torstai 30. tammikuuta 2014

Lego friend or foe?

Kuulun siihen porukkaan, joka syvästi ja ääneen paheksui LEGOn lanseerattua tytöille suunnatun Friends-tuotesarjan. Miksi ihmeessä pitää sukupuolittaa niin mahtavan sukupuoletonta lelusarjaa? Ja miksi ihmeessä tytöille suunnatussa sarjassa on vain kauneushoitoloita ja kampaamoita? Näin tapasin vaahdota.

Rakkauteni legoihin on syvä. Ja siksi pragmaattisuus ohitti jälleen kerran idealismin, kun joulun alla osoitin kauppareissulla esikoiselle Friends-sarjaan kuuluvia pakkauksia, ja kysyin, että pitäisikö hän sellaisista. Jos vaikka toivoisit joulupukilta. (Sisäinen ääneni huusi: vihdoin saamme kotiin pikkulegoja, sama se minkälaisia!)

Ja legot olivat (myös lapselle) täydellinen hittilahja: esikoinen kokosi taloaan pitkälle aattoyöhön, ja sittemmin ilmoitti toivovansa legoja (tarkennan: LEGO Friendsejä) aina kaikiksi tuleviksi lahjoiksi. Enkä minä pane vastaan.

Myönnänkin auliisti olleeni väärässä molempien argumenttieni suhteen.
1. Kuten Kasper Diem -blogissa hienosti osoitettiin, eivät legot ole erityisen sukupuolineutraaleja olleet ennenkään. Ne "tavalliset" legothan ovat taistelua, ninjoja, avaruusaluksia ja mönkijöitä. Ja sitä paitsi: minulla oli lapsena noita Scala-koruja, ja rakastin niitä! Eli miten pahasti olisinkaan hurahtanut jos tällaisia legoja olisi ollut tarjolla minun lapsuudessani? Pahasti.

2. Tuotesarja ei suinkaan sisällä vain kauneushoitoloita. Ne pakkaukset, joita meidän lapsemme ovat saaneet, ovat sisältäneet talon, rantatalon ja uima-altaan. Okei, Olivian makuuhuoneessa on peilipöytä, mutta rantatalon makuuhuoneessa on iPod-teline, ja tytöt harrastavat surffausta ja ajavat päheällä maasturilla. (Se ituja kasvattava luonnonsuojelijahahmo joukosta vielä puuttuu.)



Parasta on kuitenkin, että Friendsit ovat niin leikittäviä. Olohuoneen pöydällemme on rakentunut uudelleenmuokattava minikokoinen nukkekoti, joka mahdollistaa monenlaiset roolileikit - sekä kolme- että viisivuotiaan, yhdessä ja erikseen.

Ja nyt kun olen tutustunut tarkemmin LEGO-hyllyn tarjontaan, kallistun sille kannalle, että Friendsit ovat niitä "tavallisia".





Sillä mitä ne ninjagot tekevät hädän tullen, kysyn vaan?

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Vuoroin vanhemmissa

Tänään oli hyvä päivä. Ja pitää varmaan heti alkuun antaa sarkasmivaroitus: tuo äskeinen ei ollut sarkasmia.

Nousin puoli seitsemältä. (No se ei kyllä ollut päivän hyvä osuus.) Kahdeksan jälkeen herätin miehen ja painuin takaisin untuvavällyihin. (Se oli. Oikein hyvä.) Mies herätti puoli yhdeltätoista, lähti hiihtämään. Minä laitoin itselleni kahvin, vauvan päiväunille ja lounaan tulille. Hiihdon jälkeen mies kävi huikkaamassa ovelta moikat ja lähti pelaamaan futsalia. Vauva nukkui pitkät unet ja me muut rakensimme legoja.

Kun mies kotiutui harrastekierrokseltaan, minä lähdin lenkille. Bleue kirjoitti tänään, miten täytyy välillä pysähtyä saadakseen tilaa ajatuksille. Minä näemmä tarvitsin yksinäisen juoksulenkin, jolloin kylmästä tokeennuttuani sain pitkään mieltäni kaihertaneita suunnitelmia loksahtelemaan paikoilleen ja kevättä järjestykseen. Pieniä työajatuksia. Ja kuten bloggaajat tapaavat sanoa: siitä lisää sitten myöhemmin.

Juoksuharrastukseni on jo itsessään erityisen palkitsevaa: koska en usko pitkäjänteisyyteeni tämän tapaisissa projekteissa, joka ikinen kerta kun saan itseni lenkille, koen suurta onnistumisen tunnetta. Tänään, miinus viidessä asteessa, juoksin myös henkilökohtaisessa pakkasennätyksessäni. Kyllähän monet sanovat, ettei kylmässä ole paha juosta. Mutta en minä heitä usko: hehän juoksevat kylmässä! Eli itsensä ylitys siinäkin, kelpaa läpsiä itseään olalle.

Kerrassaan nostattavan lenkin ja pikaisen päiväruoan jälkeen lähdin ompelukerhoon, joka onkn parasta mitä ihmisille noin keskimäärin voi sunnuntaina tapahtua. Sain miehen pipon puikoille: tällä kertaa ohjeen mukaan ja ohjeenmukaisella langalla. Sain myös suklaakakkua ja kahvia. Ja autossa kuunnella itsevalitsemaani musiikkia. Neroutta toisensa perään.

Kotiinpäästyäni mies ehdotti, jos hän vielä kävisi pelaamassa vähän pipolätkää. Kokosimme lasten kanssa viimeiset legot, söimme iltapuurot ja mies palasi ennen yhdeksää ottakseen kopin nukutuksista.

Hyvä päivä.

Joku saattaa kauhistella perheen yhteisen ajan puutetta, mutta ei hätää: se ruksittiin pois työjärjestyksestä jo lauantain puolella! Samoin kuin lasten luistelut ja pulkkamäet. No niin, nyt saa jatkaa kauhistelua.

***

Todettakoon vielä, että oli tietoinen päätös lopettaa sudeksi kokemani tammihaaste. Ei pidä kuormittaa omaa pitäisi-listaansa liikaa, niin voi keskittyä olennaisiin. Saa tilaa ajatella.

tiistai 21. tammikuuta 2014

Luukku 21: Bloggaajan paradoksi

Vietin tänään hyvinkin toista tuntia pohtien postaanko jotain yhdentekevää vain siksi, että olen antanut itselleni päämäärättömän haasteen. Päätin, että en.

Eiku.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Paluu teinivuosiin

Pelaamme futista vanhalla yläasteellani. Vuoron alkaessa odotin kummia väristyksiä tyttöjen pukuhuoneesta, mutta ei mitään. Petyin vähän. Joko tunnemuistini on sekin huono tai sitten yläasteen liikunta ei vain ollut minulle niin kaameaa kuin usein mehustellaan.

Koulu ei myöskään tunnu muistojani pienemmältä, mutta näyttää kyllä enemmän maineensa veroiselta.

Oliko siellä tällaista jo tuolloin? Ei kai sentään, huudahdan kulttuurikaapuani leyhytellen.

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ite tehhään: Pipo

Vuoden siivooja haastoi joulun alla postaamaan omatekoisten joululahjojen merkeissä, mutta en toki halunnut pilata hienoa yllätystä mieheltä. Siksi vähän viipeellä. Ja, no, muistakin syistä, kuten kohta ymmärrätte.

Tein siis miehelle joululahjaksi pipon. Mies oli toivonut punaista, ja oletin ja oletan, että sellaista Jacques Cousteau -henkistä kuten kaikilla hipstereillä oli viisi vuotta sitten. Mutta koska minä olin juuri keksinyt, että paksulla langalla tulee nopeasti valmista, ostin paksua lankaa - millä nyt ei todellakaan tule sellaista Cousteau-pipoa vaan pannumyssy.

Järki ei estänyt minua toivomasta toisin.

No, koska joulun alla oli myös aika monta muuta projektia tulessa, niin vaikka huomasin, että tuli aloitettua kavennukset ehkä vähän turhan aikaisin, tein pipon loppuun, epäillen koko ajan, että siitä tulisi miehelle vähän turhan nafti.


No tulihan siitä. Nafti.


Olinkin varta vasten jättänyt langat päättelemättä ja purin pipon lahjan luovutuksen jälkeen (melkein) kavennusten alkuun.


Ja sitten sävelsin vähän isomman pipon. Mutta tällä kertaa tuli liian rumat kavennukset.


Sitten purin ihan oikeasti sinne kavennusten alkuun.


Pipo numero kolme oli ihan tasapainoinen. Mutta miehen päässä se näytti yhä pannumyssyltä. Kuten olin toki tiennyt jo kolme pipoa sitten.


Minulle se on ihan kiva.

Ostin juuri ohuempaa lankaa nelosversiota varten. Mutta niillä silmukkamäärillä vähän pelottaa valmistuuko enää tänä talvena.

Että hyvää joulua vaan, kulta!

lauantai 18. tammikuuta 2014

Lasten päivä

Taideteos täältä.

Erään ystäväni äiti jakoi aikoinaan minulle viisautta: aikana ennen videoita, Wäinö Aaltosen museon kahvila oli ykköspaikka viettää väsynyttä sunnuntaita. Siellä sai juoda kahvinsa rauhassa kun lapset olivat nauliutuneet jättimäisen akvaarion eteen.

Toimii yhä, ipadinkin aikakaudella. Akvaarioviihteen lisäksi ison peukun saa lapsille suunnattu opastettu kierros ja korkeatasoinen taidetyöpaja. Turkulaiset huomio: tämä kaikki vielä huomenna!

(Ja se akvaario joka viikonloppu.)

torstai 16. tammikuuta 2014

Äiti vapaalla

Voiko kutsuvampaa näkyä enää olla?


Kun takana on puolitoista vuorokautta tauotonta lapsenvahtivuoroa (no, okei, nukuin minä siitä pari) ja ulkona on pakkasta ritisevät -14, niin kyllä silloin tämä näky on kutakuinkin parasta mitä on.

Silti. Eräs ystäväni kysyi eikö harmita, etten aloittanut juoksuharrastusta aiemmin. (Saatan antaa vähän liioiteltua vaikutelmaa juoksijanlahjoistani.)

Ei.

Nuorena sitä sai tehdä mistä tykkäsi. Nyt voi sitten oppia nauttimaan urheilusta.

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Kauppaleikki

Kaikki alkoi siitä kun järjestyksen ystävänä tunnettu mieheni osti kauppareissulla muovisen säilytyslaatikon. Tähän voi laittaa vaikka leluja tai vaatteita, hän esitteli, ja jätti laatikon ruokaostosten myötä keittiöön.

Muutamia päiviä laatikkoa keittiössä katseltuani sattui yhtä aikaan tyhjenemään jauhopussi ja kahvinpavut, ja keksin, että vihdoin voin toteuttaa useasti suunnittelemani kauppaleikin. Hämmästyin ja vähän kauhistuinkin sitä miten valtavan arsenaalin elintarvikepakkauksia pystyi keräämään yhdessä päivässä. Maito- ja mehupurkit pesuun ja teipillä kiinni, jugurttipurkkien kannet liimalla paikoilleen ja sipsi- ja sokeripusseihin rypistettyä sanomalehteä sisälle. Lelujen luksusluokkaa heti.

Ainoa ongelma on pakkausten keräämisen lopettaminen. Tämä voi tulla meidän kauppaleikkiin! keksivät lapset lähes päivittäin tyhjien pakkausten äärellä. Säännöksi laadin, että tuotteet eivät saa ylittää laatikon tilavuutta, kannen pitää mahtua kiinni.

Esikoinen askarteli hintalaput ja lastenhuoneeseen rakennettiin hyllyt laatikoista ja tuoleista. Seuraavana sadepäivänä voisi askarrella leikkiin rahaa, kätevästi kopiokoneella kuten avoimessa päiväkodissa. Vaikka kortillahan meillä ostokset useimmiten maksetaan. Ei niihin sadan euron sipseihin oikein muuten olisi varaakaan.

Kauppa oli kalliihko.

Vauva mukana ostoskärryissä -
koska kaupassa käyvät äidit. Tietenkin.


Kassa.
Se laatikko.

tiistai 14. tammikuuta 2014

maanantai 13. tammikuuta 2014

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

lauantai 11. tammikuuta 2014

perjantai 10. tammikuuta 2014

Ostoshaaste: 4. kvartaali ja tilinpäätös

Olin tänään alennusmyynneissä. Tapahtuma, jota lähtökohtaisesti vihaan ja silti teen sitä joka vuosi. Päätavoitteena oli hankkia uudet talvihaalarit lapsille, koska nykyiset ovat perintökamaa, eivätkä pidä vettä, mikä puolestaan on osoittautunut melko suureksi puutteeksi tänä vuonna. (Lapsilla on toki ihan kelvot housut ja takit, mutta kun haluavat ne kulahtaneet haalarit mieluummin ylleen joka päivä.)

Mutta niin. Vakiotoimintamallini petti, sillä koon 116 haalarit olivat kerrassaan loppu vakiokaupastani. Menin pienimuotoiseen hätätilaan ja pakenin kotiin, mutta sinnikkäästi palasin uudelle ostoskierrokselle ja sain kuin sainkin hankittua keskimmäiselle haalarit sekä esikoiselta hyväksynnän haalareihin, joista ei ollut kokoa, mutta jotka löysin kuitenkin internetin kaupasta.



Samalla ostin itselleni housut, joita olen kaipaillut raskauden päättymisestä asti. Ja, tässä tulee se alennusmyyntien hyvin tunnettu ansa: koska samat housut olivat toisissa väreissä alennuksessa, ostin myös toiset. Lohduttaudun sillä, että nyt alaosani on katettu taas pitkäksi aikaa eteenpäin. Käyttövalikoimassani* on ollut kahdet housut, koska kahdet ovat hajonneet vuoden kuluessa, joten tuplasin määrän kertaheitolla.

Kuten tarkkaavaisimmat ehkä ovat jo huomanneet, raportoin parhaillaan vuoden 2013 viidennestä kvartaalista, mutta koska neljäs kvartaali sujui vallan maltillisesti, ajattelin, että tammialennusten huomioiminen tasapainottaisi kokonaiskuvaa.

Syyskvartaalille osui elämäni ensimmäinen juoksukilpailu, jonka tuottamassa hurmiossa satsasin urheiluvaatteisiin: ostin toiset trikoot, juoksusortsit ja futissukat (koska muistin, että minulla on vain yhdet ja ne siis aina pesussa).

No minulla oli neljät futissukat. Kahden päivän kuluttua järjestelin vaatekaappiani ja löysin kahdet käyttämättömät ajalta ennen edellistä raskautta sekä yhdet punaiset, joiden olemassaolon olin myös unohtanut. Pahoin pelkään etten tule elämässäni pelaamaan niin paljon futista, että saisin viidet sukat kulutettua loppuun. Tarinan surullinen opetus: tunne vaatekaappisi.

Kvartaalin toisessa ostostapahtumassa yritin ostaa niitä kaipaamiani housuja, mutta ostin mustan neuleen. Kalliin. Toivottavasti laadun takeena. Mustaa neuletta pidän vaatekaappini avaintuotteena, ja silti minulta aina tuntuu puuttuvan hyvä sellainen. [Ostin neuleen osin myös siksi, että ehkä vähän niinkuin hajotin sovittamistani housuista vyölenksun, mikä sittemmin paljastui valmistusvirheeksi, mutta en kehdannut poistua ostamatta mitään.]

Yhteenveto vuodesta 2013

Urheiluvaatteita: lenkkarit, juoksusukat, -liivit, -trikoot ja -sortsit. Futiskengät ja -sukat.

Ihmisten vaatteita: karonkkaan mekon ja kengät, toisen juhlamekon (vailla varsinaista tarvetta, mutta koska siinä pystyikin imettämään, olen käyttänyt runsaasti), trendikkään puolihameen, (huonot) bikinit, kaksi neuletta, paidan, muumuun (joka ei ole yhtään minua, mutta onneksi se on äitiäni, joka sopimuksestamme perii paidan) ja sukkia.

Neljätoista vaatetta ja viidet sukat (tammikuun aleista kahdet housut ja (taas!) bikinit sekä juoksusukat).

Lapsille ostamisen ylöskirjaamisen lopetin lupauksistani huolimatta. Kaiketi koen sillä saralla toimivani kohtuullisen kohtuullisesti. Jokainen vuodenaika ja kasvupyrähdys vaatii vaatteita, ja ne mitä emme saa käytettynä, ostan. Esimerkiksi niitä haalareita.

Analyysi vuodesta 2013

Vahvuuteni sekä heikkouteni kuluttajana liittyvät pitkälti siihen, että käyn ostoksilla harvoin. (Kokemani yleinen maailmantuska myös auttaa, silloin kun en aktiivisesti ole välittämättä siitä.) Mitä vähemmän käyn kaupoilla, sitä vähemmän keksin uusia tarpeita ja sitä vähemmän ostan. Kuitenkin harvoin kaupassa käyminen tuottaa myös heräte- ja usein valitettavasti harhaostoksia. Ostan tämän kun nyt kerran täällä olen, ja koskakohan mahdan uudelleen tulla.

Ostosteni määrää en pidä suuren suurena, mutta harhaostokset, kuten bikinit, harmittavat pahasti. Ja, onkin helppo todeta, että kalleimpiin ostoksiini, joiden hankinnassa olen joutunut näkemään vähän vaivaa, olen ollut tyytyväisin: niitä ovat karonkkamekko ja Sorelit (joiden tilalle saan nyt uuden parin, kunhan maahantuojalta ehtii) sekä vaatekategorian ulkopuolelta nahkalaukku. (Ja okei, se heräteostoksena hankittu neljänkympin juhlamekko on myös ollut ihan hitti.)

Toimintasuunnitelma vuodelle 2014

Aion jatkaa samalla tavoitteella: ostaa harkiten (omaa vaatekaappiani välillä myös möyhien, jotta sen sisältö ei pääse unohtumaan) ja mahdollisuuksien mukaan pitkäikäisiin tuotteisiin panostaen. Impulssishoppailusta, eli ostan nyt kun kerran täällä olen ja etenkin kun halvalla saa, haluan oppia pois.

Raportoin hankkeesta erillisen tarveharkinnan mukaan.

Liitteet

- Kvartaaliraportit I, II ja III.

- Haasteeseen osallistuneiden loppuraportteja osoitteissa (päivittyvä lista):
Ehdoton ehkä
Tuumat ja tuokiot
Pudonneita omenoita
Leopardikuningatar (päivitetty 4.2.)
* Sen lisäksi kaapissani on myös kolmet housut, joita en käytä - ja joista yhdet ovat ihan sopivatkin. Liinan tavoin suhteeni vaatteiden hävittämiseen on kuitenkin ambivalentti. Mies teki juuri täyssiivouksen omalla kaapinpuoliskollaan eli hävitti kaiken, mitä ei aktiivisesti käytä - t-paidoista ainakin kaksi kolmasosaa. Osa näistä oli kuluneita, rikkinäisiä ja parikymmentä vuotta vanhoja - osa liki käyttämättömiä mainospaitoja, osa väärän kokoisia. Mutta monia niistä olisi voinut vielä käyttää.

Sitten toisaalta, entä jos ei vain käytä? On lopulta yhdentekevää onko ostamani vaate kaapissani vai lumppukeräyksessä, eli vähentämisen pitäisi tapahtua ketjun alkupäässä, ostamisessa. Jos kaapit siivoaa tyhjiksi, tekee samalla tilaa uuden tavaran hankkimiselle. Ja toisaalta, kun katson tätä kuvaa kahden vuoden takaa, kuvittelen, että samanlaista kasaa ei kaapistani enää saisi. Eli olisiko havaittavissa pieni hitunen kehitystä? Ehkä sittenkin saan siivota kaappia?

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Perustamiskokous


Tänään perustettiin erittäin eksklusiivinen rouvakerho: ensisijaisena toimintamuotona yleinen nautiskelu, kokoontumisaikana joka kuun ensimmäinen keskiviikko.

Kevyesti eniten lupausta uudelle vuodelle!

sunnuntai 5. tammikuuta 2014

Vauvan yövieroitus, 24. yö

Viisivuotias nukkuu jo usein yönsä heräämättä.

Alkamassa on kahdeskymmenesneljäs yö kuopuksen unikoulun aloittamisen jälkeen. Jokohan saan virallisesti lausua, että "kolme päivää se vie" ei ole täysin universaalisti pätevä totuus?

Myönnettäköön, että unikoulumme on edennyt hieman vaiheittain. Yö numero kymmenen oli ensimmäinen uudessa huonejärjestyksessä, ja yön numero kaksikymmentäyksi koittaessa päätin, etten imettäisi vauvaa edes aamulla vuoteessa, ettei hän turhaan heräilisi sitä odottaen. Yöllä ei saa ruokaa, vuoteessa ei saa ruokaa. Ylös noustuamme tarjoilen puuroa ja vasta sitten maitoa.

Konsepti on kirkas, mutta ei kaikkien osapuolten hyväksymä.

Edistystäkin on toki tapahtunut. Toisinaan vauva saattaa itse nukahtaa ensimmäiseltä heräämiseltään. Huutelee hetken ja sitten hiljenee. Pari seuraavaa herätystäkin sujuvat yleensä kivuttomasti muutamalla taputuksella ja pään silityksellä. Niin ja ovathan nukkumispätkät pidentyneet alkuperäisestä tunnista. Mutta kyllä se vaan heräilee, siitä ei tunnuta pääsevän mihinkään.

Seitsemännentoista yön jälkeen heräsin riemuissani: olin noussut ensimmäisen kerran vasta neljältä! Mutta kävi ilmi, että yö olikin toisenlainen käännekohta - olin ensimmäistä kertaa kahdeksaan ja puoleen kuukauteen nukkunut läpi lapsen huudon niin että mies oli herännyt ja minä en. Minua kai sitten oli väsyttänyt.

Kahdentenakymmenentenätoisena yönä aiempi kuvitelmani oikeasti toteutui: vauva nukkui yhdestätoista neljään ilman huoltotaukoja. Viisi tuntia! Vihdoin! Edistystä!

Seuraava eli viime yö olikin sitten ihan samanlainen kuin aiemmat. Se on: herätys kahdeltatoista, yhdeltä, kolmelta, viideltä, ja siitä eteenpäin pientä torkkumista siihen asti kunnes päätän ettei enää. Tänään nousin kahdeksalta (mies aamusyöttöjen jälkeen yhdeksältä, minkä jälkeen nukuin vielä tunnin).

Olenkin tässä leikkimielisesti jännittänyt mikä saapuu ensin: A. psykoosi, B. avioero vai C. kokonaan nukutut yöt. Vielä ei ole yhdestäkään voittoisia merkkejä havaittavissa.

Mutta: ehkä jo tänä yönä kaikki muuttuu! (Toivokaamme, että C:n suuntaan.)

perjantai 3. tammikuuta 2014

torstai 2. tammikuuta 2014

Jeesus ja kotityöt

Uniformut pesussa.

Esikoinen kiukutteli tänään raskaasta vastuustaan kotona. 

- Miksi MINUN pitää AINA hakea hammasharja! Ja sinä vaan istut siinä! [En spekuloi mistä lie oppinut moisen argumentaatiotavan.]

Selitin, että oman hammasharjan noutaminen on varsin pieni kotityö, ja jos tarkkoja ollaan, voisi viisivuotias ottaa jo suurempaakin vastuuta kotitöistä, esimerkiksi viedä roskat, tyhjentää tiskikoneen ja imuroida alakerran. 

- Mutta ne ovat sinun hommiasi!
- Miksi? Kotityöt ovat perheen yhteisiä töitä. Mikä taho määrittelee, että ne olisivat nimenomaan minun hommiani? Kuka määrää, että juuri minun pitää tehdä kaikki kotityöt?
- Jeesus.

Mitäs siihen lisäämään.

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Juoksuvuosi 2014

Liina suunnitteli murjottavansa uutta vuotta minun juoksujuttujani kuunnellen, ja niin epätodennäköiseltä kuin se lukuhetkellä minusta tuntuikin, niin hei, yleisönpalveluhommissahan tässä ollaan! Kävin siis lenkillä.

Jokivarren juoksureitillä ei ole pelkästään pimeyttä: kuvassa uusi kirjastosilta.

Se olikin lenkki numero kaksi puolimaratonille valmistautumisessani.

Muistatte ehkä sen suuresti rummuttamani kympin lenkkini lokakuussa? Sitä seuraavina kahtena kuukautena kävin lenkillä ihan jopa neljästi. Nyt kun vuodenvaihde lähestyi, olin vakavan päätöksen äärellä: Liinan monesti mainostaman Helsinki City Runin osallistumismaksu ponnahti kalliimpaan luokkaan tänään - määräsin itseni päättämään sitä ennen juoksenko vai enkö. [Niistä motivaattoreista olen puhunut aiemminkin, ja huomaan että kyllä taloudellinen sitoutuminen on minulle ihan ykkösluokan motivaattori. Ja näemmä tavoitteellisuus, vaikka olen aiemmin kuvitellut ettei.]

Pitkää matkaa makustellakseni jallitin juoksevan ystäväni kanssani joulunjälkeislenkille: tavoitteenani oli juosta vähintään viisitoista kilometriä, mieluummin kaksi tuntia, ja kaksi tuntia juoksimme (2:04), taittaen liki 18 kilometriä ("liki", koska tekniikka petti taas, enkä saanut Sports Trackerista tarkkaa lukemaa). Ilman juoksukaveria olisin feidannut hyvän aikaa aiemmin, eli hän kiritti minua jatkamaan - minä puolestani pidin hänen juoksuvauhtinsa sopivan alhaisena, tapanaan kun on juosta liian lujia lenkkejä. Kyseenalainen kiitos, sanoisin, kun tämä ystävä on kuitenkin kokolailla puolessavälissä raskautta.

No, itseään vastaan, itseään vastaan tässä kilpaillaan.

Mutta vähän pitää kuitenkin kilpailla. Kun nyt huomasin, että pystyisin oletettavasti tälläkin kunnolla raahautumaan 21 kilometriä oksentamatta, pitää ottaa jonkinlainen aikatavoite sille toukokuiselle puolimaratonille - jonne siis ilmoittauduin megalenkkini jälkeen. Mikä se tavoite tarkkaan ottaen on, sitä en vielä uskalla luvata, mutta jos mies sanoo, että no tietenkin kahteen tuntiin, niin sen tietää ainakin varmuudella epärealistiseksi.

HCR:n sivujen kautta klikkasin itseni myös ensimmäistä kertaa juoksuaiheiseen blogiin. Sieltä opin että
"Jos sinulla on ollut pitkä tauko juoksemisesta tai et ole aikaisemmin juurikaan juossut, älä aloita treenaamista testaamalla kuinka pitkälle jaksat juosta."
No, okei.

Uudenvuodenjuhlissa jututin myös yhtä juoksun puoliammattilaista, joka neuvoi, että pitkälle matkalle valmistautumisessa ideana on juosta tavoitejuoksuvauhtia, vaikka lyhyitäkin lenkkejä. Se sopiikin tietysti paremmin kalenteriin. Tänään jaksoin juosta 5:40 kilometrivauhtia ihan koko viisi kilometriä. Eli nyt enää pitäisi jaksaa tätä puolen tunnin lenkkivauhtia se kaksi tuntia ja risat.

Iisi piisi!

PS: Kävin jallittelemassa jo Jennijeetä mukaan ja haaste on tietysti voimassa kaikille juokseville mutseille siellä! Mitä monempi sitä lystimpää!

Optimistipulkka

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...