Puhenaisia

Keskimmäinen lapsi on isosiskon hellässä varjossa kasvanut hulvattomaksi pajattajaksi. "Me tultiin tänne syömään, koska mulla on nälkä!" hän huikkaa ravintolan ovelta tarjoilijalle - ja muillekin asiakkaille tiedoksi. "Pistin jalkaan lenkkarit."

Päiväkotiin tutustuessamme kymmenen lasta syö hiljaisuudessa, yksi puhuu. "Mamma ja pappa laittoi muussiin liikaa suolaa." "Me vaihdettiin huoneita. Meillä on alakerta ja yläsänky." "Vesikin voi olla tosi kylmää." Ja niin edelleen. Ei niin pientä asiaa, etteikö sitä voisi mieleen tullessa raportoida satunnaiselle vastaantulijalle. Vähän haikeana mietin, että pianko yhdestoistakin lapsi oppii syömään hiljaisuuden vallitessa. Vai saako iloinen papupata hoitajilta kannustusta jatkaa pulinaansa myös silloin kuin äiti ei ole mukana kuulemassa.

Puheliaisuus on osa kolmivuotiaan muutenkin melko reipasta habitusta. Pikkusisko saa toistuvasti toimia enemmän jännittävän isosiskonsa puhenaisena. Ja menee sinne, minne isosisko tietää, ettei saa mennä.

"Äiti annoitko pikkusiskolle luvan hakea M-karkkeja?" minulta kysyttiin tänään aamukahdeksalta. No en antanut. Onneksi toinen on lainkuuliainen ja posaa pikkusiskonsa rennot kuviot.

Ystäväkirjaan. Rehellisesti kirjasin.

Ravintolaillallinen sujui tänään kauttaaltaan melko lennokkaissa tunnelmissa. "Onneksi ei ollut kukaan meitä häiritsemässä," kiitteli pikkusisko aterian loppupuolella.

Toden totta.