiskoa pois, vaan nyt puhuttiin siitä toisesta vauvasta minun vatsassani. Kun koitin ystävällisesti, mutta jämäkästi kertoa, ettei vatsassani ollut vauvaa, esikoinen ohitti selitykset toteamuksella, että mahani vaan "isontuu ja isontuu!" (Myös miehelle sain ystävällisesti, mutta jämäkästi kertoa, ettei raskauden ensioireita ole massiivinen keskivartalon kasvu, vaan ilmiö tunnettiin ns. lomalihomisena.)

Pyykkilautavatsa tai koiranpentu. Niillä pääsisi pahimman yli, eikö?

3 kommenttia:

  1. maha vain isontuu ja isontuu. aika heitto, haha, kiitos nauruista :D (odotas 30 vuotta, voisi olla hyvä vastaus hämmästelijälle...)

    VastaaPoista
  2. Mulle ei odotusaikana kukaan vieras lapsi kommentoinut mahaa odotusaikana vaan vasta kaksi päivää synnytyksen jälkeen. Ehkä viisivuotias natiainen "kuiskasi" äidilleen: tolla tädillä taitaa olla vauva mahassa. Oli pakko paljastaa, että se kyllä oikeastaan tuli sieltä jo pois.

    VastaaPoista
  3. Kiva, Salamatkustaja, jos mun tragediani tuottaa sinulle iloa. No ei maar, kiitos kiitoksista! :D

    Ja Ninni, auts. Mut kaks päivää, annettakoon anteeksi – jos itseäni muistelen, olisi päätelmän varmaan joutunut tekemään niistä talutettavista lastenvaunuista...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...