Sitten tajusin olevani täysin samassa tilanteessa, vain hieman eri suunnasta katsoen. Moni tavara on minulle päätynyt muuten vain ja sattumalta, mutta nyt kun se on hallussani, se saa loputtomasti uusia merkityksiä. Pyrin materiasta eroon, mutta en salli itseni luopua tavarasta, jonka joudun korvaamaan toisella. Ja siitä, jota ei voi korvata, en raaski.
Päässäni humisee jatkuvana virtana listaus kodin irtaimistosta:
Nuo lautaset hävitän kyllä kun muutetaan.
Mihin ihmeeseen minä tuon jukeboksin laitan?
Ottaisikohan serkku tämän isoäidin tekemän nallen?
Jokohan vihdoin tuon Billy-kirjahyllyn saisi korvattua yhtenäisellä? (Ja kuka huolisi Billyn?)
Roskikseen kädetön nukke, jalaton barbi ja koiveton kirahvi! Roskikseen! (On minussakin hurja puoleni.)
Kaiken jahkailun, huopaamisen ja muun liikehdinnän jälkeen olemme siis vihdoin laittamassa asuntoamme (julkiseen) myyntiin. (Älkää kuitenkaan kysykö mihin aiomme muuttaa, koska minä yhä näen tulevaisuutemme Helsingissä ja mies meinaa Raisioon. Esikoinen on esikouluun ilmoitettu tuohon naapuriin.)
Nyt on siis työn alla sesonginvaihto. Koonvaihto. Nurkissa olevien laatikoiden kadottaminen. Kaappien inventaari. Myyntiä varten avartaminen.
Täällä ei ikinä ole ollut näin kaoottista.
 |
| Sängyn alle unohtui Puppe-kirja. Löytämisen iloa ilmoituksen tutkijoille. |
 |
| Tältähän meillä aina näyttää. |
Se luonnollisestikaan ei näy kuvissa. Olen lasten suotuisalla avustuksella ottanut myyntikuvia - keskimäärin puoli huonetta päivässä. Mutta seuraavaksi pitäisi kadottaa ne nurkistaan irrotetut, vailla paikkaa olleet laatikot ja nyssäkät - koska ymmärtääkseni näytöissä pitää esitellä enemmän kuin puoli huonetta kerrallaan.
Muutossa sitten otan kovalevyn käsilaukkuun ja pyydän muita kadottamaan loput.
(No sehän olisi ihan kauheaa tietenkin. Vaikeaa on rakastaa tavaraa ja paheksua yhtä aikaa.)
RAISIOON? Mitä helvettiä??++
VastaaPoistaHyviä blogeja tuollaiset. Antavat ajattelemisen aihetta. Kuten esimerkiksi, että mikä mun elämässä vastaa ökykallista ripsientaivutinta; minusta ripsientaivutin on ylipäänsä naurettava kapine, ökykalliista sellaisesta puhumattakaan, mutta epäilen, että saatan itsekin omistaa jotain, mikä jonkun toisen mielestä on naurettava kapine ja turha yhteiskunnallinen resurssisyöppö.
Tietenkään en ole vielä identifioinut mitään.
Niin, Raisiostahan saa jonkun kartanon herttoniemeläisen neliön hinnalla. (Siihen saakka kunnes Herttoniemeen rakennetaan kaksi uutta kerrostaloa ja ASUNTOJEN ARVO ROMAHTAA!!!1!! (Anteeksi, oli pakko :D)) Mutta eiköhän tässä johonkin järkiratkaisuun päästä.
PoistaJa mahdammekohan lukea samaa blogia :D Mua lähinnä kummastuttaa ajatus, että jokaisen esineen kodissa pitäisi olla niin loppuun saakka parasta ja kaunista. Että on kai tähdellisempääkin. Mutta kuten sanottua, syyllistyn tähän tavarapohdintaan ihan liikaa itsekin (ja haaveilen monien omistamieni tavaroiden häviämisestä - ja myös niiden korvaamisesta kauniimmilla). Ei ole heleppoa.
Postista tipahti tällä viikolla R-collectionin mainoslehtinen, jossa olivat ihan vanhasta poikkeavalla tavalla avanneet vaatetusteollisuuden vastuullisuutta ym. Lienevät heränneet tälle vuosituhannelle. No, siitä nousi esille hyvä pointti kierrätyksen turmiollisuudesta: siihen liittyy aina sellainen uuden tavaran ostamisen mahdollisuus, kun "kierrätän nämä vanhat kamat ja olen nyt näin hyvä ihminen". Ja tähänhän kyllä herää, kun käy vähän kirppareilla kiertelemässä. On niin paljon turhaa tavaraa, jota _kukaan_ ei halua. Siksipä olisikin oivaa, että rangaistuksena hankinnoista, tavaraa pitäisi myös käyttää. Ja jos ostit ruman vaatteen, niin pidät sitä sitten kanssa päälläsi.
VastaaPoistaNo joo, aika etäisesti linkittyi tähän sun alkuperäiseen postaukseen. Tää materiaalikysymys on vaan niin moinisäikeinen ja ongelmallinen kokonaisuus. Mäkin nimittäin mietin, että jos saadaan lastenvaatteita lahjoituksena, niin jos se lahjoitus ei vähennä uusien vaatteiden ostoa ensinkään, vaan lahjoitusvaatteet tulevat vain lisänä, niin oliko siinä sitten mitään ympäristöhyötyä missään kohtaa? Ostiko lahjoittaja ja lahjan saaja itselleen vain hyvä ympäristökansalaisen omatunnon?
Mutta noinhan sen siis pitää mennä kuin kirjoititkin, että ei saa luopua mistään mikä pitäisi korvata uudella.
Toi on kyllä niin totta, mitä sanoit kierrätyksestä. Jos tosiaan ne kirpputorien tavarat kiertäisivät täysimääräisesti, niin yhtään uutta vaatetta ei tarvittaisi näillä main vuosiin. Mutta kivaahan se on, kun ne rumat rytkyt eivät enää ole omassa kaapissa, ymmärtäähän sen ja itsekin siihen pyrkii (minä hyvin hitaasti :D)
PoistaMeille on lastenvaatteiden kierrätys tuonut vaatteita noin viisi kertaa yli tarpeen. Mutta on se kyllä vähentänyt vaatteiden ostoa merkittävästi. Esikoisen vauva-aikaan laadin itselleni "säännön", että saan ostaa yhden vaatteen kutakin kokoa - vaikka se yksikin oli turhaa ja vain siksi, että saisin "näköisiäni" vaatteita. Ja kuopukselle olen tuskin ostanut kymmentä vaatetta ekan vuoden aikana.) Mutta silti - vaatteita on ollut ihan älyttömästi enemmän kuin olisi tarvinnut.
Helsinkiin Helsinkiin! Puhu sille ukkelillesi, että Helsingissä on paljon paremmat urheilumahdollisuudet, kuin Raisiossa (!?), jospa se ymmärtäisi järkipuhetta.
VastaaPoistaHienolta näyttää teidän lastenhuoneessa! Viimeksi oli jonkin verran eri näköistä, kun oli seinän maalaus ja uudelleen mööbleeraus kesken. Nyt on oikein harmonista ja blogikotimaista. Tykkään. Ja ostaisin mielelläni teidän kodin, jos se olisi Helsingissä.
Olen koittanut puhua, että jos asuttaisiin Helsingissä, se olisi joskus kotona hereilläkin. Mutta tämäkin pesti on tietysti lyhyt ja tulevaisuus auki. On se nyt kumma kun ei saa elämänsuunnitelmaa seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi valmiiksi ladattuna! Koko ajan pitää pähkäillä, hmph!
PoistaJa kiitos! Hyvin erilaiselta siellä näyttää myös tänään :D Joskin ehkä vähän vähemmän erilaiselta kuin silloin rymsteerausvaiheessa. Sain eilen loputkin myyntikuvat otettua ja totesin, että minäkin ostaisin mielelläni kuvien kodin. (No, okei, jos siellä olisi vähän enemmän tilaa. Siksihän tämä myydään.)
Mä koitin miettiä kompromissia Raision ja Helsingin välillä, mutta ei nyt ihan heti tullut mieleen. Mutta löysinpä taas yhden vuokra-asumisen ilon: ei asuntonäyttöjä. Enpä ollut tullut ajatelleeksi, mutta tätä kasaa / pesää / kekoa ei kyllä voisi myyntimielessä näyttää ikinä kenellekään.
VastaaPoista...paitsi Oscar-yleisölle!
PoistaEi mutta asunnon myyminen on kyllä juuri tuosta syystä saatanasta. Eritoten sitten, jos asunto ei käy kaupaksi ja kämppä pitää puunata näyttöjä varten pari kertaa kuussa vaikka vuoden ajan, kuten meidän yksille naapureille kävi. Onneksi niillä vielä oli pitkäkarvainen koira, joten edellisenä päivänä siivoaminen olis ollut aivan hyödytöntä. Kraah.
Mutta Tädin kämppä menee tietty ekassa näytössä! (Paitsi vähänks teille tulis kiire päättää Raision ja Helsingin välillä siinä tapauksessa!)
Kompromissi Raision ja Helsingin välillä olisi tietenkin Turku. Tai Vantaa. Molemmat hyviä vaihtoehtoja, sanoisin. Kun olisi vain nuo työkuviot selvillä.
PoistaAsuntonäyttöihin siivoaminen on kyllä kamalaa. Suunnittelin, että tämän ostaisi joku Turkuun muuttava sheikki, joka ei vaivautuisi paikalle lainkaan ennen kauppoja. Käyhän niinkin, eikö käy?
Minä koen hirveää ahdistusta jos joudun laittamaan roskikseen vähän rikkinäisiä juttuja. Lelut on paha. Rikkinäisiä kun just ei voi edes kierrättää. Joitakin voi laittaa ulkoleluiksi esim
VastaaPoistarikkinäiset keittiökulhot, joku raajarikkoeläinkin sieltä löytyy. Voihan tavarantavara. Yritän kovasti käyttää vanhoja, jo omistaviani juttuja uudestaan, eikä että vien ne kirpparille ja ostan uutta. Silti liian usein ostan. Mikähän tämä tavaran himo onkaan pohjimmiltaan, kiinnostaisi tietää. Luen juuri netsukeiden kautta historiaa ja kuinka 1800- luvulla tavaran omistaminen on ollut iso juttu, mielenkiintoinen juttu sekin.
Eipä minulla taaskaan tämän viisaampaa mutta tsemiä näyttöihin ja muuttoon!
Joo, se roskiin heitto kyllä riipaisee. Mutta hetken vain, valitettavasti: kun olen vihdoin saanut tavaran onnellisesti roskikseen, se kyllä lakkaa vaivaamasta. (Tämä kädetön nukke on ollut kädetön ainakin kaksi vuotta. Kirahvi jalaton ainakin saman verran. Eli ei ihan hätiköiden tullut tehtyä näitäkään ratkaisuja :D)
PoistaMutta mielenkiintoista tosiaan olisi pohdiskella, että mistä tämän kaikki juontaa. Ja olisiko mahdollista, että kulttuurimme lakkaisi olemasta niin materiaorientoitunutta?
Saako tässä välissä kailottaa, että luin joskus kiinnostavan ajatuksen siitä, miten sosialismia oli ajateltu yhteiskuntamalliksi tilanteessa, jossa yltäkylläisyys on niin valtavaa, että materia menettää merkityksensä? Ei siis aivan agraariajan Venäjällä. (En voi mitenkään lukea Marxia varmistaakseni tämän.)
PoistaNo mutta että kuitenkin, usein tuntuu, että osa yhteiskunnastamme suuntaa kohti sitä pistettä. Valitettavasti vain materian jakauma on kaikkea muuta kuin tasainen sekä maan- että etenkin maailmanlaajuisesti.