maanantai 30. syyskuuta 2013

Sipsitön slokakuu

Onia heitti haasteella lihattoman lokakuun innoittamana. Se on: herkkulakko!
Säännöt ovat seuraavat: ei karkkia, ei kahvileipää, ei suklaata, ei sipsiä tai snäksejä - poikkeuksena ovat kyläillessä tarjotut herkut ja (oman) lapsen syntymäpäivät, pullasta ei siis tarvitse kieltäytyä isomummun luona tai juhlaväen ympäröimänä.
Yleisesti ottaen koen vieraaksi kaikenlaiset lakot ja kuurit. Uskon, että toivottuihin päämääriin, oli se sitten painonpudotus tai parempi vointi, ei pääse hetkellisesti toteutetulla radikaalilla elämäntapamuutoksella vaan hitaasti etenevällä pysyvällä muutoksella. (Nyt kuulen kuinka läiskitte otsianne itsestäänselvyyksien latelun äärellä. Pahoitteluni.) Mutta, koska ensimmäinen reaktioni Onian haasteeseen oli, että ei ole mahdollista, päätin että kokeiltava on.

Minun ongelmanani ei ole sokerikoukku - suklaata syön toisinaan, pullaa jos vien lapset kahvilaan, karkkikarkkia en lainkaan. Sen sijaan heikko kohtani ovat sipsit, jotka tällä hetkellä kattavat perunalle varatun kokoisen lohkon ravintoympyrästäni. Syön sipsiä joka ilta yöpalaksi. En välttämättä edes siksi, että rakastaisin sipsejä niin paljoa, vaan myös siksi, että sipseissä energia on nopeammin saatavassa muodossa kuin voileivässä, jonka joutuisin itse tekemään. Epäilen, että sipseissä on myös salaisuus raskauskilojeni jämähtämiselle plusvitoskäyrälle.

Tarkastelin haastetta sipsipussista sisään.

Huomisesta alkaen siis testataan miten sujuu allekirjoittaneelta itsekuri. Ja oliko suhteeni sokeriin ihan niin ongelmaton kuin mitä väitän. Saati että lähteekö vyötäröltä edes vähän sipsirengasta sulamaan. Kuka on messissä? Paitsi laivakokki.

Jälkihuomautuksena, että vaikka en niistä kuureista tai muotivillityksistä niin perustanutkaan, niin silti kannustan lihattomaan lokakuuhun. Siitä voi edetä sujuvasti lihattomampaan jokakuuhun!

Ja vielä toisena jälkihuomautuksena lisään herkkulakkooni poikkeusluvan oman syntymäpäiväni kunniaksi. Jos joku vaikka tarjoaisi minulle synttärikahvit. Vaikka sepä oli sallitun rajoissa valmiiksikin, eli näemmä halusin kertoa teille vain, että syntymäpäiväni lähestyvät ja kahvitarjoilut ovat tervetulleita. Haasteen puitteissa kun en voi itse kahvittaa.

23 kommenttia:

  1. Lihaton jokakuu, mainio termi.

    Mä voisin olla herkkulakossa mukana. Ei se nyt kauheaa luonteenponnistusta vaadi, koska syön aika vähän herkkuja muutenkin, mutta jotenkin kieltäymyksessä on jotain, mikä vetoaa minuun.

    Noista sipseistä olen kyllä avoimesti kade - en kauheasti stressaa painosta, mutta jos söisin sipsejä joka ilta, olisi stressattavaa hieman eri tavalla :D Pidän siis sipseistä melko lailla (ainakin muistaakseni), mutta kuten sanottua, kieltäymyksessä on jotain, mikä vetoaa minuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkäsin itsekin ja aloin heti ryöstöviljellä! Ehkä alan viettämään synttäreitänikin tästä lähtien jokakuussa :D

      Jes, herkkulakkokaveri! Ja muuten, on pitänyt haastaa sua kymppiä juoksemaan Kaarinaan 26.10. Ja on sinne muutkin tervetulleita, vinkiti vink. Epäilen, että juoksematta jää jos yksin sinne joudun...

      Salaisuus sille, että sipsit ovat jättäneet vain viisi lisäkiloa, lienee siinä, että korvaan niillä muita aterioita - en siis syö satsia normaalin syömisen päälle. (Paitsi niinä päivinä kun syön normaalisti.) Sipsitön kuu tarkoittanee siis enemmän öisin vietettyä aikaa keittiössä. (Ja vähemmän koneella? Mitä olenkaan mennyt tekemään!)

      Poista
  2. Kaikkea outoa toimintaa sitä pimenevät illat tuovat tullessaan.

    VastaaPoista
  3. Mun ensireaktio oli sama kuin sulla. Seuraava reaktio on vielä tulematta, olen jumissa tuossa "ei tule onnistumaan" -ajatuksessa. Mä en juurikaan herkutellut ennen lapsia, mutta nyt syön makeaa väsymykseen ja ketutukseen. Eli aika usein. Ei se huonoa tekisi opetella tavasta pois, sillä tuskin sokerissa mitään sellaista on, mitä kroppani erityisesti tarvitsee. Mutta en uskalla luvata, kokonainen kuukausi tuntuu aika hurjalta :)

    Mä en ehkä muutenkaan ole sellainen kerrasta poikki -ihminen. Tupakoinnin lopetin 11 vuotta sitten yksi tupakka kerrallaan. Ajattelin pitkään, että just nyt en polta, mutta seuraavan saatan polttaakin. Enkä sitten ikinä polttanut sitä seuraavaa. Eli mulla se, ettei lopettaminen ollut mallia cold turkey, auttoi tekemään siitä pysyvää. Ehkä mä koitan samaa herkkujen suhteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sun lopettamismetodi kuulostaa tosi fiksulta. Ehkä on tosiaan helpompaa jos jättää jonkun takaportin auki - ei tule liikaa kiristeltyä ja muutos tapahtuu kuin itsestään. Mutta mun mielestä tämän lakon muotoilussa on niin hyvät porsaanreiät jo alunperin, että ei se liian tiukaksi voi käydä. Kutsuu itsensä vaan naapuriin kahville (eli sitten sitä ei tarvitse tehdä).

      Poista
  4. Tää on kyllä jännä tää jako sipsi ja sokeri-ihmisiin - itse kuulun näihin jälkimmäisiin. Enkä kyllä ryhdy yrittämään lakkoa, mä luulen että se veisi ihan liikaa energiaa. Joku päivä ehkä. Ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on erilliset mahat sokeriasioille ja sipseille. Ja ruoalle sitten se kolmas. Kaikkea voin siis syödä paljon, saman illan aikana ja usein. Nyt maidottomana aikana sipsinsyönti on vähentynyt radikaalisti (koska Manhattanit ei käy eikä dippi vaan ole dippi ilman kermaviiliä), mutta tästä sokerikoukusta voisin haluta jo kohta pois. Yksi syy herkuttelun vähentämiseen on myös rahatilanne, on ihan jännä nähdä kuinka paljon säästyy kun jää ne suklaat ja salmiakit ostamatta! Väsymys ja ketutus on kyllä ne pahimmat sudenkuopat, täytyy nyt varata jotain perhanan pähkinöitä ja porkkanatikkuja joka nurkkaan.

      Poista
    2. PS. Tässä juuri tervehenkisesti tyhjennän pakastinta jäätelöstä, ettei tule sitten ensi kuun aikana sorruttua synkällä hetkellä...

      Poista
    3. Leluteekki: eikös sitä niin sanota, että maailmassa on kahdenlaisia ihmisiä; niitä jotka jakavat ihmiset kahdenlaisiin ihmisiin ja niitä jotka eivät.

      Onia: Mikään (sallittu keino) ei kyllä auta (yhtäaikaiseen) väsymykseen ja ketutukseen kuin taskusta löydetty Geisha-patukka, eli voi tässä tulla kiristeltyä... Mutta toisaalta, jos söisi ateriansa kunnolla, ei tarvitsisi korvata niitä pikaenergialla. (Kas siinäpä se haaste onkin.)

      Ja pakastimen tyhjentäminen on vain fiksua varautumista! :)

      Poista
    4. :D
      Kun mä yritin vähentää suklaansyöntiä imetysaikana ja rupesin korvaamaan sitä pähkinöillä ja kuivatuilla hedelmillä, niin kalorit ja eurot vain kilisi. Ja sitten jossain vaiheessa totesin, että pähkinät ja hedelmätkin maistuu paremmilta suklaan kanssa. Mutta tulee halvemmaksi syödä sitä pelkkää suklaata.

      Poista
  5. Mä olen aika ajoin ollut herkkulakossa. Pari ekaa päivää on pahimpia, sitten helpottaa. Voisin olla mukana! Mä muutuin raskauksien myötä sipsi-ihmisestä suklaaihmiseksi. Myös salmiakki kuuluu heikkouksiin.

    BTW. Lasketaanko ruissipsit ja -nachot herkuikai? Mulla on niihin jostain syystä hirveä himo, vetelen niitä siis ihan sellaisenaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jes, lisää kanssakärsijöitä!

      Niin, herkuiksi kai lasketaan ne mitä herkuiksi kokee. Mä juuri mietin, että onko huijaamista jos alan korvaamaan iltaherkkuja hyvillä juustoilla. Ja ehkä se kyllä on. Ehkä silti teen niin.

      Poista
  6. Mä kuulun kanssa niihin sokeri-ihmisiin. Ja tän vuoden aikana, raskauskilojen kanssa taisteltuani, eniten on alkanut ärsyttää sosiaalinen sokerinsyöntipakko. Että voi ottaa päähän, että on tilanteita, joissa on "pakko" vetää sitä pullaa, vaikka ei ees oikeastaan tekisi hirveästi mieli. Ja jos se on vielä huonoa pullaa, niin sitten ottaa vielä enemmän päähän.

    Olen itse yrittänyt opetella siihen etten syö jos ei tee mieli. Että terveisiä täältäkin itsestäänselvyyksien maailmasta... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan ainakin työssäkäyvälle voi tulla palaveripullaähky, uskon. Mä olen lähipiirissäni tunnettu makeannirsoilija eli en tosiaan ota jos ei tee mieli. Vieraammassa kyläpaikassa se voi olla vaikeampaa...

      Mutta fiksu periaate, kaiken kaikkiaan :)

      Poista
  7. Ai näinkös se Onian haaste menikin...? Luin kyllä lihattomasta lokakuusta, mutta en ehkä ehtinyt postauksen loppuun asti... Tämmöistä tämä minun blogiseuraaminen nykyisin on. :/

    Mä olin heti nostamassa kättä pystyyn, että minäminäminä osallistun haasteeseen. Minähän olen kaikkien makealakkojen kuningatar ja oikeasti hyvä niissä. Huono puoli on vain se, että kun se lakko sitten päättyy, vedän makeaa kaksin käsin ja jos joku kilo onkin karissut, tulee se takaisin poikineen. Eli lopputulosta ei voi pitää mitenkään onnistuneena. Viime aikoina olenkin alkanut pohtimaan, milloin olisin tarpeeksi vanha, että osaisin elää kohtuudessa... Olisiko aika jo kypsä....? Ehkä ei...

    No joo, mutta harkitsen haastetta. Ja totean, että mullekin saa aika pian tarjoilla synttärikahveja. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytynee ruveta itse kunkin tiivistämään juttuja siten, että tärkein pointti tulee jo ingressissä kuten lehtijutuissakin ;)

      Tuo lakon lopun jälkeinen repsahdushan on se suurin syy miksi en kuureista peruista. Joskus nuorna ihmisenä tuli havainnoitua, että helmikuun alussa oli kaamea meno baareissa kun ihmiset otti kiinni tipatonta tammikuuta... Kohtuus on siis hieno juttu. Ja niin kovin haastava!

      Tarjoaisin kyllä kahvit jos olisit vähän lähempänä! Voisit sitten siinä samalla tarjota minulle. Nerokas suunnitelma :D

      Poista
  8. Kuurit ja lakot ei sovi mullekaan (jossain vaiheessa yleensä havahdun miettimään, ettei mun ole pakko), mutta aina olen valmis yrittämään. Paitsi tänään, kun eilen toin kaapin täyteen suklaata, jota aion syödä, enkä usko, että sitä enää marraskuussa on jäljellä. Menettäisinkö mitään? En varmaan, sillä se on Fazeria eli kaupasta saa. Ehkä siis sittenkin...
    Entisenä kasvissyöjänä olen tottunut rajoittamaan syömisiäni, mutta näin vastikään kaikista rajoitteista vapautuneena saatan olla vailla riittävää motivaatiota. Lähden siis Saaran herkku kerrallaan -linjalle, yrittämään.
    Ja todella iso hatunnosto sipsittömyydelle, kun ne kerran muodostavat noin ison osan ravitsemuksestasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä pahasti kuurit tyrmäävä ajatus, että ei ole pakko. Ja kun se on vielä niin totta. "Että jos tätä ihan järjellä ajattelee, niin mitä väliä!" Mulla siihen auttaa juuri se, että ei ole pakko. Vähän kuten Saaran metodissa. Kun pitää itselle takaporttia auki, ei ole pakko niin kiristellä.

      Ja, heti tänäänhän mä sitten söinkin täytekakkua. Hups! Mutta kyseessä ei ollut luonnon sortuminen vaan se, etten yhtään muistanut olevani tällaisessa hupsussa lakossa! :D Ja, haluan vielä huomauttaa, että kakunsyönti tapahtui toisten tarjoamana, juhlissa, eli pelin sääntöjä ei rikottu, henkeä ehkä. Silti vähän huvitti kun tajusin homman vasta tunteja myöhemmin.

      (Sipsittä olen jo toista iltaa. Juhuu.)

      Poista
    2. Ajattelin tulla raportoimaan, miten hienosti Saaran metodi toimii: tiistaina söin jäätelöä, perjantaina pannukakkua, hilloa ja jäätelöä, lauantaina pullaa, sunnuntaina pannaria, hilloa ja jäätelöä ja eilen pistaasipähkinöitä. Ai niin ja jonkun lakupötkön söin myös, mutten muista milloin. Hienosti menee, eikö?

      Mutta näistä ruokajutuista puheenollen, haastoin sinut blogissani paljastamaan jääkaappisi!

      Poista
    3. Mä olen ollut pöyristynyt tämän haasteen alettua, että miten usein olen herkkujen äärellä. Päivittäin! Hyvin erikoista.

      Kiitos haasteesta, kommentointini kulkee jälkijunassa ;)

      Poista
  9. No huh huh! Ei tulis kyllä onnistumaan. Toka ajatus oli, että tokihan minäkin, ja tämähän olisi hyvä sauma. Mutta en ehkä kuitenkaan taida edes haluta yrittää. Hatunnoston saat jos jaksat eikä mee hermot.

    Iltasipsit, ah! Multa ne on jääneet kun harvemmin enää valvon yksin (kuten blogin alkuunsa jämähtämisestä voi päätellä). Yökyöpeliys meinas jämähdyttää pari raskauskiloa, koska minulle on erittäin tärkeää säilyttää suola-sokeritasapaino vakaana syömällä vuorotellen suolaa ja sokeria. Esim kourallinen sipsejä - kippo jätskiä - sipsiä - suklaata - ja lopulta tasapainottava leipäpala. (Ehkä tosiaan on hyvä etten valvo yksin.)

    Lihaton jokakuu meillä jo on, mutta siinäkin on aukkoja ja just syötiin viikonloppuna riistaa. Mutta mulle on aika tärkeää jättää itselleni mahdollisuus syödä mitä haluan, kun en jotenkin halua leimaa otsaani. Mies on paljon tiukempi kasvissyöjä, vaikka minä siitä asiasta ensin paasasin. Minun sanoista toisen tekoihin siis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään paineita, mutta jatka ihmeessä blogiasi, kun siihen saumaa taas tulee. Tykkäsin!

      Meillä muuten kävi kasvissyönti-ideologioiden kanssa samoin: mies, joka "kääntyi" kanssani seurustelun johdannaisena on se, joka on oikeasti yhä kasvissyöjä, kun taas minä siirryin syömään kalaa joskus esikoisen raskauden aikana. Minä kuitenkin koen helpommaksi pitää otsaa leimassa, ja rajanvedon selkeinä, eli siksi mä en käytä riistaa, mikä kyllä mun eettisiin puitteisiin mahtuisi ihan hyvin...

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...