tiistai 29. lokakuuta 2013

Ainekirjoitushaaste: neljäs aihe


Niin jännittävää! Tuulista-blogin Tuuli arpoi minut antamaan ainekirjoitushaasteen seuraavan otsikon! Minähän en koskaan voita arvonnoissa, enkä oikeastaan voittanut nytkään, mutta koska ensimmäisenä arvottu Liina oli vuoronsa jo käyttänyt haasteen alullepanijana, Tuuli arpoi uudelleen, minut! En aio kirjoittaa yhtään virkettä ilman huutomerkkiä! No, ehkä kuitenkin.

Mutta en aio avata enkä selittää otsikkoa, joka on:  

Sankaritarina

Aineen julkaisuhetki on sunnuntaina 17.11. klo 18. Tai niillä main.

Tervetuloa mukaan kaikki uudet ja vanhat ainekirjoittajat! Haasteen pelkistetty idea on kirjoittaa blogipostaus annetulla otsikolla. Jos jätät puumerkkisi tähän postaukseen, tiedän tulla katsastamaan blogisi määräpäivänä. Ja mainostathan haastetta omassa blogissasi, niin sana leviää kauemmas! Viimeinen huutomerkki kaupanpäällisiksi!

sunnuntai 27. lokakuuta 2013

Syitä käydä juoksukilpailuissa

1. Voi kehuskella itseään sosiaalisessa mediassa.

Kuvassa minä ohittamassa toista juoksijaa maalisuoralla.

Kävin eilen suorittamassa yhden keski-ikäistymisriitin, eli juoksemassa ensimmäisen juoksukilpailuni.

Olin puhunut kympin juoksemisesta pitkään, ja Kaarinan syysmaratoni oli viimeinen tälle vuodelle löytämäni lenkki näillä kolkilla. Välttelin silti ilmoittautumista viime hetkeen saakka. Kilpailujuoksuni oli vasta viides kymmenen kilometrin lenkkini, tänä vuonna tai ikinä, mutta sen verran kilpailuhenkeä minulta löytyy, että ajattelin sen käyvän harmittamaan jos ei tavoiteaika alitu. Tunnissa kymppi pitäisi vetää.

Lauantai-aamu aukesi hyvin valvotun yön jälkeen harmaana ja sateisena. Sänkyyn ei voinut jäädä köllimään, jotta saisi aamiaisen alas riittävän ajoissa ennen lähtöä. Mies jakoi oikean juoksijan taktiikkavinkkejä ja tsemppasi, että kyllä minä kympin 55 minuuttiin juoksen. Ja jos en juokse, saan kävellä Kaarinasta kotiin.

Lähtö onnistui erinomaisesti, eli ehdin lähtöviivalle, kun sain viime hetken bajamajajonossa etuilla muutamaa myöhemmälle maratonlähdölle osallistuvaa jonottajaa. Hain miehen juoksukellon avulla vaaditun juoksuvauhdin, ja loppu oli vain enemmän ja vähemmän työlästä puurtamista. Sade vihmoi naamaan, ja koko kymmenen kilometrin matka oli suoraa viivaa keskellä peltoa kamalassa vastatuulessa. (Aika erikoista, että tällainen lenkki ylipäätään päättyi alkupisteeseensä.) Koin itseni tosijuoksijaksi kun sai heittää urheilujuomaa naamalleen ja takinrinnuksille - niin tosijuoksija en kuitenkaan osannut olla, että olisin heittänyt mukin ohi roskiksen.

Maalissa sai lämmintä mehua, ja jopa kyydin kotiin, vaikka liki 58 minuuttia matkaan taittuikin.

Iltapäivällä vietimme perheaikaa urheilukaupassa, ja ostin juoksusortsit, joissa saa takuuvarmasti sisäreitensä vereslihalle sekä trikoot, joita voi myös käyttää, joten kai minä aion sitten juosta toistekin. Liinan mielestä puolimaratonilla ensi keväänä.

Saahan siitä sitten taas uuden postausaiheen.

perjantai 25. lokakuuta 2013

Vauvavuoden taitekohta

Kuukaudessa ehtii muuttua paljon.

Kuukausi sitten aloitin kiinteän ravinnon vauvalle, heti neljällä aterialla päivässä. Muutos: vauva ei kitise jatkuvasti, syöttövälit pitenivät ja vauva alkoi viihtyä pidempiä aikoja omissa touhuissaan. Se ei ole siis jatkuvasti nälkäinen!

Vauva syö myös tuttipullosta. Muutos: minun poistumissäteeni kasvoi monella tunnilla. Ja mies voi nukuttaa vauvan!

Lapsi on tehostanut ryömintää, noussut konttausasentoon ja istumaan. Muutos: vauva viihdyttää itseään ryömimällä ahtaisiin paikkoihin ja leikkii pitkiäkin aikoja leluja paukuttaen ja roskia ja paperia syöden. Vauvan voi myös istuttaa samaan pöytään muiden kanssa (josta muutos: teleskooppikäsi löytää, syö tahi kaataa kaiken puolen metrin säteellä tuolistaan) ja vaunuissa voi nostaa selkänojaa pystympään (josta muutos: liikkuessa on muitakin moodeja kuin uni ja huuto, eikä vauvaa tarvitse enää kantaa yhtä paljoa kuin ennen).

Olen alkanut nukuttaa vauvaa pinnasänkyyn. Muutos: vauva ei pääse putoamaan sängystä, joten vapaudun itse kauemmas ensimmäisen unipätkän aikana. Ja ensimmäinen yösyöttö on vasta kahdeltatoista - ei kymmeneltä. Loppuyön suhteen ei suuria muutoksia.

Puolen vuoden tilastollinen tahi kuvitteellinen raja lapsen immuniteettisuojassa täyttyi. Muutos: ensimmäinen silmä- ja korvatulehdus.

Vauva on saanut kaksi hammasta. Muutos: vauvalla on kaksi hammasta.

Yhdessä kuussa niin paljon vähemmän pikkuvauva. Puoliksi jo taapero.

Vauvasta on kadonnut jo puolet.

torstai 24. lokakuuta 2013

Univajeesta ja henkisestä hyvinvoinnista

Valivalivalivali. Valivali. Valivalivali, vali. Valivalivalivali. Valivali, valivali. Valivalivalivali. Valivalivalivali. Valivali. Valivali. Valivali. Valivalivali, vali valivalivalivali. Valivali. Valivalivali, vali. Valivali. No tämä nyt on vaan tällasta. Valivali. Valivalivali, vali. Valivalivalivali. Valivalivali, vali. Valivali. Valivalivali, vali. Valivalivalivali. Valivalivali, vali. Valivalivalivali. Valivali. On se saatana.

tiistai 22. lokakuuta 2013

Kaksi kolmen hinnalla

Syyssesonki saavutti vihdoin meidätkin ja kävimme tutustumassa uuteen turkulaiseen lääkäriasemaan, joka on rakennuttanut toimitilansa keskustan suurimpaan kauppakeskukseen oikein alleviivaten yksityisten lääkäriasemien bisnesluonnetta. Kuluttajana arvostan kuitenkin yrityksen paikallista omistusta, joka tarkoittaa myös verotuloja paikkakunnalle - kuten keskus painokkaasti mainosti aloittaessaan. Kannatti mainostaa.

Jos ihan tarkkoja ollaan, olemme käyneet tutustumassa siellä kolmesti kuluneen neljän päivän aikana. Lauantaina diagnosoitiin keskimmäisen silmätulehdus - mutta korvat olivat yllätyksekseni vielä puhtaat. No, ne ärtyivät sunnuntai-illalla ja diagnosoitiin maanantaina. Tänään totesin, että pakko se kuopuskin on näytättää lääkärille, ja olihan hänelläkin ihka oikea korvatulehdus (päälle näkyvän silmätulehduksen lisäksi), mutta vielä vaisunpuoleinen, joten lääkäri kehotti jäämään odottavalle kannalle antibiootin kanssa. Mitä luulette, montako päivää kunnes on esikoisen vuoro?

Kuittailessani lääketieteellisiä vastaanottomaksuja mietin, että joku lääkäriasema voisi lähteä kilpailemaan meistä suurperheellisistä lääkäripalveluiden kuluttajista laittamalla kivan perhehinnan tarkastuksiin. Taannoin pyysin kurkistamaan myös toisen lapsen korviin toisen ollessa korvatulehduksessa, mutta kun minulta sitten laskutettiin 2x87e yhdestä 20 minuutin vastaanottoajasta (josta käytimme puolet), ymmärsin vihjeen (ja vaihdoimme lääkäriä). Nyttemmin olen vienyt lääkäriin vain sen sairastavan lapsen, sillä seurauksella, että lääkärissä juostaan sarjassa.

Aikaa saman taudin diagnosointiin kahdella lapsella ei kuitenkaan kulu montaa minuuttia kauemmin kuin yhdellä - paperitöihin vähän enemmän - joten miten olisi vähän pidempi vastaanottoaika ja vähän korkeampi hinta? Itse voisin arvostaa myös kolme kahden hinnalla -tyyppistä pakettihintaa. Kerää viisi leimaa, kuudes käynti ilmaiseksi? Kaupanpäälle japanilaisten mestarikokkien veitsisarja ja ihanat Reimatecin lakanat.

Markkinaihmiset siellä nyt huomio: tässä on syksyn varmin myyntihitti! Ja ei, en kaipaa ideastani provikkaa, ilmaiset käynnit ja tuplatarrat lapsille riittää.

Yhden pikku silmä- ja korvatulehduksen hoitoon ottaa lapsi lääkkeitä kuin eläkeläinen. Päivitin myös särkylääkeasiat kuntoon, jos vaikka edellisyön kaltainen tuplahuutoyö ei ihan heti toistuisi.

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Mitä tänään syötäisiin?

En tiedä montako kertaa elämässäni olen joutunut perustelemaan kasvissyöntiäni. Monta. Hyvin harvoin olen kuitenkaan kertonut todellista syytä.

Lyhyesti vastaus kuuluisi, että kalanpäiden takia. Pidempi versio kuuluu seuraavasti.

Kesällä 2002 olin vapaaehtoistyössä Mosambikissa. En minkään virallisen organisaation kautta, vaan eräällä toisella reissulla tapaamani kanadalaisen tuttuni matkassa. Hän opiskeli lääketiedettä ja vietti kesän lääkärinä mosambikilaisen pikkukaupungin alkeellisessa sairaalassa; minä satuin osaamaan sekä portugalia että englantia ja oikeutin sillä oleskeluni sairaalan apuna toimivassa kanadalaisrahoitteisessa keskuksessa. Tuliaisina vein puoli rinkkaa kertakäyttöhansikkaita.

Olin matkustanut köyhissä maissa ennenkin, mutta nyt asemani oli toinen. Minä, kaksi kanadalaispoikaa, keskuksen johtaja sekä amerikkalainen Peace corpsin vapaaehtoinen paikallisessa koulussa olimme kylän ainoat mulungot. Kun kävelin kadulla, lauma lapsia seurasi perässäni. Olin äärimmäisen tietoinen toimistani peilatessani omia tottumuksiani paikalliseen todellisuuteen.

Vahvemmalla idealismilla varustetut kanadalaisystäväni olivat tietysti kasvissyöjiä jo valmiiksi. Toisin kuin meillä, Mosambikin maaseudulla lihavuus oli merkki hyvinvoinnista, ja nuorten lääkärinalkujen laihuus, saati kasvissyönti, oli paikallisin silmin absurdia. Meille tarjoiltiinkin, majoitusmaksua vastaan, joka päivä lihaa.

Ruokalistamme oli tulostettu aterointipaikkamme seinälle, ja sieltä sen huomasivat paikalliset nuoret, joiden kanssa tein HIV/AIDS-aiheista näytelmää koulussaan esitettäväksi. Lista oli heille puhdasta scifiä ja minua hävetti, että minulle se oli arkipäivää.

Pääsin mukaan myös keskuksen järjestämään koulutuspäivään kauempana maaseudulla. Lounaalla osallistujat, jotka olivat kävelleet tapaamiseen jopa tuntien matkan päästä, ottivat lautaselleen niin korkean kasan riisiä kuin mitä fysiikan lait soivat sillä pysyvän, ja sen kostukkeeksi kalakastiketta, jota keskus tarjosi. Niin, arvaatte, nyt pääsemme niihin kalanpäihin.

Minä sain lautaselleni kalanpäitä, kaksi tai ehkä kolmekin. Sain, koska olin arvovieras ja päät paikallisen mittapuun mukaan suurinta herkkua. Katsoin kalanpäitä lautasellani, katsoin ahnaasti syövää vierustoveriani, mutta en pystynyt. En pystynyt syömään niitä päitä, mutta en myöskään kehdannut näyttää nirsouttani ja tarjota kalanpäitä vierustoverilleni. Kävin heittämässä kalanpäät vaivihkaa puskiin, ja totesin, että ehkä minun ei tarvitse syödä lihaa lainkaan, jos minulla on varaa nirsoilla sen suhteen mistä moni vain haaveilee.

Enkä ole syönyt.

Tiedän, että maailman nälänhätä ei johdu siitä, että ruokaa tuotettaisiin liian vähän, ja tiedän, että  kasvissyöntini on korkeintaan symbolinen ele länsimaisen ruoantuhlauksen alttarilla. Kalan olen myös sittemmin palauttanut ruokavaliooni, koska riski kalanpäiden kohtaamisesta lautasellani on kaventunut ja koska olen uudelleenmääritellyt perusteluitani tehotuotantoon ja luonnonvaroihin tukeutuen. Lihasta kieltäytyminen on kuitenkin minulle tärkeä ele sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolesta. Tingin kulutukseni määrästä, jotta tuotannosta riittäisi useammalle - samalla säästäen luonnonvaroja ja eläimellisestä kärsimystä.

Eli siksi ei syödä tänäänkään lihaa.

Herkullista kasvisruokaa mosambikilaisittain: matapá riisin kera.
***

Tämähän oli tietenkin ainekirjoitushaasteen kolmas kierros, ja Tuulista-blogista voit seurata haasteen koontia sekä seuraavaa aiheen antajaa (joka päivittyy myös tuohon sivupalkkini logoon).

torstai 17. lokakuuta 2013

"Ehkä se tekee hampaita"

Vauva lopetti nukkumisen viime perjantaina. Syöttöväli oli toki siihenkin saakka ollut jotain puolestatoista tunnista nollaan, mutta nyt lapsi ei rauhoittunut edes rinnalle. "Ehkä se tekee hampaita" on pohdinta, joka esitetään kaikista vauvan itkuisuuksista kolmesta kuukaudesta puoleentoista vuoteen, mutta joka oli tällä kertaa oikeassa. Tiistaina, neljän hyvin valvotun yön jälkeen, alaikenestä oli ensimmäinen kidutusväline puhjennut.

Ai onko nukkunut sen jälkeen paremmin? Eipä oikeastaan. Eli ehkä niitä hampaita on tulossa useampi? Niin se varmaan on.

Koska en erityisemmin välittäisi juoda ruokaöljyä kahvissani, enkä nähdä kahvikoneen huuhteluvesiä viimeisissä kahvimaidoissani, mietin jo ennen tätä uusinta syvyyttä, että aamuihin pitäisi saada uutta ryhtiä. Että ehkä nukkuminen voisi auttaa!

Mieheltä ei heru apuja yövalvomisiin, hänen kellonsa kun herättää viideltä. Mutta ei auta itku unikoulussa, itse on tämä(kin) homma hoidettava. Laskin, että jos haluan joskus vielä tässä elämässä nukkua, on lapsen opittava nukkumaan muualla kuin rinnalla. Ja sitä varten sen on nukuttava jossain muualla kuin vierelläni.

Olinkin toiminnan naisena heti eilen hakemassa tori.fistä uutta pinnasänkyä, kunnes mieleeni juolahti, että ehkäpä jossain rautakaupassa voitaisiin myydä sellaisia puuttuvia ruuveja. Ihan totta: minulta meni yli kuukausi keksiä tämä! (Pyydän: jos jatkossa tulee mieleen jotain hölmönkin itsestäänselviä ratkaisuehdotuksia esittämiini ongelmiin, antaa tulla vaan.)


Kotiutin siis tänään ihanat pinnasängynruuvit reilulla kolmella eurolla, kokosin sängyn lasten suosiollisella häirinnällä, ja nyt illan tullen asetin vauvan nukkumaan sinne ensimmäistä kertaa.

Jaksoin tassutella ehkä kaksi minuuttia, mutta kädethän siinä väsyi. Tulin tietokoneelle. Hämmästyksekseni lapsen möyhnäys sängyssä näytti johtavan uneen puolen tunnin kuluttua, kunnes se sitten havahtui hereille. Huuto taantui parin minuutin tassutuksella, jatkui kiehnäyksellä, huuto, tassutus, kiehnäys, huuto, syliin, sänkyyn. Puolitoista tuntia siinä taittui, mutta ei se edes koko aikaa huutanut. Ja nythän nukkuu heräämättä seuraavat kymmenen tuntia - ainakin.

Kannatti se siinä tapauksessa.

torstai 10. lokakuuta 2013

Urheilu-uutiset

Kuluvan viikon maanantaina pelatun turkulaisen höntsäfutiksen harjoitteluottelussa numerolla 9 pelaava Täti-ihminen teki maalin 37. peliminuutilla. Ottelu, jonka maaleja ei laskettu, päättyi tasatulokseen 1-1.
- Koko joukkue pelasi tosi mahtavasti yhteen, Täti-ihminen tuulettaa. Kiva on ollut pelata.
Myös huhumylly Täti-ihmisen seuranvaihdosta kiihtyy.
- Katsotaan nyt, Täti toppuuttelee. Mitään sitovia sopimuksia ei ole tehty, vaitonainen pelaaja myöntää.

Turussa on avattu myös vuoden 2013 pyöräilykausi. Tekosyitä pyöräilemättömyyteen on useita.
- No kun on tuo vauva, joka ei vielä saa istua pyöräistuimessa, toimituksen haastattelema turkulaisnainen kommentoi. Ja yleensä lapsia on kuitenkin mukana jopa kolme, nainen jatkaa.
- Silloin kun pääsee kotoa poistumaan ilman vauvaa, on yleensä aikataulu kiristetty minimiinsä, nainen tilittää.
- Mutta olikin pitkästä aikaa hauska polkea lapsi tarakalla, nainen hehkuttaa. Tosi hauskaa!
Naisen mies syyttää pyöräilemättömyydestä naisen huonoa polkupyörää, mutta nainen kiistää ja sanoo vankkatekoisen menopelin palvelleen hyvin jo vuodesta 1997. Jäämme jännityksellä odottamaan ensi pyöräilykautta!

Herttoniemessä valmistaudutaan suureen juoksutapahtumaan. Startti tapahtuu kuluvan viikon lauantaina aamupäiväunien aikaan, ja matkan kesto on maksimipituinen, kymmenestä kilometristä ylöspäin. Ilmoittautuminen tapahtumaan on käynnistynyt vilkkaasti, ja tapahtumaan odotetaan ainakin erästä turkulaista juoksunoviisia sekä lyhyehköä, housujaan ylöskiskovaa herttoniemeläiskonkaria.

Myös Kaarinassa kuhisee. Toimituksen tavoittama turkulaisjuoksija harkitsee osallistumista Kaarinan syysmaratonille 26.10. Ei toki maratonille eikä sen puolikkaallekaan, mutta hakemaan virallista tulosta kymmenestä kilometristä.
- Mieli tekisi, nainen kommentoi, mutta juoksukaveri on yhä hakusessa. Treenikausi on ollut kova, ja olen juossut jo kaksi kymmenen kilometrin lenkkiä.

Turkulaisella lenkkipolulla kohdattu hiiri. - Ei jännittänyt yhtään, hiiri kommentoi.

Ja vielä vielä lopuksi: Lyhyiden matkojen ryömintäsprintistä on löydetty lupaava lahjakkuus, tänään tasan kuusi kuukautta. Kyvyt viittavaat lahjakkuuteen sekä konttaamisessa että istumisessa, ja tavoitteeseen pyritään määrätietoisella harjoitusohjelmalla, joka vie valtaosan urheilijan valveillaoloajasta. Tästä nuorukaisesta tulemme vielä kuulemaan.

tiistai 8. lokakuuta 2013

Kaapit auki II

Kuivakaapista meiltä löytyy muun muassa muumikeksejä.


Kuva on kuukauden takaa, kun ulkona tarkeni vielä tuossa asussa, ja sisään saattoi piipahtaa muina agentteina. Ensin otin kuvan, sitten estin keksinsyömisen, ettei jekku osoittautuisi liian kannattavaksi. Rusinapaketin annoin kyllä yritteliäisyydestä.

Kuivakaapista löytyy myös sipsejä. Joita pilkistää näemmä myös leipäkorin takaa. Alatte ehkä ymmärtää.

Kaapit auki

Saara antoi minulle haasteen, joka piti täytäntöönpanna nopeasti. (Kiitos siitä!) Ensinnäkin, koska epäilen, että saturaatiopiste bloggaajien jääkaapeista on hyvin nopeasti saavutettu, ja toiseksikin, koska jos haastetta jäisi makuuttamaan, saattaisi herätä epäilys jääkaapin manipuloimisesta esittelykuntoon, ja sellaisen epäilyn kohteeksi en tietenkään halua joutua. Kauhea ajatuskin!

Olkaatten siis hyvät (jos henkilökohtainen saturaatiopisteenne ei vielä ole saavutettu): kuva jääkaapista!

 

Kaappi kätkee sisälleen:
  1. Fetaa ja ruokakermaa. Tosin kuten mies juuri minulle huomautti, suosimani tuote ei ole oikeasti fetaa vaan "creamy block". Se kuitenkin sopii hyvin ruoanlaittoon. Pitäisi varmaan vaihtaa taannoisen reseptinikin nimi Creamy block-pinaatti-lasageksi.
  2. Filmirulla. Huomasin järjestelmäkamerani pattereiden olevan loppu 5.12.2007. Tässä aloin pohtia, että jos joskus patterit vaihdan, kenties voisin ostaa uuden filminkin.
  3. Tyyppiesimerkki kategoriasta miehen soosit.
  4. Oikein hyvä alkoholiton* vaihtoehto. (*Alkoholipitoisuus 0,5% on minun määritelmissäni ihan riittävän lähellä.)
  5. Soijakastike. Sitä menee etenkin lapsilla. Suolan ystäviä, ja alati ystäväänsä kaipaamassa.
  6. Tuttipullo! Nuorin yksilö juo tuttipullosta! Aaltoja, ystävät, aaltoja!
  7. Kuohuviiniä kätevässä annoskoossa. Ja silti juomatta!
  8. Vaahterasiirappi lienee vanhempaa perua kuin ylähyllyn filmipurkki. Mutta päiväykset yhä validit, eli muuttanee seuraavaankiin asuntoon.
  9. Lasten vihannekset.
  10. Minun maitoni.
  11. Minun kahvimaitoni.
  12. Parsaperunabataattimössöä kuopukselle. Se syö ruokaa! Vaikka kuusikuukautispäivä on vasta tällä viikolla! Onnistuin siis rikkomaan ideaalini, koska luin viitteitä lapsen jatkuvasta nälästä. Olen oikein ylpeä itsestäni.
  13. Miehen maito. Lapset juovat kaikkia maitoja, mutta minä ja mies emme ole seitsemässä vuodessa päässeet yhteisymmärrykseen sopivasta rasvaprosentista. Minä olen ollut valmis kompromissiin ykkösmaidossa, mutta mies ei ole tarttunut tarjoukseen. Kaapissa on siis aina kolmea maitoa (sekä piimää).
  14. Hyvä viini. Häälahja. Odottaa riittävän suurta juhlaa.
  15. Lonkeroa ja olutta. Karonkastani ylijääneitä, viimeisiä.
  16. Pinaatti-ricotta-canneloneja. Tein perjantai-illalla viikonlopuksi kaksi uunivuoallista: lauantain ja sunnuntain lounaan. Jäi maanantaillekin yhden hengen annos.
  17. Punahomejuusto saa erityismaininnan juusto-osastolta (vaikka näkyy yhtä vähän kuin muutkin). Vasta tutustuimme, mutta saavutimme lämpimän suhteen heti alkumetreillä.
  18. Lisää juomia, ja tietenkin eri mehut minulle ja miehelle. Sen siitä saa kun vasta myöhemmällä iällä lähtee parisuhteeseen. On makunystyrät jo poteroitu.
  19. Hevistä löytyy: perunaa, porkkanaa, tomaattia, kurkkua, sipulia, valkosipulia, limeä ja chiliä. (Pöydällä on banaanit, omenat, avokadot ja appelsiinit.) Muut ostetaan ruokalistaperusteisesti.
Haaste lähtee Suomen paras blogi -listallekin päässeelle Vuoden siivoojalle (niin ja onnea!), koska epäilen, että sieltä löytyisi edes vähän jotain erilaista. Miten on? Maanäytteitä, erikoisia ruhonosia metsästysreissuilta, kadonneita sukulaisia?

Edit: Kas nyt huomasin, että Jennijee yrittää väistellä haastetta, eli kuitenkin oikeasti haluat! Eikö? Ole hyvä vaan.

perjantai 4. lokakuuta 2013

Naistenlehdetkö pinnallisia?

Naisvihamielistä panettelua, sanon minä.

 

Vaivuin tänään kevyeen psykoosiin nähdessäni tämän kannen - vieläpä kirjaston kahvilassa, missä en osannut moista valaistumiskokemusta odottaa. Valitettavasti vauva heräsi juuri kun olin tutustumassa tähän polttavan tärkeään aiheeseen. Tunnustan, ja häpeän: mulla todellakin on tukka lytyssä treenin jälkeen. Yleensä jo ennen treeniä!

Ja nyt jäin siis vinkkejä vaille. Miten tästä eteenpäin? Huomenna jumpassa kaikilla muilla on varmasti pöyheämpi tukka kuin minulla! Pitäisikö lopettaa urheilu yksin tein? Pelastaisikohan kestotilaus sporttilookini? Apua!

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Mikä ihmeen välikausi?

Tasaisin väliajoin täällä äitiysblogien valtakunnassa päivitellään mikä ihme on välikausi. Miksi ei puhuta syys- tai kevätvaatteista? Minä voin selventää: välikausivaatteita ei käytetä syksyllä, vaan sinä lyhyenä kautena, joka osuu kesän ja syksyn väliin. (Tänä vuonna Turussa 22.9.-29.9.) 

Syksyn tullen voikin siirtyä jo talvivaatteisiin.

 

Kuvan äidillä yllä tänään: untuvatakki, villapipo, villatumput, paksut sukkahousut ja farkut. Kuvan lapsella äitiyspakkauksen toppapuku ja brändittömät töppöset.


Jaloissa uudenuutukaiset puistokengät (joita en ole aiemmin kehdannut laittaa jalkaan, vaikka mieli on tehnyt). Kengissä luonnollisesti villasukat.
 

Lapsilla toppahousut, toppatakit, talvilakit ja kaulaliinat. Nuoremmalla jalassa Kuomat, vanhemmalla lenkkarit, kun talvikenkiä ei ole vielä hankittu.

***

Mitä minä ihmettelen tasaisin väliajoin on, että mitä ihmettä sitten talvella puetaan? Koska ei minulla varsinaisesti kuuma tullut, vaikka lämpötila nousikin päivän kuluessa kymmeneen. Ei ollenkaan liian lämmin.
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...