Kevättä tekemässä

Kottikärryllinen kerrallaan.

Ja sen sunnuntai

 

Kevään ensimmäinen päivä yllätti. Aamulla kävimme työmaalle toppa-asuissa ja siitä pikku hiljaa kuoriuduimme kesään.

Kevään ensimmäisenä päivänä näki päivänvalonsa myös valmis terassimme. Ja täytyy kehua, että hieno on. Minä vähän vastustelin hanketta: "Pärjätään sitä ilmankin". Nyt tuntuu kuin asuntomme olisi kasvanut yhdellä huoneella.

Ja on kevät! Miten palkitseva vuodenaika. (Tosin olen vahvasti sitä mieltä, että osaisin minä arvostaa sitä ilman mustan aukon synkkää puolivuotiskautta, joka Suomen talvena tunnetaan.)

Myös lapsille tästä aukeaa aivan uusi elämä. Lyhyiden ulkoiluhetkien sijaan kotielämämme siirtyy ulos. Ja ihana pihamme on täynnä täynnä leikkikavereita, isompia ja pienempiä.

En kyllä voisi olla tyytyväisempi asumismuotomme valinnasta: tällainen rivitaloyhteisö, jossa naapurit lainaavat työkaluja ja jäävät rupattelemaan pihalle, sekä suhteellisen suljettu pihapiiri, jossa lapsille on leikkiseuraa, on aivan täydellinen. Esikoista ei tänään kotinurkilla näkynyt kuin väkisin ruoka-aikoihin. Olen aiemminkin tainnut sanoa, etten osannut kaivata omaa pihaa ennen kuin sellaisen sain, mutta tähän elämänvaiheeseen se tuo kyllä mahtavan lisän. Ja onneksi se oma piha on kuitenkin myös yhteinen. 

Tähän viimeiseen kuvaan piti tulla tunnelmavalaistus ja terassin kunniaksi nostetut kuohuviinit, mutta ne jäivät nyt toiseen iltaan. Ehkä moinen olisikin ollut jo liioiteltua herutusta. Todellisuudessa soitan youtubesta lastenlauluja ja kuuntelen huutelua punaiseen sänkyyn rakennetusta majasta.

Ei kyllä huono viikonloppu ollenkaan.

Lauantai

 

 

 

Kotiviikonloppu, odotettu sellainen.

Työssäkäyminen tekee kyllä ihmisille ihmeitä - ainakin halulle olla kotona. Arki-illat ovat niin kovin lyhyitä, ja vaikka viikonloppumenot olisivat kuinka mukavia, äkkiä huomaa kaipaavansa aikaa kotona, aikaa jolloin ei tehdä yhtään mitään.

Mutta tietysti silloin kun ei ole mitään ohjelmaa, pitää tehdä kaikki se, mitä ei muulloin ehdi. Tänä viikonloppuna meille näyttäisi tulevan (vihdoin) terassi. Ja kiitos naapuriavun, työmaa näyttää siltä, että se tosiaan valmistuu viikonlopun puitteissa. Mies meni aamiaispöydästä pihalle ja palasi sisälle kahdeksan aikaan.

Sillä aikaa me lasten kanssa kahvittelimme isovanhempien kanssa, minä laitoin lounasta, menimme pihalle, söimme lounaan, nukuimme päiväunet, söimme jäätelöä, kävimme puistossa, laitoin pesukoneen päälle, laitoin päivällistä, söimme päivällistä, ripustin pyykkiä, maalasimme naamoja naapurin lasten kanssa. Kahdeksan jälkeen kävimme koko perhe saunassa.

Mietin monesti miten olisin kiukunnut tällaista lauantaita kotiäitiaikoinani. Nyt nautin päivästä sen arvoisella tavalla - koska se oli poikkeus.

Mutta en minä talon rakentamisesta haaveile.