Nimittäin tila meiltä kotoa. Olohuoneemme näyttää siltä kuin olisi Amerikkaan lähdössä.
Eilen suunnittelimme hääpäivää talkooväen kanssa, ja paitsi että nauroin niin että sain kahvia tulemaan nenästä, sain myös pienen jännityksen vatsanpohjaan: ne juhlat on ihan pian!
Tämän jännityksen säälittävä ilmenemä on, että vaikka potkuhousukansalainen vingahti viime yönä vain kerran, minä en enää kello viiden herätyksen jälkeen saanut unta, vaan mielessäni listasin unohtuneita asioita puuhalistalta.
Mutta, se heräsi viime yönä vain kerran! Ja nukahti uudelleen ilman kahden tunnin painiotteita! Jos se tekee tämän toistekin, vähänkö mä aion silloin nukkua! Ja käyttää huutomerkkejä!
Enää odotamme valssilevyä postista ja pitäisi päättää hankinko kukkakimpun vai en. Huomenna on hääpuvun sovitus eli totuus paljastuu silläkin rintamalla.* Niin ja se lappu mihin täytetään sukunimet avioliiton jälkeen pitäisi täyttää.
Tapasimme viime viikolla vihkijämmekin, joka kysyi sukunimen vaihdosta. Sanoin, että en osaa sanoa. Luulisin, että nimet eivät vaihdu, mutta voin vielä muuttaa mieleni.
- Mieli voi muuttua, mutta nimi ei, maistraatin mies veisteli.
Hauska mies - harmi, ettei pidä puhetta.
Tein muuten empiiristä tutkimusta nimiasian tiimoilta - ei mene koulutus hukkaan. Eniro tuntee viisi kaimaani, facebook kahdeksan; etunimelläni ja miehen sukunimellä ei löydy ketään. Enirosta löysin hätkähdyttävästi myös täyskaimani toista nimeä myöten. Se olin minä. Ehkä se menee hukkaan kuitenkin.
* Vaikka sanoin, että en laihduta, niin uudenvuoden vatsatauti antoi niin kivan kick-startin pikku dieetille, että olisihan se ollut synti jättää hyödyntämättä. Olen siis korvannut aterioita suklaalla. Valinnut punaviiniä oluen asemesta. Mitäpä sitä ei kauneuden edestä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti