maanantai 28. heinäkuuta 2014

Kesälomaperinteitä

Kesäloma, kaikkihan tietää miten se sujuu - ainakin someraporttien mukaan: on vain ihanaa ja rentoa ja mökkivarpaita ja jätskiä ja kasvanutta melanoomariskiä.

Meillä on näiden lisäksi ihan oma kesälomatraditio. Se alkaa tuossa kevättalvella, jolloin suurmetsuri pohdiskelee, että tänä vuonna voisi (ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen) pitää ihan oikean kesäloman. Minä riemuitsemaan ja ehdottamaan, että koko heinäkuunko, johon suurmetsuri, että jotakuinkin sillä lailla varmaan, kunnes sitten kesän lähestyessä huomataan, että töitä oikeastaan on ihan kauheasti (enemmän kuin kymmeneen vuoteen), ja johan tässä tulee lomailtua niiden ulkomaanreissujen ajan, ja että kyllä nyt ainakin siitä heinäkuun alusta pitää vähän aikaa töitä jatkaa. Minä sitten jankkaamaan, että kyllä ihmisen täytyy lomaakin pitää ja olisi kyllä kiva sopia vähän menoja etukäteen, ja eikös tämä sovittu jo kertaalleen, jolloin Kyösti taipuu lukitsemaan kalenteriin muutaman viikon lomajaksoon, johon sitten pitää mahduttaa kaikki rentoilu ja mökkeily ja huvipuistoilu ja vuoden sosiaalinen elämä ja urheilu ja vapaa-aika. Tähän liittyy myös toinen traditio, jossa minä henkisesti ranteitani vääntelen, että miten ikinä minä saan mitään lomaa, kun täällä kotia ja lapsia hoidan muutenkin ja mikä sitten lomalla niin muuttuu, ja kutakuinkin riippumatta suurmetsurin liikkeistä, saadaan kahteen ensimmäiseen päivään mahdutettua riita minun oletuksistani siitä kuka saa koskakin nukkua pitkään ja koska on minun vuoroni olla häh.

Tämän rituaalin jälkeen virittyvät aivot kuitenkin hiljalleen lomamoodiin, ja kesävarpaat lilluvat sinilevävapaassa merivedessä ja minäkin ymmärrän, että mitäs sitä niin kauheasti ryntäilemään, valmiissa maailmassa. Ja päiväunetkin on olemassa, ottajaansa odottamassa. Niin saattaapa siinä käydä niinkin, että toisen lomaviikon lopuilla tohtori Hitachi toteaa, että eikös sitä ollut puhetta, että heinäkuun loppuun asti on lomalla.

Söin kesälomalla jäätelön ja laitoin siitä kuvan internettiin.

Niin että lomalla ollaan edelleen. Ja oikein hyvällä ollaankin. Semminkin, että ollaan tehty hienoja reissuja, viime viikosta alkoi likipitäen loman paras vaihe. No se helle tietenkin, ja kiireetöntä kotiaikaa, mutta etenkin esikoisen uimakoulu. Viime vuonna vuorottelimme, mutta tällä kertaa minä olen saanut jakamattomat vientivuorot, mikä tarkoittaa kokonaista tuntia uima-aikaa minulle - maauimalassa - joka päivä kahden viikon ajan! Niin ja on vielä helle!

Niin paljon uimakoulukonseptia olen rakastanut, että hieman valitellen joudun toteamaan esikoisen oppineen tällä kurssilla uimaan. Onneksi hän voi kuitenkin vielä ensi vuonna osallistua 7-vuotiaiden jatkokurssille, minkä jälkeen onkin jo keskimmäisen vuoro olla viisi ja näin siis minä saan uimakouluilla (jos emme muuttamaan erehdy) jopa vuoteen 2021 asti!

Ja jos nyt oikein optimistiksi ryhtyy, niin ehkä sen jälkeen lapset ovat niin isoja, että voin jälleen alkaa harrastaa uintia ilman uimakoulun tekosyytä. Kyllä, niin se varmasti menee. Harrastus nimittäin hiipui joskus esikoisen pikkulapsiaikoina, koska se lohkaisi niin ison aikaa illasta.

(Ajatelkaa, meillä oli joskus yksi lapsi ja pulaa vapaa-ajasta. Hih. Voi niitä aikoja.)

Onneksi on sentään loma.

sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Lapsiperheen vinkit Saarenmaalle

Matkatoverin mukaan suomenkielisestä internetistä puuttuu "Lapsiperheen vinkit Saarenmaalle". No, ei puutu enää. Ainakaan otsikkona. Sisältönä toki yhä tämänkin postauksen jälkeen.

Kuluvalla viikolla oli siis vuorossa huikentelevaisen matkailukesämme osio "lapsiperheloma Virossa", kohteena Saarenmaan pittoreski pääkaupunki Kuressaari. Matka noudatteli väljästi Italian-lomamme konseptointia, sillä erotuksella, että reissussa oli vain kaksi perhettä ja päiväohjemamme siten yhteneväisemmät. Majapaikkamme oli myös fasiliteeteiltaan vaatimattomampi - ja seurueemme jouhevampi liikkumaan - joten reissasimme enemmän ja söimme valtaosan aterioista ravintoloissa.

Erinomaisen lapsiperhekohteen Kuressaaresta teki saavutettavuus autolla - tai bussilla, kuten ekoihminen tekee - yhdessä päivässä ja kahdella lautalla, edullinen hintataso (maksoimme majoituksesta 45e/yö ja ruokailut ravintoloissa olivat tyypillisesti 20-30 euron välillä) sekä lapsiystävälliset nähtävyydet.

Lapsiystävällisellä viittaan siihen, että päiväohjelmamme muodostuivat tasolla uimaranta, hevosten katselu, kylpylä, ja pomppulinna, kaislikon raivauskoneen tuijotus, uimaranta. Lapset olivat otettuja kaikista yllämainituista, eikä aikuinen saa mahahaavaa jos jokin kohteista jäisi suorittamatta. Leikkipaikkoja Kuressaaresta löytyy useampia, ja lihapullia ja kanapastaa saa kaupungin jokaisesta ravintolasta, mutta yöelämää tai ostoskeskuksia ei ole aikuisia harhauttamassa lapsiperhelomailun ytimestä.

Kuressaaren viehättävää puuarkkitehtuuria, ja näkymä huoneemme kuistille, jossa oli hyvä istua iltaa lasten nukahdettua.

Mändjalan "dyynien" hienoa hiekkaa. (Ovat ne dyynejä ilman lainausmerkkejäkin, mutta jos mieleenne nousee sanasta kuva Dubaista, niin ei ihan sellaisia.)

Hotelli Rüütlin veekeskus ja sen ainoa vesiliukumäki, joka oli hitti lapsille yhdestä kolmenkymmeneenkuuteen ikävuoteen. 25-metrinen matka-allas, lastenallas, poreallas, ja yhteensä neljä muuta asiakasta takasivat leppoisan uimahetken.

Kuressaaren keskustan La Perla tarjosi autenttista amerikkalaisitaliasta entisen CIA-agentin arvovallalla. Kuvassa lasten bolognese (lampaanlihasta).

Koguvan kylä Muhun saarella tarjosi jäätelöt ja hengähdystauon pitkällä auto-lautta-auto-lautta-auto-matkalla Kuressaaresta Turkuun. Leo Stranius viipyi pidempään.

Kauneushoidot ja shoppailu kuuluu luonnollisesti Viron-matkan ohjelmaan. Kynnet maalattiin jo mainitun Rüütlin ilusalongissa (45min/20e), pöksyt myi Rimi-ruokakaupan edessä tiskiä pitänyt kirjavien housujen kauppias (12e). Miten on, Taikinanaama, onko riittävän värikästä?

Matkatoverini pakkasivat mukaan oman mutteripannun. Mitä neroutta! Toiseksi pakkausvinkiksi, etenkin itselleni: uima-altaan tuoman viihdykkeen puutteessa pihalelut olisi hyvä pakata mukaan asti eikä vain vihjailla lapsille niiden pakkaamisesta.

Tallinnassa söimme jälleen F-hoonessa. Toimii myös lasten kanssa, etenkin näin kesällä, valtavan terassinsa ansiosta. Ruoka oli yhä hyvää, eikä kukaan lukuisista suomalaisista ollut porsasasussa.

Lisääkin vinkkejä seuraa, kenties, mikäli saan käsiini matkatoverini kattavamman kuvamateriaalin. Ja jos kun te niitä runsaslukuisina joukkoina vaaditte.

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Same same but different

Kiinaan siis ollaan menossa. Kai. (Pakollinen ehtolause, jonka esitän varmasti lentokentälle asti.) Muuton kunniaksi ajattelin, että olisikin kiva hylätä myös tämä vakiintunut blogi, jolla on mukavasti lukijoita ja kohta kolmivuotinen historia, ja aloittaa toinen - samanlainen.

En ihan itsellenikään osaa selittää miksi. Mutta siellä se lepää, internetissä, uusi blogi, jonne päivitän lähtöön liittyvistä asioista - epäilisin, että enenevissä määrin ja tänne vähenevissä määrin, kunnes muuton yhteydessä vaihdan kokonaan toisen blogin puolelle.

Olen yhden blogin nainen, kai kuitenkin.

Mikä sitten muuttuu?

Anonymiteetin taso: kuten sivupalkista huomaatte, pseudonyymini "Täti-ihminen" on vaihtunut koodinimeksi "Johanna". (En jaksa opetella toisen blogialustan käyttöä, saati käyttää rinnakkaista sähköpostiosoitetta.) Ja huolella salatun naamataulunihan julkaisin jo tovi sitten pyöräkärrypostauksessa. Että sori vaan, Suotar.

Muut perheenjäsenet saavat yhä pitää anonymiteettinsä. Kysyin Siinan esimerkin mukaisesti mieheltä, miksi hän haluaa itseään kutsuttavan uudessa blogissani. Kuulemma suurmetsuri Kyösti Hitachiksi. Yritä siinä sitten pitää asiablogia.

Jutun taso: Tuskin. Mihinkäs sitä tiikeri bloggausmaneereistaan pääsisi.

Että niin. Kovasti toivon, että pysyt matkassa mukana! Ja minä.

perjantai 11. heinäkuuta 2014

Huippuhelppo raparperituoremehu

Käykö teillekin niin, että puutarhaihmiset tuputtavat näihin aikoihin vuodesta raparperisatoaan? Eivätkä hyväksy vastaukseksi mutinaasi, että kun ei meillä oikein sitä kulu?

No, seuraavalla kerralla ei tarvitse mutista; edellinen tuputtaja nimittäin laittoi minulle mehureseptin satonsa kylkiäisiksi. Ja hyvän laittoikin! Tällä saa tuhottua ison kasan raparperia minimaalisella vaivalla ja maksimaalisella maulla. Olkaatten hyvät:

Täti-ihmisen kaverin raparperituoremehu

Tarvitset

Raparperia, palasiksi lohkottuna kaksi litraa
Kaksi litraa vettä
Puoli kiloa sokeria (se on paljon, voi laittaa vähemmänkin jos uskaltaa)


Valmistusoheet

Pilko ne raparperit.
Kaada päälle kaksi litraa kiehuvaa vettä. Ja sokeri.
Anna seistä yön yli (so. kymmenen tuntia).
Nauti.
(Kyseessä on tuoremehu, eli sen voisi myös pakastaa. Minä join kaiken heti.)


Ja minähän en edes pidä raparperista.

torstai 3. heinäkuuta 2014

Pyöräkärry kaupungissa: Plussat ja miinukset

Vuosi sitten olimme miehen kanssa sormi hiirellä ostamassa pyöräkärryä, kunnes vielä kerran aloimme pohtia kärrylle tulevaa käyttöä. Kuopus oli parikuinen, eivätkä koko perheen pyöräretket olisi viime kesänä onnistuneet. Ja kuka nyt ensi kesästä tietäisi. Otimme sormen hiireltä.

Pari viikkoa sitten saimme tuolloin katselemamme Croozerin lainaan (koska sen omistajilla puolestaan on pieni vauva, eikä juuri nyt kärrylle käyttöä - ei siis kaupallisia yhteyksiä tässä(kään) postauksessa) ja olen aktiivisesti pohtinut menopelin hankkimisen kannattavuutta. Juuri meidän tilanteessamme.


Teknisiltä ominaisuuksiltaan kärry on nähdäkseni moitteeton:
- Kiinnitysmekanismi on helppokäyttöinen (kunhan mies ensin asensi tarvittavan prikan pyörään), mutta varman oloinen.
- Aisan kääntösäde on kattava, kärry rullaa hyvin ja kyyti on tasaista ja ymmärtääkseni miellyttävää.
- Viisipistevöissä lapset pysyvät hyvin aisoissa (eikä nukkumisasentokaan ole ihan huonoin).

Juhannusaaton kevyissä vetimissä.

Tilan puolesta kärry on myös riittävä:
- Meidän kaksi nuorimmaistamme mahtuvat kyytiin mainioisti, mutta alle metrinen keskimmäinen näyttäisi olevan lähellä maksimimittaa. Ensi vuonna polvet siis jo kunnolla koukussa.
- Tavaratilaan mahtuu piknik-kamat, neljän hengen päällysvaatteet, meikäläisen käsilaukku, jalkapallo ja manduca, eli kevyesti keskivertoperheen viikonloppuostokset.

Käyttömukavuuden osalta joudun valitettavasti antamaan myös miinusta, mikä liittyy enimmin kaupunkiajoon.
- Pelkään tukkivani liikenteen. Leveillä kevyen liikenteen väylillä, kuten jokirannassa, meno on ihan huoletonta, mutta kun ajamme kaupungissa - joko siten, että esikoinen ajaa jalkakäytävällä ja minä ajoradalla, tai siten, että ajamme molemmat pyörätiellä - tukin joko yhden autokaistan tai sitten koko pyörätien. Epäilen siis aiheuttavani vaaratilanteita leveällä, hitaalla kuljetuksellani. (Ongelma olisi pienempi kaksilapsisessa perheessä; nythän ajan kärryineni kuusivuotiaan kaupunkipyöräilyvauhtia.)
- Olen liikkeellä ilman vaunuja. Matkat eivät ole ongelma, mutta perilläoloajat ovat: yksivuotiaalle haluaisi rattaat, jotta sen voisi edes ajoittain sitoa aloilleen - jos vaikka kaipaa käsiä kolmevuotiaan kanssa. Tai muutenkin. Ensi vuonna tämä ongelma olisi pienempi. Ja vielä ensi kesänä kärrylle olisikin käyttöä, mutta seuraavana varmasti jo keskimmäinenkin saa polkea omaa pyöräänsä.
- Pakkautumisen vaiva. Kypärät, lasten vyöttämiset ja avaamiset, pyörän lukitsemiset ja avaamiset - tähän tuhraantuu yllättävän monta hetkeä, etenkin jos vaihtaa paikkaa useamman kerran reissun aikana. Ongelma on toki vastaava myös autoillessa, eli tässä mielessä bussi vetää voiton helppoudellaan.
- Ylämäissä polkeminen muuttuu aika äkkiä reisitreeniksi. Sehän on tietysti kiireisen kotiäidin elämässä pelkkä plussa.

Oma juhannus-look. Tarakalla olisi vielä yksi paikka vapaana. Aaahahahaha.

Summaan, että mainio vekotin, mutta käyttö jäisi meidän perheessämme varmaan melko vähäiseksi: kärry on optimivalinta jos matkustamme hyvällä säällä ilman aikatauluja alle viiden kilometrin päähän (jotta esikoinen jaksaa polkea myös kotiin). Niitä leveitä kevyen liikenteen väyliä pitkin. Kesälomapeli siis. (Päiväkotikuljetuksiin emme tarvitse menopelejä, koska matkaa on kortteli, ja harrastuksiin... no, niihin on yleensä aina kiire tai menee liian myöhään tai [lisää tähän hyvä tekosyy].)

Jos asuisi vähän enemmän haja-asutusalueella, juuri päiväkotikuljetuksiin vehje olisi täydellinen. Siihen sitä ovat käyttäneet kärryn oikeat omistajatkin: kärryllä lapsi hoitoon, kärry päiväkodin pihaan parkkiin ja itse pyöräillen töihin. Nerokasta.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Paluu tulevaisuuteen

Yli vuosi sitten tuskailin täällä tulevaisuudensuunnitelmiemme epämääräisyyttä. Pian tuon jälkeen mies sai töitä Helsingistä sekä postdoc-paikan Kiinasta. Luulin ensinmainitun vastaanottamisen sulkevan pois jälkimmäisen, mutta Kiinan pestin toteutumisessa olikin joustoa. Ja loppukeväästä kävi ilmi, että voimme sekä syödä että säästää: jos lähtisimme Kiinaan, miehen työ Helsingissä jatkuisi sen jälkeen. 

Minä, joka haluaisin sementöidä kaiken hyvissä ajoin kalenteriin, olen joutunut oppimaan aivan uudenlaista huolettomuutta. Ehkä muutetaan, ehkä ei. Viime syksynä juoksimme asuntonäytöissä Helsingissä. Kunnes lopetimme. Nyt keväällä laitoimme kovalla tohinalla asuntomme myyntiin. Ja otimme sen yhden näytön jälkeen pois. Katsotaan nyt.


Meistä huolettomampi, mies, on pitänyt Kiinaan lähtöä jo pitkään faktana, mutta minä olen halunnut ajatella, että ehkä ja kenties. En usko, ennen kuin näen viisumin passissani. Nyt lähtö on sovittu miehen työnantajan kanssa, työsopimus Wuhanin yliopistoon pilkistää tärkeiden papereiden laatikosta ja kahdelle vanhimmalle lapselle on varattu päiväkotipaikat yliopiston päiväkodista.

Työhönottoterveystodistuksessa kysyttiin kaikki normivaivat.

Pikku hiljaa pitää kai minunkin hyväksyä: olemme lähdössä ensi vuodeksi Kiinaan. Kolmen kuukauden kuluttua.

Seuraavaksi pitää kai kertoa lapsille.

Pallojalkoja


Sain suurella työllä houkuteltua esikoisen kokeilemaan jalkapallokoulua ja mukaan pääsi myös yli-innokas alaikäinen keskimmäinen. Tunnin jälkeen meillä oli perheessä neljä jalkapalloentusiastia. Hyvin menee, hykertelimme me vanhemmat intoilijat.


Lasten jalkapallon jälkeen oli rouvaitten vuoro.


Tästä syystä Ranskan ja Nigerian pojat pääsivät nauhalta katsottaviksi lasten nukuttamisen jälkeen. Myöhäispelikin piti katsoa, mutta ei vain ihminen pysynyt hereillä. Vaikka hyvin ymmärrän miksi, en voi olla kokematta vääryyttä siinä, että yhteen päivään tuhlataan monta peliä, kun jää niin monta päivää vuodessa käyttämättä.

Onneksi ei tämä!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...