Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haasteet ja kisailut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Haasteet ja kisailut. Näytä kaikki tekstit

perjantai 18. huhtikuuta 2014

Arkikuva 1/5: Sealife Naantali


Huomaa asianmukaiset pelastautumisvarusteet.

Veneretkellä näimme lokin. Naurulokin, tiesi esikoinen. Ja hänhän tietää, koska hänellä on lintukirja ja hänestä tulee isona lintututkija.

- Minusta tulee isona orava, tiesi keskimmäinen.

***

Siirsin Facebookissa pyörineen arkikuvahaasteen blogin puolelle. Sitähän varten tämän foorumin aikanaan perustin. Ettei tarvi lapsilla tukkia Facebookia, nimittäin. Mukaan haastan Bad Housewife Syndrome -blogin Jacarandan. Huhuu?

Haaste kuuluu: julkaise viitenä päivänä kuva arjestasi ja haasta mukaan viisi ihmistä.

keskiviikko 12. helmikuuta 2014

Lisää haastelua

Kun nyt pääsin haasteisiin vastaamisen makuun, niin ihan hetken vain on luonnoksissa roikkunut tämä Jennijeen haaste. Anteeksi ja kiitos!

Savosta haastellaan:
 1. Olosuhteet alkavat olla kohdallaan, pelaisitko yön ulvojaa
 

Niin kovin mielelläni olisin pelaamatta, tuota perheversiota kun on taottu aivan riittämiin. Vauva pääsikin yllättämään, ja nukkui kaksi kokonaista yötä vain yhdellä tai kahdella heräämisellä! (Viime yöstä ei sitten taas puhutakaan.) Aloin jo muistaa mitä ihmisenä oleminen tarkoitti ja pidin siitä, joten ei kiitos: äiti ei halua pelata zombieta enää.

2. Sienestätkö?
 

Valehtelisin jos sanoisin kyllä, mutta tottakai! Kerran vuodessa ainakin. Lopun vuotta sienestän pakastimesta vanhempieni sinne toimittamia metsänherkkuja. Paitsi tänä vuonna, kun viime syksyn kuivuus jätti mökkimetsämme täydellisen tyhjiksi. Nyyh.

3. Kuka kehui sinua viimeksi, miten?

Julkisesti PeNa ja ihkut kommentoijat. Melkein nolottaa, mutta ei toki niin paljoa ettenkö itse sinne linkkaisi.

4. Ketä kehuit viimeksi, miten? 

Myönnetään: kehuin lasta joka reippaasti söi ruokansa ja toista lasta kun teki jotain pyydettyä. Kasvatuksen trendejä seuraavat voivat etsiä edellisestä virkkeestä viisi virhettä.

5. Kuinka aiot hemmotella itseäsi seuraavaksi?

Juuri nyt on aika hemmoteltu olo, kun yllä on uusi hankintani, nilkkapituinen Nanson aikuisten yöpaita, alla kympin lenkki, sauna ja olut, ja vierellä se Adichien uutuus, jonka äärellä aion kohta nukahtaa.

6. Mitä isänpäivälahjaksi?
 

[No okei, ehkä tähän haasteeseen tarttumisessa menikin vähän pidempi tovi.] Minulla on ollut loistava isänpäivälahja mielessä nyt viisi vuotta. Se vain pitäisi tehdä, eikä hätäpäissään kaapata matkaan ruokaostosten ohessa. Yllätystä ei toki voi pilata, mutta pysy kanavalla: jonkin vuoden marraskuussa kajahtaa!

7. Hyvä kasvisruokaresepti?

No pinaatti-ricotta-cannelonit. Ja uutena vinkkinä porkkanaletut, jotka suureksi yllätyksekseni ovat (toisin kuin epäonniset raastepihvikokeiluni) helppo tehdä ja aidosti hyvää.


Tämän reseptin pohjalta: korppujauhot olen korvannut venhäjauhoilla.

8. Nenäkannu - uhka vai mahdollisuus?

Olen kuullut pelkästään hyviä käyttäjäkokemuksia. Eli uhka. Ehdottomasti uhka.

9. Osaatko neuloa sukat tai lapaset?
 

Osaan! Ja olen siitä ihan lapsellisen ylpeä.

10. Yllätysvieraat tulevat vartin päästä. Mitä teet?
 

Yllätyn todella, koska kello on yli kymmenen. Jos taas kuvitellaan yhtä hypoteettinen päivähetki arkipäivänä, paljoa ei ole tehtävissä. Raivaan isoimmat toppavaatteet pois eteisen lattialta ja hymyilen iloisesti.

11. Milloin on sopiva aika aloittaa lasten uhkailu joulupukilla ja tontuilla?

Kyllä ne alle kaksivuotiaana jo aika hyvin homman tajuavat.

**

Seuraavaksi onkin sitten edessä isommat haasteet: ainekirjoitushaasteen kuudes aihe, emäntänä Kukkavarvas ja deadline tämän viikon sunnuntaina! Kaikki mukaan!

tiistai 11. helmikuuta 2014

Kirjaihmisten haasteluissa

Liina heitti haasteella Siinan laatimin kysymyksin. Ei kehtaa jättää vastaamatta.

1. Montako hyllymetriä kodissasi on kirjoja?

Kuusitoista. Ja kaksi lastenhuoneessa.

2. Mitkä ovat mielestäsi parhaita kirjannimiä, noin esimerkiksi?

Sadan vuoden yksinäisyys (Cien años de soledad). Pahuus (Ondskan). Missä kuljimme kerran. Noin esimerkiksi.

3. Voiko kirjoja olla liikaa?

Voi. Meillä kotona siis. Ja voi kai tietysti teoriassa noin muutenkin, mutta sellaisen kommentoiminen olisi vähän turhan suureellista. Pidän paljonkin kirjahyllystä ihan vain itsensä vuoksi, mutta koska en käytännössä katsoen koskaan lue kirjoja toiste, minun ei ole mitään järkeä omistaa niitä. Siksi joitakin vuosia sitten otin tavakseni antaa lukemani pokkarit suoraan eteenpäin kavereille "lainaan". Jos joku on palautunut, olen antanut uudelleen eteenpäin. Seuraava askel oli kuitenkin vielä fiksumpi: palasin päätoimiseksi kirjastoasiakkaaksi! Olemassaolevista kirjoista on kuitenkin kovin vaikea luopua.

4. Ovelliset kirjakaapit, uhka vai mahdollisuus?

Mies tykkäisi, minä en. Siis uhka, hyvin todellinen uhka.

5. Lempikirjasi ahmintaiässä?

Sinuhe egyptiläinen. Luin sen varhaisteininä, heti Agatha Christien tuotannon selätettyäni. On myös yksi hyvin harvoista kirjoista, jotka olen lukenut kahdesti. Ihan näin nopeasti en toista esimerkkiä keksikään. (Klassikon Puppe mummolassa olen toki lukenut seitsemänsataa kertaa.)

6. Mistä kirjasta olet nähnyt painajaisia?

Väitöskirjastani.

7. Minkä kirjan lukemisesta olet ylpein ja miksi?

Jos t-paitoja uskoisi niin pitäisi vastata Alastalon salissa, mutta en näe siinä syytä ylpeillä, koska se oli aidosti hyvä kirja. Toisaalta en tiedä tekeekö yhdenkään tylsän opuksen loppuun kahlaaminenkaan minua ylpeäksi. Kovasti koitin miettiä lukemiani alkukielisiä klassikkoja, mistä ylpeillä... Mutta ei, ylpeys ei näemmä kuulu kirjojen lukemisen minussa herättämään tunneskaalaan.

8. Mitä sellaiset ihmiset tekevät, jotka eivät lue?

Hoitavat kolmea lasta ja kirjoittavat blogia.

9. Mikä kirjaan perustuva elokuva kannattaisi katsoa?

Hohto on kyllä aika kova.

10. Jos olisit kirja, millainen kirja olisit?

Inhorealistinen epookkidraama.

11. Mitä luet juuri nyt?

Fedja-setää, kissaa ja koiraa sekä Chimamanda Ngozi Adichien Kotiinpalaajia. Jälkimmäinen oli minulla kirjastosta lainassa jo kerran aiemmin, mutta jännitin niin paljon, että pettyisin suurissa odotuksissani, etten uskaltanut edes avata kirjaa ennenkuin palautuspäivä koitti. Toisella kertaa syöksyin kirjan pariin suinpäin kuin kylmään veteen, etten ehtisi jäätyä aikeeni äärellä. Kannatti.

(Ei niissä Siinan kysymyksissä oikeasti ollut yhdettätoista, mutta halusinpahan kertoa.)

sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Ite tehhään: Pipo

Vuoden siivooja haastoi joulun alla postaamaan omatekoisten joululahjojen merkeissä, mutta en toki halunnut pilata hienoa yllätystä mieheltä. Siksi vähän viipeellä. Ja, no, muistakin syistä, kuten kohta ymmärrätte.

Tein siis miehelle joululahjaksi pipon. Mies oli toivonut punaista, ja oletin ja oletan, että sellaista Jacques Cousteau -henkistä kuten kaikilla hipstereillä oli viisi vuotta sitten. Mutta koska minä olin juuri keksinyt, että paksulla langalla tulee nopeasti valmista, ostin paksua lankaa - millä nyt ei todellakaan tule sellaista Cousteau-pipoa vaan pannumyssy.

Järki ei estänyt minua toivomasta toisin.

No, koska joulun alla oli myös aika monta muuta projektia tulessa, niin vaikka huomasin, että tuli aloitettua kavennukset ehkä vähän turhan aikaisin, tein pipon loppuun, epäillen koko ajan, että siitä tulisi miehelle vähän turhan nafti.


No tulihan siitä. Nafti.


Olinkin varta vasten jättänyt langat päättelemättä ja purin pipon lahjan luovutuksen jälkeen (melkein) kavennusten alkuun.


Ja sitten sävelsin vähän isomman pipon. Mutta tällä kertaa tuli liian rumat kavennukset.


Sitten purin ihan oikeasti sinne kavennusten alkuun.


Pipo numero kolme oli ihan tasapainoinen. Mutta miehen päässä se näytti yhä pannumyssyltä. Kuten olin toki tiennyt jo kolme pipoa sitten.


Minulle se on ihan kiva.

Ostin juuri ohuempaa lankaa nelosversiota varten. Mutta niillä silmukkamäärillä vähän pelottaa valmistuuko enää tänä talvena.

Että hyvää joulua vaan, kulta!

keskiviikko 1. tammikuuta 2014

Juoksuvuosi 2014

Liina suunnitteli murjottavansa uutta vuotta minun juoksujuttujani kuunnellen, ja niin epätodennäköiseltä kuin se lukuhetkellä minusta tuntuikin, niin hei, yleisönpalveluhommissahan tässä ollaan! Kävin siis lenkillä.

Jokivarren juoksureitillä ei ole pelkästään pimeyttä: kuvassa uusi kirjastosilta.

Se olikin lenkki numero kaksi puolimaratonille valmistautumisessani.

Muistatte ehkä sen suuresti rummuttamani kympin lenkkini lokakuussa? Sitä seuraavina kahtena kuukautena kävin lenkillä ihan jopa neljästi. Nyt kun vuodenvaihde lähestyi, olin vakavan päätöksen äärellä: Liinan monesti mainostaman Helsinki City Runin osallistumismaksu ponnahti kalliimpaan luokkaan tänään - määräsin itseni päättämään sitä ennen juoksenko vai enkö. [Niistä motivaattoreista olen puhunut aiemminkin, ja huomaan että kyllä taloudellinen sitoutuminen on minulle ihan ykkösluokan motivaattori. Ja näemmä tavoitteellisuus, vaikka olen aiemmin kuvitellut ettei.]

Pitkää matkaa makustellakseni jallitin juoksevan ystäväni kanssani joulunjälkeislenkille: tavoitteenani oli juosta vähintään viisitoista kilometriä, mieluummin kaksi tuntia, ja kaksi tuntia juoksimme (2:04), taittaen liki 18 kilometriä ("liki", koska tekniikka petti taas, enkä saanut Sports Trackerista tarkkaa lukemaa). Ilman juoksukaveria olisin feidannut hyvän aikaa aiemmin, eli hän kiritti minua jatkamaan - minä puolestani pidin hänen juoksuvauhtinsa sopivan alhaisena, tapanaan kun on juosta liian lujia lenkkejä. Kyseenalainen kiitos, sanoisin, kun tämä ystävä on kuitenkin kokolailla puolessavälissä raskautta.

No, itseään vastaan, itseään vastaan tässä kilpaillaan.

Mutta vähän pitää kuitenkin kilpailla. Kun nyt huomasin, että pystyisin oletettavasti tälläkin kunnolla raahautumaan 21 kilometriä oksentamatta, pitää ottaa jonkinlainen aikatavoite sille toukokuiselle puolimaratonille - jonne siis ilmoittauduin megalenkkini jälkeen. Mikä se tavoite tarkkaan ottaen on, sitä en vielä uskalla luvata, mutta jos mies sanoo, että no tietenkin kahteen tuntiin, niin sen tietää ainakin varmuudella epärealistiseksi.

HCR:n sivujen kautta klikkasin itseni myös ensimmäistä kertaa juoksuaiheiseen blogiin. Sieltä opin että
"Jos sinulla on ollut pitkä tauko juoksemisesta tai et ole aikaisemmin juurikaan juossut, älä aloita treenaamista testaamalla kuinka pitkälle jaksat juosta."
No, okei.

Uudenvuodenjuhlissa jututin myös yhtä juoksun puoliammattilaista, joka neuvoi, että pitkälle matkalle valmistautumisessa ideana on juosta tavoitejuoksuvauhtia, vaikka lyhyitäkin lenkkejä. Se sopiikin tietysti paremmin kalenteriin. Tänään jaksoin juosta 5:40 kilometrivauhtia ihan koko viisi kilometriä. Eli nyt enää pitäisi jaksaa tätä puolen tunnin lenkkivauhtia se kaksi tuntia ja risat.

Iisi piisi!

PS: Kävin jallittelemassa jo Jennijeetä mukaan ja haaste on tietysti voimassa kaikille juokseville mutseille siellä! Mitä monempi sitä lystimpää!

lauantai 14. joulukuuta 2013

Ite tehhään

Vuoden siivooja heitti haasteella, joka koski itsetehtyjä joululahjoja, mutta kuka nyt joulun yli jaksaa odottaa. En minä. Vastaan siis haasteeseen itsetehdyillä joulukorteillamme. Jos näitä ei arkistoida pysyväisluonteisesti piirongin päälle, niin sitten ei mitään.

Vuosikausia - so. viisi vuotta - olen mennyt joulukorttien kanssa siitä, missä aita on matalin, eli lasten valokuvilla. Ja niin oli suunnitelmani tänäkin vuonna, kunnes avoimessa päiväkodissa lapset askartelivat ilman minun myötävaikutustani kolme korttia lapseen ja laskeskelin, että tässähän ollaan työstetty pakollisista joulukorteista jo hyvä osa. (Kunhan korttien määrä karsittiin aiempien vuosien viidestäkymmenestä viiteentoista. Sori.)

Kotona piti siis askarrella muutama lisää. Lasten kanssa askartelemisessa on se ongelma, että jos haluaa ylläpitää laatustandardeja, joutuu avustamaan, ja sitten onkin riitaa, että missä saa auttaa ja tuleeko tarpeeksi sellaista kuin äiti on visioinut. Ja sitten lapset jo kyllästyvätkin ja yksin saa askarrella sen näköistä, että olisi muka lasten tekemää.

No, hamahelmikorteissa sai esikoinen ihan omakätisesti toteuttaa omat korttiaiheensa, minä tein omani ja keskimmäisen. Idean pöllin Liinalta.



Vielä toinen setti kortteja askarreltiin, tällä kertaa vain keskimmäisen kanssa. Isosiskon askartelusetistä - jonka näette kuvassa - oli tyypilliseen tapaan loppuneet ne itse rannekorun pohjat, kun taas koristeita oli jäänyt ylenmäärin. Ja mikäpä olisi kiitollisempi korttiaihe kuin joulukuusi! Minä leikkasin kuuset, kolmevuotias koristeli. No okei, tuon keltaisen nauhan taiteilin minä - arvasitte varmaan kun oli niin elegantisti sijoiteltu.


 

Täten haastan Liinan näyttämään millaisia niistä alkuperäisistä hamahelmikorteista tuli! Et kai ole voinut olla niin blogiajattelematon, että olisit postittanut fotodokumentoimatta ensin?

keskiviikko 20. marraskuuta 2013

Ainekirjoitus IV, Sankaritarina: Kooste

Kröhöm. Tässä se viimein tulee: ainekirjoitushaasteen kooste! (Pahoittelen sankaribloggaajan kiireiseen elämään vedoten.) Olen nautiskellut suuresti tekstien parissa, sydänlämpöiset kiitokset kaikille osallistujille! Koosteen laatiminen oli äärimmäisen antoisaa, sillä taso oli korkea ja näkökulmat ihastuttavan erilaisia. TJEU.
Arjen takaa: "En halua päteä kantamalla mahdollisimman suurta taakkaa."
Bad Housewife Syndrome: "Kakkoskierroksella koti-isäksi jäävälle sankarille, tai entiselle alkoholistille taas haluaisin sanoa: olisit tehnyt ensimmäisellä kerralla oikein."

Ehdoton ehkä: "Paras supersankareista on Batman."

Ehtoisa emäntä: "Räjähtävä suolentoiminta muistuttaa elämän hauraudesta, siitä, kuinka kannattelemamme rakennelmat ovat kestämättömälle pohjalle tehdyt."

Ihminen välissä: "On vaikea pitää silmiä kiinni, rauhoittua, kun on niin paljon kaikkea jännää, niin monta juttua mahtavaa kerrottavana."

Kupla: "Elsi pelkäsi joutuvansa vanhainkotiin."

Leluteekki: "Mutta elävässä elämässä musta on hyvä huomata niitä toisten erinomaisia ominaisuuksia, ja ehkä myös nostaa niitä itselleen ihanteeksi."

Leopardikuningatar: "Jotenkin tuntui itsestäänselvältä, että papan elämällä ei ollut enää merkitystä, kun mummo oli lähtenyt."

Mukki Makki: "Isäni ei ole muiden silmissä kovinkaan erityinen."

Per*****he-elämää: "Sateen ropistessa äiti kantoi lapsen autoon samalla kuumeisesti miettien toimintasuunnitelmaa."

Periaatteen nainen: "Ja niin leijona kertoi Ompulle, että se asui puistossa mutta sitä pilkattiin."

Pudonneita omenoita: "Sankariäiti potkaisi sitä sutta, joka meinasi viedä kuopuksen pulkasta."

Sutkautuksia: "Jos kuolisin nyt, niin muistokirjoitukseksi haluaisin: "I did it my way"."

Talo Leino: "Jäädessäni vaunusta pois näen salkkumiehen pinkovan suojatieltä kohti raitiovaunua."

Tuulista: "Kulkurilla ja Kaunottarella on neljä somaa pentua – kolme herttaista poikaa ja yksi villinlainen tyttö."

Uusioperheen kuviot ja kaviot: "Olo tuntui hyvältä, veri virtasi ja tuntui että ajatuskin on liukkaamman kirkas."

Ylpeänä voin esitellä myös seuraavan haasteen antajan: hän on äitiysblogien Georg von Wright, Leluteekin Emilia. En malta odottaa seuraavaa kierrosta!

perjantai 1. marraskuuta 2013

Herkkulakko: yltiöyksityiskohtainen loppuraportti

Jotkut viettivät lihatonta lokakuuta, minä osallistuin Onian herkkulakkoon. (Ja toivoisin muuten alullepanijalta tarkempaa raporttia, jookos kookos?)

Kuukauden kestävä kieltäytyminen herkuista saattaa kuulostaa yksiviivaiselta, mutta ei ole sitä jos on varustettu minunkaltaisellani saivartelevalla luonteella. Vietin puoli kuuta pohtien kysymystä mikä on herkku. Onko herkku jotain mikä ylittää tietyn sokeri-, rasva- tai suolapitoisuuden? Vai onko herkku vain jotain mistä pitää erityisen paljon? Jos syön turkkilaista jugurttia marjoilla, onko se herkku? Entä jos lisään päälle sokeria? En pidä irtokarkeista, eli voisinko syödä niitä herkkulakkoni aikana? Tai miksi söisin? Oliko haasteen ideana syödä terveellisesti vai ruokaa, josta ei niin välitä? Ja terveellinen avaakin taas ihan kokonaan uuden ongelmavyyhdin.

Ainoa tapa ratkaista ongelma oli tukeutua Onian määritelmään, joka kuului "ei karkkia, ei kahvileipää, ei suklaata, ei sipsiä tai snäksejä - poikkeuksena ovat kyläillessä tarjotut herkut". (Joskin tästäkin jäin pohtimaan kahvileivän tarkempia määreitä. Päättelin ilmaisun viittaavan makeisiin herkkuihin, ei juustoleipiin, joita pidän kyllä herkullisina.)

Ja näin se sitten meni:

1. päivä: Harvoin olen pohtinut niin paljoa herkkuja kuin tänään. Vältän kuitenkin niiden syömisen voimallisella ruoansyömisellä. Huomaan puistossa takkini taskussa jemmasuklaata. Syötän lapsille. Illalla teen iltapalaa.
2. päivä: Kauaa ei tarkkaavaisuus kestä, sillä syön työkaverin läksiäisissä epähuomiossa täytekakkua. Jälkikäteen tajuan virheeni, vaikka Onian määrittelemissä sallituissa puitteissa liikutaankin. Päätän skarpata.
3. päivä: Mies tekee iltapalaksi lettuja. En osaa päättää kuuluvatko ne haasteen piiriin: syön voileipää.
4. päivä: Kylässä tarjotaan korvapuusteja. Vieläpä kansainvälisen korvapuustipäivän kunniaksi. Siis juhlapyhä, suorastaan. En ota. Huomaan toisen takkini taskussa jemmasuklaata. Joko olen todella suklaariippuvainen, koska kätken suklaata kaikkialle, tai sitten olen todella välinpitämätön suklaan suhteen, koska jätän suklaajemmani koskemattomiksi. Jätän yhä.
5. päivä: Jälleen kylässä ja pöydässä uunituoretta kakkua ja suklaata. Jätän ottamatta ja tunnen itseni epäkohteliaaksi idiootiksi. Illalla teen lapsille popcorneja leffailtaan, ja vasta jälkeenpäin pohdin, että kah nepä olisivat myöskin olleet kiellettyjen listalla. Siinä meni taas kourallinen epäonnistumista.
6. päivä: Kieltäydyn jäätelöstä (kotona), munkista (uimahallissa), ja letuista (kotona, niitä taannoispäiväisiä). Kutomuskerhossa otan kakkua, koska sovimme kollektiivisesti, että kyseistä kaukkua ei voinut laskea herkuksi. Vegaaninen raakakakku ilman sokeria tai jauhoja on minun nähdäkseni pelkkää terveyttä. Vihannes, ehkä.
7. päivä: Liekö haasteen ensimmäinen päivä, kun minulle ei tarjota herkkuja. Tarjoan kyläilevälle vieraalle suklaata. Itse jätän välistä.
8. päivä: Äitini tulee kahville ja tuo pullaa. En syö. Lapset syövät ja hyvä niin, kun ei lounas niin maistunutkaan. Eiku siis!
9. päivä: Mies käy ruokakaupassa ja ostaa kolme pussia sipsiä. Ei sentään normisetti, vaan tarjouksessa. "Sinussa on ollut hyvää juuri se, ettet harrasta mitään kuureja," mies sanoo. Fiksu mies. Jään toiveikkaaksi josko jotain hyvää olisi silti vielä jäänyt.
10. päivä: Raskaan päivän jälkeen totean henkisen suolatasapainoni olevan niin pahasti järkkynyt, että vaaditaan joko sipsejä tai sitten Maldonia suoraan suoneen. Syön puoli kourallista sipsejä. Ne maistuvat oikein hyvältä. Ensimmäinen virallinen repsahdus. En ota lisää.
11. päivä: Menemme viikonlopuksi kyläilemään kavereiden luo, mutta en maistele itse viemiämme sipsejä enkä suklaata. Juustoja kylläkin.
12. päivä: Fazerin kahvilassa unohdan taas hetkellisesti herkkulakon, ja jätän munkin ostamatta vain koska lasken saavani puolet keskimmäisen munkista. No, okei, vähän hinnankin takia. Tästä ei seuraa repsahdusta, koska ennen syöntivuoroani muistan taas lakon. Koska munkin kuorrute on syöty ja loppumunkki hyvin läämätty, ei ole vaikeaakaan kieltäytyä. Kahvinkylkiäissuklaan jaan lapsille.
13. päivä: Sujautan ravintolan laskun yhteydessä tuodun Fazerin sinisen taskuun odottelemaan parempia aikoja.
16. päivä: Synttärit! Ystävä lapsineen kyläilee päivällä ja tuo korvapuusteja, minulla on jo pannari uunissa. Juhlimme pannarilla, hillolla, jätskillä ja korvapuusteilla. Hyvä synttäri! Illaksi mies on junaillut yllätysjuhlat (iiiih!): muutaman vieraan ja erinomaisen kakun. Syön kakkupalani, keskimmäisen kakkupalan ja esikoisen kakkupalan. (Onneksi tapaan leikata pieniä kakunpaloja.) Loistava synttäri!
17. päivä: Tiukka päivä: maassa vai jumalattoman suussa? Eli pakkohan sitä kakkua on rääppiä, roskiin menisi muuten. Iltapalakakusta tulee paha olo. Jätän kuitenkin tasoittavat sipsit syömättä ja mietin, että ei tämä makea kuitenkaan niin ole minun juttuni.
18. päivä: Eli maahan menee, kakku. Synti ja häpeä.
20. päivä: Äitini syntymäpäivä. Syön ravintolassa lapsen syömättä jääneen jäätelön (niinkin näemmä voi käydä). Jumalattoman suu voittaa tällä kertaa. Miehen kotiintuomaa pullaa en syö.
22. päivä: En ota ravintolassa jälkkäriä vaikka mieli tekee. Ja kauppaan on tullut Geisha-keksejä! Mitä neroutta! 
23. päivä: Äitini tuo pullaa. En ota. 
25. päivä: Täydellisen unettoman yön jälkeisissä otan iltapäiväkahvillani suklaata. Palan, toisen ja lopulta yhdellä istumalla koko patukan. Ajattelen, että tosi dramaattista, kunnes tarkistan, että  Geisha-patukassani on suklaata vaivaiset 37 grammaa! Huijausta, sanon minä. Mutta lievä paha olo tuostakin määrästä tulee. Ostan kauppareissulla pari patukkaa lisää seuraavan päivän juoksutankkausta varten.
26. päivä: En muista pakata suklaita mukaan, enkä niitä kaipaa. Mutta päivän tekosyynä toimii kotibileet! 1990-luvulla tämän porukan kotibileet tarkoittivat, että jokainen leipoi kakun ja ne myös syötiin. Vuodet ovat näemmä vähentäneet kakunkulutusta, kun taas vyötärö on kasvanut yhdellä jos minullakin. Hyvin mystistä! Söin vain banaanikakkua ja mutakakkua. Kahdesti.
27. päivä: Ompelukerhossa teen korjausliikkeen ja jätän kakut ja jäätelöt syömättä.
31. päivä: Totean, että mies on saanut yksin viimeisteltyä lähestulkoon kolme Kartano-pussia: otan iltasella viimeisen kourallisen. Takintaskussani on yhä jemmasuklaata.

Itse leivottu leipä: se on herkku!

Havaintoja:

1. Olen jatkuvasti makean äärellä

Kuvittelin pullan tahi suklaan syömisen olevan minulla paljon harvinaisempaa, mutta huomaan olevani asian ytimessä lähes päivittäin. Myös lapset syövät herkkuja useamman kerran viikossa - joskaan karkkipäivänä ei välttämättä yhtään sen todennäköisemmin kuin muina päivinä. En kuitenkaan ole herkkujen äärellä yksin, eli tilanne selittyy ilmeisesti myös kuvittelemaani vilkkaammalla sosiaalisella elämällä. Sitä en pidä pahana. 

2. Iltapäivän sudenhetki vaatii makeaa

Kotiäidin tiukin heti - ainakin jos päivää viettää kotona sairaiden lasten kanssa - koittaa alkuiltapäivästä. Kahdelta on päivää takana jo seitsemän tuntia, ja edessä on neljä ennenkuin toinen käsipari ja niiden välissä kulkeva mies palaavat kotiin. Kaikki muuttuu astetta raskaammaksi ja tuntuu kuin voisi helposti nukahtaa seisaalleen: tämä on se hetki jolloin keitän kahvin ja otan palan (okei, kaksi) suklaata kaapista. Mutta näemmä sudenhetkestä noustaan yhtälailla pelkällä kahvilla. Onko jatkuva kieltäymysharjoitus kuitenkaan tarpeen? Tuskin.

3. On muitakin iltapaloja kuin sipsit

Laitoin monena iltana itselleni iltapalaa tai söin jopa lämmintä ruokaa illalla. Siitä tulee kylläinen eikä yhtään paha olo! Niinä iltoina, kun en jaksanut lasten nukahdettua kävellä alakertaan, en syönyt mitään. Alkukuusta olin tietoisesti syömättä sipsejä, mutta loppukuusta en välttämättä muistanut vaihtoehtoa. Oi katso, riippuvuus katkesi!

4. Minulla ei ole vaakaa

No olen minä tämän havainnut ennenkin. Mutta täten en pysty sanomaan oliko sipsittömyydellä mitattavia tuloksia. Silmämääräisesti arvioiden vyötärönseutu on saattanut kaventua, tai sitten ei. Housut eivät nyt varsinaisesti putoa vielä.

5. Ruokavaliotani voi parantaa myös pysyvästi

En ottanut haastetta täydellisenä kieltäytymisharjoituksena, vaan annoin periksi kun siltä tuntui. Ja muutaman kerran kun unohdin. Kuten Iines kommentoi kuureja haasteen aloituspostauksessani "jossain vaiheessa yleensä havahdun miettimään, ettei mun ole pakko". Minäkin mietin, että minun ei ole pakko väkisin kiusata itseäni, enkä kiusannut: valtaosalla kerroista kieltäytyminen ei tuntunut pahalta.

Pysyväksi tavaksi voisinkin täten ottaa - iltapalan tekemisen lisäksi - hetken pohdinnan ennen tarjotun makean syömistä. Sosiaalinen herkuttelu jokaisena viikonpäivänä on nimittäin minusta turhan paljon: kun en minä siitä makeasta niin välitäkään. Vai miten se nyt meni?

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kaapit auki

Saara antoi minulle haasteen, joka piti täytäntöönpanna nopeasti. (Kiitos siitä!) Ensinnäkin, koska epäilen, että saturaatiopiste bloggaajien jääkaapeista on hyvin nopeasti saavutettu, ja toiseksikin, koska jos haastetta jäisi makuuttamaan, saattaisi herätä epäilys jääkaapin manipuloimisesta esittelykuntoon, ja sellaisen epäilyn kohteeksi en tietenkään halua joutua. Kauhea ajatuskin!

Olkaatten siis hyvät (jos henkilökohtainen saturaatiopisteenne ei vielä ole saavutettu): kuva jääkaapista!

 

Kaappi kätkee sisälleen:
  1. Fetaa ja ruokakermaa. Tosin kuten mies juuri minulle huomautti, suosimani tuote ei ole oikeasti fetaa vaan "creamy block". Se kuitenkin sopii hyvin ruoanlaittoon. Pitäisi varmaan vaihtaa taannoisen reseptinikin nimi Creamy block-pinaatti-lasageksi.
  2. Filmirulla. Huomasin järjestelmäkamerani pattereiden olevan loppu 5.12.2007. Tässä aloin pohtia, että jos joskus patterit vaihdan, kenties voisin ostaa uuden filminkin.
  3. Tyyppiesimerkki kategoriasta miehen soosit.
  4. Oikein hyvä alkoholiton* vaihtoehto. (*Alkoholipitoisuus 0,5% on minun määritelmissäni ihan riittävän lähellä.)
  5. Soijakastike. Sitä menee etenkin lapsilla. Suolan ystäviä, ja alati ystäväänsä kaipaamassa.
  6. Tuttipullo! Nuorin yksilö juo tuttipullosta! Aaltoja, ystävät, aaltoja!
  7. Kuohuviiniä kätevässä annoskoossa. Ja silti juomatta!
  8. Vaahterasiirappi lienee vanhempaa perua kuin ylähyllyn filmipurkki. Mutta päiväykset yhä validit, eli muuttanee seuraavaankiin asuntoon.
  9. Lasten vihannekset.
  10. Minun maitoni.
  11. Minun kahvimaitoni.
  12. Parsaperunabataattimössöä kuopukselle. Se syö ruokaa! Vaikka kuusikuukautispäivä on vasta tällä viikolla! Onnistuin siis rikkomaan ideaalini, koska luin viitteitä lapsen jatkuvasta nälästä. Olen oikein ylpeä itsestäni.
  13. Miehen maito. Lapset juovat kaikkia maitoja, mutta minä ja mies emme ole seitsemässä vuodessa päässeet yhteisymmärrykseen sopivasta rasvaprosentista. Minä olen ollut valmis kompromissiin ykkösmaidossa, mutta mies ei ole tarttunut tarjoukseen. Kaapissa on siis aina kolmea maitoa (sekä piimää).
  14. Hyvä viini. Häälahja. Odottaa riittävän suurta juhlaa.
  15. Lonkeroa ja olutta. Karonkastani ylijääneitä, viimeisiä.
  16. Pinaatti-ricotta-canneloneja. Tein perjantai-illalla viikonlopuksi kaksi uunivuoallista: lauantain ja sunnuntain lounaan. Jäi maanantaillekin yhden hengen annos.
  17. Punahomejuusto saa erityismaininnan juusto-osastolta (vaikka näkyy yhtä vähän kuin muutkin). Vasta tutustuimme, mutta saavutimme lämpimän suhteen heti alkumetreillä.
  18. Lisää juomia, ja tietenkin eri mehut minulle ja miehelle. Sen siitä saa kun vasta myöhemmällä iällä lähtee parisuhteeseen. On makunystyrät jo poteroitu.
  19. Hevistä löytyy: perunaa, porkkanaa, tomaattia, kurkkua, sipulia, valkosipulia, limeä ja chiliä. (Pöydällä on banaanit, omenat, avokadot ja appelsiinit.) Muut ostetaan ruokalistaperusteisesti.
Haaste lähtee Suomen paras blogi -listallekin päässeelle Vuoden siivoojalle (niin ja onnea!), koska epäilen, että sieltä löytyisi edes vähän jotain erilaista. Miten on? Maanäytteitä, erikoisia ruhonosia metsästysreissuilta, kadonneita sukulaisia?

Edit: Kas nyt huomasin, että Jennijee yrittää väistellä haastetta, eli kuitenkin oikeasti haluat! Eikö? Ole hyvä vaan.

maanantai 30. syyskuuta 2013

Sipsitön slokakuu

Onia heitti haasteella lihattoman lokakuun innoittamana. Se on: herkkulakko!
Säännöt ovat seuraavat: ei karkkia, ei kahvileipää, ei suklaata, ei sipsiä tai snäksejä - poikkeuksena ovat kyläillessä tarjotut herkut ja (oman) lapsen syntymäpäivät, pullasta ei siis tarvitse kieltäytyä isomummun luona tai juhlaväen ympäröimänä.
Yleisesti ottaen koen vieraaksi kaikenlaiset lakot ja kuurit. Uskon, että toivottuihin päämääriin, oli se sitten painonpudotus tai parempi vointi, ei pääse hetkellisesti toteutetulla radikaalilla elämäntapamuutoksella vaan hitaasti etenevällä pysyvällä muutoksella. (Nyt kuulen kuinka läiskitte otsianne itsestäänselvyyksien latelun äärellä. Pahoitteluni.) Mutta, koska ensimmäinen reaktioni Onian haasteeseen oli, että ei ole mahdollista, päätin että kokeiltava on.

Minun ongelmanani ei ole sokerikoukku - suklaata syön toisinaan, pullaa jos vien lapset kahvilaan, karkkikarkkia en lainkaan. Sen sijaan heikko kohtani ovat sipsit, jotka tällä hetkellä kattavat perunalle varatun kokoisen lohkon ravintoympyrästäni. Syön sipsiä joka ilta yöpalaksi. En välttämättä edes siksi, että rakastaisin sipsejä niin paljoa, vaan myös siksi, että sipseissä energia on nopeammin saatavassa muodossa kuin voileivässä, jonka joutuisin itse tekemään. Epäilen, että sipseissä on myös salaisuus raskauskilojeni jämähtämiselle plusvitoskäyrälle.

Tarkastelin haastetta sipsipussista sisään.

Huomisesta alkaen siis testataan miten sujuu allekirjoittaneelta itsekuri. Ja oliko suhteeni sokeriin ihan niin ongelmaton kuin mitä väitän. Saati että lähteekö vyötäröltä edes vähän sipsirengasta sulamaan. Kuka on messissä? Paitsi laivakokki.

Jälkihuomautuksena, että vaikka en niistä kuureista tai muotivillityksistä niin perustanutkaan, niin silti kannustan lihattomaan lokakuuhun. Siitä voi edetä sujuvasti lihattomampaan jokakuuhun!

Ja vielä toisena jälkihuomautuksena lisään herkkulakkooni poikkeusluvan oman syntymäpäiväni kunniaksi. Jos joku vaikka tarjoaisi minulle synttärikahvit. Vaikka sepä oli sallitun rajoissa valmiiksikin, eli näemmä halusin kertoa teille vain, että syntymäpäiväni lähestyvät ja kahvitarjoilut ovat tervetulleita. Haasteen puitteissa kun en voi itse kahvittaa.

torstai 8. elokuuta 2013

Laulujen totuus

Lydas on kiero nainen, merkittäköön muistiin. Pisti minut vastaamaan omiin kysymyksiini. Siinähän sitä ihminen äkkiä oppii, miten nokkela on tullut oltua.

1. Oletko yksinäinen tänään?
En. Olen perheen ja ystävien ympäröimä, ja saanut jopa hetken kallisarvoista yksinoloa.

2. Kuinka syvää on rakkautesi?
Syvyys on mitattava yksikkö, rakkaus ei.

3. Kuka päästi koirat ulos?
Naapuri.

4. Mistä tunnet sä ystävän?
Äänestä, hahmosta. Omasta olosta.

5. Onko tämä tosielämää vai onko tämä fantasiaa?
Lydia halusi korjata kysymyksen: Onko tämä tosielämää vai onko tämä vain fantasiaa. Hyvä täsmennys. Tämä on enemmän tosielämää kuin fantasiaa.

6. Olemmeko ihmisiä vai olemmeko tanssija?
Ihmisiä, noin yleisesti. Killersin keikalla Veronan vanhalla härkätaisteluareenalla väkijoukosta saattaa tulla tanssija.




7. Kuka haluaa elää ikuisesti?
Se, joka ei hyväksy kuolemaa. Siksi on uskonnot.

8. Miten voimme nukkua kun sänkymme ovat tulessa?
Emme vain välitä siitä. Kunnes on liian myöhäistä.

9. Miksi minä en voi olla sinä?
Koska sitten minä olisin kuitenkin minä!

10. Oletko koskaan nähnyt sadetta aurinkoisena päivänä?
Tietysti. Mikko Alatalo laittoi sen osuvammin.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Mikä on ikiliikkuja?

Haaste, jos ei muuta. Näin kysyi Siina.

1. Jos et saisi olla sen niminen kuin olet, minkä niminen haluaisit olla ja miksi?

Lukiossa oli yksi kaveri, jonka nimi oli Inkeri. Tai ehkä se oli kaimani, jonka toinen nimi oli Inkeri. (Suurin osa luokkakavereistani oli kaimojani.) Minusta Inkeri oli mahtava nimi, ja julistin haluavani olla Inkeri. Mutta koska nimenvaihdon tyyppiä ei tässä määritelty, vastaan, että pakon edessä vaihtaisin sukunimeni miehen nimeen - koska se tuntuu jo kohtuullisen tutulta, toisin kuin joku uusi etunimi.

2. Mikä lastenlaulu tulee ekana mieleen?

Äsken autossa kuunneltu Pienen pieni veturi, jota lauleskelimme koko perhe idyllisen kolmiäänisesti. Huomaatte siis miten salavihkaa väitän vain kahden meistä pysyvän nuotissa - en kuitenkaan sano kenen.

3. Näetkö jotain toistuvaa unta ja millainen se on?

Nyt on taas sellainen vaihe, että en näe unia. Joita muistaisin, siis. Merkinneekö sitten, että pääni ei ole kauhean kuormitettu tällä hetkellä. Vai johtuneeko pätkittäisesti nukkumistyylistä.

4. Missä yleensä bloggaat noin sijainnillisesti?

Työpöydän ääressä, makuuhuoneessa, yläkerrassa, kotona, Turussa.

5. Oletko nähnyt punkin?

En.

6. Mitä ruokaa aiot tehdä seuraavaksi?

Ihan aitoa makaronilaatikkoa ajattelin valmistaa lapasille huomenna, vaihtelunhaluinen kun olen. Siitä pakastetaan eväät myös viikonlopun rientoihin.

7. Minkälaista apokalypsia uumoilet saapuvaksi ja oletko varautunut siihen jotenkin?

No sellaista tietenkin, että maailmasta loppuvat luonnonvarat kestämättömien elämäntapojemme takia. Varaudun siihen välttämällä muovipussien ostamista ja pistämällä kädet korville ja laulamalla laa laa laa!

8. Mitä tv-sarjoja seuraat ja miksi?

Naapureita ja salaisuuksia sekä Siltaa. Koska STD käski ja ne näkee Areenalta. Jatkossa ajattelin oma-aloitteisestikin katsoa kaiken mitä tanskalaiset tekevät - kunhan joku huomaa niistä minulle kertoa.

9. Mitäpä oot tännään hommannu?

Kävin esikoisen uimakoulussa, ja uin tonnikasisataa. (Pääsinpä sanomaan! Olin uidessa hyvin huolestunut, ettei tulisi luontevaa tilaisuutta leuhkia.) Muuta mainitsemisen arvoista: kävimme katsomassa paria taloa. Mehän siis emme ole muuttamassa, mutta kavereiden asunnonmetsästys inspiroi katsomaan millainen olisi neljän makkarin omakotitalo tuhannen neliön tontilla. No aika kiva olisi. Positiivista reissussa oli se, että esikoinen (joka lähti mukaan huutaen "En halua tulla! En halua tulla!") olisi valmis leikkimökin hinnalla muuttamaan (ja olisi halunnut käydä useammassa kohteessa). Tosielämässä tästä pihasta ja näistä naapureista luopuminen tullee olemaan apokalyptisen kamalaa. Mutta eipä tuota ihan vielä kannattane murehtia.

10. Oletko sellainen ihminen, joka tajuaa lähteä ajoissa kotiin, ja jos olet, kerrotko miten se tapahtuu?

En tosiaan ole. Nuorena omaksutun parhaiden juttujen missaamisen pelon lisäksi olen hankkinut raskaan velvollisuudentunteen olla viimeiseen asti, etteivät vain juhlat kuivu kasaan. Tätä oman osallisuuteni tärkeyden kuvitelmaa vastaan olen kyllä oppinut taistelemaan, mutta kotiinlähteminen, samoin kuin rennosti myöhästyminen on pitänyt oikein opettelemalla opetella. (Enkä kovin hyvä ole vielä kummassakaan.)

En tue enää ikiliikkujan kehittymistä, vaan linkkaan Liinaan, joka lanseerannee pian ihan uudenlaisen ainetehtäväblogihaasteen. *Drumroll* Ja yhä tietysti saa vastata edellisen kyssäri-vassari-postaukseni kysymyksiin, sen verran filosofisiksi mentiin, että vastaukset kiinnostaisivat!

perjantai 26. heinäkuuta 2013

10+11+10

Sain kesäisen haasteen Sivusilmäilijältä, ja huonoista tavoistani poiketen ajattelin vastata siihen näin tuoreeltaan. Suuret kiitokset ja kesäiset vilkutukset sinne sisämaahan! Haasteen ideana on perinteisesti vastata kysymyksiin ja siirtää uusi patteristo eteenpäin. Siispä toimeen.

1. Mikä on mieluisinta kesäpuuhaa?
Voi saanko vastata, että kaikki? Ai en? No ainakin sitten mökkisauna ja maauimala, jäätelöretki ja puistopiknik, huvipuisto ja riippukeinu. Voin siveleminen torituoreille siikleille.

2. Mikä tekee kodista kesäkodin?  

Meidän tapauksessamme piha. Terassista tulee toinen (eli ensimmäinen) olohuone, eikä leluja levitellä lastenhuoneessa vaan hiekkalaatikolla. 

3. Dekkari vai chiklit?
Harvoin kumpikaan. Kun odotin esikoista, luin yliaikaodotuksen päivinä kaikki lähikirjaston Mankellit (ja jotain Liza Marklundia) - riittävän kevyttä kuormittuneille aivoille ja riittävän koukuttavaa niitä harhauttamaan. Mutta olen minä Bridget Jonesin päiväkirjatkin lukenut. Dekkari vienee voiton.
 
4. Millainen olisi unelmiesi kesäloma?
Sopivassa suhteessa mökkeilyä, kotonamöllöttelyä ja matka arjesta irrottamaan - vaikkapa pienelle villalle välimeren rannalle ystävien kanssa. Kevyt kaupunkiloma kahdestaan. Ystäviä ja elämyksiä, lämpimiä kesäiltoja ja päiväunia riippukeinussa. Aamuja, jolloin nukutaan yli yhdeksään. Juuri nyt tuo viimeinenkin kruunaisi tämänkin loman ihan täydelliseksi.

5. Tämän kesän kohokohta?
Monikossa myös tämä; arkisen lomailun kohokohdat ovat pienissä hetkissä. Muumimaailma-päivässä, jolloin kukaan ei kiukutellut, mökillä miehen kanssa saunoessa lasten nukkuessa, matkaa uidessa maauimalassa, vauvan nauruun ihastuessa.

6. Tämän kesän suosikkiasusi?
Uimapuku. Ei siksi, että näyttäisin siinä hyvältä, vaan siksi, että siihen on saanut pukeutua.
 
7. Missä kesätapahtumissa olet käynyt?
Tänään kävelin DBTL:n ohi, kun menin moikkaamaan kavereita ravintolaan. Ja kaverit uskoivat nähneensä ravintolassa "Reijo" Nordininkin eli kai se jo melkein lasketaan.
 
8. Oletko kesä- vai talvi-ihminen?  
No kesä! Huutomerkillä. Ei kai näiden edellisten jälkeen tarvitse enää kauheasti perustella?

9. Yksi asia, joka tekee kesästä kesän?  
Aurinko. Kyllä lämpöä vaaditaan, että on kesä eikä vain loma.

10. Kaunein kesäruno?
Tässä voisi tietysti googlata itsestään todellisuutta kultturellimman, mutta en huijaa ja totean, että en pysty resitoimaan ulkomuistista yhtään kesärunoa. Tiedän. Tsiiih.

Kesä on ulkona syöminen.

Tätä puutetta ei mitenkään korvata, mutta siitä huolimatta käytän tilaisuuden hyväksi ja kaivan naftaliinista Suvi Trokee-Daktyylin ajat sitten heittämän haasteen. (STD:hän on, hyvänen aika sentään, ehtinyt jo vaihtaa blogiakin tämän jälkeen!) Kiitos yhtä kaikki!

1. Paras kirjasitaatti tai lentävä lause?
Huonosti alkaa tämäkin. Yhtään ei-kliseistä en muista, muistaakseni.

2. Huonoin kosmetiikkatuote jota olet kokeillut ja jota kehotat kaikkia välttämään?
Aqualan L poislukien valtaosa kaikista kokeilemistani - perustuen siihen, että olivat tarpeettomia ja/tai jäivät käyttämättä.

3. Minkä vaatteen tai asusteen tai kengät olet ostanut viimeksi?
Bikinit. Räikeä epäonnistuminen. Bikinien sovittaminen on aina tuskaa, mutta hoen mantraa, että paremmalta ne näyttävät kuitenkin kuin edelliset (jotka päällä ei joudu seisomaan peilin edessä). Tällä kertaa ei.

4. Turhamaisuusasteesi?
Yhdeksän asteikolla 1-10. Käytännössä se realisoituu kulkemalla meikittä pukluisissa vaatteissa. Mutta haluaisin näyttää tosi hyvältä, ja se on kai aika turhamaista.

5. Paras jalkarasva?
En käytä. Meinasin laittaa kuvituskuvaksi kuvan jalkapohjistani, mutta totesin liian karuksi lukijoille.

6. Erikoisin paheesi?
Tällä hetkellä feissarimokat. Näitä tulee ja menee - välillä pienempää ja välillä suurempaa nolostusta aiheuttaen.

7. Paras lastenohjelma?
Late Lammas.

8. Kumpi on tärkeämpi keksintö, modernit kuukautissuojat (so. tamponit, ohuet terveyssiteet, kuukuppi) vai pyykkikone?
Ehdottomasti pyykkikone, jos miettii millaisia aikaresursseja se on vapauttanut naisilta. Okei, "entisaikaan" ei toki ollut tällaisia määriä tekstiilejä käytössä eikä niitä pesty yhtä usein, mutta silti ajatuskin lakanoiden nyrkkipyykistä... Tai vaippojen keittopesusta... Kiitos sen luojalle pesukoneesta!

9. Girls vai kulttuuri- tai tiededokumentti?
Olen tainnut katsoa kaksi jaksoa Girlsiä. En vakuuttunut. Eli vastaan sofistikoituneesti dokkari. Tosiasiassa katson tällä hetkellä (vain) Areenasta Siltaa ja Naapureita ja salaisuuksia. Ihan kuten STD käski.

10. Naiseuden/naisellisuuden korostaminen vai häivyttäminen?
Kumpaako teen? Mielestäni en tietenkään kumpaakaan, mutta ehkä ennemmin korostaminen - niillä pukluisilla vaatteillani, hah!

11. Milloin viimeksi kävit hammaslääkärissä/suuhygienistillä?
Raskauden kirvoittamassa tarkastuksessa helmikuussa. Suuhygienisti ihasteli kun pötköttelin maha kyljellä niin että puhdistus saatiin tehtyä: kuulemma kolme kymmenestä asiakkaasta kestää noilla viikoilla maata tuolissa. Heräsi kysymys miksi loppuraskauden käyntejä varataan kun kuulostaa vähän resurssien hukkaamiselta.

Kas siinäpä mentiin laidasta laitaan. Mutta ei tämä lopu vieläkään! Kysyn:

1. Oletko yksinäinen tänään?
2. Kuinka syvää on rakkautesi? 
3. Kuka päästi koirat ulos?
4. Mistä tunnet sä ystävän?
5. Onko tämä tosielämää vai onko tämä fantasiaa?
6. Olemmeko ihmisiä vai olemmeko tanssija?
7. Kuka haluaa elää ikuisesti?
8. Miten voimme nukkua kun sänkymme ovat tulessa?
9. Miksi minä en voi olla sinä?
10. Oletko koskaan nähnyt sadetta aurinkoisena päivänä?

Haaste lähtee vanhoille ja uusille tutuille: Ensin haasteen antajille kiitokset takaisin: Sivusilmäilijälle ja STD:lle uuteen kotiin. PeNalle ja Siinalle. Blogilistalleni vasta löytämilleni helmille Ässälle sekä Lydakselle. Ja todellisessa haastemielessä kaikille, jotka osaavat hyräillä kaikki listan kyssärit! Miten on, onnistuuko?

keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Yksi jos toista ihanaa kesäasiaa

Hyvän mielen Siina haastoi hyvän mielen haasteella. Tarkoituksena on listata yksitoista hyvän mielen aiheuttajaa. Ja sen teen mielelläni, koska hyvä mieli on kiva juttu (ja koska ei tässä mitään vakavahenkisiä postausaiheitakaan ole jonossa).

Kuten jo haasteen esittämisen yhteydessä totesin, ykköspaikalle laitetaan se, että

1. Siina julkaisee kirjan! Edes yksi hyvä syy odottaa syksyä. Tämä on ollut viime aikojen ihan parhaita blogiuutisia.

2. Muutenkin tietysti blogit ilahduttavat minua päivittäin. Ja bloggaaminen. Blogiskenessä kuohuu kun monet isot nimet lähtivät uuteen markkinointipalveluun. Minä koen yhä olevani harrastuksessani saamapuolella, ja hyvä niin. Paitsi että olen kade Siinan kahdensadan blogin lukulistasta! Mullahan ei olisi koskaan enää yksinäistä jos niin montaa lukisin!

Koitetaanpa sitten pikkuhiljaa päästä Siinasta eteenpäin ja jatketaan että

3. Lukeminen ylipäänsä. Hotkaisin männäviikolla Laura Gustafsonin Huorasadun, josta etukäteen olin melko vakuuttunut, että se olisi minulle liikaa, mutta tykkäsin, kuulkaa. Sitten lainasin Jonas Konstigin Totuuden naisista. Muistatteko, Konstigin? Mies kysyi, että haluanko oikein tarkoituksella provosoitua, ja totesin, että ehkäpä. Mutta tähän mennessä en ole provosoitunut, olen vain tykännyt. Eli riskillä on eletty ja löydetty helmiä. (Tämä onkin ehkä nykyisen elämäni suurinta riskinottoa.)

4. No kesä tietysti! Lämpimät päivät, rajattomat mahdollisuudet uimisineen ja retkineen - ja elämän helppous, mukavuus ja kivuus, vaikka ei menisi minnekään. (Jätetään pois disclaimerit kiukuttelevista äideistä ja lapsista, hyvän mielen listalla kun ollaan. Mutta vaikka ehkä pieniä notkahduksia (kaikkiin) päiviin mahtuu, joka ilta on sellainen olo, että hyvä, että tämäkin päivä oli!)

5. Ja hiki. Minervan Sanoissa keskusteltiin sukkahousuista, jotka tuottavat minulle iloa kymmenisen kuukautta vuodessa, mutta todella nautin näistä muutamista, jolloin sukkahousut voi jättää kaappiin. Moni alkaa näillä helteillä jo valitella turhan kuumasta, mutta antaa tulla vaan, sanon minä! Mieluummin nukunkin hikisissä lakanoissa kieriskellen kuin palelen puolta minuuttia. 

6. Geisha-jäätelö. Talven elin Geisha-patukoilla, nyt olen siirtynyt jäätelöön. Jos ei muuta tekemistä ole, tai lapsia kiukuttaa, aina voi mennä jäätelöostoksille lähikauppaan. Elämä vaan on parempaa kesäisin.

7. Tukholma, sittenkin! Luulin jo, ettei tänä vuonna, mutta niin vaan päästäänkin reissuun. Kuopuksen passiprobleemi ratkesi soitolla Kelaan - jos ei Kela-kortti ehdi tulla, Kelasta saa mukaan väliaikaisen todistuksen. Säästin siis juuri 64 euroa! Serkulta pyysin lainaan tuplarattaat ja sattuupa kaupungissa olemaan yhtä aikaa hyvä ystäväperhe Helsingistä. Voiko enää suurempaa nerokkuutta ollakaan!

8. Hyvien asioiden odottaminen. On ihanaa kun (päänsisäisessä) kalenterissa on muitekin kivoja asioita odottamassa; pieniä retkiä, kivoja tapaamisia. Olen aktivoitunut ja soittanut kavereille, että Moi, koska voin tulla kylään? Siis muillekin kuin niille muutamille kavereille, joita näen jatkuvasti. Tässä kohtaa taputan itseäni selkään pitkään ja rivakasti, ja jatkan vielä erikseen että

9. Ystävät. Ystävät, joilla on mökkinä maatila, johon voi viedä lapset rapsuttelemaan lampaita. Ystävät, joiden kanssa voi mennä pullikoimaan kahluualtaaseen. Ystävät, joiden kanssa kuuden kaverin piknikistä tulee koko puiston täyttävät suviseurat. (Täsmennän, kun luulette, että liioittelen: meillä oli tänään puistossa yhdeksäntoista lasta mukana - joukossa muutama ohimennen mukaan tarttunut naapurin lapsi, mutta valtaosa omia. Ja ei, emme tunnusta mitään väkirikasta lahkoa.) Mietin mikä onni on ollut saada lapsia samaan aikaan kuin muutkin kaverit. On sitä kuuluisaa vertaistukea, ja ennen kaikkea: on (todella paljon) seuraa sinne puistoon!

Ystävän puutahassa voi kasvaa vaikka tällainen pioni. Se aiheuttaa iloa (ei kateutta, vaikka minulla kukkivatkin vain ruohosipulit).

10. Vähän postuumisti, että Vallan linnake, siis hyvää televisiota! Harvoin osuu kohdille. Ja koska surullistahan se olisi puhua juuri päättyneestä sarjasta, niin kehuskelen että minullapa - koska aloitin katsomisen vasta kakkoskauden puolivälistä - on vaikka kuinka paljon näkemättömiä jaksoja, kunhan hankin jostain lainaan ekojen kausien boksit! Hihii!

11. Mun perhe. (No pakko se oli laittaa. Ku on se.)

Koska hyvä mieli kasvaa jakamalla, jaan haasteen eteenpäin Leluteekin Emilialle, Jennijeelle, Rouva Ruuhkalle, Intoilijalle, Lupiinille sekä henkilökohtaisen blogiskeneni uusimmalle tähdelle Saaralle. Saa päivittää!

torstai 9. toukokuuta 2013

Ulkoisettu motivaattori

Aloitin taas kerran juoksuharrastuksen.

Tai siis: päätin aloittaa juoksemisen.

Kävin siis kävelyllä.


En pidä juoksemisesta, ja motivaatio-ongelmanikin on tullut läpikäytyä aiemmin. (Kiitos Valeäiti, mä niin samaistuin - paitsi että mä en ole edes ole aloittanut.) Miksi ihmeessä taas vaivaudun? No koska.
1. Hengästyn matkalla alakerrasta yläkertaan. Viimeksi olen urheillut joulukuun alussa. Sanan "urheilu" tilalle voi myös vaihtaa sanaparin "kävellyt kilometrin" ja se on yhä totta. Kuntoa tarvitaan, jotta voi pelata futista, mikä on ihanaa. Ei haittaisi myöskään arjessa jos en olisi tällainen energiaton mato. Jos yleväksi ruvetaan, niin ehkä eläisikin vähän pidempään, tai terveempänä.*

2. Juoksu on ainoa kunnonkohotusmuoto, johon näin pikkuvauvavaiheessa helposti irtoan: ei aikatauluja ja vauvan voi ottaa mukaan.
3. Kaikki muutkin juoksee (mikä on tietysti paras motivaattori kaikkeen). Eli kai siitä pakosti jotain voi saadakin.

4. Soft shell -takki. Lahja ei ollut mieheltä mikään hienovarainen vihje, että kiva jos sinäkin urheilet. Sen se sanoo ihan suoraan. Mutta lahjaksi saan joko itse tarkoin osoittamiani tuotteita - tai sitten urheilukamoja. (Olen tosi hienovaraisesti sanonut ihan suoraan, että en minä urheiluvarusteita tarvitse vaan aikaa urheilla.) Onhan miehen innostus minun urheiluuni myös hyvä: kotoa tuleva tuki on ensimmäinen ehto sille, että kotoa pääsee poistumaan. Ja on näin hienoa urheiluvarustetta toki pakko käyttää.
5. Soft shell -takki. Kummallisen hälytinkommelluksen takia mies tuli kotiin miesten takin kanssa, vaikka oli ostanut naistensellaisen. Menin siis vaihtamaan takkia, ja jouduin sovituksen jälkeen valitsemaan M-koon. Urheilun lisääminen ja kakunsyönnin vähentäminen lienevät helpoimmat keinot palata jollain aikavälillä vanhoihin mittoihin (ja mahtua muihinkin kuin niihin yksiin farkkuihin, joiden haarus on jo pahasti revennyt).
6. Lenkkeily on myös helpoimpia mahdollisia tapoja saada "omaa aikaa". Unohdetaan se, että mukavammin aika kuluisi kakkua syömällä kahvilassa.
Toinen suuri kysymys: Miksi jokin olisi tällä kertaa toisin?
Ehkä ei olekaan, mutta lähden hakemaan motivaatiota ulkoisin keinoin:
1.  Julistamalla uutta alkua täällä, minkä jälkeen on noloa taas lopettaa ennen kuin aloittaakaan. Ilkkukaa minua rumasti jos juoksuaiheisia postauksia ei ala kuulua!

2. Rekisteröitymällä Sports trackeriin: datan keruu saa ponnistelut näyttämään todellisimmilta. Pics or didn't happen! (Tämä atk-aika on alkanut kyllä lähteä käsistä: pysähdyin ensimmäisellä lenkillä ensimmäiseen kadunkulmaan asentamaan ohjelmaa puhelimeen. Lataus ei kuitenkaan onnistunut, ja sen sijaan otin jonkun halvan kopion, joka ei sitten tallentanut kävelyäni: hukkaan meni koko lenkki!)
3. Osallistumalla johonkin juoksutapahtumaan syksyllä - mielellään kaverin kanssa, jotta saa suorituspaineita. Serkulla olisi kolmekymppistavoitteena juosta ensimmäinen puolimaraton lokakuun alussa, mutta se lienee minunkin harhaiselle luonteelleni liian iso tavoite. Niin ja synnytystä käytän tekosyynä. Kympin lenkki Ruissalojuoksussa 21.9. voisi ehkä olla mahdollisuuksien rajoissa.
4. Ja sitten vielä luin männä iltoina Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Vaikka en hirveän vakuuttunut ollut kirjasta, hirveän vakuuttavasti Murakami puhuu juoksemisesta. Eli kai todellisen juoksutavoitteen on sitten oltava maratoni. Kröh. Mainitsinko jo harhaisesta itseuskosta?
Huvittavin osuus tässä uhossa on, että en ole juossut vielä metriäkään, vaan kävelemällä joutuu aloittamaan. Toistin tänään sen ensimmäisen, rekisteröimättömän kävelyni: hiukan vajaa tunti, hiukan vajaa viisi kilsaa. Kunnostani kertoo paljon, että tämä tuntuu ihan urheilusuoritukselta. Mutta tiedättekö mitä: siitä tulee myös ihan siis tosi nastat vibat! Ihan niin kuin kaikki ovat aina väittäneet! Jos vain se ulkoinen motivaattori saisi minut potkittua liikkeelle, niin ehkä sisäinen motivaatio syntyisi tämän tunteen kautta. Pretty please?

* Sattuvasti tähän Hesari kertoi tänään, että istuminen tappaa. Ja sitä ei voi kompensoida sillä pienellä iltalenkillä.
"On huo­mat­tu, et­tä run­sas is­tu­mi­nen on it­se­näi­nen kuo­le­maa ai­heut­ta­va ris­ki­te­ki­jä, vaik­ka liik­kui­si pal­jon. Lo­giik­ka on sa­ma kuin tu­pa­koin­nis­sa. Ei tun­nin lenk­ki pois­ta nii­tä hait­to­ja, joi­ta syn­tyy, kun polt­taa as­kin tu­pak­kaa," kertoo jutussa terveysliikunnan tutkija Tommi Vasankari.
Ja miten minä vietän päiväni? No niinpä. Istun aina paitsi ruokapöydässä. Romahdan ensimmäisen mahdollisuuden tullen hiekkalaatikon reunalle tönöttämään, ja voivottelen mielessäni kun on pakko antaa keinuissa vauhtia. Laiskuus laiskistuttaa.

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Ekosti

Bleue haastoi kertomaan arjen ekovinkkejä, ja kehotankin aloittamaan lukemisen Bleuen jutusta ja kommenttiketjusta, koska koitan välttää toistoa.

Hieman pohdintaa aiheutti se miten omista "ekoteoista" saisi jotenkin vinkkejä, ettei vain jeesustelisi omilla valinnoillaan. Mutta sitten ajattelin, että kai se jeesustelukin on ihan okei. (Ja vielä kolmannen ongelmakentän tuo rehellisyys, eli moniko omista valinnoista on oikeasti ekoilua, eikä esimerkiksi piheilyä? Se, että emme ole lentäneet kolmeen vuoteen ei johdu (yksin) ekologisuudesta. Ja se, että lapsillani on askartelupaperina mun lapsena saamia väripapereita ei johdu lapsesta saakka sisäistetystä ekoajattelusta vaan siitä, etten lapsena raaskinut käyttää niitä papereita. Tai tarroja. Tai kiiltokuvia. (Sen sijaan olen muuttanut niitä aikuisiällä aika monesta asunnosta toiseen.) Ja aika usein meni karkitkin piloille kun vaan säästin ja säästin niitä.) Mutta no, harhaudun sivupoluille jo ennen alkua.

Jos ajatellaan valintoja eikä vinkkejä, niin suurimmat ekotekomme liittyvät varmasti asumiseen: asumme keskustassa ja verrattain ahtaasti. Toinen löytyy ruokavaliosta, eli syömme soijamme soijana kierrättämättä sitä lehmän kautta. Ruokahävikkiä pyrin taltuttamaan pakastamisella, päiväysten järkiperäisellä tarkastelulla, ja uutuutena myös ostosten paremmalla suunnittelulla. Kestovaipat ja kierrätysvaatteiden käyttö lapsilla vähentävät myös tuntuvasti hiilijalanjälkeämme. Meille vanhemmillekin ostellaan melko maltillisesti uutta, mitä ostoshaasteeni kautta pyrin tarkastelemaan tarkemmin. Kosmetiikan osalta ekologisuutta ajaa sen vähä käyttö: kasvojenhoitosettini käsittää Sebamedin ja Aqualan L:n. Samoin vartalonhoitosettini. Mutta myönnän - tähän on suurena syynä laiskuus, ei yksin ekologisuus. Ja meikkejä kyllä käytän: valokynää, ripsiväriä ja puuteria (jotka ovat olleet nyt kohta kuukauden kateissa, hmph). Kolmeakymppiä lähestyessäni ostin ystäväni kauhistelun jälkeen Cliniquen silmänympärysvoiteen. Se meni käyttämättömänä roskikseen viitisen vuotta myöhemmin. Ei kovin ekologista se.

Suurimmat ekosyntimme taas lienevät auto, liian suuri lapsiluku, ja noin ylipäätään länsimaisessa kulutuskulttuurissa piehtaroiminen, vaikkakin ripauksella ekologista kulutuskritiikkiä varustettuna.

Mutta siis vinkkejä:

1. Aloitan kaiken uhalla kestovaipoista, mutta konkretialla:
- Rimpulajalkaisen maitokakkavauvan paras vaipattaja on harso ja Imse Vimsen vaippakuori (3-6kg). Just ne mitä tulee äitiyspakkauksesta, ja joita saa siis kirppareilta liki ilmaiseksi. Taittele harso näin. Joo, vaipan joutuu vaihtamaan muutaman (2-4) tunnin välein, mutta ainakin meillä on vaihtoväli pakostakin lyhyt. En pidä lasta sinapit housuissa (edes yöllä jos satun sen huomaamaan - yövaipaksi silti laitan isomman imun eli sisävaipan tai paperivaipan).
- Yli kolmekuisen ylivoimainen vaipattaja on BumGenius. Niitä olen mainostanut jo ennenkin. Ja mainostan lisää, että meillä on yhä käytössä esikoiselle vuonna 2008 ostetut vaipat. Ne kestävät siis tuhat pesua, ainakin.


Näin pienellä voi Pyllynero vielä falskata, mutta upouudessa vaipassa on tiukat kuminauhat.

2. Myös moni muu vauva-ajan kertakäyttöhässäkkä on ohitettavissa.
- Liivinsuojat ovat kestona mielestäni myös paljon miellyttävämmät käyttää.
- Wetwipesien sijaan käytän pieniä froteepyyhkeitä tai harsoja. Kertakäyttöiset vaipanvaihtoalustat tai ruokalaput, no niin, niistä ei varmaan tarvitse edes mainita. Talouspaperia meillä menee runsaasti - senkin on yksi viisas ystäväperhe korvannut harsoilla.

3. Materia kiertoon
Lastentavaroissa varmaan moni kierrätystä suosiikin, mutta myös aikuiset voivat laittaa kavereiden kesken kamat kiertoon. Raskaus- ja imetysvaatteita on antanut ja saanut lainaan - nyt lopullisesti luovuin raskauskamoista blogin kautta. Tämä sopii myös arvokkaampiin yhteyksiin: väittelin lainableiserissä, menin naimisiin kierrätyspuvussa ja vihkisormukseni on ostettu panttilainaamosta. Kun vaatekaappia tyhjentää, ehkäpä vaate löytää helpommin uuden kodin kaverilta kuin kirpparin tavaramassojen kautta. Kirjoja tuuppaan kyläilevien kavereiden matkaan ja kyläillessäni pyydän lukuvinkkejä lainaan.

4. Kirjasto
Häpeäkseni tunnustan, että aikuisiällä vierähti vuosia, etten juurikaan asioinut kirjastosta, vaan ostin kirjani pokkareina. Lukemisen jälkeen annoin kirjat kavereille kiertoon, mutta silti. Nyt kun lasten kanssa on tullut hengailtua kirjastossa olen taas oppinut käymään myös aikuisten osastolla. Lainaamista helpottaa kun etsii kirjat tietokannasta eikä vain haahuile hyllyjen välissä. Ja niitä voi myös varata! Nimim. Äitikortti vapautuu minulle heti 38 muun lukijan jälkeen.

Kirjastovinkkiin liittyy myös ajankäyttövinkki: kun ei hengaa ostoskeskuksissa ei tule ostettua turhuuksia. Elämykset voittavat tavaralahjat noin muutenkin.

Koska tästä aiheesta olisi mukava lukea lisää, haastan mukaan Jennijeen (joka jo Bleuen kommenttiketjuun laittoi hyviä pointteja), Siinan ja Satun.

keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Viiden lista

Sain ihkun kiitoksen/palkinnon/haasteen, kiitos K. Ärjynperä Pärähdys-blogista! Minä jo katkerana katselin kun palkinnot kiertelevät blogista toiseen ja ainoa kiertopalkinto, joka minulle tuli, oli noro. Mutta nyt siis vihdoin!


Liebster Blog -palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille, joilla on alle 200 seuraajaa. Ja vain tällaiset huomiotani saavatkin, sillä seuraan vain yhtä, jolla on yli. Pieni on kaunista, ja blogien tapauksessa usein vähän vapaantuneempaa ja aidompaa. (Niiden ainoa ongelma on se, ettei niitä tahdo löytää.) Liebster liebster pienet blogit!

Vielä näin kirjallisesti kiertopalkinnon säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi haasteen sinulle.
(Mielestäni on hyvä, että kohteliaisuussäännöt pidetään muistissa.) Kiitos!

2. Valitse viisi blogia (joilla on alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.
Sen teen: ja koska olen niin onnellinen, että olen löytänyt uusia blogeja, haluan nostaa niitä teillekin esiin, jos ette vaikka tunnekaan. Palkinto menee siis sarkasmin valtioneuvostoon kuuluvalle Vuoden siivoojalle (joka saa myös Täti-ihmisen valitseman vuoden blogistinimipalkinnon), eteeriselle kirjastoihmiselle Siinalle (joka sanoi rakastavansa listoja, ja täällä niitä riittää), taistelevalle äiti-ihmiselle Rouva Ruuhkavuodelle, herttaisen ja värikkään tuumausblogin Jennijeelle (bloginimi, jolla paras tunnari), sekä Leopardikuningattarelle, joka tähän jo vastasikin, joten ei vastausvelvoitetta sinulle. Joten there! Pitäkää yllä hyvä työ!

3. Toivo, että ihmiset, joille jätit palkinnon, antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen.
Nyt mä NIIIIN toivon.

**

Ja sitten siihen hankalampaan osioon, julmetun pitkään listauslistaan.

Viisi asiaa, jotka tuovat hyvää mieltä:

- Kahvi. Se, että rakas kahvikoneeni tokeni taannoisesta homeongelmastaan, kun pavut eivät ole enää jääkaapissa. Eikä sitä tarvi koko aikaa putsailla vaan purut saavat maata siellä ihan rauhassa.
- Päiväunet.
- Kun voi keskittyä lasten - tai vielä parempaa: lapsen - kanssa jonkin asian tekemiseen ilman, että se on A. pukemista, B. ruoanlaiton lomassa ohjailua, C. syömistä, D. nukuttamista. Tätä herkkua ei ole ollenkaan joka päivä. (Ihan kuin niitä päiväunia olisi.)
- Uudet lukijat blogissa, lämpimästi tervetuloa!
- Stressin väistyminen. Väitöskirjan taitto alkaa olla kahta vaille valmis. Syteen tai saveen, arpa on heitetty, ja samaan virtaan ei voi astua kahdesti, eli vaihtelu virkistää sano kissa ku akalla pöytää pyyhki.

Viisi asiaa, joita tarvitset päivittäin:
    (Saivartelija minussa haluaisi listata tähän jotta vettä, ruokaa, lepoa, happea ja lämpöä, mutta jos nyt mennään tarvehierarkiassa hiukan korkeammalle tasolle ja kuvitellaan että nämä on täytetty, niin)

    - No sitä kahvia kyllä ihan oikeasti tarvitsen.
    - Jonkun muun laittamaa ruokaa (Näin etätyöpäivän lounaana oli pikanuudelit voilla ja soijakastikkeella. Monipuolista ja ravitsevaa.)
    - Hyvää seuraa. Kavereita näkee liian harvoin. Perheelle ei aina itse ole hyvää seuraa, kun päivät kääntyvät arjen suorittamiseksi.
    - Villasukat. Heinä-elokuussa saattaa pärjätä ilman.
    - Kännykkä. En soittamiseen tietenkään, mutta elintärkeiden sähköpostien lukemiseen silloin kun ei päivystä koneella.

    Viisi kirjaa, joita suosittelet muille:

    - Jonathan Franzen, Vapaus - viimeisillä sivuilla mennään. Tosin jos odottaa kolmatta lastaan, ei ehkä kannata ettei syyllisty liikaa liikakansoituksesta.
    - Ian McEwanin varhaisempi tuotanto, esim. Lauantai.
    - Noi kolme fiktion puolelta, joita arvoin taannoin, on kyllä edelleen korkealla listoillani. Mites muuten Silmäilijä ja Liina - onko luettu?

    Viisi kaikkien aikojen suosikkilaujalaa/-yhtyettä:

    - Raptori (1990)
    - Madonna (1991)
    - Guns'n Roses (1992)
    - Suede (1995)
    - Mew (2003)

    Takerrun sanapariin "kaikkien aikojen". Olen minä musiikkia kuunnellut 90-luvun jälkeenkin, joskus jopa vapaaehtoisesti (mistä todistamassa Mewin lisääminen listalle, vaikka jouduin tiputtamaan sekä Roxeten että Pulpin), mutta 2000-luvulla fanitus ei enää ole ollut sitä mitä ennen.

    Viisi lempiruokaasi:

    - Tuore vihreä parsa ja voisula.
    - Uudet perunat ja voisula. (Tai pitäisikö vaan pelkistää tää lista yhteen? Voisula.)
    - Blinit. Ja kausiruoat on muutenkin kivoja kun niitä saa tarpeeksi harvoin.
    - Itse tehty guacamole on myös kyllä, on.
    - Hatchapuri, eli koska Suomeen saada georgialainen ravintola, kysyn vaan?

    Viisi paikkaa, joissa haluaisit käydä:

    - Intia, jonne mies ei suostu vatsataudin pelossa. Ehkä itsekin myönnän ettei ihan ykköskohteena näyttäydy näin pienlapsiperheenä.
    - Saharan eteläpuoleisessa Afrikassa melkein missä vain. Mutta koen vaikeutta "kehitysmaaturismin" konseptin kanssa; en tiedä mikä olisi mielekäs ja kestävä tapa matkustamiselle (ihan kuin olisin just jo melkein lähdössä...)
    - Islannissa. Jos siellä olisi joskus kesä.
    - Japanissa. Jos siellä ei olisi niin julmetun kallista
    - Buenos Airesissa, ja Chilessä. Kai ne yhdeksi paikaksi kelpaa kun tuossa aiemmin katoin jo puoli mannerta yhdellä.

    Viisi adjektiivia, jotka kuvaavat sinua:

    - Kärsimätön. Ja täydellisyydentavoittelija. Nerokas kombo.
    - Sanavalmis. Haluisin oppia myös vaikenemaan.
    - Vanhoja märehtivä. Etenkin omien mokien. Tikulla silmään minua.
    - Heittäytyvä. Jos vain unohdan kaikki ne tekosyyt joita nykyään tapaan itselleni keksiä.
    (Tuli siinä viisi, ekalla rivillä oli kaksi.)

    Viisi asiaa, joista unelmoit:

    - Hyvistä yöunista.
    - Päivästä, jolloin kukaan ei kiukuttele.
    - Mielekkäästä työpaikasta nyt kun minusta tulee iso.
    - Että lapsilla on hyvä elämä, ja myös sietävät minua kahvipöydässä aikuisina.
    - Maailmasta, joka olisi sellainen paikka, että uutisten lukeminen ei ihan älyttömästi aina ahdistaisi.

    Viisi elämänohjetta, jotka haluaisit jakaa kaikkien kanssa:

    - Huonot kirjat saa jättää kesken.
    - Kannattaa mennä, vaikka ei jaksaisikaan.
    - Ei saa jättää käyttämättä mahdollisuutta päiväuniin tai kuohuviinin juomiseen.
    - Vie mennessäs, tuo tullessas. Eli väärässä kerroksessa olevat tavarat kannattaa heittää portaisiin.
    - Voita eikä kermaa ei tule korvata kevyttuotteilla.
    Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...