tiistai 30. huhtikuuta 2013

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Vappuperinteet, osa II

Tai siis yritin luoda uuden perinteen: vapputorikäynnin. Mutta siellä mitään toria ollut, muuten kyllä pirteä tunnelma.

Onneksi Tiimarista sai pallot (nyt kun on näistä ekoasioista keskusteltu).

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Vappuperinteet, osa I

Ekosti

Bleue haastoi kertomaan arjen ekovinkkejä, ja kehotankin aloittamaan lukemisen Bleuen jutusta ja kommenttiketjusta, koska koitan välttää toistoa.

Hieman pohdintaa aiheutti se miten omista "ekoteoista" saisi jotenkin vinkkejä, ettei vain jeesustelisi omilla valinnoillaan. Mutta sitten ajattelin, että kai se jeesustelukin on ihan okei. (Ja vielä kolmannen ongelmakentän tuo rehellisyys, eli moniko omista valinnoista on oikeasti ekoilua, eikä esimerkiksi piheilyä? Se, että emme ole lentäneet kolmeen vuoteen ei johdu (yksin) ekologisuudesta. Ja se, että lapsillani on askartelupaperina mun lapsena saamia väripapereita ei johdu lapsesta saakka sisäistetystä ekoajattelusta vaan siitä, etten lapsena raaskinut käyttää niitä papereita. Tai tarroja. Tai kiiltokuvia. (Sen sijaan olen muuttanut niitä aikuisiällä aika monesta asunnosta toiseen.) Ja aika usein meni karkitkin piloille kun vaan säästin ja säästin niitä.) Mutta no, harhaudun sivupoluille jo ennen alkua.

Jos ajatellaan valintoja eikä vinkkejä, niin suurimmat ekotekomme liittyvät varmasti asumiseen: asumme keskustassa ja verrattain ahtaasti. Toinen löytyy ruokavaliosta, eli syömme soijamme soijana kierrättämättä sitä lehmän kautta. Ruokahävikkiä pyrin taltuttamaan pakastamisella, päiväysten järkiperäisellä tarkastelulla, ja uutuutena myös ostosten paremmalla suunnittelulla. Kestovaipat ja kierrätysvaatteiden käyttö lapsilla vähentävät myös tuntuvasti hiilijalanjälkeämme. Meille vanhemmillekin ostellaan melko maltillisesti uutta, mitä ostoshaasteeni kautta pyrin tarkastelemaan tarkemmin. Kosmetiikan osalta ekologisuutta ajaa sen vähä käyttö: kasvojenhoitosettini käsittää Sebamedin ja Aqualan L:n. Samoin vartalonhoitosettini. Mutta myönnän - tähän on suurena syynä laiskuus, ei yksin ekologisuus. Ja meikkejä kyllä käytän: valokynää, ripsiväriä ja puuteria (jotka ovat olleet nyt kohta kuukauden kateissa, hmph). Kolmeakymppiä lähestyessäni ostin ystäväni kauhistelun jälkeen Cliniquen silmänympärysvoiteen. Se meni käyttämättömänä roskikseen viitisen vuotta myöhemmin. Ei kovin ekologista se.

Suurimmat ekosyntimme taas lienevät auto, liian suuri lapsiluku, ja noin ylipäätään länsimaisessa kulutuskulttuurissa piehtaroiminen, vaikkakin ripauksella ekologista kulutuskritiikkiä varustettuna.

Mutta siis vinkkejä:

1. Aloitan kaiken uhalla kestovaipoista, mutta konkretialla:
- Rimpulajalkaisen maitokakkavauvan paras vaipattaja on harso ja Imse Vimsen vaippakuori (3-6kg). Just ne mitä tulee äitiyspakkauksesta, ja joita saa siis kirppareilta liki ilmaiseksi. Taittele harso näin. Joo, vaipan joutuu vaihtamaan muutaman (2-4) tunnin välein, mutta ainakin meillä on vaihtoväli pakostakin lyhyt. En pidä lasta sinapit housuissa (edes yöllä jos satun sen huomaamaan - yövaipaksi silti laitan isomman imun eli sisävaipan tai paperivaipan).
- Yli kolmekuisen ylivoimainen vaipattaja on BumGenius. Niitä olen mainostanut jo ennenkin. Ja mainostan lisää, että meillä on yhä käytössä esikoiselle vuonna 2008 ostetut vaipat. Ne kestävät siis tuhat pesua, ainakin.


Näin pienellä voi Pyllynero vielä falskata, mutta upouudessa vaipassa on tiukat kuminauhat.

2. Myös moni muu vauva-ajan kertakäyttöhässäkkä on ohitettavissa.
- Liivinsuojat ovat kestona mielestäni myös paljon miellyttävämmät käyttää.
- Wetwipesien sijaan käytän pieniä froteepyyhkeitä tai harsoja. Kertakäyttöiset vaipanvaihtoalustat tai ruokalaput, no niin, niistä ei varmaan tarvitse edes mainita. Talouspaperia meillä menee runsaasti - senkin on yksi viisas ystäväperhe korvannut harsoilla.

3. Materia kiertoon
Lastentavaroissa varmaan moni kierrätystä suosiikin, mutta myös aikuiset voivat laittaa kavereiden kesken kamat kiertoon. Raskaus- ja imetysvaatteita on antanut ja saanut lainaan - nyt lopullisesti luovuin raskauskamoista blogin kautta. Tämä sopii myös arvokkaampiin yhteyksiin: väittelin lainableiserissä, menin naimisiin kierrätyspuvussa ja vihkisormukseni on ostettu panttilainaamosta. Kun vaatekaappia tyhjentää, ehkäpä vaate löytää helpommin uuden kodin kaverilta kuin kirpparin tavaramassojen kautta. Kirjoja tuuppaan kyläilevien kavereiden matkaan ja kyläillessäni pyydän lukuvinkkejä lainaan.

4. Kirjasto
Häpeäkseni tunnustan, että aikuisiällä vierähti vuosia, etten juurikaan asioinut kirjastosta, vaan ostin kirjani pokkareina. Lukemisen jälkeen annoin kirjat kavereille kiertoon, mutta silti. Nyt kun lasten kanssa on tullut hengailtua kirjastossa olen taas oppinut käymään myös aikuisten osastolla. Lainaamista helpottaa kun etsii kirjat tietokannasta eikä vain haahuile hyllyjen välissä. Ja niitä voi myös varata! Nimim. Äitikortti vapautuu minulle heti 38 muun lukijan jälkeen.

Kirjastovinkkiin liittyy myös ajankäyttövinkki: kun ei hengaa ostoskeskuksissa ei tule ostettua turhuuksia. Elämykset voittavat tavaralahjat noin muutenkin.

Koska tästä aiheesta olisi mukava lukea lisää, haastan mukaan Jennijeen (joka jo Bleuen kommenttiketjuun laittoi hyviä pointteja), Siinan ja Satun.

torstai 25. huhtikuuta 2013

Armeijajuttuja

Serkun vanhat kengät: "Liian armeijamaiset."




















Leikkipuiston ohi ajoi armeijan autoja; solttupoikia päivystämässä katolla.

- Eihän ne meitä ammu?

Onkohan viisivuotiaallani ylikehittynyt uhan taju? (Ja miksi se edes osaa yhdistää armeijan ja ampumisen?)

Työhanskat ja kuinka ne tiputetaan

Olen nyt kyllästymiseen asti kehunut kuinka hienosti meidän uusi arkemme sujuu. Varmasti siinä määrin, että kyynisempi lukija saattaisi kuvitella minun peittelevän karmaisevaa totuutta ruusuisilla kulisseilla. Mutta en.

No mikä sitten on toisin kuin ennen? (Paitsi lapsiluku, joka nyt ei varmaan lähtökohtaisesti helpota arkea.)

Ei paljon mikään. Ja kaikki. Eli oma asenteeni. Olen tällä kertaa psyykannut itseäni vakavasti kotiäidin rooliin: se on mun duuni, teen nyt tätä. Omasta ajasta (jota ei ole) ei tule ongelmaa, jos sitä ei edes yritä saada.

Tämän asennemuutoksen on mahdollistanut se, että ensimmäistä kertaa äitiyteni historiassa minulla ei ole mitään keskeneräistä projektia: ei väitöskirjaa, ei mitään muutakaan kirjaa, ei edes konferenssia tai pikku artikkelia tuloillaan. Äitiyden voi ottaa täyspäivätyönä* jos se ei ole jotain minkä yrittää suorittaa pois alta päästäkseen pieninä vapaahetkinään tekemään oikeita töitä. Työpaineet eivät vedä ajatuksia pois tästä hetkestä kohti seuraavaa päiväunihetkeä tai iltaa.

Aikaisemmilla kierroksilla olen vain hämärästi kuvitellut millaista on kun voi jäädä töistä lomalle niin että työt jäävät sinne töihin. Että voi vain tiputtaa hanskat ja jättää hommat sijaiselle. Nyt tiedän: se tuntuu vapauttavalta.

Juuri nyt työelämäni on tabula rasa, ja suunnitelmanani on ollut pitää se sellaisena mahdollisimman pitkään.

Tänään jouduin kuitenkin harhapolulle. Isompien lasten ollessa mummolassa luin joutessani vähän tarkemmin työsähköpostejani ja huomasin yhden post-doc-haun, joka umpeutuu toukokuun lopussa. Kolmivuotinen kausi alkaisi 1.1.2014 tai 1.1.2015. Mikä mahdollisuus! Eihän tätä voi jättää hakematta! Paitsi että minulla ei ole mitään ideaa siitä mitä tutkisin. Eikä oikein motivaatiotakaan tällä hetkellä. Tai uskoa että pystyisin tutkimussuunnitelman tekemään tällä aikataululla.

Järki sanoo, että ei kannata yrittää, tulee vain stressi, ahdistus ja iso väsy - ja sen kautta lisää stressiä ja ahdistusta. Mutta järki sanoo, että jos kuvittelen isona tekeväni tutkijan työtä, pakko olisi hakea rahoitusta. Niinpä. Tämä oli se, mikä piti jättää välistä.

PS: Ja ei, kotiäitiys ei ole minusta palkkatyöhön verrattavaa työtä. Perhepoliittinen kannanottoni tähän kohtaan.

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Checked in at

Ja ilahdun siitä miten monitahoisesti tämä kyltti tarkastelee Suomen historiaa.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Arki 3.0 (BETA)

Kolmen lapsen arki on vielä betatestausvaiheessa. Tai ehkäpä olisi rehellisintä kutsua tätä jaksoa vauvalomaksi, kuten tarhasta poisjääminen lapsille esitettiin, eikä arjeksi laisinkaan. Vauva kun yhä nukkuu kaiken päivää ja enimmäkseen yölläkin, mitä nyt syö ja vähän joutuu vaippaa vaihtamaan. Mies tekee töitä vain puolta päivää, ja kun ilmatkin alkavat näyttää varsin kesäiseltä, on pihaelämä päästy aloittamaan täysimittaisesti. Mikä on mahtavaa.

[Tuo puolipäiväinen työskentely oli minun ehdotukseni, koska yllättävä deadline ilmestyi ensi viikkoon. Laskin, että on parempi jos mies menee hetkeksi keskittymään töihin työpaikalle kuin että "on kotona" mutta samalla koittaa tehdä koko ajan töitä. No, nyt hän on siis nelisen tuntia päivässä työpaikalla ja lopun aikaa koittaa tehdä töitä kotona.]

Päivät kuluvat oikeaoppisesti lapsiperherutiinien mukaan, ja uudenlainen ruoka-arki on edelleen voimissaan, voitteko kuvitella! Tosin koska minulla on liikaa aikaa ja innostusta, välillä tulee ylilyöntejä, kuten ne acarajét.* Kun esikoiselta kysyin, olisiko toiveita tulevan viikon menulle, yksi oli: kaupan makaronilaatikko. Jätin sitten avokadopastan pois menulta ja tein sitä varten hankituista aineksista varsin maukasta guacamolea. Kiittämättömyys on hifistelevän kotiäidin palkka.

Lohikeitto.

Toinen hämmästyttävä seikka on, että vajaassa viikossa lapset oppivat nukkumaan lastenhuoneessa koko yön. Myös mies on oppinut nukkumaan lastenhuoneen lattialla patjalla, koska ajattelin, että hän voisi toimia jonkinlaiseena esteenä makuuhuoneeseen pyrkiville lapsille. Joitakin lapsia on verkkoon tarttunutkin, mutta enimmäkseen patjamajoitus taitaa taata miehelle parempia unia kaukana itkevästä vauvasta.

Mies ehtii myös urheilemaan, ehkä enemmän kuin koskaan (18,5 tuntia tähän mennessä tässä kuussa - ja ei, minä en ole pitänyt kirjaa, hän itse on), mikä pitää hänen mielensä virkeänä. Minä taas olen syönyt enemmän suklaata kuin koskaan, mikä ei ole huono asia sekään. Ja vaikka haluaisin sanoa, että minullahan ei mitään omaa aikaa ole, niin on minulla, koska vauva nukkuu niin paljon. (Tosin omien oppieni vastaisesti olen käyttänyt tätä "omaa aikaa" paljolti kodinhoitoon.) Mies ottaa isommat lapset mukaan esimerkiksi kauppareissuille, juuri nyt he ovat Lasten liikunnan ihmemaassa, ja lisäksi he viettävät aikaa myös mummolassa. Viime torstaina kuuden aikaan lapset jopa leikkivät ihan nätisti keskenään yläkerrassa yli puoli tuntia! Toki en ole poistunut kotoa mihinkään, mutta ehtiihän sitä. (Tähän viimeiseen virkkeeseen tiivistynee uuden arjen salaisuus, mutta jatkan siitä toiste.)

Mutta ei huolta, kyllä tämä varmasti vielä kamalaksi muuttuu! Kunhan se ihan oikea arki alkaa.

* Tosin tänään tarjoilin niitä (minulle ja miehelle) chili-valkosipuli-sipuli-basilika-tomaattikastikkeen kera, ja siten olivat ihan maukkaita.

Kevätpesu

perjantai 19. huhtikuuta 2013

torstai 18. huhtikuuta 2013

Läsnäolemisen vaikeudesta (ja, okei, taas vähän muistamisesta)

Olen kokenut ns. vauvakuumeeksi laskettavaa tunnetilaa elämässäni kolmesti - aina lapsen syntymän jälkeen.

(Sitten se menee ohi. Onneksi. Nimittäin järjellä ajatellen tämä oli nyt kyllä ehdottomasti tässä. Vauvoista kasvaa lapsia, jotka harrastavat kahdeksana iltana viikossa ja lapsista teinejä, jotka tarvitsevat Gantin vaatteita ja mopoautoja ja vaihto-oppilasvuosia.)

Upouudessa vauvassa on kuitenkin jotain ihmeellistä; jotain mihin minun kaunokirjalliset lahjani eivät riitä. Ja jotain niin ohimenevää, että sitä alkaa kaipaamaan jo ennen kuin se on ohi. Tämä on joka kerta hätkähdyttävä havainto minulle, sillä lähtökohtaisesti sanoisin diggaavani enemmän lapsista kuin vauvoista, ja hauskinta vanhemmuudessa on seurata kun lapsi kasvaa.

Ja kuitenkin. Taas sen oli unohtanut miten pieniä ne oikeasti ovat. Miten pehmeitä ja avuttomia ja vaativia. Ja nyt sitten (viimeistä kertaa) vimmatusti yritän muistaa tämän kaiken, yritän ottaa asiakseni tuijottaa vauvaa ja muistaa.

Mutta ei sitä osaa. Kun eihän vauva käytännössä oikein hereillä viihdy, paitsi syödäkseen. Eli tavoitteena on nopeasti nukuttaa nyytti, jotta pääsisi laittamaan ruokaa tai pyykkiä, leikkimään vanhempien lasten kanssa ("Miksi sä et ikinä äiti voi olla vain mun kanssa?") tai vaikka juomaan kahvia rauhassa* jos muu perhe sattuu olemaan muualla. Niin tai tietysti nukkumaan.


Ja sitten vimmatulla valokuvaamisella koittaa paikata tilannetta. Luoda kuvallisia muistoja, edes.

* Ei tarvinne erikseen alleviivata lausunnon ristiriitaisuutta.

Chili, Samettikukka, Tsinnia, Petunia

Päätin jo etten tänä vuonna edes yritä. Kun tulee naapuri, jolla olisi "taimia yli oman tarpeen".

Vartin työllä on ikkuna kuin paremmallakin martalla.

Eihän tästä ikinä voi muuttaa.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

Takapenkkidilemma

Kuinka saada kolme lasta turvaistuimissa viisipaikkaiseen autoon? Tämä herätti kiinnostusta.

Itsekin yritin taannoin hakea aiheesta tietoa, joutuen keskusteluketjuihin teemalla "tila-auto vai minibussi". Me emme halunneet kumpaakaan.


Eli ilman kenenkään sponsorointia mainitsen nyt ihan nimeltä tämän kombon, mikä meidän autoomme (VW Passat) sopii.

Kuskin takana on kuopuksen Maxi-Cosi CabrioFix (kirjoitan nyt nämä tuotenimet niinkuin he ne kirjoittavat - antakaa heille anteeksi, sillä he eivät tiedä mitä tekevät), kiinnitetty isofix-jalustaan. Tämä siksi, että turvakaukalon saisi näppärästi kulkemaan autoon ja pois. (Kahden edellisen kanssa ollaan pelattu vyöistuinten kanssa, mutta nyt yritettiin maksimoida käyttömukavuutta.)

Keskipaikalla BeSafe iZi Comfort (9-18 kg), jonka saa pysyvästi auton vöillä kiinni, ja lapsi kiinnitetään istuimen omilla viisipistevöillä.

Pelkääjän takana esikoisen Maxi-Cosi Junior Maxi (15-36 kg) - nimeltään siis tosiaan "Junior Maxi" vaikka oli kokoluokkansa kapein. Tämä on ainoa, joka pitää kiinnittää auton vöillä, ja pikkuisen tiukkaa on saada käsi kahden istuimen väliin, mutta istuinta voi onneksi vetää hiukan ulos ja sitten tuupata takaisin kun vyö on kiinni.

(Ja kyllä, ollaan matkustettu tällä kombolla ihan jopa yhden kerran. Katsellaan sitten parin kuukauden päästä, että onko tosiaan mukavaa ja kätevää. Tai ehkä en vain koskaan enää poistu kotoa yhdessä kaikkien lasten kanssa.)

Kuva-arvoitus: Näyttää kuin pahvilaatikolla olisi jalat. Mutta mitä outoa on jaloissa?

Olen jopa näppärästi laskenut, että vuoden päästä kun kuopus siirtyy pois kaukalosta, hän pääsee tuohon keskipenkille, ja keskimmäinen saa jo siirtyä seuraavan kokoluokan istuimeen, eli samanlaiseen kuin esikoinen. Ja kun kuopus sitten joskus aikoinaan pääsee seuraavan tason istuimeen, ei esikoinen tarvitse enää istuinta lainkaan.

Ta-daa! Näin on siis paikatettu takapenkkimme tästä hamaan tulevaisuuteen. Kunhan ei muista syistä* tulisi tarvetta autonvaihtoon.

* Muu syy = mies. [Kerroin tänään miehelle tarinaa, kuinka ystäväperheemme on muuttamassa monen vuoden jälkeen maailman toiselta puolelta takaisin Suomeen. Saapuvat liki vuorokauden matkustamisen jälkeen kolmen lapsen kanssa Helsinki-Vantaalle, josta perheen isä lähtee kohti Jonkkaa hakemaan uutta autoa, äiti toiseen kaupunkiin kokoukseen, ja isoisä tulee noutamaan lapsia. - "Ai jaa? Minkä auton he ostivat?" kysyi mies.]

**

Kuva-arvoituksen vastaus: Jaloissa - siis esikoisen jaloissa - on housut! Ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen. Olen pitänyt esikoisen kaapin pohjalla perintöhousuja ajatuksella että "jos kuitenkin". Yleensä sitten viikkaan nämä koskemattomina keskimmäistä odottamaan. Mutta nyt sieltä löytyi nämä "farkut", paljettikoristellut vaaleanpunaiset sammarit.

Toivoa on tälläkin saralla.

Jäähyväiset maharesoreille

Naapuri esitti eilen klassikon: "Koskas se sinun laskettu aikasi taas olikaan?"

Viittasin vaunuihin, että tuossahan se on jo ulkopuolella.

Päätin siis tänään ahtautua vanhoihin farkkuihini. Ovat haaruksista revenneet, tiedä sitten onko syy vai seuraus.

Nyt pitäisi saada tämä ongelmamateria kiertoon. Tarvetta, anyone?

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Uusia horisontteja

Vauvan ensimmäiset kaksi viikkoa ovat tunnetusti huijausta (esikoisodottajan kannattaa laittaa korvan taakse).

Varhaiskypsä pikkumies otti kuitenkin jo viime yönä repertuaariinsa nukkumisen ja syömisen lisäksi huutamisen.

Esimakua tulevasta.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

Pikkuveli! Pikkuveli! Pikkuveli! Pikkuveli!

Innostus on suurta pienten hoitajien joukossa (ei kuvassa).

Tässä vanhemmat vielä sairaalan iloisissa tunnelmissa - pikkuveljeä pohdituttaa.

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Heidi Linde: Jo nyt on!

Nimet muutettu yksityisyyden suojaamiseksi.

Pinaatti-ricottacannelonit

Pyynnöstä (kun on tässä nyt tätä aikaa käsissä): 

Pinaatti-ricottacannelonien ohje, asenteella helposti hyvää.

Ainekset:

1 paketti canneloneja (250g)

2 pussia (300g) pakastepinaattia
300 g ricottajuustoa - tai yksi rasia ricottaa ja loput raejuustoa, kuten minä teen
1 valkosipulin kynsi
1 sipuli
mausteeksi suolaa ja pippuria

1 prk (200g) tomaattimurskaa
2 dl kermaa/ruokakermaa
pinnalle juustoraastetta

  1. Sulata pinaatti ja sekoita joukkoon ricotta/raejuusto, mausteet ja sipulihake. (Resepteissä käsketään kuullottamaan sipuli, mutta yhtä hyvin voi lisätä joukkoon myös raakana.)
  2. Voitele/öljyä iso uunivuoka.
  3. Lado täyte canneloniputkiin pikkulusikalla (kannattaa laittaa putkilo uunivuokaan ja täyttää siinä, sitten sen voi täytteineen kaataa astiaan). Asettele putket vieri viereen.
  4. Peitä cannelonit purkilla tomaattimurskaa (joku tyylikkäämpi ihminen voisi tehdä ihan oikean tomaattikastikkeen). Tämän jälkeen kaada päälle kerma.
  5. Peittele juustoraasteella.
  6. Paista 225-asteisessa uunissa 25-30 minuuttia.
Esim. täältä löytyy vähän hienostuneempi versio, ja nätti kuva.

lauantai 6. huhtikuuta 2013

Väärä ennustus?

Nyt on kassikin pakattu. Ja sairaalalukemistosta 3/4 kulutettu.

Jäähyväiset päiväkodille

Eilen oli oletettavasti lasten viimeinen päiväkotipäivä vähään aikaan. Sopimus on irtisanottu ensi tiistaista, mutta jos ja kun vauva syntyy viikonloppuna ja mies jää kotiin (tämä on aina yhtä jännittävä momentti*) he eivät varmaankaan enää mene sinne - paitsi kukkia viemään.


Ja nyt on kun olen röyhkeästi hengaillut kotona lasten ollessa päiväkodissa, voin sanoa, että mukavaahan tämä olisi. Saa pidettyä kodin siistinä, laitettua kelpo ruokaa lapsille, levättyä (mikä on alkanut tuntua koko ajan paremmalta idealta) ja sitten iltapäivän ja illan jaksaa touhuta lasten kanssa hyvillä mielin.

Mutta en minä silti pysty perustelemaan, että tähän malliin jatkaisin koko äitiysloman. Mieluummin uhraan itseni lastenhoidon kuin kodinhoidon marttyyrialttarille. Ja pitää muistaa, ettei tämän vanhemmuuden kuulu liian helppoa olla.

Olen myös havainnut nyt useampana päivänä että pikkusiskon (alle 3-vuotiaitten) ryhmässä on ollut röyhkeä henkilökuntavaje. Kerran saapuessani ryhmässä oli kaksitoista lasta ja kaksi hoitajaa - näistä toinen tuli juttelemaan yhtä aikaa kanssani saapuneen äidin kanssa hyväksi aikaa eteiseen, jolloin sisälle jäi siis kymmenen lasta ja yksi hoitaja. Toisena päivänä ryhmänä oli pihalla ja jälleen kymmentä lasta vahti yksi hoitaja. Toinen hoitaja puki sisällä vielä kahta lasta. Melko riskipeliltä tuntuu.

Kun nyt julkisuudessa keskustellaan tuntimaksuperusteisuuteen siirtymisestä ja sen mukanaan tuomasta hoitajien vaihtuvuudesta ja ryhmäkokojen kasvusta,** niin oma kokemus näyttäisi, että aivan sama mitä määräyksissä lukee, todellisuus voi olla aivan toista.

Ei minulla silti ole pahaa sanaa sanottavana hoidon laadusta. Mutta en myöskään voi sanoa, että tuntuisi pahalta ottaa lapsia sieltä pois. Vaikka sitten askartelisivat vähän vähemmän elämässään.

(Toki sekoittaakseen pakkaa esikoinen alkoi jo kerran itkeä, että hän haluaa jatkaa päiväkodissa, ja toisen kerran kyseli innokkaana koska hän pääsee vitoskerhoon - no ei päässe lainkaan kun on kotona. Ja vaikka itsekin ajattelisin, että olisi hyvä säilyttää kosketus ryhmään, jonka kanssa ehkä aloittaa vuoden päästä esikoulun, niin, no, silti ajattelen että parempi näin.)

Tulen sitten aina tavaamaan tätä tekstiä kun järki meinaa irrota päästä.

* Mies toki "jää isyyslomalle", mutta ei peru opetustaan, eli siis näin arkilogiikalla ajatellen jatkaa töitään. Mutta ehkä sitten kotona. Tai vähän vähemmän. Tai jotain.

** Minä en ole ihan täysin tajunnut tätä koko keskustelua. Vastustajien mukaan tuntiveloitusmallissa oltaisiin "kuin hollituvassa" kun lapset vaihtuisivat pisin päivää. Mutta kun nykyäänkin lapset ovat hoidossa eri pituisia päiviä! Tuntuu kuin nämä argumentoijat sanoisivat, että jos kerran päiväkotiin tullaan, niin ollaan sitten koko päivä, ettei mene rytmit sekaisin. Ja samaan aikaan toivotaan mahdollisimman lyhyitä hoitopäiviä.

Ja ennen kaikkea - mikä hemmetin "hollitupa"?! Joka ikinen vastustaja hokee hollituvasta. Kyllä varmaan tosiaan vanha kansakin tiesi ettei sovi olla kuin hollituvassa. Mutta keksikää nyt muitakin perusteluita, pliis.

torstai 4. huhtikuuta 2013

Sisarusten välisestä ikäerosta

Sallinette.

Vaikka on silkkaa hupsuutta pohtia oman lapsikatraan ikäerojakauman toimivuutta, niin nyt on ehkä hetki pienelle itsesuggestiolle, että miten hyvin tämä kaikki tuleekaan toimimaan kolmen lapsen kanssa. Tilanteemme on siis seuraava: vauvan syntyessä esikoinen on kuukautta vaille viiden ja kuopus, jota pitäisi oppia kutsumaan keskimmäiseksi, kaksi vuotta ja neljä kuukautta.

1. Ensinnäkin, kuten jo aiemmin olen todennut: molemmat tytöt jaksavat katsoa hyvän tovin telkkaria.
2. Kuopus nukkuu yhä päikkäreitä, mikä jatkunee kunhan hankin toiset vaunut päikkäreitä varten, ja esikoinen viihtyy keskenään tunnin tai hyvän tovin: Hama-helmien, piirustustehtäviensä tai viimeistään iPadin Lasten Areenan kanssa (josta näkyy vain lastenohjelmia eli sillä on turvallista surffailla). Pieni lepohetki mahdollistuu siis myös minulle (kunhan vauva lepää samaan aikaan, mutta miksipä ei lepäisi). Isosisko myös kyläilee omatoimisesti naapureissa, mikä vähentää toisinaan kodin päälukua. Pikkusiskokin kyläilisi, mutta en kehtaa naapureiden vahdittavaksi laittaa. 
3. Ikäero isompien sisarusten välissä ei ole liian suuri - yhteiset leikit onnistuvat jo. Silloin kun ei riidellä.
4. Kuopus tuntuu saavuttaneen ihan viime kuukausien aikana monia tärkeitä taitoja, eli ero on huikea vaikka viime syksyynkin verrattuna:
  • Se osaa ihan oikeasti pukea. Henkselihousut, takin, kengät, hanskat ja pipon. Siis halutessaan. Unohdetaan tässä kohtaa aika vahva minä itte -ikä, joka tekee auttamisesta vaikeaa silloin kun omat avut eivät ihan riitä. "EI SAA AUTTAA! [kuluu kaksi sekuntia] Äiti auta! [yritän lähestyä] ITTE!" Kts. kohta 8.
  • Se osaa kommunikoida monimutkaisiakin asioita. Ja kertoo (Porvoon matkan jälkeen) joka yskäisyn jälkeen, että "Ei tullut oksennus!" - mikä on hyvä tietää.
  • Se tietää missä mikäkin on, osaa hakea kaapista omat vaatteensa, ja voi pyydettäessä kuljettaa alakerrasta vessapaperirullan yläkerran vessaan. Isosisko osaa tarpeen vaatiessa vaikka tehdä omat voileipänsä, ja tuolin kanssa ylettyy hakemaan mitä vain mistä vain. Onko se sitten hyvä vai ei... Molemmat ovat myös ainakin teorian tasolla hyvin kiinnostuneita pikkuveljestä, eli lapsia voi juoksuttaa tuttien ja vaippojen noutajina.

Valitettavasti kotikasvatuksessamme on ollut puutteita:

5. Heräämme tyypillisesti koko perhe yhdestä 180-senttisestä vuoteesta. Tämä yhtälö ei toimi jos minun kyljessäni vielä "nukkuu" vauva. Kuten tekee - pinnasänky on vahvasti kappaleina kellarissa.
6. Isommat kaipaavat ohjelmaa, tai minä kaipaan niille ohjelmaa - muuten  turhautuneisuus purkautuu toimintana, jota ei jaksa katsella. Ja joku raja se on minunkin sallimissani tv:n katselumäärissä.
7. Kaikessa omatoimisuudessaan kuopus ei ole lainkaan kiinnostunut vaipoista luopumisesta. Päinvastoin, hän ei edes toivo likaisen vaipan vaihtamista: "Äiti, älä huomaa!" Tämä olisi pakko saada pian koulittua pois, koska kaksi vaipatettavaa on minulle vähän turhan monta, ja sitä paitsi haluan kuopuksen nyt käyttämät vaipat viimeistään kesällä uudelle kuopukselle.
8. Molemmilla (tai ehkä koko perheellä) on dramaattinen luonteenlaatu ja vietävä uhma.

Mutta aika balanssissa, eikö?

Poseeraus

41+1

keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

Stilleben

Tein vauvanhoitoaiheisen asetelman lastenhuoneen lipaston päälle. Kutsun sitä nimellä "Valmistaudutaan meilläkin".

tiistai 2. huhtikuuta 2013

Paremman arjen reseptit

Terveisiä pääsiäisestä! Se oli kiva! Ja rento!

Yleensä loma - etenkin lyhyt sellainen - on hyvin haasteellista aikaa: miten saadaan kohtaamaan kaikkien odotukset tekemisistä ja tekemättömyyksistä, vieläpä jos ollaan kotona ja eletään jatkuvan kotityökuoleman vaarassa. Tiedättehän: oleta, pety, mökötä.

Nyt synnytyksen lähetessä meillä ei ollut lomaksi mitään suunnitelmia enkä minä järjestänyt itselleni ohjelmaa, miehen toiveena oli urheilla. Perjantaina meillä oli ystäväperhe illallisella, sunnuntaina vierailtiin vanhempieni luona, ja maanantaina ompeluseura kokoontui meillä, siinä kaikki virallinen ohjelma. Pystyimme siis oikeasti viettämään sellaista rutiinintäyteistä perhearkea, mistä olen usein kuullut puhuttavan: aamiaisen jälkeen pihalle, sitten yhteinen, yhdessä nautittu lounas, sitten pienempi päiväunille, mies urheilemaan, esikoinen naapuriin tai omiin touhuihinsa ja minä lepäämään. Sitten taas ulkoilua, yhteinen, yhdessä nautittu päivällinen ja iltameiningit.

(Ja siinä sivussa minä muuten urakoin valmiiksi ne juuttaan valokuva-albumit - vähänolen suuri sankari! Luinpa vähän kirjojakin.) Historiallista tässä oli myös se, että söimme koko perhe saman pöydän ääressä jopa kolmesti päivässä. Ja mikä jännittävintä - tämä rutiininomainen eläminen tuntui ihan lomalta.

Osaltaan tämän onnistuneen loman mahdollisti ruokasuunnittelu, jota - uskokaa tai älkää - meillä ei ole koskaan harrastettu. Kaupasta ostetaan aina "kaikkea", siis sellaista perustarvetta, mitä meillä käytetään. Sitten kello 11.30 tai 16.30 aletaan penkoa kaappeja, että mitäs täällä nyt sitten olisi. Nelipäiväisen viikonlopun aikana kaappeja olisi täydennetty vähintään kerran, ellei kahdesti.

Mutta nyt kun tiedossa oli pitkät pyhät (yleensähän niistä ei kerrota etukäteen), jotka vietettäisiin lähes kokonaisuudessaan kotona, laadin menun neljälle päivälle ja miehelle kauppalistan sen mukaan. Ja istu ja pala, suunnitelma toimi nerokkaasti! Toki järjestin tällä metodilla itselleni kaikki viikonlopun ruoanlaittovuorot, mutta mies pyytämättä kompensoi rastia esimerkiksi siivoamalla keittiötä, mikä meillä normaalisti lasketaan ruoanlaittajan vastuualueeksi.

Onkin nyt tehnyt jotain poikkeuksellista ja harkinnut muuttavani toimintatapojani sellaisiksi, että ne paremmin toimisivat arjessa. Yleensä seison tiukassa vastarinnassa kaikkia itse keksimiänikin uusia tapoja vastaan - en halua toimia järkevästi, haluan toimia niin kuin toimin.

Uutena arjenjärkeistämistavoitteena on siis tehdä viikottainen ruokalista ja kahdesti viikossa kauppareissu. Jo nyt tapa on kestänyt pitkään, sillä tänään lähetin miehen kauppaan loppuviikon menun mukaisen kauppalistan kanssa.

Haasteellista on vain keksiä noin kolmekymmentä helppoa arkiruokaa, joita meillä söisi edes valtaosa perheestä. Mutta kun saan listan aikaan, sen rotaatiolla voi elellä vaikka kuinka kauan.

Erityisongelman muodostavat erityisruokavaliot: mies on kasvissyöjä ja lapset eivät (minä syön kalaa, mutten lihaa). Käytännössä voimme syödä kolme ihmistä kalaa ja yksi kasvista, tai sitten kaksi lihaa ja kaksi kasvista. Liharuokien tarjonta on meillä ollut surkeaa, koska en tykkää ostaa lihaa - broileria en mistään hinnasta - mutta nyt kun en voi tuudittautua yhteen syötyyn ateriaan päiväkodissa, pitänee petrata ja ostaa hieman useammin lihaakin (koska myös ne papuruoat ovat heikoissa kantimissa).

Pääsiäisenä listalla oli:

- Pinaattikeitto (so. eines pakkasesta - pieni pehmeä lasku sentään ruoanlaittoviikonloppuun)
- Sienirisotto ja uunipunajuuret - lapsille osa risotosta erikseen ennen sieniä ja timjamia (olen nero!) ja lisukkeeksi lihapullia (jauhelihasta)
- Muussia ja lihapullia/täytettyjä portobellosieniä
- Pinaattiricottacannelonit
- Lauantain iltapalana: pannukakkua, marjoja ja jäätelöä

Kaikkia isompitöisiä syötiin kahdesti, ja sunnuntaina syötiin vanhemmillani (kaalikääryleitä), mistä saatiin yksi ateria mukaankin. Minun logiikallani näin pitää ollakin. Joka päivä ei voi valmistaa kahta lämmintä ateriaa alusta loppuun. Älkää kertoko miten te se kätevästi teette.

Tämän loppuviikon (ke-la) listalla on:

- Kalakeitto (miehelle erotetaan osa keitosta ennen kalan lisäämistä, siitä joko soijanakki/soijajauhelihakeittoa)
- Muussi ja (itsetehdyt) pinaattiletut
- Basmatiriisi ja limassol (halloumia tomaattikastikkeessa)

Palaan ruokalista-asiaan sen päivittyessä. Sillä välin: kaikki vinkit helppovalmisteista ruoista, joissa ei ole lihaa, kasviksia, tomaattikastiketta, mausteita eikä mikä muutakaan epäillyttävää, otetaan suurella lämmöllä vastaan!

Ennen tuntia

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...