tiistai 27. tammikuuta 2015

5:2

Kaikkihan tuntevat trendikkään 5:2 -dieetin: viisi päivää viikossa syödään tavallisesti ja kahtena päivänä paastotaan. Päätimme vihdoin mekin kokeilla. Alkuviikon söimme normaalisti ja viikonloppuna paastottiin pääosin omenamehun voimin. Joku voisi olla sitä mieltä, että alle kouluikäiset lapset ovat liian pieniä paastokuureille, mutta mitä suotta. Hyvähän se on tottua painontarkkailuun pienestä pitäen. Plussaa koko perheen paastopäivissä on myös ajansäästö, kun ruokaa ei tarvitse valmistaa kenellekään.

Tulosten kannalta voin ihan vilpittömästi suositella - ainakin kilo tippuu helposti jo ensimmäisellä viikolla! Arvaan, vaakaa en toki omista. Ja ruokahalukin pysyy pienenä useita päiviä paaston jälkeen. Tosin perusviiskakkosesta poiketen me lisäsimmekin paastoon voimallisen oksentamisen.

Summa summarum: ihan jepa, mutta taidan jatkossakin jättää dieetit mieluummin muille.

keskiviikko 21. tammikuuta 2015

Lähiöjoukkoistus

Meidän on määrä muuttaa Helsinkiin ensi kesänä. Tai jotten kuulostaisi puolueelliselta jo ensi määritelmässäni: "pääkaupunkiseudulle". Koska en pysty edistämään asiaa käytännössä, näen parhaaksi pohtia asiaa mahdollisimman paljon teoreettisesti. Toimii aina.

Tarkoituksenamme on siis täältä palattuamme muuttaa kuukaudessa itsemme vuokralle Helsinkiin, ryhtyä sitten myymään Turun asuntoamme ja kunhan se on myyty, ostaa asunto samalta koulunkäyntialueelta, jossa olemme vuokralla. Ihan iisi piisi, eikö? Pitää vain valita kaupunginosa ja pysyä siellä.

On vain yksi ongelma: pitää valita kaupunginosa ja pysyä siellä.

Koska tiedän, että blogini lukijoissa on paljon helsinkiläisiä (48% teistä sanoo Google Analytics), laskin, että voisin saada teiltä hyviä ideoita.

Sekä minun että Suurmetsurin työpaikat sijaitsevat ydinkeskustassa, eli kaikki muut kulkuneuvot paitsi auto ovat mahdollisia. Lasten koulu ja päiväkoti saisivat löytyä (lapsen) kävelymatkan etäisyydeltä, muista palveluista plussaa. Sen lisäksi prioriteetteina on:

Minä: mahdollisimman nopea työmatka.
Suurmetsuri: mahdollisimman väljäänasutulla alueella, mahdollisimman lähellä luontoa.

Minä: mielellään metron varrella eli Itä-Helsingissä.
Suurmetsuri: mahdollisimman lähellä Turkua, mielellään Espoossa.
Minä: ei Espoossa. (Älkää te 6% lukijoistani loukkaantuko.)

Suurmetsuri: mieluiten omakotitalo, tai vähintäänkin erittäin avara ja väljä asunto. Ja tilava.
Minä: pihayhteisö, jossa lapset saavat leikkiseuraa.

En näe unelma-asuntomme löytymiselle pienintäkään estettä.

Jos nyt en ihan vielä ratkaisuakaan.

tiistai 13. tammikuuta 2015

Se on päätelty!

"Veera Välimäen suunnittelema Neon Beast pääsi vihdoin osaksi vaatekaappiani," kirjoitti eräskin Liina tuossa pari kuukautta sitten. Ymmärtäisitte hauskuuden tuon "vihdoin" kohdalla, jos paljastaisin, että minä aloitin saman huivin kudintapuuhat ennen mainittua Liinaa.

Selittelynä mainittakoon, että viittä vaille valmis kutimustyö jäi rannalle Kiinan-pakkaamisen toisella kierroksella: sillä, jolla mukaan halutuista tavaroista karsittiin 90 kiloa kaikkein tärkeintä.

Virhearviointeja tulee aina silloin tällöin tehtyä.

Kun vanhempani pakkasivat täydennysvarustuksia tullessaan luoksemme kyläilemään, en epäröinyt.


Aloitin siis kenties kutomisen ennen Liinaa, mutta hän on täydellisen vastuussa projektista. Väkisin lahjoi minut neonkeltaisella langalla, vielä postitti Turkuun. (Sellainen se on!) Hyvän viikon käytin pohtien huivin värejä (netistä! eihän värejä näe oikein valokuvasta), koska en halunnut yhtä räikeää yhdistelmää kuin itse ohjeessa. Mutta olisi ehkä sittenkin pitänyt luottaa ammattilaiseen: kaksi harmaatani olivat luonnossa arvioituna liian lähellä toisiaan, eikä huivin raidoitus siten pääse täysin oikeuksiinsa. Lisäksi en tajunnut, että harmaat olivat sekavärisiä ja keltainen tasavärinen (solidi, kuten ammattilaiset sanovat). Sopivat yhteen tyylikkäästi kuin Tupu, Hupu ja Pentti.

Mutta onhan se silti aika ihana. Kun itse tekee saa sellaista kuin tulee.

Huivin myötä rikoin monta virstanpylvästä kutojan urallani: ensimmäinen ostoresepti (jonka Liina minulle suomensi ja selvensi chatissa kädestä pitäen), ensimmäinen luksuslanka (en tainnut aiemmin edes ymmärtää, että on olemassa 25 euron lankakeriä. Paitsi että eiväthän ne mitään keriä olleet vaan vyyhtejä. Ja keriminen: sepä vasta lystiä olikin!) Samalla tästä tuli heittäen myös kallein omistamani huivi.

 

Valitettavasti tuo Liinan alun lausunto ei ihan päde kohdallani: lähetän huivin takaisin vanhempieni mukana Suomeen. En uskalla riskeerata pakkaushommia paluun hetkellä, enkä halua myöskään pilata huivia Wuhanin harmaassa ilmassa. Kehtaa sitten liihotella tuo kaulassa tulevassa kulttuuritädin roolissani.

Mitä mä Liina seuraavaksi kudon?
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...