maanantai 19. syyskuuta 2011

Prinsessa kylässä (eli sukupuolisensitiivisestä kasvatuksesta, osa I)

Kruununprisessa Victoria vierailee Turussa. Ystäväni pohdinnoista keksin, että nyt olisi ihan oikeasti mahdollista mennä katsomaan prinsessaa. Siis vilkuttamaan kadunvarteen. Tapahtumana tämä kuulostaa niin absurdilta, että se olisi hauska kokea. Ja täytyyhän lasten harrastuksia tukea.

Sen verran sateiselta kuitenkin näyttää, ettei viitseliäisyyteni ehkä riitä. Pohdin myös, että esikoinen ei ehkä tunnistaisi Victoriaa prinsessaksi ilman kruunua ja siipiä, joten liekö vaivan arvoista.

Kuten tästä kuvasta voi päätellä, on prinsessuus meillä aikalailla in. Vauva-ajan urheista yrityksistäni huolimatta. Puin tyttöä vähiten vaaleanpunaisiin asukokonaisuuksiin saamistani lainavaatteista, raaputin Hello Kitty -tarrat pois lahjahiekkaleluista, enkä koskaan kutsunut lastani prinsessaksi. Nykyään tietysti silloin kun hän leikkii prinsessaa.

Mutta kuinka sitten kävikään: lapseni rakastaa prinsessoita ja keijuja ja Hello Kittyä ja kaikkea vaaleanpunaista, koruja, meikkaamista ja korkokenkiä.

Eikä siinä mitään. Sen jälkeen kun esikoinen on valintansa tehnyt, olen sitä myös osaltani ruokkinut. Eli olen ostanut tuon kuvan kruunun. Ja olen leiponut Hello Kitty synttärikakun. (Joka oli hieno.) Minua vain tuskastuttaa, miten tätä pidetään "luonnollisena" tai biologisena tapana olla tyttö. Väitän, että rakkaus vaaleanpunaiseen ei piile kromosomeissa.

Vaikka minä yritin tuputtamista välttää, tulee tällainen tytön rooli joka puolelta ympäristöstä annettuna. Palaan aiheeseen sukupuolisensitiivinen kasvatus ja päiväkoti, kunhan tapaamiseni "tätien" kanssa on ohi ja olen saanut kuulla heidän ajatuksiaan aiheesta – jos nyt saan minussa heränneet kysymykset esitettyä.

PS: Sukupuolisensitiivinen kasvatus on melkoinen sanahirmu ja kuuluu mielestäni samaan väärinymmärrettyjen ja feministien hömpötykseksi leimattuihin aatteisiin kuin vaikka, no, feminismi. Ajatellaan ehkä, että tytöistä halutaan poikia ja pojista tyttöjä. Näin ei ole. Lyhykäisyydessään ajatus on, että ihmiset ja myös lapset kohdattaisiin yksilöinä, ei vain sukupuolensa määrääminä joukkoina, tyyliin "Pojat ovat poikia" ja "Tytöt tykkäävät siitä, tästä ja tuosta." Jos joku keksii paremman sanan, käytän sitä mieluusti.

5 kommenttia:

  1. En tunnusta koskaan Hello Kittyjä raaputtaneeni mistään pois, mutta tyttären prinsessuuden edessä jouduin minäkin vastentahtoisesti käteni nostamaan jo melko pian tämän synnyttyä ja kasvettua sellaiseen ikään että osasi tahtoaan ilmaista. Lähti mistä lähti, se on luonnonvoima. Ja olen järkeillyt että tärkeämpää kuin hörhelöiden ja tiaroiden vastustaminen on se että lapsi näkee miten oikeassa elämässä miehet ja naiset voivat tehdä monenlaisia asioita eikä elämän todellisten valintojen tarvitse määräytyä sukupuolen perusteella. Äidit voivat putsailla viemäreitä ja isit silittää, noin niinkuin karkeasti yksinkertaistettuna. Miehet ja naiset saavat olla erilaisia kuten kaikki ihmiset saavat olla yksilöitä, mutta minkään asian opettelemisessa tai tavoittelemisessa ei tartte rajoittua sen mukaan minkälaiset killuttimet jalkojen välistä löytyy :)

    Tämän saarnan perään pitänee todeta että olin TODELLA onnellinen kun tytölle löydettiin kaunis punainen (toki pienellä hameliepeellä koristeltu) jumppa-asu niitten pitsisten muovisten vaaleanpunaisten tutu-hörhelöiden sijaan ja ipana vielä tykkäsi siitä :D

    VastaaPoista
  2. Olet Hanna harvinaisen oikeassa tuosta roolimallien antamisesta. Eli arvaapa onko palkitsevaa, kun meillä leikitään "Tää on äiti ja tää on lapsi. Isä on töissä." Tai todetaan: "Ei äidit käy töissä." Ja minä sitten selitän, että kyllä kumpi vaan vanhemmista voi olla kotona tai töissä – ei kuulosta uskottavalta, ei. No, onhan tämä tilapäistä, mutta kuitenkin.

    VastaaPoista
  3. Minua suojannee vielä hiukan se, että lapsi on niin pieni, ettei ymmärrä itse haluta esimerkiksi tietynlaista vaatetusta. Kevyin sydämin hankin mm. leggareita pojalle välikausikamojen alle hoitoon. Isänsä kyllä vaati, että niitä on vähintään sitten sanottava pitkiksi kalsareiksi.

    Hoidossa on uusi tyttö. E totesi, ettei leiki tytön kanssa. Syyksi ymmärsin sen, ettei tyttö leiki autoilla. Lapseni ei taida muusta leikkimisestä edes ymmärtää.

    Kyllä mua jo valmiiksi hieman hirvittää mitä tuleman pitää... the Cars, Puuha-Pete, Lauri kilpa-auto, Bakuganit ja mitä näitä nyt on. Kohta ei kai leggaritkaan kelpaa enää.

    VastaaPoista
  4. Niin, en tiedä onko pojille tarjottu roolimaailma yhtä kapea vai kapeampi kuin tytöille. Että taistellako sitä sitten heloukitejä vai pyssyjä vastaan... Vai kenties ihan yleisesti tuulimyllyjä.

    VastaaPoista
  5. Mä luulisin, että edessä on yleistä tuulimyllyjä vastaan kamppailua. Tuntuu, ettei pojille niin kovasti paljon laajempaa roolimaailmaa ole tarjolla.

    Jotenkin kauhistuneena (sala)kuuntelin vaaterekin toisella puolella, kun minulle tuntematon äiti selvitti toiselle kirpputorilla ettei hän uskalla ostaa tummanliilaa haalaria kaksivuotiaalle pojalleen, kun "ei se kuitenkaan suostu pukemaan tyttöjen väristä päälleen". En voinut olla miettimättä, että kuka kaksivuotias osaa kieltäytyä jostain väristä tomerasti, ellei sukupuolelle sopiva värikoodaus ole kotoa ammennettua.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...