maanantai 18. maaliskuuta 2013

Väitösreportaasi: Karonkka

Minulta pyydettiin karonkka-aiheista postausta. Ja koska on vaikeaa keksiä yleisinhimillisesti kiinnostavaa kulmaa aiheeseen, edustakoon tämä sitten ihan tällaista kertomusperinnettä.

Lähtökohtaisesti noudatin juhlajärjestelyissä omia neuvojani. Ja koska häistämme on vain vuosi aikaa, oli konsepti käytännössä valmiina. Sama meikkaaja ja kampaaja. Sama pitopalvelu, saman excelin pohjalta (hirveästi liikaa) viinaa Tallinnasta, sama DJ, mutta kylläkin eri juhlapaikka. Ja vaikka tilan tunnelmallisuudessa hävittiin, voin sanoa, että onneksi niin, koska juhlien peruutusprosentti oli harmillisen korkea, ja lopullisella väkimäärällä olisi ollut aika autiota juhlia hääpaikassamme.

Koristeeksi kaivoin häihin kerätyt lasipurkit kellarista - ja pesin. (Nyt odottavat kynttilöineen kellarissa seuraavia juhlia.)

Karonkkaahan sitovat teoriassa aika tiukat konventiot, jotka juontuvat jostain muinaishistoriasta. Tyyliin "vastaväittäjän vaimolle [sic!] lähetetään kukkia kiitokseksi ajasta, jonka vastaväittäjä on viettänyt pois kotoa." No ei lähetetty. (Joku muuten on blogiin eksynyt etsien "väitöslahjaa vastaväittäjälle". Ei ollut mitään sellaistakaan.) Mutta meillä ollaan aika rentoja, ja juhlat saa järjestää melko vapaasti kuten haluaa. Pääasia on, että vastaväittäjälle tarjotaan ruokaa.

Minä pidin kaksiosaisen karonkan, eli virallisen juhlaillallisen pienelle väelle (vastaväittäjä, kustos, ohjaaja, pari lähintä työkaveria ja mies) ja sitten isot jatkot. Karonkka alkoi kuudelta ja jatkot seitsemältä, sillä laskin, että näin ollen molemmissa kohteissa on pääruoka syöty samoihin aikoihin, ja yhdistimme juhlat kahvin ja kakun kohdalla yhdeksän aikaan. Ja tämä sujuikin juuri kuten suunniteltua.

Viralliset juhlapuheet pidettiin karonkan pienessä seurueessa - ja vaikka olisi ollut mukavaa, että kaikki muutkin olisivat kuulleet miten minua kovasti kehuttiin, niin silti uskoisin, että rennompaa oli näin kummassakin kohteessa.

Ja teatraalista minua toki ilahdutti saapua jatkopaikalle, jossa tunnelmavalaistuksessa istui monikymmenpäinen joukko ystäviä, jotka nousivat ylös aplodeeraamaan minulle.

Sitä ennen olin jo narikassa saanut yhden lapsen syliini - lapsemme siis juhlivat jatkojen puolella vanhempieni kanssa, koska näiden neljän kanssa balanssi karonkassa olisi keikahtanut jo melkein perhejuhlan puolelle. Ja jos ihmisenä minua liikutti miten mahtavia kavereita minulla on, äitinä minua ilahdutti miten täydellisesti juhlivat lapset minulla on, vaikka muita lapsia ei paikalla ollutkaan.

Puhe.

Puheen kuuntelua.

Ja sitten loppui kuuntelukin.

Pienempi kulki tomerasti juhlapaikassa käsilaukkuineen ja pupuineen ja kommentoi isän juhlapuhetta - tässä kohtaa kuitenkin esikoisen akusta loppui virta, ja hän nukahti puhuvan miehen syliin. (Jätän nyt arvioimatta syy-yhteyttä miehen puheeseen sen enempää.)

Kello oli kuitekin tässä kohtaa yksitoista ja lähellä juhlapaikkaa asuvat vanhempani poistuivat juhlista lapsiemme kanssa. Täydellinen diili meille, vaikka toki vanhempani olisivat mieluusti saaneet vähän pidempäänkin juhlia.

Mitäpä muuta siitä sanoisin, kysyjille vastaisin. Päivänsankarille tyypillisesti juhlat hujahtivat ohi ilman että puhuin kenenkään kanssa juuri mitään - paitsi vastasin kysymyksiin kuten "Mikä fiilis" ja "Miltä nyt tuntuu". Ja hyvä oli fiilis, hyvältä tuntui. Tanssia en kauheasti jaksanut ja korkokengät riisuessani sain hirvittävän suonenvedon molempiin jalkoihin (joka onneksi laantui kun laitoin korkokengät takaisin). Myös juhlaväki käyttäytyi astetta hillitymmin kuin esimerkiksi häissämme - ehkä juhla koettiin arvokkaammaksi, tai ehkä menoa hillitsi juuri se, etten ollut tanssilattialla ja drinksuja nostelemassa.

Mutta saipahan sitten arvoisensa juhlat, väitös, ja silti ilman pönötystä. Ja kun alkuperäinen kysymys koski lapsia karonkassa, niin ehdottomasti voin suositella tällaista konseptia. Toki olisin viralliseen karonkkakaronkkaankin lapset ottanut jos olisin järjestänyt vain yksiosaisen juhlan. Mutta ehkä minä olen sitten vain ihan Äiti Maa, vaikka muuta väitän. Eli painava mielipiteeni on, että kyllä lapset voivat olla mukana aikuistenkin juhlissa - kunhan niistä huolehtii pääasiassa joku muu kuin itse juhlakalu ja sitten jossain kohtaa korjaa nukkumaan.

6 kommenttia:

  1. Sä olet mahtava juhlakoordinaattori! Jämähdin lueskelemaan hääaiheisia juttuja pitkäksi aikaa. Jatkan sitä, kiitos hei.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kehu! Ja hauskaa kun joku eksyy arkistojen kätköihin :)

      Poista
  2. Oon ihan liikuttunut noin ihanasti juhlivista lapsista! Liekö hormonit vai univelka, kun kuva puheenpitäjän syliin nukahtaneesta esikoisesta meinasi saada tipan linssiin.

    Ja oi miten kaunis päivänsankari! Ihana kokonaisuus mekkoineen, kenkineen ja hiuksineen! Meikkiä ei valitettavasti erota. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kyllä, on suuri sääli sensuroida itseään ja kauniita lapsiaan :D Ja vieläpä varsin nimellisellä tasolla...

      Poista
  3. Kiitos! Mahtavalta kuulostaa, pakerran tämä mielessäni seuraavat vuodet omaa työtäni :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä :) Ja jos ehkä se nahkalaukku ei motivoinut palkintona, niin kyllä mä karonkan vieraslistaa ja menuta kuvittelin vuosia ennen valmistumista. Ja ekat kiitoksetkin taisin kirjoittaa vuonna 2009 tai 2010. Ne oli ehkä vähän pateettiset, mutta siitä hyödylliset, että monen "yhteistyökumppanin" nimi olisi jo saattanut unohtua valmistumiseen mennessä :D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...