sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Bloggari löysi onnen perhearkeen tällä yksinkertaisella keinolla

Klikkiotsikot ovat tulleet jäädäkseen - ja pilanneet lopullisesti ennestäänkin vaikean otsikoimisen taiteen. Mutta totta se on! Paljastan otsikon salaisuuden heti alkuun: muutin harrastuskalenteriamme.

Viime syksynä viikko-ohjelmassa oli maanantaina ratsastus, tiistaina uimakoulu ja futis, keskiviikkona futis, torstaina jumppa, lauantaina luistelu ja 1-2 peliä, sunnuntaina futis. Kun taas nyt on maanantaina futis, tiistaina ratsastus, keskiviikkona futis, lauantaina 1-2 peliä, sunnuntaina luistelu ja futis. Ok, pari harrastuskertaa viikossa vähemmän, ajattelet.

Vaan ehei: laitoin kaikki lapset samaan luistelukouluun!

Eli sen sijaan, että kaksi vaatisi ohjelmointia yhden harrastaessa, ne kaikki harrastavat samaan aikaan! Aivan täydellisen nerokasta. Käytiinpä viime sunnuntaina luistelun aikana yhdessä Suurmetsurin kanssa sivakoimassa.

(Kyllä, tilanne vaatii sekä boldausta että huutomerkkejä.)

Talven hiihtosaldo on tuon keikan myötä jo kolmessa kilometrissä.

Tänä sunnuntaina Hitachin peli osui päällekkäin luistelun kanssa, joten minäpä join sitten kahvit jäähallin kahviossa. Lenkkivaatteissa kuitenkin.

Toki Harbi (kolme ja puoli vee) oli jo viime viikolla luistelukoulussa käytyään sitä mieltä, että harjoittelut on harjoiteltu, hän siirtyy jääkiekkoon. Suostui kuitenkin jäälle sen verran ajoissa, että ehdin juomaan koko kupillisen ja lukemaan Sunnuntai-sivut.

Myös toinen harrastus on toisin: sain Barbin ratsastamaan naapurin lapsen kanssa samaan ryhmään. Joten nyt voin laittaa naapuriin viestiä, että "huomennakin menee vähän tiukille - jos en ehdi, Barbi voi tuoda auton avaimet, niin voitte mennä meidän autolla".

Nyt ymmärrätte.
Hevoinen.

Ja sitten on vielä yksi asia, joka ei ole muuttunut. Joka keskiviikko ja sunnuntai tunnen pukuhuoneessa sellaista lämmintä myötätuntoa niitä muita kohtaan, jotka ovat tulossa ohjatusta jumpasta. Kun minä olen tulossa futsal-treeneistä.

Onnen-minä.

Osa arjen helpottumisesta menee tietysti lasten kasvamisen piikkiin, mutta osa johtuu ihan omasta neroudestani. Molempia tarvittiin siihen, että keksin, että voimme mennä hääpäiväillalliselle kello 16 ja vain sijoitella lapset naapureihin leikkimään. Ei vaivalloisia lapsenvahtijärjestelyitä! Ei isovanhempien vaivaamista ja yökyläilyjä!

Hääpäivän iltana huomautin Kyöstille - nahisteltuamme tietenkin päivän mittaan kuten tapoihimme kuuluu - että olemme olleet kymmenen vuotta yhdessä.

- Hyvä alku, Suurmetsuri totesi.

On se vaan, eikö olekin.

1 kommentti:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...