tiistai 19. kesäkuuta 2012

Siellä lepää!

Taivas varjele, mitä sinne meni! Ihan omaa peliä pelasin, takki auki menin tilanteeseen. Tarkasti ohjasin, vein suoraan keskelle, ja juuri ennen kuin pilli soi latasin ihan täysillä - suoraan keskelle tiedekunnan hallintosihteerin pöytää. Aivan käsittämätön nousu ja huikea venyminen kalkkiviivan yli kankeasta alkukaudesta huolimatta. Kyllä nyt kelpaa tuulettaa! Ihanaa, kuulkaa, ihanaa!

Väitöskirja on siis esitarkastuksessa.

Viimeinen viikonloppu meni vähän jännäksi. Sunnuntai-iltana olin töissä puoli kahteen, ja eikö juuri sinä yönä nuorimmainen herätä kello viisi. Tajuan että se on tänään! Tiesin, etten nukahtaisi uudelleen kuitenkaan, joten join kahvit ja lähdin töihin. Mies naureskeli jälkeenpäin, että koska olen viimeksi mennyt töihin ennen seitsemää. (No en koskaan tietenkään.) Mutta saatiin sitten tähän arkkitylsään "väitöskirja virka-ajalla" -kertomukseeni pieni adrenaalinia nostattava sankaritarina puolestatoista vuorokaudesta, jonka aikana poistuin työhuoneesta vain viiden tunnin ajaksi, nukkuakseni kolme. Eilen iltapäivällä printtasin työn sellaisissa tiloissa, että pohdin vakavissani osasinko laittaa kaikki oikeat sivut mappeihin.


Mutta siinä se nyt sitten on. Seitsemän vuoden työ. Äitiyslomat poislukien (jos ei halua dramatisoida) viiden (mutta miksipä ei haluaisi). Aika paljon meni sademetsää kun tuon kolmena kappaleena  tulosti. Ja virheprintit päälle.

Tänään olen palaillut arkeen - yrittänyt orientoitua alkavaan lomaan, vastaillut viime viikon sähköposteihin ja etsinyt pöytäni kauniin laminaattipinnan taas esiin. Hakenut lapset ajoissa ja kyläillyt kaverin luona.

Ihan vielä en tunnu tajuavan mitä tämä kaikki tarkoittaa. Sen kuitenkin tiedän, että neljän vuoden tutkijakoulustani on (seitsemän vuoden jälkeen) vielä kolme viikkoa jäljellä eli pääsen ihan palkallisille lomille, hih. Tosin jos systeemi tuntisi lomapäiviä, olisin jo nyt tehnyt loppuvääntöni kesälomalla. Onneksi ei tutkijoiden päitä sekoiteta moisilla hassutuksilla. Koskaan (paitsi viime viikonloppuna) en ole työtuntejani enkä lomapäiviäni laskenut, mutta 1600 tuntia töitä teen vuodessa. Tasan. Kuten kaikki muutkin tutkijat. Katsokaa vaikka työnseurantajärjestelmästä.

Vaikka eihän tämä ohi ole. Muut odottamaan jääneet työt vaativat huomionsa elokuussa ja lokakuussa kuuluu esitarkastajien tuomio. Sitten (oletettavasti) vasta väännetäänkin.

Ensin kuitenkin se loma. (Hih uudelleen.)

12 kommenttia:

  1. Onnittelut huikeasta saavutuksesta! Onhan tuossa ainakin mieletön määrä tekstiä, ja varmaan vähän asiaakin :)

    Mitä ajattelit tehdä sitten kun työ on ihan viimeistä pilkkua myöten valmis? Vai onko tämä yhtä ahdistava kysymys kuin "no mitäs sitten isona meinaat?" ylioppilasjuhlissa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ja niin, no, sitä jatkoa pitäisi sitten syksyllä ehtiä miettimään muiden töiden lomassa: jatkotutkimussuunnitelmaa ja/tai työnhakua. Mieskin väittelee vuodenvaihteessa eli jotenkin niitä suunnitelmia pitäisi myös syknronoida esim. samaan kaupunkiin tai maanosaan... Vähän on vielä auki :)

      Poista
  2. Voi jehna, jännäks meni! Onnea vielä, mahtava homma!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Meni kun teki. Eikö se niin ole, että sen verran aikaa käytetään kuin mitä on?

      Poista
  3. JEEE! Yleisö riehaantuu, kuunnelkaa millainen meteli syntyi kun hallintosihteerin pöytä vavahti osuman painosta! Vuvuzelat soivat ja ihmiset tanssivat!

    Suomeksi siis: onnea ihan hurjasti! :D En osaa edes kuvitella, miten ihanalta tuntuu - epäilen, että dippatyön vertaaminen tähän on vähän kuin maratoonarille selittäisi, että kerran minäkin juoksin kymmenen metriä metroon. Ja silti, kyllä se oma kymmenen metriä metroon nosti sai ymmärtämään, miten hiton kova juttu väitöskirjan teko on. Nostan hattua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsihi, kiitos!

      Vähän kyllä valehtelin siinä ihanalta -kohdassa. Vielä ei oikein ole iskenyt tajuntaan tämä todellisuus, en ole täysin osannut vielä hellittää. Mutta eiköhän se kohta ala mieli kevenemään, huomisesta alkaa ihan oikea loma :)

      Poista
  4. Onnittelut!

    Muistan, kun aloitit. Eikä siitä kyllä seitsemää vuotta ole. Ei voi olla. Mun mielessä olet siis tehnyt mittavan urakan ja kaiken lisäksi yhdessä hujauksessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Ja olet täysin oikeassa, valheella on lyhyet jäljet. Sain jatko-opinto-oikeuteni aika tasan kahdeksan vuotta sitten. Rahoituksella aloitin sitten vuonna 2005...

      Poista
    2. Ajattelin sanoa eli tarkoitin, että ei tunnu seitsemältä vuodelta tämä aika. Ennemminkin hujaukselta.

      Mutta joo, lasten ensimmäinen elinvuosi tuntuu aina hujaukselta niistä, jotka eivät koskaan lasta näe. Itse kun lastaan näkee, vuosi tuntuu - no, ainakin aika intensiiviseltä hujaukselta. Mähän näin nyt ekaa kertaa sun väikkärin tän postauksen kuvituksesta.

      Poista
    3. Sitä muuten huomaa tulleensa sellaiseksi idioottitädiksi, joka hokee lapsille, että "Kylläpä sinäkin olet kasvanut!" Repliikkiä "Sinä olit näin pieni kun sinut viimeksi näin" en sentään ole vielä onnistunut käyttämään...

      Mutta joo täältäkin: kyl mä tajusin. Huumorilla yritin. Ja hujaus se on pidempikin hujaus. Vauvavuodestakin tulee hujaus sitten kun se on ohi. Sitä ennen se on sellainen, no...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...