torstai 13. maaliskuuta 2014

Onko tässä seuraava avokadopasta?

Ei varmastikaan ole. Mutta olen käynyt Ilta-Sanomien otsikointikurssin.

No en ole, sen sijaan olen iltaisin lukenut kirjoja ja mennyt ajoissa nukkumaan. Nettikin oli poikki viikon, kun oli johto irti modeemista tai mistä lie, langattoman netin pesäkkeestä. Siksi olette saaneet liki viikon odottaa tätä maailmoja mullistavaa maa-artisokka-reseptiä.

Ehkä ette tienneet odottavanne, mutta kärsivällisyytenne palkitaan nyt yhtä kaikki!

Kaikkihan rakastavat maa-artisokkaa? Sitä minäkin. Mutta vihaavat sen kuorimista? Aivan. No tässäpä keino olla kuorimatta!

Uunissa paahdetut maa-artisokat

Ota läjä maa-artisokkia - pussillinen, jos shoppaat marketissa, kuten minä.
Pese huolellisesti ja pilko lohkoihin.
Lorauta päälle oliiviöljyä. Suolaa. Pyörittele.
Paahda 200-asteisessa uunissa puolisen tuntia.
Tarjoile sellaisenaan lisukkeeksi tai naposteltavaksi jonkun ärhäkän chili- tai valkosipulimajoneesin kanssa (kuten minä haaveilen).
Menetä puhekykysi ihastuksesta.


Enhän minä toki reseptiä itse keksinyt, vaan isäni oli ohjeen jostain löytänyt. En linkkaa, kun en tiedä mistä. Mutta kaikki kunnia jollekin toiselle!

13 kommenttia:

  1. Ooh. Näinpä on siis toimittava. Onko tämä enemmän naposteluhenkistä vai ihan ateria?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa! Pääasiallisesti sanoisin, että lisuke - vaikkapa perunan korvikkeena tai salaatin kyljessä. Mutta jonkun tuollaisen majoneesin (ja punaviinin) kanssa voisin kuvitella napsivani ihan pelkästäänkin.

      Poista
  2. Hyvä hyvä! Epätoivoinen perheenäiti kiittää ruoka-aiheisista postauksista. Ei sillä, että perheeni miespuolinen 2/3 suostuisi maa-artisokkiin koskemaan, mutta voinpa tehdä joskus vaikutuksen johonkuhun meillä vierailevaan ystävään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No tuo on kyllä loistava vierasvararuoka, koska valmisteluihin menee minuutti ja maa-artisokkia voi säilöä jääkaapissa pitkäänkin. Ja miesväelle huijaat lohkoperunoina, eikö? ;)

      Poista
  3. No hitsiläinen. Just kuorin, pilkoin ja soseutin pussillisen maa-artisokkia vauvalle soseeksi. Seuraavan pussin laitan uuniin!

    (Kuoriminen ei tällä kertaa ollut niin paha rasti, kun oli lainalapsi viihdyttämässä esikoista ja vauva nukkui. Työrauha, siis.)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä pussia sentään laita uuniin! Ehhehe ;)

      Mutta onnittelen teidän vauvaa hyvistä soseista. Minä menen sillä saralla niin mielikuvituksettomalla porkkana-peruna-parsakaali-linjalla, että vaihtelua vähän enemmän tosiaan soisi...

      Poista
  4. Tästä ansaitsisit kyllä Pulitzerin, vähintään! Ensinnäkin otsikosta, ja toisekseen näin merkittävän tiedon jakamisesta. Mä rakastan maa-artisokkaa, mutta eihän sitä kerta kaikkiaan kestä kuoria.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oih, kiitos! Nyt oli kyllä ylisanat kohdillaan :D Mutta meillä ei esimerkiksi ikinä ole maa-artisokka-keittoa tästä nimenomaisesta syystä. Miten paljon parempaa se olisikaan (ainakin välillä) kuin iänikuinen bataattikeitto. Mutta se on nopeasti kuorittu se.

      Poista
  5. safkaa.com -blogissa on lähiaikoina ollut Kuukauden kasvis -sarjassa kaksikin maa-artisokkareseptiä, joissa ei tarvita viheliäistä kuorimista lainkaan. Toinen niistä on juurikin keitto.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä! Lähden oitis tutkimaan aihetta! Sieltähän niitä todellisia hittireseptejä tuleekin ;)

      Poista
  6. Mulla on kyllä sellainen vakavanlaatuinen ennakkoluulo, että maa-artisokka pierettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Njaa :D Tuohon en kyllä uskalla sanoa mitään. Paitsi että kokeile? (Sinne kasvimaahasi laitat kasvamaan ja raportoit sitten ensi lokakuussa, että kuinka kävi.)

      Poista
    2. Lisään kainosti, että ennakkoluuloni ei ole pelkästään teoriapohjainen.
      Nimimerkki Mukuloita mullassa

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...